6.12.2014

Juhlatunnelmissa

Nyt on elämä yhtä juhlaa. Eilen kekkeröitiin työpaikan pikkujoulut ja tänään vietetään ne häät, joiden polttareista ja kaasoilusta olen jo kertonut. Äiti kun kuuli viikonlopun ohjelmasta, vastaus oli, että ai taasko on häät ja tuliko musta kestokaaso. Eikun samat naimiaiset on kyseessä edelleen.

Mietin pikkujouluissa eilen, että pitäisi muistaa olla paljon kiitollisempi siitä, mitä jo on. Olen viime kuukaudet tuskaillut tylsää työtäni, eivätkä säännölliset työhakemukset ole tärpänneet yhtä penkin alle mennyttä haastattelua pidemmälle. Rutiinia rutiinin perään siihen mittaan asti, että pomo kehottaa bloggaamaan enemmän, jotta saisin kaiken luomisentuskan ulos mielestä. Hän(kin) tajuaa, että samanlaisten raporttien analysointi päivästä päivään - milloin jätevesilitroista kirjoittaminen, milloin sähkömittareiden lainmukaisuuden ratsaus - ei meikäläiseen täysillä kolahda.

Lähin samaa työtä tekevä kollegani on koulutukseltaan kirjanpitäjä ja hän puolestaan nauttii siitä, että on tarkat rajat, tiukat ohjeet, yksitotiset säännöt; ja numeroita ja sanamuotoja luetaan kuin piru raamattua virheiden tai epätarkkuuksien bongaamiseksi. Hyvä hänelle. Huonompi minulle.

Ihmettelen edelleen, miten museo-opas/ kulttuuriprojektityöläinen/ arkkitehtuurihistorioitsija/ taidehihhuli päätyykin tällaiseen. Joulun ajan todennäköisesti tuuraan taas pomoani, mikä on hyvä, koska hommiin tulee uutta haastetta, vääntöä ja ongelmanratkaisuvaatimuksia. Mutta sitä ennen ja jälkeen... "montako jätevesilitraa tuotti Woopwoopin pikkukunta tänä vuonna ja montako kertaa pönttöön pudonnut barbie tai sukka tukki kunnan jätevesiputkiston?"

Mutta. Onneksi on sentään hyvin toimiva organisaatio, ammattimaiset työkaverit ja ennenkaikkea kivaa porukkaa. Yllättävän iso osa väestä on samaa ikäluokkaa kuin minäkin, eli myös vapaa-ajan kavereita on toimistosta löytynyt. Tämän nuoremman väen kesken meillä on muodostunut perinteeksi filmata huumorivideo pikkujouluissa esitettäväksi, ja näin tehtiin tänäkin vuonna.

On tehty parodiaversio Gangnam Style - musiikkivideosta, jossa kekkuloimme johtoportaan naamarit päässä pitkin toimistoa ja puistoja tanssimassa. Viime vuonna nähtiin tositapahtumiin perustuva ryysyistä rikkauksiin - urheilusankaritarina, jossa puulaakijoukkueemme nousi jämäsijoilta sarjan voittajaksi. Tänä vuonna me työmuurahaiset "osallistuimme" tosi-tv-ohjelmiin the Voice ja the Amazing Race.

Meikäläinen hehkutti the Voice-videolla ääni innosta täristen, miten tärkeä kaasuyhtiön vuosiraportti on minulle, ja miten aion esitellä sen johtokunnalle rankan harjoittelun jälkeen - "kun luin raportin äidille ja mummolle, hekin sanoivat, että olen paras ääneenlukija sitten tv-uutisten keksimisen eli kyllä talenttia löytyy". Omassa osiossaan kollega nyyhki tunteellisena sitä, miten paljon hänen raporttinsa merkitsee hänelle ja hänen perheelleen, ja sen hyväksyminen johtokunnan kokouksessa tekisi hänen elämänmittaisista haaveistaan totta.

Amazing Racessa puolestaan toimiston eri osastot kilpailivat toisiaan vastaan toimistotehtävien tekemisessä, mutta eteen tuli milloin U-käännöstä, milloin tiesulkua. Printteri tukossa, serveri kaatuu, toimitusjohtaja ei hyväksykään raporttia. Hänellä kun on tapana antaa mutistua palautetta tyyliin "ei tää vielä toimi", ilman sen tarkempaa infoa, että miten hioa tekstiä ja mihin suuntaan.

Opetus ja muistutus itselleni on, että kun tällaisesta touhuilusta maksetaan palkkaa - teimme osan näyttelijäsuorituksista työajalla ja osan vapaa-ajalla -, niin voisi huonomminkin olla. Toinen riemukas onnenaihe on, että anomukseni neljännesvuoden virkavapaasta hyväksyttiin toissapäivänä: hyvästi toimiston pölyt, tervehdys travellaus jossain tropiikissa vuonna 2015!

Veli muutti parhaimmoilleen Costa Ricaan, vaikkakin väliaikaisesti, joten eikun sitkeästi säästöpossua ruokkimaan ja nyhtämään lentolippurahat pienenevistä vuosituloista (virkavapaa on palkatonta). Toisin sanoen osa 2: hyvästi ulkonasyöminen; tervehdys makaronilaatikko, tervetuloa takaisin ruokavalioon sitten opiskelijavuosien.

Perthin jouluhumua. Olen päätynyt pysyttelemään pikkujoulu- ja uudenvuodenjuhla-biletunnelmissa sen varsinaisen valkoisen, hartaan joulun sijasta. 
Secret Santa - paketit odottamassa saajiaan työpaikan pikkujouluissa.
Pian se alkaa, joulujuhla.
Origamiporoja (vaikka vasemmanpuoleinen näyttääkin T-rexiltä).
Yllä ja alla: tällaisen miehekkäästi paketoidun secret santa - eli yllätyslahjapaketin sain itse. 
Kääröistä paljastui suomalaisia eväitä: hapankorppua ja savusilakkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!