16.9.2012

Sunnuntairetki

Retkeily A:n kanssa jatkui tänään ja tällä kertaa suuntasimme autolla Perth Hills'ille eli Perthiä idässä reunustaville kukkuloille. Kohteena oli kasvisravintola Genesis in the Hills. Alkuajomatka on vähemmän kiinnostavaa, sillä reitti kulkee Perthin eteläosien teollisuushallimaisemien halki, Kelmscotin kautta Armadalen suuntaan. Maisemat kuitenkin paranevat rutkasti, kun käännytään kukkuloille Brookton Highwaylle. Tie polveilee ja kurvailee mäkisessä vehreässä metsämaastossa, ja etenkin tämän päivän auringonpaisteessa sunnuntaiautoilu luonnonhelmaan oli hienosti paikallaan.

Genesis on viikonloppuisin auki oleva kasvisravintola ja -kahvila, jossa kaikki ruuat tehdään alusta asti itse ja niin pitkälti kuin mahdollista lähifarmien tuotteista, osittain peräti itsekasvatetuista tarpeista. Tarjolla olisi ollut erilaisia linssi- ja kikherneruokia kuten linssipihvipurilainen ja grillatuilla kasviksilla ja fetajuustolla täytetty täysjyväleipä. Valitsimme kuitenkin quinoa-avocado-vihersalaattia ja Genesis-salaattia, joka oli valikoima ihan kaikenlaista värikästä: pinaattia, lehtisalaattia, porkkana- ja retiisilastuja, mansikoita, avokadoa, fetajuustoa, kirsikkatomaatteja, appelsiinia, paprikaa, punasipulia ja grillattua kurpitsaa. Omituinen sekoitus oli yllättävän maistuva! Jälkkäriksi kiskaisimme pähkinäpiirakkaa sekä raparperi-banaanipiirakkaa, namnam. Kahvit luonnollisesti kyytipojiksi. Genesis on upealla paikalla kukkulan kyljessä, metsäisen pihapiirin sekä viljellyn puutarhan keskellä. Annoshinnat vaihtelevat kympin ja kahdenviiden dollarin välillä, eli tavanomaisia hintoja perthiläisittäin. Makoisasta kasvisruuasta maksaa mielellään pari dollaria ekstraa, sen verran harvinaista sitä on löytää.

Genesiksessä on säännöllisesti erilaisia tapahtumia, kuten live jazzia, viittomakielen kursseja sekä taidenäyttelyitä. Pihalla olisi ollut joitain hienosti kukkivia pensaita ja pientareita siellä täällä, mutta jostain syystä kaikki kuvat (taas kerran) epäonnistuivat - ihme kirous. Sentään muutama allaoleva pelastui.
Genesis-kasvisravintola. Terassin varjossa sujui sunnuntaipäivä rattoisasti.
Rakennusta ympäröi kasvis- ja yrttitarha, ei kylläkään oikein hienosti tästä erotu.
Istuskelupaikkoja on lisäksi siellä täällä metsäisessä pihapiirissä. Puut eivät tutunoloisesta kaarnasta huolimatta ole mäntyjä, vaan karri- ja marripuita eli eukalyptuksia.

Kuulin jälkikäteen, että ihan vieressä olisi ollut Araluen Botanic Garden, jonka kukkaloisto on juuri nyt kertakaikkiaan parhaimmillaan. Pitää ilmeisesti suunnata uudelle retkelle samalle suunnalle jo pikapuoliin! Allaolevat kuvat (c) http://www.araluenbotanicpark.com.au/gallery/



3 kommenttia:

  1. Kiitos kasvisravintola vinkistä. Mikäli olet testaillut kasvisravintoloita enemmänkin, niin suosituksia saa laittaa :)

    VastaaPoista
  2. Pitääpä muistaa tehdä kasvisravintolapostaus :) Ei sillä, että olisin valtavasti testaillut, mutta yleensä ravintoloissa on kasvisvaihtoehtokin tarjolla (usein tosin vain se yksi). Täällä kokkaillaan minusta paljon enemmän sienistä kuin Suomessa, siis muistakin kuin herkkusienistä. Kasvisruokaa löytää helposti myös mm. intialaisista ja japanilaisista ravintoloista. Jos kala käy, silloin valikoima laajenee, mutta jos ei, ei täällä silti nälkään kuole!

    VastaaPoista
  3. No ei käy kalakaan :) Mutta kiva jos teet kasvisruokapostauksen! Eipä tarvitse sitten itse koluta kaikkia paikkoja testimielessä läpi :D Oletko muuten vielä löytänyt soijarouhetta kaupasta?

    Kysympä tässä samalla, kun olet kironnut vaatteitten laatua. Sieltä kuitenkin saanee ihan normaalisti urheilumerkkien vaatteita kuten Icepeak, Nike etc? Kovasti lentokentällä eilen kuolasin Icepeak takkeja, mut ajattelin, että ehkäpä niitä saa sieltäkin :) Niissä nyt laatu ainakin tästää. Ja mitä nyt googletin, niin mm. Desigualia löytyy.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!