16.10.2011

Aika ja raha

Kirjoitin joskus aiemmin, miten täällä tuntee - ainakin toistaiseksi - olevansa jossain kummallisessa aikapoimussa. Toisaalta tapahtuu valtavasti ja aika rientää. Toisaalta huomaa, että yhähän tässä on sama kuukausi menossa, vaikka luulin kuluneen jo useampia. Ajan suhteen olen huomannut toisenkin merkittävän eron. Täällä ei ole kiire.

Täällä vuodenaikojen vaihtelu on paljon huomaamattompaa kuin Suomessa. Vaikka toki täkäläinen talvi on viileä ja sateinen ja kesä kuiva ja lämmin, ero ei ole samanlaiset väistämättömät 50 astetta kuin Suomessa. Sateisenakin kautena päivälämpötila pyörii +18 asteessa ja aurinko paistaa usein, kesällä käytännössä päivittäin. Tästä on seurannut ainakin itselleni odottamaton alitajuinen elämänasenteen muutos. Ei tarvitse koko ajan potea huonoa omatuntoa siitä, että jättää käyttämättä upean päivän ulkoiluun, vaan lojuu vain sisällä tekemässä ei-mitään (eli siivoamassa, netissä, lukemassa, telkkarin ääressä, olemassaollen vain). Ei tarvitse koko ajan enemmän tai vähemmän tietoisesti huolehtia, että kohta kesä päättyy ja sen jälkeen ei voi enää harrastaa mitään hauskaa ulkona (koska inhoan talvilajeja), ei liikuskella kiireettä kaupungilla, istuksia terassilla kahvilla ohikulkijoita katsellen. Vaikka en olekaan talven syväinhoaja, puolen vuoden pimeyden ja pakkasen puute on jotenkin vapauttanut myös ajankulun kierteestä. Outoa. Ja mukavaa. 

Olen tullut siihen tulokseen, että täkäläinen rento ilmapiiri johtuu sekä ilmastosta että turvallisuudentunteesta. Toki Perthissäkin rikoksia tehdään ja onnettomuuksia sattuu, mutta tarkoitan taloudellista turvallisuutta. Täältä käsin arvioiden huomaa, miten huolissaan Suomessa jatkuvasti ollaan. Oli 90-lama, on tämänhetkinen lama, siinä välissä oli numeroiden perusteella loistavan kasvun aika, mutta yleisilmapiiri on säilynyt koko ajan (ainakin omalla sukupolvellani eli kolmenkympin alle ja päälle - ikäisillä) odottavan epäluuloisena, pahimpaan varautuvana. Työpaikka ei ole varma vaikka koulutus olisi viimeisen päälle, ja jos työpaikan saa, sen pysyvyys ei ole taattua. Voi olla kliseistä sanoa, mutta tuntuu, että Suomessa jokaisen työpanoksen arvo neuvotellaan joka päivä uudelleen. Mikä tietenkin tarkoittaa, että myös tulot ja tulevaisuudennäkymät ovat jatkuvasti puntarissa, joka voi heilahtaa vakaasta syöksyyn melkeinpä milloin vain. Perthissä työttömyysprosentti on tällä hetkellä 4,3%, ja kokopäivätöitä tekevien määrä on ennätyksellisen korkea. WA:n osavaltiossa keskibruttopalkka on peräti $73 000/v (54 000€/v eli 4500€/kk) , toisiksi korkein koko maassa. Korkea keskipalkka ei poista sitä faktaa, että täälläkin on kodittomia, köyhiä, kurjissa oloissa selviytyviä. Enemmistöllä kuitenkin pyyhkii varsin hyvin, eikä ole syytä jatkuvasti stressata, huolehtia, epäillä tai valittaa. Siksi kai paikoissa, joissa on paljon ihmisiä (kuten ruuhkajuna, keskustan kävelykadut tai marketit), yleistunnelma on aina huoleton ja kiristämätön. Vastaantulijat eivät huou pahaa tuulta. 

Ai niin. Kun te ihmiset tulette tänne käymään tai muutatte asumaan, ottakaa mukaan hyvä deodorantti. Itselläni jo kaksi merkkiä, Yves Rocherin ja Body Shopin, ovat osoittautuneet kyvyttömiksi helteen alla. Seuraavaksi palaan perusrexonaan. Johonkinhan sen heidän mainoslauseensa pitää perustua - aina on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa. 
On aikaa vaikka haistella kukkasia.

5 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä että tuosta Suomen "hei-siellä-paistaa-aurinko-pakko-mennä-ulos"-taudista pääsee täällä eroon. Vaikka paistaakin niin voi silti hyvällä omalla tunnolla tehdä jotain muuta, koska kyllä se lämpö ja aurinko siellä jatkuvat - toisin kuin Suomessa jossa niistä tilastollisista 14:sta hellepäivästä todellakin on "pakko" mennä nauttimaan tai voi joutua odottamaan aika pitkään seuraavaa tilaisuutta.

    Rahallisesta puolesta taas olen hiukan eri mieltä.. vaikka on totta että Australialaisilla on keskimäärin jonkun verran enemmän "löysää" rahaa kuin Suomalaisilla, mutta toisaalta monet tarpeelliset palvelut (vaikkapa monesti hyvä koulutus) mitkä Suomessa eivät maksa, maksavat täällä. Tällä linjalla Australia on siinä Suomen ja USA:n puolivälissä, aivan kuten se on tuloverotuksellisessakin mielessä. Uskoisin hyväntuulisuuden ja rentouden syiden olevan suurimmaksi osaksi aivan muualla.

    VastaaPoista
  2. Juu tarkoitus ei ollut hehkuttaa suuria palkkoja tai löysää rahaa. Pikemminkin sitä, että täkäläiset voivat olla aika varmoja työpaikkojensa pysyvyydestä sekä siitä, että jos työ lähtee alta niin toinen löytyy äkkiä tilalle.

    Turvattu toimeentulo on mielestäni elämän perusasia ja vaikuttaa taatusti siihen, että pystyy olemaan rento ja iloinen - vaikka tottakai täälläkin rahahuolia ja stressiä ihmisillä on, inhimillisiä piirteitä. Ja ei tietenkään rahalla onnea osteta sinällään, vaan rennompaan ilmapiiriin toki vaikuttavat monet monet seikat.

    Voi toki olla, että projisoin ihan omia tuntemuksiani, koska tähänastisen työurani lähes pelkästään osa-, pätkä-, silppu-, ja projektitöissä tehneenä en ole ikinä ennen vastaavaa tulevaisuudenuskoa päässyt edes kokemaan kuin täällä. Tässähän voi vielä uskaltaa ottaa vaikka asuntolainan, herttinen :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Olen teidän kanssa hyvin samaa mieltä tuosta suhtautumisesta hyvään säähän! Olen itse tosi kesäihminen, rakastan kesää ja usein tuntuu että pystyn nauttimaan elämästä täysillä vain silloin kun voi nauttia olostaan ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Siksi minulla on ollut täsmälleen sama tunne usein Suomessa. Esim. kesällä työskentely on ollut aina minulle tosi vastenmielistä varsinkin helteillä, tuntuu että puolet elämästä jää samalla kokematta. Mutta täällä on todellakin se hyvä puoli, ettei tarvitse aina potea huonoa omaatuntoa jos jääkin sisälle hyvällä säällä tai joutuu olemaan töissä. Tietää, että aurinkoisia päiviä vielä riittää. :)

    Mutta saas nähdä rupeanko kiroamaan aussihelteitä heti kun kesä koittaa ja hikoilemme ei-ilmastoidussa asunnossa :D

    T. H

    VastaaPoista
  4. Erittäin mahtava blogi ja innolla odotan, että kuukauden päästä pääsen itse maistelemaan Melbourneen aitoa mangoa. :) Onneks sain halvan huoneen kaverin kaverin kautta

    Itse ostin vuosi sitten Lissabonissa Vichyn 8 euron mineraalideodorantin, joka oli ihan mielettömän hyvää. Toimi mainiosti 40 asteen helteissä. Samaa tavaraa, eri paketissa, toimittaa Garnier-Mineral deodorant. Maksaa tosin vain 2,5 euroa. Toivottavasti sitä löytyy sieltäkin, muuten raahaan ne jo täältä mukaani. Kerrothan miten kävi? :)

    VastaaPoista
  5. On ihanaa, kun on valoisaa ja myös kohtuullisen lämmintä, se on totta!

    Kristanna, tiedän tuon tarkoittamasi Garnierin deodorantin Suomesta, mutten ole sitä täällä nähnyt (lue: huomannut etsiä). Eli varminta on pakata laukkuun. Tosin nyt kun näin sanon, niin niitä on joka hylly pullollaan täällä tietysti. Mutta kiitos vinkistä muuten, hommaan tuota jos käsiini saan! Tosin huomasin, että Nivean väritön roll-on (siis se mustia vaatteita tahraamaton) toimii ihan kiitettävästi ainakin vielä näin alle +30 asteessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!