24.12.2014

Ranskalainen perhejoulu eli kuinka siitä selvitään

Hyvää joulua helteisestä Down Underista! Tänään jouluaattona mittari näyttää "vain" +32 astetta - perinteisesti jouluna elohopea paukkuu lähempänä neljääkymppiä.

Aussit juhlivat joulua joulupäivänä 25.12., eli jouluaatto on täällä ihan tavallinen työpäivä. Huomasin töistä kotiin kävellessäni, että nyt se on tapahtunut, sopeutuminen nimittäin. Käpsyttelin 20 minuutin matkan kotiin aivan tyytyväisenä, hikoilematta pisaraakaan, ajatellen onpa kiva kun on lämmintä. Haloo.

Suomessa olisin nyhjöttänyt jääkääre otsalla, janokuoleman partaalla, tuulettimen alla uimapuvussa tällaisessa säässä. Eilen pelasimme jalkapalloa samanlaisessa helteessä tunnin, ja se oli kyllä vähän liikaa. Valmentaja onneksi suostui siirtämään harkat isojen eukalyptuspuiden varjoon keskikentän paahteesta - pieniä myönnytyksiä.

E:n äiti on nyt asustellut meillä lähemmäs pari viikkoa, ja pääosin menee edelleen ihan mukavasti. Äiti ei ole se, joka yleensä ressiä aiheuttaa, mutta E:n veljet kyllä. Tai tarkemmin sanoen, koko perhe kombona. Ranskalaiset eivät nimittäin ole hiljaisia, myöntyväisiä, sovittelevia tai itsekseen omia ajatuksiaan pohtivia, ollenkaan.

Joka asia pitää julistaa kovaan ääneen, debatoida koko porukan kesken, kukin omaa mielipidettään täyteen trumpettivolyymiin toitottaen. Muutamanakin iltana on tuntunut, että miten epäkohtelias miniäkokelas olisin, jos vain vetäytyisin suosiolla makkariin suljetun oven taakse odottamaan, että jokin kuumaakin kuumempi keskustelunaihe on siltä erää ohi.

Pari iltaa sitten illallisella meinasi ihan oikeasti käämi kärähtää, kun tuntui, että melutaso nousee nousemistaan, kukaan ei kuuntele, kaikki vain tuuttaavat omaa käsitystään pöytään, puhutaan toisten päälle ja kaiken huipuksi aihe oli yksi niistä, joka muutenkin saa verenpaineeni riskialueelle: ilmastonmuutos. Siitä näkökulmasta, että ei se ole totta.

Seulon työkseni energiafirmojen dataa ja raportteja, joissa fossiilipolttoainefirmat peittelemättä toteavat, että heitä kiinnostaa investointiensa kannattavuus enemmän kuin planeetan tulevaisuus - uusiutuvaa energiaa ei haluta, koska se leikkaa öljy-, kaasu-, ja hiilifirmojen tuloja.

Inhoan käsitystä "ilmastonmuutos on luonnonsuojelijoiden ja hallitusten salaliitto", kun todellinen salaliitto on fossiilisetien puolelta ja muotoa "ilmastonmuutos ei ole totta, koska menetämme mehevää mammonaa, jos tajuatte, että se on totta". Siksi vänkäys sai ihan oikeasti minut siihen pisteeseen, että lähes paiskasin kädessäni olleen samppanjalasin lattiaan. Hillitsin itseni. Vaivalla.

Eri ruokalajien välillä oli hetken tauko, jolloin luikahdin sinne makkariin hengittämään syvään minkä lie tekosyyn varjolla. E tajusi tulla kysymään, mikä mättää, vaikka yritinkin olla ihan normaalisti. Selitin, että suomalaiselle tällainen argumentointi on täyttä asemasotaa, jossa kukin huutelee poteroistaan mitä sylki suuhun tuo ja hyvä jos suomalaisessa perheessä enää puhuttaisiin toisilleen tällaisen raaston jälkeen.

E ällistyi ja ihmetteli, että miten viaton keskustelu voi mielestäni olla riitelyä: selvästi kyseessä on täysin normaali ajatustenvaihto. Selitin, että minulle keskustelu tarkoittaa, että toisia myös kuunnellaan, annetaan tilaa puhua, harkitaan, punnitaan muiden sanomisia ja ennenkaikkea, etsitään kultaista keskitietä tai hedelmällistä lopputulosta, jonkin sortin kompromissia. Ja asiat ylipäätään esitetään asenteella: suattaapi tuo olla, tai suattaapi olla olematta. Ei siis naulaamalla jokaista mielipidettä pöytään ensisanoista lähtien tyyliin "ennemmin kuolema minut korjaa kuin tätä ajatusta muutan".

E ensin ällistyi, mutta selitettyäni tuli sille kannalle, että lähtökohdissani on kuin onkin järkeä.

Tulin lopputulemaan, että suomalaiselle mielipiteet ovat jotain itsekseen pohdittavaa; ja tilanteesta ja mielipiteiden luonteesta riippuen varovasti ulkopuolisille esiteltävää. Ranskalaiset heittävät mielipiteensä toisten eteen kuin roomalaiselle gladiaattoriareenalle, kaikkien riepoteltaviksi ja sanan säilällä sivallettavaksi, ja mielipidettä puolustetaan yhtä raivokkaasti.

Suomalainen diplomaatti hakee keskustelusta kohtia, joissa voisi sanoa/kuulla muiden sanovan "juu, tuosta olen samaa mieltä" (vaikka ei kaikesta muusta olisikaan), kun taas ranskalainen lataa saman tien sanaisen haulikon: "Ei ei ei ei! Aivan väärin! A-I-V-A-N VÄÄRIN! Minä olen varma, että...!"

Eikä kukaan edes loukkaannu tai vaivaannu. Huutavat menemään niin kauan kuin ruokaa riittää, ja seuraavan ruokalajin tullen aihekin vaihtuu. Huomenna hymyillään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut, koska mitään mainittavaa ei itse asiassa tapahtunut. Tavallista juttelua. Paitsi että meikäläinen keinuttaa itseään jossain nurkassa jälleen yhden henkiseksi taisteluksi tulkitsemani väännön päätteeksi. Huhhuh.

Sekä suomalaiset että ranskalaiset juhlivat joulua aattona, joten tänään illastamme ravintolassa. Huomiseksi on luvassa uima-altaassa lillimistä ja sushi-tarjottimellisen syöntiä. Olen nyt parin viikon harjoittelun jäljiltä taas paremmin henkisesti varustautunut illan väittelykoitokseen ja ehkä - ehkä - pystyn katsomaan sitä ulkopuolisen antropologin silmin: ai tuo sanoo tuolla tavalla syystä x, nyt tuo vastaa tällä tavalla, koska x...

Kunhan kukaan ei vain kysy minun mielipidettäni. Siitä ilmastonmuutoskeskustelukin lähti syöksykierteeseen. Madame E, vankka ilmastonmuutosskeptikko, totesi minulle: "tämähän on vain keskustelua, ei siitä ole syytä sydämistyä". Eli en ehkä käyttäytynyt ihan niin normaalisti kuin kuvittelin. Oppia ikä kaikki. Jääpaloja kauluksesta sisään ensi kerralla, jos ei muu auta.
Itselleni tai Mme E:lle.

Alla kuvia Perthin jouluriehasta: turistikujalla nimeltään London Court oli eilen tapahtuma, jossa tietyin kellonajoin saippuavaahtokoneet puhalsivat "saippualunta" pyryksi ihmisten päälle. Oli tupaten täyttä. Kaikki huokailivat: on tämä lumisade sitten taianomaista!
Suomalainen hiljaa mielessään: tirsk.

1 kommentti:

  1. Ihana kirjoitus Anu, tälläistä olen minäkin kokenut säännöllisin väliajoin , vaikkakin Ruotsissa (Kyseisten henkilöiden suonissa virtasi osaksi ranskalaista verta ) Suomalainen mentaliteetti on itsellänikin joutunut monesti venymään ja paukkumaan, ja muotoutumaan. Ainakin yritys on kova !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!