Ärsyttävät ihmistyypit top 4

Olen huomannut, että minulla on kaksi bloggausasetusta. Inspiroidun kirjoittamaan silloin, kun olen jostain innoissani; sekä silloin, kun joku asia palavasti ärsyttää. Blogin luonnosarkistossa muovautuu vielä kuva-albumi ja tarinaa Ubudista, Balilta, mutta...

Älä jää jumiin negatiivisten ajatusten häkkiin. Ympäristötaideteos Hyde Park'issa, Sydneyssä.

Liekö tänään heräsin väärällä jalalla vai missä vika, mutta mieleen kirposi aamukahvin ja facebookin selailuna aikana aihe, joka ottaa niin maan perusteellisesti pannuun ja kupoliin. Tadaa, ärsyttävät ihmistyypit top 4. Ei sisällä kaikkien ärsyttävien ihmistyyppien pohjasakkaa eli kiusaajia, sadisteja ja muita hulluja, vaan arkisempia näytteitä.

4. Väärin sammutettu

Tämä kaikkien tuttavuus on se nettikeskustelija, joka nillittää positiivisten uutisten ja iloisten aiheiden ketjuissa siitä, miten missäkin oli kirotusvirheitä, motiivi oli kuitenkin väärä (esim. itsekkyys hyväntahtoisuuden sijasta) tai homma muuten vaan väärin hoidettu ("on vaarallista mennä itse heikoille jäille muita pelastamaan, olisi pitänyt soittaa palokunnalle").

Tämä ihmistyyppi taitaa olla universaali, sillä oikeinsammuttajia löytyy sekä suomalaisista että australialaisista keskusteluista. Muistanpa täältä uutisen, jossa perheenäiti oli karkottanut taloon yöllä murtautuneen hämärämiehen hyökkäämällä täysillä päälle, kiljuen kuin pistetty sika. Naisen mukaan reaktio tuli täysin selkärangasta, kun hän yöllä alakertaan mennessään näki vieraan hahmon olohuoneessa. Huoli yläkerrassa nukkuvista lapsista sai kuulemma raivohullun luolanaisasetuksen päälle.

Tunkeilija pakeni, eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Netin mielestä ei ollut hyvin. Keskusteluun pukkasi sadoittain ihmisiä neuvomaan, että naisen olisi pitänyt juosta takaisin yläkertaan, ottaa kännykkä yöpöydältään, kerätä lapset sängyistä mukaan vessaan, lukita ovi ja soittaa apua toivoen, että hiippari ei tule ovesta läpi. Varmasti järkevä neuvo, mutta kuka ehtii ajatella kaiken tämän läpi sekunnin neljäsosassa, kun tumma hahmo lähestyy yössä? Vaistot ohjasivat, ja tällä kertaa näin. Perheenäiti olisi ansainnut onnittelut, ei ripitystä tuntemattomilta.

Luin juuri fb:stä suomalaisen päivityksen, jossa reipas nuori jannu (laulaja ehkä?) oli tavannut sattumalta ysikymppisen mummelin, ja juttelun tuloksena huomasi, että vanharouva on yksinäinen, koska yhtään ystävää ei ole enää elävien kirjoissa jäljellä. Nuori kaveri ehdotti, että käydäänpä lounaalla säännöllisesti, tulee kummallekin iloista tekemistä. Kaunein mahdollinen kädenojennus ihmiseltä toiselle siis.

No eikö tähän ketjuun ilmaannu besserwissereitä huutelemaan, että "mikset puhu kunnon suomea, ei tollaista andymckoy-kieltä!" (koska tarinassa oli mukana englannin lainasanoja). Ja myös näitä: "omaa egoasi vaan pönkität tuolla, blaablaa, kerro kelle kiinnostaa".

Olen aihetta analysoinut ja yrittänyt hahmottaa, miksi joillain on tarve arvostella ja kaivaa vikoja toisten onnistumisista tai hyvistä teoista. Onko tässä juurikin siitä egon pönkityksestä kyse, että kun itsellä ei ole vastaavia onnistumisia heittää kehiin, niin aletaan repiä toisen menestystä rikki tai vähintään nakertaa sitä reunoilta pienillä piikeillä (minä osaan suomea paremmin kuin sinä).

Oli miten oli, jos olet oikeinsammuttaja ja toisten sammutusten arvostelija, pliis, lopeta. Eikö se sammutus ollut pääasia, hätä keinot keksi ja tarkoitus pyhitti keinot jo vanhalle kansallekin?

3. Ei tuu onnistuun

Tästä asiasta voisin urputtaa loputtomiin. Toisten suunnitelmien, haaveiden, elämänmuutosten ja tavallistenkin rutiinienrikkomisten arvostelijat. Pariin otteeseen elämässäni on lähipiiriin kuulunut erityisen äänekäs kaikenlyttääjä, jolla oli aina negatiiviset mahdollisuudet ja lopputulemat rivissä odottamassa, kun mistä tahansa muutoskeskeisestä aiheesta aloitti keskustelun.

Toinen näistä ihmisistä todennäköisesti piti itseään vain realistina ja jalat-maassa-tyyppinä, eli katsoi tehtäväkseen kertoa toisillekin, miten monta vaaraa ompi eessä. Toinen henkilö puolestaan käytti lyttäämistä manipulointikeinona, pitääkseen asiat itselleen sopivimpina. Eli hänelle toisten ihmisten suunnitelmat sopivat vain, jos ne tuottivat itselle höytyä - aivan sama, mitä se suunnitelmien tekijä tulisi kokemaan. Jos hyötyä ei ollut näköpiirissä, toisen suunnitelmat piti lytätä äkkiä, jottei mikään muutu itselle epäedullisempaan suuntaan.

Psykologien mukaan ihminen luontaisesti pelkää muutosta, koska siinähän voivat mennä asiat perssiilleen. Mieluummin valitaan tuttu kuin tuntematon paha. Ja vaikkei olisi edes kysymys pahasta tai isoista muutoksista, vaan arjesta poikkeamisesta, aina löytyy vastustusta. Varmaan jokaisen elämään kuuluu ihmisiä (netistä näitä löytää, jos ei itsellä ole tuttavapiirissä), joiden mielestä vaikkapa ulkomaille matkustaminen on pelkkää vaaraa, riskiä, rahantuhlausta ja onnettomuutta. Parempi pysyä kotona, ovet lukossa ja verhot kiinni.

Hesarissa oli pari päivää sitten juttu, jossa puhuttiin start-up-yrityksistä. En juttua lukenut, koska jo otsikko karkotti. "Kun en onnistunutkaan, totta kai se hävetti". No voihan perhananjuutas sentään! Eikö mitään muuta näkökulmaa kuin häpeä löydy siihen, että joku sentään yritti, lähti unelmansa perään, näki vaivaa, taisteli saavuttaakseen jotain?

Kun aikoinaan julistin kotimaassa, että meikä lähtee nyt enkä takaisin tuu ainakaan hetkeen, reaktioita oli kahta päätyyppiä. Toinen kasti onnitteli, ihmetteli, kyseli ja tsemppasi. Australiaan asti? Mahtavaa! Toivottavasti sujuu! Toivottavasti kuitenkin nähdään pian! Toinen, äänekkäämpi puolikas sitten messusikin, että ei tuu onnistuun. Pieleen menee, katajaan kapsahdat ja takas tuut maitojunalla.

Silloin ärsytti ja halusin näyttää, että näin ei olisi. Nykyään sanoisin: entä sitten? Jos yritin ja epäonnistuin, ainakin sain muistojen ketjuun hienoja helmiä sen sijaan, että jumitin kotona ja tuijotin samaa maisemaa kaikkien muutosvastarintaisten kanssa.

2. Kaikki on huonosti. Aina.

Tätä ihmistyyppiä on vaikea löytää Australiasta, mutta sitäkin viljavammin heitä esiintyy Suomessa. Jos tällä aihealueella käytäisiin MM-kisoja tai rikottaisiin Guinnes-ennätyksiä, olen satavarma, että Suomi olisi kirkkaassa kärjessä. Johan laulukin neuvoo, että kellä onni on, se onnen kätkeköön.

En usko, että olen ainoa ihminen, jonka tuttavapiiristä löytyy negaation kautta keskustelijoita: on ollut sitä ja tätä kremppaa ja sairautta, nekin yhdet erosi, sen ja sen läheinen kuoli, silloin tällöin joku alkoholisoituu. Vaikea on tähän kommentoida, että mulla menee aivan hyvin täällä auringossa.

Ymmärrän (jotenkin) ajattelun, että ei haluta liikoja hehkuttaa oman elämän erinomaisuutta, ettei kuulosta epärealistiselta tai epäaidolta. Ehkä jotkut ajattelevat, että ei tämä elämä nyt vieläkään 100% mahtavaa ole, vaikka menisikin putkeen, jotta ajatuksiin jäisi tilaa jollekin vielä paremmalle. Ymmärrän (jotenkin) senkin, että ei uskalleta julistaa onnea, ettei taikauskoisesti mennä pilaamaan sitä liialla fiilistelyllä. Suosikki-inhokki-syyni onnen ja hyvän mielen peittelylle on kommentti "ettei herätetä turhaa kateutta". Se on pirskatti vieköön kateellisten ongelma, ei sen onnellisen!

Suomalaiseen small talk'iin - kyllä, sitä on olemassa - kuuluu olennaisena osana voivottelu. Sään, oman terveyden, rahatilanteen, yleisen taloustilanteen, politiikan, naapureiden, koirankakkojen, kaupan kassan käytöksen ja minkä tahansa vapaavalintaisen aiheen. Olen aiemminkin kertonut, että kun tätä samaa lähestymistä yritin - tiedostamattani - alkuun Australiassa, vastauksiksi tuli häkeltynyttä hiljaisuutta, ongelmanratkomisehdotuksia, sekä kehotuksia nähdä tilanteen kultareuna. "I'm sure it will be ok!" oli iloinen normikommentti; ja aiheenvaihto lennosta.

Suomalaiselle hyviin uutisiin ja kuulumisiin keskittyminen tuntuu jostain syystä teennäiseltä. "Mokomaa pepsodenttia ja kimalletta koko elämä, amerikkalaista hapatusta". Vain huonot uutiset ovat totta, vakavastiotettavia ja puheenaiheen arvoisia.
Miksi?

1. Kaikkimullehetinyt

Ymmärrän, että joskus sitä on kärsimätön. Itsekin olen. Ymmärrän, että pitää osata pyytää - jopa vaatia - sitä mitä haluaa, ja minkä kokee ansaitsevansa. Kynnysmattona eläminen ei ole koskaan ketään auttanut. Mutta kaikkimullehetinyt-ihmiset jyräävät muiden oikeudet ja muiden tunteet omalla vaatimisellaan, ehkäpä tarkoittamattaan. Stereotyyppiesimerkki olisi teini, joka kiukuttelee muotivaatteiden puutetta, ja äidin ja iskän on vaan kaivettava kuvetta ja tehtävä ylitöitä, jotta hienot rytkyt maksetaan.

Hieman tuntemattomampi, mutta yhtä ärsyttävä esimerkki ovat suomalaiset (huom. minulla on kokemuksia vain suomalaisista, mutta taatusti tämä on yleismaailmallinen ilmiö) haaveilijat, jotka toivovat pääsevänsä ulkomaille kuten Australiaan töihin/lomalle, helposti ja ilmaiseksi. Haave on hieno ja toteuttamisen arvoinen, mutta koskaan se ei ole kellekään toteutunut näin: "Moikka! Haluan Australiaan koska Suomessa sataa räntää. Hommatkaa joku mulle töitä ja työviisumi! Heitän kaljat kiitokseksi!".

Tai: "Moikka! Etsin ilmaista majoitusta kuukaudeksi, mielellään Sydneyn keskustasta uudenvuoden aikaan. Ei voida mennä hostelliin, kun ei mahdu matkabudjettiin. Kiitos avusta :)". Raah. Jos matkabudjetissa ei ole rahaa majoitukseen, kannattaisiko matkaa siirtää, kunnes rahat on säästetty? Australian kalleimpaan osoitteeseen marssiminen ilmaiseksi kaikkein suosituimpaan vuodenaikaan ei ole yhtään liikaa pyydetty...?

Jos olet se, joka Dundernewsiin tai Suomalaiset Australiassa-fb-sivuille näitä kommentteja jätät, kysy itseltäsi: miksi joku tuntematon ottaisi sinun huolesi ratkottavakseen, ilman mitään palkkiota ilman, että itse panet sen kummempaa tikkua ristiin? Nettiin kirjoittaminen ei vielä ole aktiivinen teko, ellei sen tavoite ole esim. kaivaa tietoa viisumiasioista, kysellä työnhakuvinkkejä, etsiä halpaa majoitusta ja niin pois päin.

Olen tästä ennenkin paasannut, mutta suomalaisuus ei vielä tee kenestäkään automaattista avuntarjoajaa tai pelastajaa. Jos elämäsi on solmussa Suomessa ja räntää tulee ovista ja ikkunoista, ota itseäsi niskasta kiinni ja järjestä asiat. Ei meistä tänne muuttaneista kukaan ole tullut taikamatolla maahan, viisumipaperit pullonhengeltä saatuna. Raskasta paperisotaa, sinnikkyyttä, uhkarohkeutta ja ehtaa suomalaista sisua se on vaatinut jokaiselta. Pystyt siihen kyllä, olethan suomalainen. Sisu on tullut verenperintönä.