23.5.2018

Saunatontuista litteään maapalloon - mitä on tieto?

Ajattelin kirjoittaa jonkun hauskan kepeän postauksen, mutta sellaista ei taida nyt irrota. Ei sillä, että mikään on varsinaisesti huonosti, mutta olen viime päivät ja viikot ollut jossain syntyjä syviä soutamassa henkisesti. Osin työn takia, osin siksi, että luen parhaillaan (fiktiokirjoittamista varten ja yleisestä kiinnostuksesta) kirjaa Suomalainen Kansanusko - Samaaneista Saunatonttuihin. Nämä kaksi asiaa, työ ja tuo kirja, eivät äkkiseltään liity mitenkään toisiinsa, toisaalta liittyvät hyvinkin tiukasti teemalla usko, tieto ja miten näemme maailman.

Risto Pulkkinen toteaa em. kirjassa, että suomen sana uskonto on kansainvälisesti harvinainen, koska se pohjautuu uskomiseen, eli jonkin asian hyväksymiseen ilman rationaalista tietopohjaa. Muissa kielissä uskonto pohjautuu johonkin muuhun: esimerkiksi englannissa religion kumpuaa latinan merkityksistä sitoa/olla sidottu, tai velvollisuus/olla velvoitettu. Pulkkinen kirjoittaa, että entisajan suomalainen ei uskonut saunatonttuihin, shamaaneihin ja kaikenlaisiin luonnonhenkiin ja maahisiin, vaan hän tiesi, että ne ovat totta. Tämä siksi, että tietäminen oli hyvin erilaista ennen valistusaikaa ja tieteellisten menetelmien kehittymistä. Tieto oli sitä, minkä jo lapsesta oppi, mitä itse koki ja mitä muut kertoivat totena.

Mitä tieto oikeastaan on? Nykyäänkin "tiedämme" samalla lailla kuin menneisyyden ihmiset, omakohtaisen opin ja muilta kuullun perusteella. Toki nykyään tieteellä on paljon sanavaltaa ja itsekin akateemikoksi tähtäävänä luotan ns faktatietoon ja tutkittuun tietoon enemmän kuin muiden kertomuksiin ja kokemuksiin. Toisaalta, monet asiat maailmassa ovat väistämättä "pelkästään" kokemusperäisiä: koemme asiat aina omasta näkökulmastamme ja esimerkiksi historiankirjoitus ei ole mikään faktalista, koska se on aina kerrottu jostain näkökulmasta - ihmisten toimien ja motiivien suhteen ylipäätään on vaikea löytää objektiivisia faktoja, koska kuka ne voi määritellä ja miksi tämän määrittelijän näkemys on faktapohjaisin?

Tästä päästäänkin hankalaan suohon, jossa yhdistyvät työni, Trump sekä flat earthers eli litteän maapallon kannattajat. Ai mitenkö? No kerron, kiitos kysymästä!

Kuten kerrottua, työnkuvaani on valitusten ratkominen ja se käytännössä tapahtuu kuulemalla valittajaa ja sen jälkeen etsimällä todistusaineistoa sille, mitä tilanteessa tapahtui ja miten olisi pitänyt mennä. Jos esim joku saa junassa sakot liputta matkustamisesta, kun kortinlukija ei toimi ja kortilla oli maksua, on todennäköistä, että sakot tulivat väärin perustein. Kuitenkin erittäin usein valittajan oma käsitys asiasta on hyvin eri kuin mihin todistusaineisto viittaa: aina ei ymmärrä kaikkea oikein, ei tiedä miten asioiden kuuluisi mennä, tai haluaa uskoa itse toimineensa oikein. On lähestulkoon mahdoton tehtävä murtaa sellaisen henkilön uskomuskuplaa, joka on vakuuttunut olevansa oikeassa oman kokemuksensa, tutuilta kuulemiensa asioiden sekä oman lakipykälien lukemisensa perusteella.

Luin äskettäin jutun tutkijasta, joka tutkii litteä-maapallo-teoriaa kannattavia ja osallistui näiden vuosikonferenssiin Englannissa. Tutkijan mukaan litteistit eivät ole - vastustajien käsityksistä huolimatta - keskimääräistä typerämpiä tai kykenemättömiä ymmärtämään tiedettä. He vain suhtautuvat tieteentekijöihin ja tiedon hallussapitäjiin erittäin epäluuloisesti. Litteistit ajattelevat, että tiedon valtalinnakkeet kuten yliopistot, parlamentit ja valtion virastot, tahallaan pimittävät tietoa ja/tai syöttävät kansalle sellaista tietoa, joka hyödyttää niitä itseään, mutta jotenkin haittaa tai vahingoittaa kansaa. (En tosin tiedä miten pyöreä maapallo haittaa kansaa). Litteistit uskovat, että jos heillä vain olisi itsellään samat varat ja tutkimusvälineet kuin tiedon valtalinnakkeilla, he voisivat todistaa oman väitteensä. Litteistien tunnuslause konferenssissa oli: "jos tiedät sisimmässäsi, että jokin on miten on, se on silloin totta." Samankaltaista ajatusta viljelevät Trumpin kannattajat, jotka uskovat Hillary Clintonin olevan suunnilleen noita-akka ja Barack Obaman terroristimuslimi.

Uskomus, että sydän, sielu tai jokin vastaava kertoo aukottomasti mikä on faktaa ja mikä ei, on epäilemättä meillä kaikilla jossain muodossa. Useinhan jonkinlainen kuudes aisti tai vaisto kertoo, jos jokin esimerkiksi on liian hyvää ollakseen totta, tai jonkun ihmisen käytöksessä on jotain arveluttavaa. Harmi kyllä tämä faktantunnistuslaite ei toimi luonnontieteellisten faktojen suhteen. Muinaisihmiset uskoivat, että maa on litteä ja sitä peittää jonkinlainen kupu tai telttakangas (taivas). Litteistit näyttävät uskovan johonkin samansuuntaiseen puhtaasti omien kokemustensa pohjalta. Omat aistit eivät aina kerro koko totuutta: itse asiassa emme edes tiedä, millainen maailma "oikeasti" on - sitä voisi aistia ja mitata niin monilla muillakin sensoreilla kuin ihmiskehossa olevilla, alkaen infrapunasta ja zoomaten kvanttitasolle asti. Hyönteiset aistivat ultraviolettivaloa, nähden aivan eri värisen maailman kuin ihmiset. Mikä versio maailmasta on se objektiivinen ja mikä ei?

Ennen internetin syntymistä joku ajattelija (jonka nimeä en muista) esitti, että kaiken tiedon saattaminen kaikkien ulottuville tulee tuottamaan maailmanrauhan, koska silloin ymmärrämme kaikki toisiamme. Oivoi... tieto on päinvastoin pirstaloitunut ja "henkilökohtainen tietäminen" samassa mielessä kuin muinaissuomalaiset tiesivät tonttujen olevan totta on muuttunut yhä yleisemmäksi, tieteelliseen tietoon nojaamisen sijasta. Tämä ei ole pelkästään paha asia - omakohtainen, subjektiivinen kokemus on hyödyllistä monessa mielessä, vaikkapa ruokavalion laatimisen suhteen (mikä sopii itselle parhaiten). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kilpailevat mielipiteet ovat samanarvoisia: se, että minulle pälkähtää päähän jotain, ei tarkoita, että pälkähdys mitätöi esimerkiksi vuosien tieteellisen tutkimuksen ja empiirisen laajan todistusaineiston.

Mikä auttaisi tiedon pirstaloitumiseen? Ainakin koulutusleikkaukset ja koulutuksesta tinkiminen kaikkialla maailmassa ovat vaarallinen tie: kun ihmisille ei kehity kykyä kyseenalaistaa ja etsiä tietoa, yhä useampi luottaa omakohtaiseen kokemukseensa ja yhden ihmisen kokemus ei mitenkään vastaa esim. tuhansilla tehtyä tutkimusta tai vuosikymmenten mittaisissa tutkimuksissa kertynyttä tietopankkia. Toisaalta on terveellistä itse kunkin välillä kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja paikantaa luutuneita uskomuksia - miksi juuri minä tietäisin tästä enemmän tai paremmin kuin jokin vastakkaista kantaa oleva? Tosiaalta, miksi kovaäänisin, tunteikkain (tai vastavuoroisesti tunteettomin) olisi varmimmin oikeassa? He kun tuppaavat dominoimaan julkista keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin politiikassakin.

Kuva (c) Conversation. Itselleni ei ole selvinnyt, miksi litteä maa on uskottavampi kuin pyöreä maa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!