Balilta palasimme puolitoista viikkoa sitten, ja ensimmäinen viikko meni potiessa pahinta "matkakuumetta" naismuistiin - koneesta tai Balilta tarttui mukaan hirveä kombo yskänuhaa ja pahoinvointia, joka ei lähtenyt kuin lopulta antibioottikuurilla. Sairaanhoitajaystävä kommentoi, että Balilla kuulemma käytetään antibiootteja löysin rantein, sääntelemättä. Tästä seuraa resistantteja kantoja pöpölaumoja, jotka tuottavat pahemman olon kuin aussivastineensa. Siltä kyllä tuntuikin.
En viikkoon pystynyt syömään kuin herneenkokoisia annoksia ja erilaisia smoothieita, ja nostan nyt hattua kaikille, jotka ovat raskauspahoinvoinnista selvinneet. Olette sankareita. Viikon yhtäjaksoinen heikotus ja ällötys jää muistoihin jonain, mitä en koskaan enää halua kokea.
Saikulta lähdin suoraan Sydneyyn kolmepäiväiseen konferenssiin, koska sinne ei voinut kukaan muukaan tiimistä mennä (pomo: "se on sinun urakehityssuunnitelmaasi kirjattu, joten ei sitä voi muille siirtää"). Vaikka lentäminen heikossa hapessa ei ole kivaa, lääkäri vakuutti, että saisin näin tehdä (en kuulemma enää tartuta). Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi: kukapa nyt ei Sydneyyn haluaisi työnantajan rahoilla pikalomalle, vaikka sitten puolikuntoisena!
Riskienhallintakonferenssi oli melkoisen full on eli täyteenladattu. Aamukahdeksasta iltakuuteen käsiteltiin erilaisia riskiskenaarioita: osa kiinnostavia, kuten miten Australian poliisi toimi vetovastuussa Thaimaan tapaninpäivätsunamin jälkiselvittelyissä. Osa oli kuivia, kuten millaisia erilaisia riskienhallintatiimejä jollain yksittäisellä yrityksellä on. Ketä kiinnostaa.
Onneksi eka päivänä ehdin käydä pyörimässä keskustaa ympäri, Hyde Parkissa (Sydneyn Central Park) sekä oopperatalolla kuvia räpsimässä. Iltaisin oli vielä pari tuntia aikaa shoppailuun, koska kaupat menevät kiinni myöhään, seitsemän-kahdeksan aikaan, toisin kuin Perthissä.
Sydneystä tykkäsin, kuten myös Melbournestakin aiemmin. Manailin vain epätyypillistä huonoa tuuriani (minua kun yleensä lykästää). Melbournessa pari vuotta sitten onnistuin saamaan ruokamyrkytyksen kanapastasta, ja nyt Sydneyssä puolestaan olin toipilaana enkä saanut nautiskeltua kaikesta mahtavasta ravintolatarjonnasta, en edes ilmaisista konferenssisapuskoista! Kaiken yritin syödä minkä pystyin, mutta täysin tapojeni vastaisesti jouduin jättämään enemmistön buffetista koskematta, suklaamousset mukaan lukien. Ei näin.
Erityisesti Sydneyssä pidin Hyde Parkista, sekä ydinkeskustan Pitt Street'iltä ja George Street'iltä löytyvistä vanhoista ja uusista ostoskäytävistä, -kujista, ja -keskuksista. Tunnelmallista kaupunkielämää. Tällaista lisää Perthiinkin! Itärannikolle lentää melkein viisi tuntia, joten ei siellä huvikseen lähde viikonlopuksi piipahtamaan.
Alla tunnelmia Sydneystä.
 |
| Yllä ja alla: Sydneyn oopperatalo on sisältä yllättävän ankea, ehtaa 60-luvun betonibrutalismia eli "puhtainta mahdollista betonin muotokieltä". Ei lempityylisuuntani. Sisälle ei myöskään pääse aulaa pidemmälle muuten kuin opastuskierroksen maksamalla: $37/27€/hlö |
polttareihinsa. Häät ovat ensi kuussa ja polttarit pidettiin tarkoituksella hyvissä ajoin: ei menetetä tehokasta peliaikaa kekkeröintiin ja siitä toipumiseen lähellä häitä, jolloin tarvitaan all hands on deck eli kaikki liikenevä viikonloppuaika tarkistuksen tarkistuksiin sekä viimehetken askarteluihin.
Polttarit oli kasattu tiimillä, jossa minä hoidin ohjelman, varaukset ja leikit, yksi kaveri avusti leikkien ideoinnissa ja vetämisessä, ja toinen kaveri emännöi bileet kotonaan. Hän hoiti koko cateringin sellaisella mielettömällä suomimartta-käteväemäntä-draivilla, että kellään ei ollut hetkeäkään lasi tai lautanen tyhjä. Ruokaa ja juomaa tuli kuin liukuhihnalta ja sitä piisasi. Saatiin kotiinviemisiäkin.
Ohjelmassa oli erilaisia leikkejä, joissa morsian voitti palkinnon hyvin pärjätessään - eli aina. Noin puolet leikeistä oli kaikille vieraille, ja puolet oli tehtäväpaketteja morsiamelle. Lounastaessamme saimme paikalle kaksi ammattihierojaa tekemään niskahierontoja kaikille vieraille, morsian tietenkin ensin. Samalla askartelimme viinipullonkorkeista ja helyistä viinilasin markkeeraajia eli niitä trinkettejä, joilla merkitään oma lasi juhlissa (ettei mene sekaisin toisten laseihin). Morsian on innokas ja taitava askartelija, joten kyllä nyt yksi askartelupaskartelu oli upotettava mukaan, ja mukavaa olikin.
Kaiken leikkimisen keskelle saapui yllätysvieras Rob, topless bartender. Alkuun suhtauduin aika nuivasti ideaan, että pitäisi tilata joku paidaton kaveri kotiin kikkailemaan. Mitä sen kanssa oikein tehdään? Mutta kun strippari tai edes topless mies nyt aussipolttareihin perinteisesti kuuluu, ei aihetta oikein voinut skipatakaan.
Löysin Robin Chesty Entertainment - nimisen firman kautta, jota voin lämmöllä suositella, jos tarvitsette polttareille ohjelmaa. Bisneksen omistaa Nikki-niminen nainen, joka omien sanojensa mukaan on kiertänyt niin monet polttarit ja nähnyt niin monet limaiset stripparit, ettei sellaisia enää halua. Hänen yritysfilosofiansa on tarjota "kilttiä" ja hauskaa versiota näistä auervaaroista, eli sporttisia, reippaita ja huumorintajuisia miehiä naislaumaa viihdyttämään.
Rob olikin juuri mitä luvattiin, eli ei tullut sika säkissä. Hän osallistui muitta mutkitta leikkeihin, joihin kuuluivat mm. eukonkanto ja suomalaisen häävalssin opettelu. Hän myös lauloi pikku serenadin morsiamelle, sekä omasta aloitteestaan opetti groovimpia muuveja polttaritähdelle hitaan häävalssin jälkeen. Lisäksi hän - baarimikoksi kun oli palkattu - teki kaikille drinkit ja huolehti, että kaikilla on riittävästi juomaa. Siivosi keittiönkin lähtiessään, eli just nappiin!
Loppuillan me suomitytöt istuimme terassilla juttelemassa, syömässä ja juomassa keskiyölle saakka. Aussit lähtivät kaikki kotiin hyvissä ajoin, eli ennen iltakuutta. Jossain vaiheessa intouduimme kuuntelemaan suomalaisia häävalsseja. Mollivoittoisia kun ovat, luonnollinen jatkumo oli ajautua pohtimaan hautajaismusiikkia. Yhtäkkiä havahduimme siihen, että elämme läpi ehtaa kaurismäkeläistä suomalaisuutta: ilta hämärtyy, mollimusiikki vonkuu, melankolia pyyhkii ylitse, nyyhkitään tuoppeihin.
Laulujen sanat olivat iloisimmillaankin luokkaa "hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää", ja pahimmillaan tahtia "isä hylkäs - äiti kuoli - perunat jäätyi peltoon - talo paloi - naulattiin ovet kiinni". Hip hip, juhli tässä sitten!
Suomiklisee tosin enemmän nauratti kuin itketti, ja aiheesta saatiin hyvät naurut ja kuorot aikaan. Juhannustanssitkin tanssittiin emännän upouudella grillipatiolla, ja pelattiin beach volleytä Valvomon Mikä Kesä - biisin tahtiin emännän keskeneräisellä takapihalla, jolla on laatoituksen sijasta pelkkää hiekkaa.
Ei hassumpi tapa aloittaa marraskuu. Cheers ystävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!