24.4.2015

Työelämä Perthissä osa 1: verkostoituminen

Aioin kirjoittaa päivitetyn postauksen työnhausta Perthissä, mutta ensin asiaa liippava, täällä tärkeä teema: networking eli verkostoituminen. Näinpä aiheesta syntyy oikein sarja, Työelämä Perthissä. Jos on kiire työnhakuvinkkien pariin, Noonis omassa blogissaan juuri kirjoitti sairaanhoitajien työnhausta, ja samat ohjeet pätevät mihin tahansa julkissektorin virkaan hakevalle, koska samasta prosessista on kyse. Myös yksityispuolelle Nooniksen CV-vinkit ovat kohdillaan, vaikka yksitysfirmoihin ei julkissektorin veroista maanperusteellista työhakemusta tarvitsekaan laatia.

Ensin verkostoituminen alta pois. Konsulttijargonilta kuulostava sana pitää aluksi pystyä sulattamaan ja vieläpä parhain päin. Kun mihin tahansa uuteen maahan muuttaa, lähtee samantien takamatkalta kaikkiin muihin nähden siinä, että ei tunne ketään, ei tiedä paikkoja, ei tiedä käytäntöjä, ei ole kavereita, ei ole työsuosittelijoita... Jos yhtään pidemmäksi aikaa aikoo jäädä ja eritoten jos uraa yrittää rakentaa, networkingiä on pakko opetella, halusi tai ei. Perthissä arvostetaan kovasti sosiaalisia kontakteja, syntyivät ne sitten töissä, opiskellessa, harrastuksissa, naapurustossa tai lasten kautta.

Kuka olet, keitä tunnet, millainen on maineesi ihmisenä, vaikuttavat saman tien työnsaantimahdollisuuksiin ja työssä etenemiseen. Työnhaussa täällä suosituskirjeet tai oma selitys osaamisesta työhakemuksen muodossa eivät paljoa paina, suosittelijoille soitetaan 90%:ssa tapauksista. Suosittelijasi on myös oltava uskottava. Sain itse nykyiseen tehtävään hakiessani palautetta siitä, että suomalainen suosittelijani ei osannut antaa minusta riittävän hyvää kuvaa, varmaan kielimuurin takia. Eli tänne saapuessa hommaa heti kättelyssä sellainen suosittelija, joka oikeasti tuntee sinut (tai on hyvä näyttelemään) ja osaa ja haluaa puhua taitojasi ylöspäin.

Suomalaisesta moinen kuulostaa helposti nepotismilta ja korruptiolta. Täällä kontaktit ovat fakta, jonka kanssa on elettävä. Kuten viime postauksessa kerroin, Perth on hiekkaerämaan ja meren eristämä saarikaupunki, jossa ei kannata lirauttaa liian moniin muroihin, jos haluaa pysyä menossa mukana eli tienata elantonsa järkevissä hommissa.

En tarkoita, että pitää muuttua lipeväksi fluorihymyautokauppiaaksi päästäkseen piireihin. Tarkoitan, että suomalaisen mörköluonteen on joustettava aurinkoisempaan suuntaan, opeteltava hymyä, katsekontaktia ja small talk'ia eli oltava ulospäinsuuntautuneemmin kiva, jotta niitä verkostoja eli tuttujen, tutuntuttujen, työkavereiden, naapureiden ja ystävien muodostamia ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksia alkaa pikkuhiljaa muovautua.

Itse opettelen verkostoitumista parhaillaan oikein mentorin johdolla. Minulla on yksi virallinen mentori työpaikan kautta ja toinen vapaa- ja omaehtoisesti hankittu: verkostoiduin eräässä konferenssissa vuosi sitten kiinnostavan esitelmöijän kanssa, suomeksi sanoen lähetin Linkedin-kutsun ja tapaamispyynnön esitelmän jälkeen. Tämä omaperäinen IT-nörtistä sikariportaaseen noussut osavaltiovarainministeriön nouseva tähti on sellainen tehopakkaus mentoroinnissa, että oksat pois. Tehtäviä satelee parin viikon välein (ensi tapaamiskertaa varten ota selvää tästä ja tästä, tapaa yksi uusi ihminen verkostoasi varten, ja lähetä päivitetty cv:si syyniin, ja...).

Mentoroinnin perusidea on siirtää kokeneemman työntekijän tietoa juniorille, auttaa tätä uralla eteenpäin ja yleisesti elämässä esimerkiksi tunnistamalla omat vahvuudet ja heikkoudet, kröh siis haasteet. Samalla kokeneempi oppii itsekin taas uutta esimiestyöstä ja elämästä yleensä.

Aussit ovat yleisesti ottaen häkellyttävän avuliasta ja avokätistä sakkia - täkäläiset mm. lahjoittavat enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen per pää kuin mikään muu maa. Silti kummankin mentorin avuliaisuus life coach'eina eli elämänvalmentajina toimimiseen hiljaisesti ihmetyttää. On inspiroivaa ja samalla aavistuksen outoa tavata ihmisiä, jotka eivät halua minulta vastineeksi mitään, vaan haluavat pyyteettömästi auttaa elämässä ja uralla eteenpäin.

Yksi mentoreilta saaduista action item'eista eli tehtävistä on verkostoitua enemmän. Keinoja tähän ovat esimerkiksi ammattijärjestöjen tapahtumiin osallistuminen ja siellä ihmisten jututtaminen (cocktail-kutsut, täältä tullaan... ja mitä ihmettä mää niille muille sanon siellä?); vapaaehtoistyö (tutkimusavustaminen, tutorointi, ei välttämättä soppakeittiöt, vaikka nämäkin hyödyllistä toimintaa ovat). Mentoreiden eniten suosittelema keino on seuloa kaikki jo nykyiset työ- ja harrastuskontaktit ja jos yhtään ketään edes puoliksi kiinnostavaa löytyy, siitä vaan pyytää heitä kahville ja tutustua paremmin. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ja silti on.

Kuka muka lähtee kahville, jos yllättäen satunnainen vuosi sitten tapaamasi henkilö lähettää sähköpostia tai soittaa ja pyytää? Täysin puun takaa? Suomalainen kyyninen mieli kehittää välittömästi laajan kirjon vaikka minkälaisia taka-ajatuspelkoja. Ne luulee, että haluan jotain. Myyn jotain. Käännytän uskontoon tai dieettiin. Yritän tunkea treffeille. Olen kummallinen friikki. Olen epätoivoinen ripustautuja.

Jos jotakin asiaa Suomessa ei liiemmin opetella, opeteta eikä harjoitella, on kanssaihmisten kevyt tapailu ja asiakseen ystävystyminen. Ihan vaan kaveri haluan olla, ei tässä muuta. Ja joskus siitä voi olla jommallekummalle meistä työelämässä hyötyä - toivottavasti kummallekin. En muista, että tätä olisi peruskoulussa saati yliopistossa käsitelty.

Päästäkseni helpolla tässä uusien ihmisten tapaamisessa lähetin juuri liittymispyynnön uuteen harrastukseen, Toastmasters International'iin eli puheenpitäjien kerhoon. Kansainvälisessä järjestössä harjoitellaan nimenomaan sosialiseeraamista ja julkista puhumista aina ex tempore - esitelmistä pidempiin valmisteltuihin puheisiin. Hoituu monta mentorointikärpästä yhdellä iskulla!

Tänne muuttoa suunnittelevan tai juuri muuttaneen kannattaakin ottaa samantien aussirooli päälle, jos sosiaalisuus ja avoimuus eivät tule luonnostaan ja jos siis haluaa enemmän irti Perthissä oleskelusta. Ota yhteyttä kaikkiin suuntiin, mihin keksit: tule mukaan Suomalaiset Perthissä facebook-ryhmään ja sen live-tapahtumiin, mieti mitä muita seuroja tai ryhmiä alueella toimii (paikalliset urheiluseurat, harrastusklubit ja hyväntekeväisyysjärjestöt, vaikkapa eläinsuojat) ja lähde messiin vaikka itseäsi niskasta nykien. Verkostoitumisessa jään rikkominen on se hankalin vaihe, vaikka kokemukseni mukaan vastapuoli yleensä ottaa yhteydenoton ja kädenoton positiivisesti vastaan.

Raportoin lisää, kun opin lisää :)

Ausseilla on lämmin sydän hyväntekeväisyyttä ja avunantoa kohtaan. Paikallisessa purilaisketjussa on aina näytillä kolme purkkia, joihin asiakas saa laittaa burgerin mukana tulevan pullonkorkki-äänestyspoletin.

Purkit edustavat kukin joka kuukausi vaihtuvaa paikallista not-for-profit-järjestöä, eli hyväntekeväisyyttä tai vaikkapa liikuntarajoitteisten urheiluseuraa. Eniten korkkeja = ääniä saanut saa purilaisketju Grilld'iltä kertalahjoituksena muistaakseni $300 ja kumpikin jäljellejäänyt saa satasen per järjestö. Sitten kilpailijoiksi pääsevät uudet toiveikkaat. Grilld on paikallisesti omistettu ketju, joka tekee gourmet-burgereita ja kunnon maalaisranskiksia. Ja kyllä, kuva on omalta hampparireissulta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!