Suomalaisuuden kiemuroissa

Olemme kämppis N:n kanssa saaneet vinon pinon suomalaisia naistenlehtiä luettavaksi useammaltakin täkäläissuomalaiselta ystävältä. Ihanaa, tässähän viikonloppu alkaa rattoisasti, mikä tahansa kesäkuuta 2011 myöhäisempi lehti on täysin tuore ja lukematon tapaus. Lehtipinon kimppuun. Hetkinen, tässä ensimmäisessä on kyllä aika paljon tällaisia "näin selviät arjen paineista"-juttuja. Oliskohan mitään rennompaa, ei minun arkeni ole mitenkään paineenalaista? Seuraavassa on rutkasti "näin selätät kiireen"-otsikoita. Ei minulla ole kiirekään. "Irti suorittamisen kierteestä!" julistavat kolmannen lehden otsikot. Neljännessä on paljon lauseita, joihin sisältyvät sanat syyllisyys tai häpeä. "Uskalla laiskotella tuntematta syyllisyyttä!". "Kotiäiti vai uraäiti - syyllisyyttä kummastakin!" ÖöÖöÖö? Eikö missään ole jotain rentoa kesänumeroa tai fiilistelevää joululehteä, miten elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa? "Joulustressi on todellista". No tämä ei ollut ihan se jouluartikkeli, jota toivoin. 

Nyt kädessä on jostain pinon keskivaiheilta nykäisty lehti, rohkeasti pääkirjoituksen kimppuun. Teksti alkaa: "Tunnustan, että olen mökkimaanikko. Mökillä on aina keskeneräisiä töitä. On halkoja hakattavana, on vettä kannettavana, mökillä ei laiskotella vaan luodaan kesäparatiisi omin käsin!" Ai-jaa-aa... Jotenkin tulisi mieleen, että eikös se mökki sinällään ole kesäparatiisi, jonne mennään nautiskelemaan lintujenlaulusta ja aaltojen liplatuksesta? Tällaistako se Suomessa eläminen olikin, jatkuvaa stressiä, suorittamista, paineidensietämistä, häpeän ja syyllisyyden tunnetta siitä, ettei tee riittävästi, ei ole riittävästi, ei onnistu riittävästi, on jotenkin liian pieni ja vähän ja tehoton ja tarpeeton ja huonompi kuin muut?  Parempikaan ei saa tietysti olla, koska muut voivat tulla kateellisiksi. Jos näin on, niin A-p-u-a kaikkien suomalaisten puolesta. 

Mutta tunnistan tunteen kyllä. Itselläni on mennyt yli vuosi tajuta, että ei ole pakko olla koko ajan joku projekti menossa tai aloitteilla. Kotiin voi töistä tulla ihan vain olemaan, iltaisin ja viikonloppuisin saa rentoutua ja nimenomaan laiskotella, aurinkoisena vapaapäivänä (aurinkoisia ne yleensä aina ovat, koska aurinko paistaa keskimäärin 200 päivää vuodessa) voi pyöriä koko päivän ulkosalla piknikillä, rannalla kävelyllä, istuskella ja olla vaan. En tiedä, onko helpon ja rennon olon syy tässä yleisessä no worries-asenteessa, auringonpaisteessa, omassa asennemuutoksessani vai kenties suomalaisen "jossain on taatusti tekemättömiä töitä, joista minä olen vastuussa"-ylisuorittajaympäristön puuttumisessa. Ehkäpä yhdistelmä kaikkia. 

Toinen mietityttänyt asia on Umayya Abu-Hannan artikkelista noussut kohu Suomessa - luin artikkelin kyllä, mutta kohusta kuulin vasta eilen, kun N näytti aihetta puineen A-Talk ohjelman netissä. Samanlainen artikkeli julkaistiin jo pari vuotta sitten Vihreä Lanka-lehdessä, josta sen silloin luin, ja tuli itselleni ihan yllätyksenä, että Umayyan kokemukset ovat vasta nyt lyöneet läpi sen suuren yleisön tietoisuuteen. Fakta on, että Suomessa on rasismia, kuten kaikkialla muuallakin. Suomalaiset eivät välttämättä ole sen rasistisempia kuin muutkaan, mutta miksi tämä on jotenkin se useimpien alleviivaama 'pelastusrengas' - ei täällä ole sen pahemmin kuin muuallakaan? Jos muualla on joku asia huonosti, onko se joku ylpeydenaihe, että meillä on sama asia huonosti? Ei kyllä mene minulle jakeluun. Erityisesti on hätkähdyttänyt aiheen mitätöinti ja selittely "ei haukku haavaa tee", "ne olivat vain muutamien kommentteja", jne. Samaa Suomessa kuulee minkä tahansa syrjinnän tai kiusaamisen uhri. 

En toki väitä, että asiat hoidetaan muualla fiksummin tai on olemassa joku pomminvarma järjestelmä, mutta Suomessa on aina ihmetyttänyt uhrin eristäminen tekijän eristämisen sijasta. Koulukiusatun pitää vaihtaa koulua ja työpaikkakiusatun työpaikkaa. Miksei kiusaajaa potkaistu ulos? Rasismikeskustelussakin ollaan uhrilta vaatimassa jaksamista ja ymmärtämistä. Omat silmäni ovat näin maahanmuuttajana avautuneet, kun olen itsekin kohdannut - en välttämättä rasismia, mutta ylimielistä asennetta. Jaa, englanti ei ole äidinkielesi, takeltelet sanoissasi, sinulla on aksentti, olet selvästi vähän tyhmä. T Y H M Ä. Tekisi mieli huutaa, että minulla oli aina ysin keskiarvo, minulla on kolme korkeakoulututkintoa, olen saanut ja saavuttanut elämässäni aika lailla (mm. opetellut toisen kielen, jota puhun 90%:sti yhtä hyvin kuin äidinkieltäni), minulla on täällä hyvä työpaikka ja entäs sinä - pääsit hädin tuskin peruskoulun läpi mutta satuit syntymään tänne ja oppimaan tämän kielen jo äidinmaidossa, joten olet mielestäsi yläpuolellani? 

Vuodatukseni pointti ei ole, että ihmisten arvo mitataan suorituksilla. Mutta ei sitä voida syntymäpaikan, ihonvärin tai äidinkielen perusteellakaan mitata. Joko kaikilla on sama ihmisarvo, tai kellään ei ole arvoa. Minusta väliin ei jää mitään harmaita alueita, että no sinulla on arvoa, koska olet samaa kulttuuria tai uskontoa kuin minä. Suomessa ollaan sitä mieltä, että puheet ja huutelut eivät vielä ole rasismia, koska rasismia ovat vasta väkivalta ja rikokset tiettyjä ihmisiä/ryhmiä kohtaan. Itse olen sitä mieltä, että rasismia on jo se, että jotakuta ei tarvitse kohdella yhtä hyvin kuin itseäni etnisen taustan takia. Miksi minä olisin toista kansallisuutta parempi? En ole huonompikaan, mutten myöskään parempi.

Samalla viivalla.