Top 10 Australian normiasiaa, joita ei kohtaa Suomessa

Viimeksi kirjoitin Suomessa perin juurin tavallisista asioista, joita ei Australiassa juuri näe, jos lainkaan. Mitä löytyy, jos asetelma otetaan tarkasteluun toisinpäin? Tässäpä lista yleisistä Australian asioista, joita ei juurikaan kohtaa Suomessa. Eivät siis suomalaisille täysin tuntemattomia, mutta eivät kyllä yleisiäkään!

To 10 Australian normiasiaa, joita ei näe Suomessa

Ei tärkeysjärjestyksessä.

1. Punajuuri hampurilaisen täytteenä. Aussit jostain syystä ovat sitä mieltä, että nääh suolakurkku, kyllä etikkaista punajuurta hamppariin tarvitaan! Pikkelsöityä punajuurta löytää usein myös  sandwichien täytteenä, sekä patongeissa. 

Itse jopa pidän punajuuresta silloin tällöin syötynä, mutta en yhtään tykkää siitä voileivän välissä. Hampurilaistakaan se ei sanottavasti paranna. E on lähes kaikkiruokainen, mutta muutamaa asiaa hän inhoaa: keitettyjä munia, perunasalaattia ja punajuuria. Eli hampurilaista tilatessa on paras varmistaa, ettei siellä ole tätä kaikkien aussien herkkua kätkössä. 

2. Fish and Chips. Kala ja ranskikset. Näitä kojuja on ihan joka paikassa, pienimmästä tuppukylästä kaukaisimpiin lähiöihin, ja etenkin rantakaupunginosissa yksi per kortteli, näyttää. Jos Suomessa joka lähiöön kuuluu pizzapaikka, täällä joka lähiöön kuuluu fish and chips-paikka. 

Kalapala on yleensä isohko, mehukas file, leivitettynä ja upporasvassa paistettuna. Ranskikset ovat mitä vain väliltä taivaallisia kultaisia lohkoja - hieltä maistuvia nahkeita suikuloita. Hyvän fish and chips-paikan löytämisessä auttavat nettiarvostelut, ettei vahingossa joudu hikiranksispaikkaan. Fish and chips kuuluu maustaa etikalla, suolalla ja pippurilla, ja on syntisen (rasvaista ja) hyvää, kun laatua löytää!

3. Viinitilat. Helposti ymmärrettävistä ilmastollisista syistä suomalaiset eivät harrasta viinitiloilla kiertelyä. Erittäin monen ison aussikaupungin lähellä on viininviljelyalue, jonne kaupunkilaiset mielellään ajavat viikonloppuisin maistelemaan viinejä ja syömään viinitilojen ravintoloissa. Toki seuduilla viljellään ja myydään muutakin, joten viinitilakiertelyä rytmittävät myös visiitit esim. oliiviöljytilalla, saippua- tai kynttilätehtaalla, suklaatehtaalla, jäätelötehtaalla tai olut- ja siideripanimoissa. 

Perthin läheltä löytyy Swan Valley ja hieman kauempaa etelästä laajempi viininviljelyalue Margaret River. Ne ovat erinomaisia irtiottokohteita, ja esimerkiksi näin pitkän viikonlopun vietto Margaret Riverillä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Joka ikinen hotelli, hostelli, mökki ja vieraspatja AirBnB:ssä oli loppuunmyyty, kun niitä viime viikolla Mgt Riveriltä katselin. 

4. "Kuivasauna" uimahallin allasosastolla. Harrastamme talvisin uintia E:n kanssa (koska kylmemmällä säällä tekee mieli uimahallin höyrysaunaan ja porealtaaseen...) ja talviharrastuskausi korkattiin eilen. Olimme jotakuinkin keskenämme uimahallissa allasvahtien kanssa, koska ihan kaikki muut ovat em. Mgt Riverillä. Kaikissa näkemissäni täkäläisissä uimahalleissa sauna on allasosaston puolella, se on sekasauna ja sinne mennään uikkarit päällä. Yleensä aina on tarjolla höyrysauna eli turkkilainen sauna, ja kuivasauna eli suomalainen sauna ilman löylynheittomahdollisuutta. 

Löylyn heitto on kielletty, koska "vastukset kärähtävät kiukaasta". Jaa. Joskus joku rebel ruikkaa löylyä juomapullostaan, kun uskoo, ettei allasvahti näe. Itse viihdyn paremmin höyrysaunassa, koska kuivasaunassa lähinnä ahdistaa. Ei sitä ole kuivaksi tarkoitettu, mur! Täällä myös pitää erikseen ostaa saunalippu, eli pelkällä allaslipulla ei saa saunoa (ellei onnistu livahtamaan sisään allasvahdin näkemättä). 

5. Hot cross buns. Tässäpä aussien pääsiäisherkku, jota he syövät samalla innolla ja hartaudella kuin suomalaiset mämmiä. Käytännössä nämä ovat aika samanlaisia kuin suomalaisten voipulla rusinoilla. Pullat kuuluu lämmittää uunissa, halkaista ja syödä voin kanssa. Hot cross bunseja myydään vain pääsiäisen tienoilla (tosin myynti alkaa joka vuosi aiemmin ja aiemmin...) eli näitä ei saa vuoden ympäri paitsi itse leipomalla. Pullien päällä on jauhovesiseoksella tehty risti. 

Itse en tajua, mitä erikoista hot cross bunseissa on ja miksi niitä hypetetään joka pääsiäinen. Mutta eipä varmaan moni ulkomaalainen ymmärrä, miksi Suomessa intoillaan mämmistä tai vaikkapa runebergintortuista ja miksi niitä ei voisi syödä vuoden ympäri. 

6. Bleach eli kloori pesuaineena. Suomessa mielestäni luotetaan Mäntysuopaan ja muihin kohtuullisen mietoihin pesuaineisiin, kun Australiassa (ainakin Perthissä) käytetään yhä niinkin jytkyjä aineita kuin kloori, joka on syövyttävää ja myrkyllistä. Tosin sitä on melkein pikkupakko käyttää esim. suihkukaapin pesuun, sillä normaalisti käyttämäni Earth-sarjan kasvipohjaiset ja myrkyttömät pesuaineet eivät pure samalla teholla homeeseen ja kalkkijäämiin. 

Tämän tuotteen kanssa saa olla todella varovainen, koska pienikin nuuhkaisu alkaa pyörryttämään, eli järkkyä myrkkyä on. Kauhistelen joka kerta tätä käyttäessäni (max. 2 kertaa vuodessa), miten se päätyy jätevesiin - ei voi olla terveellistä. T: muista homeenpoistovinkeistä kiitollinen!

7. Lämpölamppu kylppärissä. Näitä ei ole joka talossa, mutta on kuitenkin kohtuullisen yleinen mielestäni. Eli kylppärin katossa on tuhottoman kuumat hehkulamput, joiden alle voi mennä kuivaamaan itsensä suihkun jälkeen, ja jotka ainakin teoriassa auttavat tilan kuivumista. Lattialämmitys, tuo hitsin paljon energiatehokkaampi tapa kuivattaa ja lämmittää pesutila, ei ole täällä tavallinen - yhtään en ole vielä itse nähnyt. 

8. Kattotuuletin. Tämä vehje toki Suomessakin tunnetaan, mutta ei mielestäni ole mikään joka kodin, ei ehkä edes joka kymmenennen kodin normitavara. Täällä kattotuuletin on tavallinen vanhemmissa rakennuksissa (1980-luvulla ja aiemmin valmistuneet), ennenkuin ilmastoinnin asentaminen tuli yleisemmäksi. Itselläni on kattotuulettimiin liittyvä fobia, eli en mielelläni nuku moisen alla, koska mitä jos se tippuu yöllä pyöriessään ja murskaa jalat? Ei ehkä todennäköisin skenaario, mutta pelottava silti. 

9. Ulko-ovi suoraan keittiöön tai olkkariin. En voi mitenkään käsittää tätä aussiarkkitehtien logiikkaa, että kotiin on hyvä lampsia suoraan johonkin oleskelu- tai ruuanlaittotilaan. Eteinen vaikuttaa olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, ainakin kerrostaloasunnoissa. Oman talon rakennuttavat sellaisen toki saavat. 

Jos jonkinlainen eteistila on, siellä ei ole riittävästi tilaa ulkovaatteille, kengille ja siivouskomerolle, eli usein on vain yksi kaappi, ei kahta. Siivouskomeroa ei mielestäni muutenkaan yleisesti erikseen ole, vaan kämppään pitää itse ostaa kaappi imurille jne, tai säilöä sitä makuuhuoneen komerossa. Monet aussit näyttävät säilövän kenkiään autotallissa, siivousvälineitään esim. laundryssä eli kodinhoitohuoneessa (joka astetta isommissa asunnoissa lähtökohtaisesti on), ja takkejaan makuuhuoneen komerossa. Ihme hajasijoittelua, kun kaiken voisi latoa samaan eteisen kaapistoon, puhisee suomalainen. 

10. Paukkukarkit jouluna. Aussien joulupöytään kuuluu olennaisena osana cracker, eli Aku Ankasta tuttu isoksi paperikaramelliksi naamioitu pötkylä. Sen päistä kuuluu vetää pöytäkumppanin kanssa kilpaillen niin, että pahviputki poksahtaa katki (siellä on nalli sisällä, jotta poksaus kuuluu) ja sisällä olevat hilut ja sälät tippuvat ulos. 

Sisällä on yleensä pientä krumeluuria kuten jokin hassuttelukapistus (esim. tekonaula sormeen laitettavaksi), pieni lahja (vaikkapa avaimenperä-kompassi) ja vitsi tai mietelause paperille painettuna. Lisäksi putkesta aina paljastuu silkkipaperikruunu, jota kuuluu pitää päässä ruokailun ajan. Älä kysy miksi. Jotenkin suomalaisten tonttulakeissa on enemmän järkeä kuin kruunuissa, vai olenko vain missannut jonkun olennaisen kruunuun liittyvän joulumerkityksen? Itämaan tietäjien kruunut?

Pääsiäisherkkua tarjolla, hot cross buns. Kuva (c) Taste.com.au

Top 10 Suomen normiasiaa, joita ei kohtaa Perthissä

Tulipa mieleeni pohdiskella, mitä suomalaisille aivan tuttuja asioita Australiasta ei juurikaan löydä. Kaikki tietävät salmiakin ja ruisleivän puutteen, sekä sen, että suomalainen keksintö tiskienkuivauskaappi on yleinen vain Suomessa.

Mutta tässä top 10 arkipäiväistä asiaa, joita en ole nähnyt yhtään/montaa kertaa Perthissä. Tosin voi olla vain omien piirieni rajoittuneisuutta - eli jos jollakulla on ilmiantaa näitä, saa ilmoittaa kommenttiboksiin!

Ei tärkeysjärjestyksessä. 

1. Leikkuulauta keittiölaatikoston osana. En osaa sanoa, onko tämäkin suomalainen keksintö samoin kuin kuivauskaappi, mutta en ole vielä kertaakaan nähnyt täällä tai itse asiassa muissakaan maissa laatikostosta ulosvedettävää leikkuulautaa, joita suomalaiskoteihin yleensä kuuluu vähintään yksi, ellei peräti kaksi kappaletta.

Yleensä leikkuulautaa voi käyttää myös leipoma-alustana, ja leikkuulaudan siisteys- tahi viiltelyjälkien määrästä voi arvioida myös vuokra-asunnon ikää ja edellisen asukkaan tapoja. Täällä leikkuulauta on henkilökohtaista omaisuutta, ei asuntoon kuuluva kiintokaluste.

2. Mehukeitto eli kiisseli. Tässä on tuote, jota satunnaisen säännöllisesti Suomesta kaipaan. Saisihan sitä itsekin keitettyä pienellä vaivannäöllä, mutta ei koskaan tule saatua aikaiseksi. En tiedä, onko tämä kaikkien suomalaisten vankka tapa, vai vain oman sukuni ja perheeni, mutta kyllä mehukeittoa tai kiisseliä aina olla pitää. Sitä on kätevä lorauttaa jugurttiin tai juoda sellaisenaan.

Etenkin itse maitoallergisena en voi täkäläisiä jugurtteja syödä (täällä ei tunneta kaurajugurttia ja soijajugurttiakin saa vain kolmea makua tuplahinnalla normaaliin nähden), joten olisipa kiva joskus aamu- tai välipalaksi syödä kiisseliä. Syön tosin joka päivä pakastemarjoja tai viipaloituja hedelmiä jugurtin- ja kiisselinpuutteessa, että ehkä olen vahingossa terveellisemmällä puolella sokerin määrällä mitaten.

3. Matontamppausteline. En tiedä, eikö tamppaustelineitä tarvita, koska kokolattiamattoa on paha kiskoa irti tampattavaksi, Kyllä täällä ihmisillä irtomattojakin näkee, mutta ilmeisesti teline ja mattopiiska eivät silti ole tuttuja. Ehkäpä matot puistellaan käsin, tai vain imuroidaan? Mikä lie tilanne Australian nykykulttuurin emämaassa Iso-Britanniassa, onko siellä mattopiiskoja ja telineitä?

E:ltä kun kysyin, tietääkö hän mistä härvelistä puhun, vastaus oli joo. Mutta kuulemma Ranskassa moisia telineitä on vain maalaistaloissa jäänteinä vanhoista ajoista. Miten modernit ihmiset sitten mattonsa putsaavat? Kun selitin E:lle, että Suomessa on tapana myös pyöritellä matot hangessa talvella, tätä hän ihmetteli siivouskeinona. Mistä silloin otetaan lunta, jos sitä ei ole satanut? Miten kesällä tampataan?

4. Kylmäkellari. En ole riittävästi pyörinyt Australian maaseudulla tietääkseni, onko näitä olemassa maalaistaloissa. Täällä kaupungilla en ole koskaan kuullut enkä nähnyt kenenkään omistavan kylmäkellaria. Liekö sellaisen toimivuus kyseenalainen maassa, jossa on kolme kuukautta +35-45 ja puoli vuotta +25 kieppeillä. Suomalaisiin kerrostaloihinkin (jos enintään 1960-70-luvulta) lähtökohtaisesti kuuluva säilytystila ei siis ole täällä Down Underissa kovin tuttu.

5. Kerrostalon yhteinen pyykkinaru pihalla. Tätä en ole nähnyt vielä yhtään kertaa. En tiedä, onko naruja mahdollisesti jossain, mutta sattuu vaan aina olemaan takapihan puolella tai sen verran syrjässä, etten ole koskaan bongannut. Mutta yhteinen pyykkinaru tai pyykkitupaan kuuluva kuivaushuone ei näytä olevan yhtä yleinen kuin Suomessa.

Yhteenkään kerrostaloon, jossa itse olen asunut, ei ole kuulunut sen paremmin pyykkitupa kuin pyykinkuivaustilakaan, pihapyykkinarusta puhumattakaan. Pyykkitupia eli pesukonetiloja täällä on vanhemmissa kerrostaloissa, mutta liekö oma pyykkikone tai pesulassa käyttäminen olleet aina yleisempiä kuin jaetun pyykkitilan käyttö?

6. Seinään kiinnitetyt lämpöpatterit. Näistä en mene väittämään, etteikö näitä ole olemassa, mutta en vain ole itse useinkaan nähnyt. Vanhemmissa (1970-lukua vanhemmissa) taloissa ei näytä olevan lämmitystä vakioasetuksena ollenkaan, vaan niihin pitää itse ostaa kaasu- tai sähkölämmitin (puhallin), jos lämmittää haluaa. Uudemmissa taloissa ja asunnoissa usein on reverse cycle air con eli viilentävä ja lämmittävä ilmastointi.

Vesikiertoinen patterilämmitys on asia, jollaisia - tai lähinnä sellaisen jäämiä - olen nähnyt vain hostelleissa, jotka periytyvät viime vuosisadan alusta. Onko kellään perthiläisellä seinäpatterit? Ilmoittaudu, hep! :)

7. Sälekaihtimet. Tässä toinen tuote, jota en väitä kokonaan olemattomaksi, vaan huomattavasti harvinaisemmaksi kuin Suomessa. Näin aurinkoisessa maankolkassa todentotta tarvitaan suojaa, mutta se yleisemmin hoidetaan blinds´eilla eli rullaverhoilla, tai sitten suomalaispankkien konttoreista tutuilla suikaleverhoilla - mikä lie niiden virallinen nimi on. Siis ne pystysuuntaiset kangaspaneelit, jotka kääntyvät auki ja kiinni ketjusta vetämällä.

Jos vaakasuuntaisia sälekaihtimia näkee, näkyvät Venetian blinds´it eli puusälekaihtimet olevan suositumpia kuin Suomessa tavalliset metalliset. Täällä etenkin omakotitaloihin asennetaan myös shutters´eja eli ikkunaluukkuja, jotka voi laittaa päiväksi kiinni paahteen estämiseksi, ja lomille lähtiessä lukita kiinni murtoja ehkäisemään.

8. Ikkunalauta sisällä. Kyllä täälläkin ikkunasyvennyksiä on, eli ikkuna on sen verran sisällä seinässä, että syvennyksestä muodostuu ikkunalauta. Mutta en muista kertaakaan nähneeni varsinaisia paikalleen ruuvattavia ikkunalautalankkuja kellään. Usein täällä uusissa taloissa ikkunat yltävät lattiaan saakka, joten ikkunalauta ei edes käsitteenä toimi. Ruukkukasvit laitetaan joko lattialle, seinähyllyille, senkin päälle tai siihen ikkunasyvennykseen, jos sellainen on.

9. Keskuspölynimuri. Tässä taas yksi kapistus, josta en voi vannoa, etteikö niitä olisi, en vain ole koskaan itse nähnyt. Tietääkö joku muu aussifinski keskuspölynimuriesta jotain?

10. Bideesuihku. Näitä ei ylipäätään maailmalla näe, paitsi joissain Aasian maissa. Singaporessa on bideesuihkuja yhtä varmasti vessoissa kuin Suomessakin, mutta muualla reissatessa en ole niitä nähnyt, en Euroopassa, en Kanadassa, en Australiassa. En voi ymmärtää, mikseivät muut maat ole ällänneet bideesuihkujen kätevyyttä - kyllä olo tuntuu huomattavasti hygienisemmältä pesemällä kuin pyyhkien, etenkin tällaisessa jatkuvan hikoilun maassa! Lisäksi vessan peseminen on ekstrahelppoa, kun siihen voi käyttää suihkua huuhtelutoiminnon sijasta.

Itselleni bideesuihkun puute oli etenkin alkuun ärtymystä herättävä totuttelukysymys, mutta nyt asian yleensä huomaa vain Suomessa käydessä sekä Singaporessa välilaskuilla - ai niin, oli tämäkin kätevä keksintö olemassa maailmassa!

Ja koska näitä asioita ei Perthissä näe, en voi niillä juttuakaan kuvittaa. Alla sen sijaan kuvia Wanneroon eli yhden Perthin kaupunginosan Bali-henkisestä trooppisesta puutarhasta, josta löytyy myös minigolf-rata sekä kahvila. Käymisen arvoinen paikka! Puutarhaa vuokrataan häitä ja muita juhlia varten, eli jos olet juhlapaikkaa vailla Perthissä, kannattaa katsastaa tämä.

Ne pienet erot

Tässä vaiheessa Australiassa asumista on jo jonkinlainen riski vertailla Suomen ja Australian eroja, koska olen mahdollisesti jumahtanut jonnekin vuoden 2011 aikakuplaan, millainen Suomi on. Luotan kuitenkin yhä siihen, että lapsuuden, nuoruuden ja nuoren aikuisuuden viettäminen Suomessa jätti sen verran perustavanlaatuiset kulttuurijäljet, että niihin voi yhä vedota.

Tässäpä muutamia perusasioita, joissa suomalainen ja aussi voivat erota - huom., tosin vain perthiläisen toimistotyöntekijän eli white collar - henkilön näkökulmasta.

Pukeutumistyyli

Itse olen aina tykännyt mahdollisimman rennosta, mutta siististä asusta. Nansot, Marimekot ja kaverit toimivat siis oikein hyvin, samoin useimmiten H&M, jos löytää laadukkaampaa trikoota. 

Täällä olen tajunnut, että en voi käyttää monia lempipaitojani töissä edes casual Friday`na eli epämuodollisena perjantaina, koska ne näyttävät pyjaman yläosalta. Kukaan ei ole aiheesta vielä kommentoinut, mutta vertailu muiden asuihin paljastaa eron. Samaten se, että eräälle työkaverille oli huomautettu pyjamaisesta vaikutelmasta, kun hän ilmaantui töihin trikoopaita päällä. Kiva. 

Meillä töissä pukeutuminen ei ole edes erityisen  muodollista, vaan keskitasoa. Miehillä työasu on puvun housut ja kauluspaita, kravatilla tai ilman. Kokouksiin saattavat laittaa puvuntakin päälle, etenkin jos kokous on ulkopuolisten kanssa. Naisilla yleisin kombo on suorat housut tai puolihame, ja kauluspaita tai neule, Sen sijaan muilla toimistotyypeillä kaupungilla näkee juurikin pukuja  ja jakkupukuja, ja naisilla hyvin usein kotelo- tai tyllimekkoja, joita suomalaiset laittaisivat päälle enintään häihin - eli todella muodollisia mielestäni. 

En tiedä, tottuvatko aussit helpommin tällaiseen muodolliseen pukeutumiseen kuin suomalaiset, koska täällä käytetään koulupukuja. Pienestä asti siis kasvaa ajatukseen, että "virallisissa" yhteyksissä tulee näyttää viralliselta ja siistiltä. Itse puserrun juuri ja juuri riittävän muodollisen puolelle, koska inhoan jäykkiä ja silitettäviä vaatekappaleita. 

Huom, töiden ulkopuolella aussit eivät voisi vähempää välittää pukukoodeista. Esim. kengät ovat voluntary eli vapaaehtoinen valinta. Avojaloinkin pärjää ostarilla, autoa ajaessa ym. Lipokkaat ja varvassandaalit ovat astetta muodollisempi valinta. Samoin kaikenlaiset roikkuvat ja lötköttävät trikootopit, polyesterishorsit jne. kaikissa maailmankaikkeuden väreissä ovat ihan jees perthiläiseen makuun, joskus kaikki värit päällä yhtä aikaa. 

Hiustyyli

Tässä voin mennä vikaan, koska en tiedä, mikä on kuuminta hottia Suomessa juuri nyt. Perthin naisia näkee todella harvoin lyhyessä tukassa. Olkapäille ulottuva polkka vielä menee, mutta sitä lyhyemmät kampaukset ovat erittäin harvinaisia jostain syystä. 

Itsekin kasvatin hiukset pidemmiksi tänne muutettuani (minulla oli lyhyt, revitty polkkatukka aiemmin), lähinnä siksi, että osaavan kampaajan löytäminen oli niin vaikeaa. En tiedä, kummasta päästä kierre alkaa. Jos lyhyitä kampauksia haluavia on vähän, ehkä niitä ei pääse harjoittelemaan kampaajana? Vai ovatko muutkin tuskastuneet taitojen puutteeseen ja kasvattavat hiuksia välttääkseen asioimasta kampaajalla usein? 

Samoin perthiläisnaiset näyttävät värjäävän hiuksiaan paljon vähemmän kuin suomalaiset, tai jos värjäävät, sävy on niin luonnollinen, ettei sitä tunnista värjätyksi. 

Täältä käsin ihmettelen monien suomalaisnaisten hinkua värjätä hiukset liian tummiksi. Itsekin värjäsin hiukset mustiksi vuosikausia, kunnes lopulta kypsähdin ainaisen juurikasvun kanssa taisteluun. Ajan myötä huomasin, että auringon raidoittama kastanjanruskea on itse asiassa oikein kiva. Johtuu varmaan erilaisesta valosta - Suomen räntäsäissä ja loisteputki-sisävalaistuksessa mikä tahansa hiusväri näyttää kulahtaneelta helpommin kuin täällä, joten ehkä vahvempaa väriä tarvitaan enemmän. 

Täällä on peräti harvinaista nähdä jokin räväyttävä väri, mukaanlukien punainen. Suomalaiset - etenkin naiset - ovat itse asiassa aika rohkeita hiustyyli-, hiusväri- ja raidoittajakokeilijoita, ja usein yhdistävät lookkiin myös värikässankaiset silmälasit. Voi tosin olla taide- ja kulttuurialan erikoisuus, joihin suurin osa suomalaisista kavereistani kuuluu :)

Miesten hiustyylistä en osaa sen kummemmin kommentoida, paitsi että sivusta siili, päältä pidempi malli on täällä in - niinkuin ilmeisesti ympäri länsimaiden, netin perusteella. Jos haluaa hipsterimmäksi, tähän yhdistetään parta; mitä tuuheampi ja pidempi, sen cooliompi, ilmeisesti. 

Lounasvalinnat

Suomalaisuuteen kuuluvat mielestäni kiteytetysti työpaikkaruokalat ja lounasbuffetit, josta otetaan tarjottimelle salaatit, leipä, lämmin ruoka, joskus tuurilla jälkkäri sekä kahvikuppi. Perthissä tällaisia komboja ei oikeastaan näe. Buffetteja on kyllä, mutta niistä ei valikoida suomalaisen lautasmallin mukaan. Buffetista voi valita esim. kolmea erilaista currya riisin päälle, tai kolmea erilaista thai-ruokaa. 

Salaatit, leivät tai kahvi eivät yleensä tule mukaan, koska niitä ei nähdä aterian osina vaan ruokina itsessään. Voileipiä (sandwichejä) myyvät eri paikat kuin buffet-lounaita, samoin salaatteja myyvät eri paikat (tosin voileipiä ja salaattia voi saada samastakin kojusta), ja kahvia jälleen eri paikat. Kahviin erikoistutaan täällä, ja kahvipannusta myytävää kahvia ei näe missään. 

Jokainen kuppi valmistetaan erikseen kahvikoneella, tuoreista pavuista jauhaen. Tämä vie tietenkin enemmän aikaa kuin asiakkaan itse kaatama kahvipannukupillinen. Jos joku lounasbuffetti yrittäisi buustata myyntiä kahvipannulla, en usko, että se auttaisi asiaa - saattaisi jopa karkottaa asiakkaita! Kahvikonetta huonompi vaihtoehto on kahviautomaatti, jollaisia näkee lähinnä työpaikoilla ja enintään huoltoasemilla. Monikaan kahvila tai lounaspaikka ei kauaa pysyisi pystyssä, jos he yrittäisivät rahastaa kahviautomaattikahvilla! 

Lapsiystävällisyys ja suhde alkoholiin

Nämä kaksi asiaa eivät ensinäkemältä kuulu yhteen, mutta täällä kuuluvat, hieman mutkan kautta. Aussit ovat tapaamistani kansallisuuksista perhe- ja lemmikkirakkaimpia. Lähes kaikilla on vähintään yksi koira ja/tai kissa, monesti useampia. Lapsiin suhtaudutaan erittäin ystävällisesti ja esimerkiksi vanhempainvapaalla olevat työkaverini käyvät vapaan aikana työpaikalla tervehtimässä kollegoja lasten kanssa parin kuukauden välein. Ihan vaan esittelemässä lapsia kollegoille ja toisinpäin. Tällöin koko toimiston meno pysähtyy siksi aikaa, kun kaikki kerääntyvät lepertelemään pallerolle, oli tämä aivan vastasyntynyt tai taaperoiän jo ylittänyt. 

90% ravintoloista suhtautuu ystävällisesti lapsiin ja jopa baarit ja pubit päästävät pienetkin lapset sisälle aikuisten seurassa. Täällä on perinjuurin tavallista nähdä koko perhe vauvasta vaariin pubilounaalla sunnuntaina - pubit tosin lähtökohtaisesti ovat enemmän mallia Rosso kuin Kontulan Lähiö-Ruusu. Myös tapahtumat 90%:sti suunnitellaan lapsiperheiden ehdoilla ja päiväsaikaan on aina lapsille suunnattuja tai sopivia tapahtumia. Iltaohjelma (esim. klo 21 tai 22 lähtien) ehkä enemmän aikuisille suunnattua. Niinpä täällä näkeekin esim. ulkoilmakonserteissa, -elokuvissa ja melkeinpä missä vain kekkereillä runsaasti lapsia, parin viikon ikäisistä vauvoista lähtien. 

Onko juominen sitten kiellettyä näillä perhefestareilla? Yleensä ei. Erona Suomeen on, että joko tilaisuudessa on rajattu anniskelualue, jossa pitää osata käyttäytyä (känniääliöitä ja pöytään oksentajia ei siedetä), tai sitten tapahtumaan on alkoholiraja, esim. 3 pulloa olutta per henkilö piknik-kassissa. Toki ylilyöntejäkin täällä tapahtuu ja tietyt alueet kaupungeista (esim. Kings Cross Sydneyssä ja Northbridge täällä Perthissä) ovat tunnettuja siitä, ettei siellä kannata hengailla pitkälti keskiyön jälkeen, jos haluaa taatusti ehjänä kotiin. Mutta baarikadut ja tapahtumat ovat kuin kaksi eri maailmaa, eikä tapahtumien pääanti ole käytännössä koskaan holtittoman tai agressiivisen känniörvellyksen mahdollistaminen.

Bonus - käytöstavat. Aussien jokapäiväisestä small talkista, no worries-asenteesta ja yleisestä kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä olen sekä itse että niin moni muu bloggari kirjoittanut, että siitä ei sen kummempia tällä kertaa. 

Esimerkki vaatekappaleesta, jota ei omalla työpaikallani voi käyttää pyjamahenkisyyden takia. Minulla on samankaltainen Nanson Paulakukka-paita josta kovasti pidän, mutta sen käyttö rajoittuu pitkälti kotioloihin ja Suomen-vierailuihin. 

Ihan normaalia

Vaikka Australiassa asumista on pian paketissa viisi vuotta (kesäkuun alussa on anniversary), törmään edelleen kummallisuuksiin, tai sanoisinko asioihin, joihin joutuu Down Underissa tottumaan. Ainakin näin perthiläisenä, eli melko eristyneenä asukkina.

1) Puhelinriippuvuus asioinnissa. Asiointi itärannikolle eri aikavyöhykkeelle on arkipäivää, mutta aiheuttaa omat haasteensa. Perthissä ei ole läheskään joka pankin, vakuutusyhtiön jne. konttoria, vaan toimipisteet löytyvät vain itärannikolta kolmen tunnin lentomatkan päästä. Siksipä monet firmat tarjoavat/tuputtavat online-palvelua ja puhelinpalvelua, eli soitetaan automaattiin ja näpytellään numeroita, mitä asiaa.

Itse inhoan automaattipuhelinpalvelua, ja mieluiten hoitaisin kaiken sähköpostilla tai chatilla, jota jotkut firmat jo tarjoavatkin. Puhelin ärsyttää lähinnä siksi, että ensin siinä luetellaan taustatietoja (puhelu saatetaan nauhoittaa, yrititkö jo löytää vastauksen nettisivultamme, jii än ee) ja sitten puolen tusinaa erilaista palveluvaihtoehtoa, ja oma on tietenkin viimeinen (jos asiasi koskee plaaplaa, paina yksi, jos asiaa plaaplaaplaa, paina kaksi jne.). Ja sitten saa odotella säröinen pimpelipompelimusiikki seuranaan, että joku oikea ihminen vastaa. Ja jos sattui väärä valinta valikossa, joutuu aloittamaan alusta. Krääh!!

Sähköposteihin ei kuitenkaan aina vastata pikaisesti - tavallinen odotusaika on minimissään 2 päivää ja joskus ikuisuus -, eli puhelin on ainoa tapa hoitaa mitään äkkiä. Olen nyt koittanut uudelleenjärjestellä asuntolainaa eli vaihtaa halvempaan, kun edellinen pankki hilasi korkoa ylös vain puoli vuotta asiakkaana oltuamme. Uusi pankki on tietenkin itärannikolla. Lainaneuvoja on oikein herttainen ja avulias, mutta on tämä yhtä /&%¤#"!)(/&!!! kun asiat voivat viivästyä!

Olen nyt kohta kolme kuukautta vääntänyt papereita kuntoon, ja aina joku todistus puuttuu tai sitä kysytään uudestaan, tai tulee jokin viivytys, kun summat ovat papereissa väärin (ei minun, vaan pankin taholta!!). Ja kyseessä iso, tunnettu yhtiö, ei mikään eilisen teeren poikanen. Neuvoja soittaa yleensä klo 7 aamulla, koska elää itärannikon ajassa, ja sitten häntä ei saa kiinni enää iltapäiväyhden jälkeen, koska työaika on loppunut Brisbanessa. Ailuajatätä. Vähän sama, kun Helsingissä hakisi pankkilainaa Barcelonasta.

2) Yltiöpuheliaat lääkärit. Täällä lääkärit haluavat rupatella tutkimuksen / tapaamisen ajan, koska ilmeisesti hiljaa tutkiminen vaivaannuttaa joko potilasta tai lääkäriä tai molempia. Suomalainen voisi ihan hyvin istua mykkänäkin sen aikaa, kun koputellaan, tunnustellaan tai tarkastellaan.

Kävin eilen skin checkissä eli ihotarkistuksessa, jota suositellaan määräajoin tehtäväksi, kun näin polttavan auringon alla elää. Itse olen ottanut tavaksi käydä parin vuoden välein. Siinä siis lääkäri tutkii valaisevalla suurentavalla luupilla, että näyttääkö yksikään luomi vihamieliseltä, vai ihan viattomalta. Kun luomia keskivertokropassa on muutama kymmenen ellei yli sata, yksitellen tarkistaminen vie aikaa.

Eiliselle sattui erityisen puhelias lääkäri, joka aloitti small talkin jo odotushuoneesta hakiessaan ja jatkoi keskeyttämättä hyvästeihin saakka. Itselle tuli melkeinpä tunne, että mahtoikohan keskittyä tutkimukseen kunnolla, kun niin paljon kyseli ja rupatteli lomasuunnitelmistani, missä olen töissä, miten kuljen töihin, missä kasvoin jne. Luomitarkastus on muutenkin koominen tapahtuma, koska siinä suurennuslasin kuva välittyy isolle telkkariruudulle ja omia karvaisia näppyjään saa katsella tuhatkertaisena erityistarkkana suurennoksena.

Lääkärin syyni tuntuu simpanssina ololta, koska toinen tökkii ja hipelöi jokaista pilkkua ihossa, naaman lähelle painaen ja asiakseen niitä tarkastellen. Kun mukaan vielä liittää täysin epäolennaisista asioista, kuten bussireiteistä keskustelun, ainakin meikäläisellä meinaa pokka pettää koko ajan Monty Python-tunnelman johdosta.

3) Ylilupaaminen. Tämä liittyy täkäläiseen no worries - mentaliteettiin eli siihen, että mitäpä sitä stressaamaan, hoituuko joku homma sovitussa ajassa ja tavalla vai ei. Kyllä se joskus tulee jotenkin tehdyksi, nou hätä!

Näin uuden asunnon omistajana on saanut jahdata jos jonkinlaista tradieta eli työmiestä, jotta ollaan saatu keittiön välitilan lasi paikalleen, keittiönkaappien ovet fiksattua (jotka putosivat paikoiltaan....), uuni oikein kytkettyä ja niin poispäin. Yhden homman hoito vaatii keskimäärin kolme soittoa, joista yksi on asian sopimiseen tarkoitettu ja kaksi on patistelua, että teetkö vai etkö, ja jos et pian tee niin alkaa ärsyttää. Sama oli netin avaamisessa - oli jostain syystä todella vaikeaa saada netti toimimaan uudessa asuintalossa ja vaati puolen tusinaa soittoa ja saman verran sähköposteja.

Pankkilainaan liittyen: kun minulle ensimmäisen kerran soitti Brisbanesta pankista lainaneuvoja, minulle vakuutettiin, että kyseessä on mobile banker eli sellainen neuvoja, joka voi tulla kotikäynneille. No, puhelussa ei vain tullut ilmi, että banker on Brisbanessa, kun minä olen Perthissä. Eli kun myöhemmin pyysin neuvojaa kotikäynnille, tämä sanoi, että voivoi kun ei pysty täältä Brisbanesta asti.

En vieläkään tiedä, eikö neuvoja hoksannut ensimmäisen kerran soittaessaan, että olen Perthissä, vai kehuiko vain pokalla Brisbanessa tapahtuvaa palvelua, josta minä en hyötyisi. Siinä vaiheessa prosessi oli jo aloitettu ja sen verran pitkällä, että tuntui typerältä jättää lainatarjous ottamatta... huoh.

Ylilupaaminen ei rajoitu vain palveluihin, vaan ulottuu tottamaar myös työpaikoille. Koska itse olen osavaltiolla töissä, siellä noudatetaan tarkkoja sääntöjä ja vedätystä ei ole tullut vastaan, mutta E ja veljensä ovat kohdanneet jos minkälaista viheltäjää työnantajapuolella. Tavanomaisimmat lupaukset ovat "kyllä me sulle viisumi sponssataan" (ja sitten ei), sekä "kyllä me sulle tämä koulutus/kurssi/pätevyys hommataan" (ja sitten ei).

Eli jos olet uusi Perthissä ja työnantaja lupaa kaikenlaista, ota lupaukset varauksella ja vahdi, että taatusti saat palkan. Niitäkin tapauksia on nähty, jossa työnantaja lupaa maksaa tänä perjantaina ja rahoja ei kuulu edes kahden viikon päästä perjantaina.

4) Positiivisena ilmiönä kahden viikon välein oleva palkkapäivä. Vaikka olenkin raha-asioissa järjestelmällinen enkä ole taipuvainen tuhlaamaan, on kahden viikon välein maksettava palkka aivan älykätevä asia etenkin nyt, kun siihen on tottunut. On helpompi uskaltaa laittaa isompia potteja korkeampikorkoiselle säästötilille saman tien, kun tietää, että kahden viikon päästä jo tulee lisää. Samaten uskaltaa maksaa hieman isompaa asuntolainanlyhennystä, kun ei tarvitse pelätä, että loppuvatkohan rahat loppukuusta.

Ylipäätään budjetointi on helpompaa, kun uusi erä tupsahtaa fortnightly eli kahden viikon välein sen sijaan, että uutta rahaa näkisi vain kerran kuussa. Joillain aloilla, erityisesti raksalla ja ulkotöissä, palkkapäivä voi olla peräti viikoittain. Rahan tuloa ei voi estää :D

+1) Myös Cottesloen rannalla vuosittain järjestettävä Sculpture by the Sea eli Veistos Rannalla - näyttely on täällä normaalia. Alla tämän vuoden kuvasaldoa.

Nolojen tilanteiden nainen

Jos joku asia on suomalaiselle vaikea, niin se on nolouden ja häpeän sieto ja siitä ylipääseminen. Suomalainen nettisarjis Matti - Finnish Nightmares perustuu juuri tähän, erilaisten nolojen tilanteiden esittelyyn ja etenkin niiden mitättömyydelle ja naurettavuudelle nauramiseen. Kyllähän sitä itsekin tajuaa, että pienet jutut eivät ole niin vakavia, mutta silti ne nolottavat!

Mutta, jos jonkun asian oppii ulkomaille muuton – tai ihan matkustelun – myötä, niin juurikin nolostuksen voittamisen. Noloja tilanteita kohtaa jatkuvasti, ja elämän on vain jatkuttava. Lopulta oppii, että ei nolostukseen kuole; eikä se edes ollut niin vakavaa alunperinkään, kun pääsee yli siitä tunteesta, että kaikki muistavat tämän ikuisesti ja katsovat kieroon ja alaspäin.
Otetaanpa esimerkki elävästä elämästä.

Nimeltämainitsematon henkilö, joka on tai ei ole tämän blogin kirjoittaja, osti alepassin joogaan. Siis sarjalipun, jonka sai netistä puoleen hintaan tutustumistarjouksena – ehtona tietenkin, että vain yksi passi yhtä uutta asiakasta kohden. Henkilö innoissaan kävi joogassa ja pilateksessa luvatut 10 kertaa, kunnes passi meni umpeen.

Henkilö harmitteli, että kylläpä nyt jää hyvä studio sivu suun, koska normihinnat ovat liian korkeat, että henkilö ostaisi ihan oikean sarjalipun ja alkaisi säännöllisesti siellä käydä. Tuskin studio siitä kaatuu, jos sinne tulee sama henkilö uudelleen tutustumaan, itsehän myyvät halpuutuspasseja? Niinpä henkilö ovelana osti uuden tutustumispassin, tällä kertaa tyttönimellään ja etunimeä muuttaen. Tällä kertaa anonyymi henkilö ei ollutkaan Anu B, vaan Ann T. Kjähkjäh, kyllä onnistuu!

No, harmillisesti henkilön ensimmäisen passin kanssa oli ollut ongelmia ja Anu B oli joutunut soittamaan asiakaspalveluun aika monta kertaa saadakseen nettivaraussysteemin toimimaan, eli Anu B oli tehnyt itsestään erityisen muistettavan henkilön studion henkilökunnalle. Tästä Anu B ei lannistunut saati oppinut mitään, vaan kirjautui varaussysteemiin Ann T:nä. Tietenkin systeemissä oli samat ongelmat, eli varaukset eivät onnistuneet. Henkilö lähetti meiliä studiolle, pyytäen korjaamaan nettisysteemiviat.

Kun ovela henkilö oli lähettänyt meilin, hän tajusi sydän polviin valahtaen, että oli lähettänyt sen Anu B – sähköpostistaan, ja että luottokortti, jolla lippu oli ostettu, on Anu B:n nimissä. Niinpä Ann T:nä esiintyminen voisi olla hippasen haastavaa ja lievästi sanoen ei pätkän, karvan, himpun tai tipan verran uskottavaa.

Henkilö yritti paniikinomaisesti, sydämen hakatessa ja käsien hiotessa suorittaa recall-toiminnon eli perua meilin lähetyksen, mutta tietenkin Anu B:n gmail-luukusta ei tätä gmailin uutta toimintoa löytynyt, vaikka se henkilön toisesta gmail-osoitteesta löytyy (eli siitä Anu T-osoitteesta, joka olisi vielä saattanut mennä läpi teoreettisen Ann T:n osoitteena, mutta jota henkilö ei tohkeuksissaan tajunnut käyttää).

Se häpeän ja nolouden tunne, kun henkilö tajuaa, että on totaalisesti nolannut itsensä a) rikkomalla sääntöjä eli ostamalla lipun, vaikka ehdoissa luki, että vain yksi per asiakas, b) paljastamalla itse huijauksensa ja c) paljastamalla sen idioottimaisimmalla mahdollisella tavalla. Sama kuin olisi pankkiryöstön tehnyt ja sitten soittanut pankkiin omasta numerostaan, että hei unodin mun sukkahousunaamion sinne pankkiin, voitteko lähettää sen kotiosoitteeseeni, joka on tämä, kiitos?

Eipä aikaakaan kun vastausmeili tuli, ja se oli juuri sellainen, kuin henkilö pelkäsikin, paitsi että ei sisältänyt täysin avointa naureskelua, ivaa tai haukkumista. Siinä todettiin: hei Anu B, olet ostanut kaksi lippua, vaikka ehdoissa sanotaan, että vain yksi per asiakas. Emme voi auttaa, kiitos ja hei.

Anonyymi Anu/Ann nolosteli tapahtunutta kokonaisen vuorokauden, sitä makustellen ja tunnustellen. Kehtaanko mennä ulos? Kehtaanko enää mitään? Pitäisikö muuttaa maasta?

Vuorokauden jälkeen, ja kerrottuaan tarinaa riittävän monta kertaa saadakseen sen sydämeltään ja pystyäkseen nauramaan itselleen, Anu/Ann älysi, että vika ei ollutkaan nettivaraussysteemissä, vaan uhohtuneessa salasanassa, jonka sai helposti lähetettyä itselleen automaattisella viestillä. Eli Anu/Ann pääsi kuin pääsikin käsiksi joogatunteihin.

Anonyymi henkilö ryhdistäytyi, ajatteli kuin aussi (no worries, ostettu ja maksettu, tulipahan tehtyä, paras ottaa nyt hyöty irti) ja paineli joogatunnille salanimen turvin. Ja joogaili täysin onnellisena, vain pieni omantunnon pistos sydämessä.

Kolme joogatuntia kymmenen kerran passista käytettyään anonyymi henkilö muljautti nilkkansa pahasti futsal-pelissä eikä ole voinut urheilla ollenkaan kuukauteen, eli seitsemän kertaa jäi käyttämättä, koska passi vanheni. Karma läpsäytti avokämmenellä poskelle – älä huijaa. Jaaha.

Tulipahan maksettua ekstraa studiolle ja tuettua hyvää yritystä. Ja tulipahan opittua, taas kerran, että häpeästä voi selvitä ja itse on itsensä pahin vihollinen järjestääkseen itsensä noloihin tilanteisiin. Ja itse on myös itsensä paras tuki, kavereiden ja aina kultaisen aviomiehen lisäksi.

Matti (c) Karoliina Korhonen.

Ulkomaille muutto ja elämänarvojen muutos

Näin ulkopuolisen näkökulmasta Suomen uutisten seuraaminen on varsin masentavaa puuhaa. Tuntuu, että arvot ovat jatkuvasti koventuneet sitten v. 2007 alkaneen talouden alamäen.

Nykyhallitus näyttää saavan läpi isoja muutoksia mm. opiskeluun (leikkaukset opintotukeen, lukukausimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille, kaikkia koskevien lukukausimaksujen puolustus ostotutkintoja ihannoivan tutkimuksen johdolla jne.).

Raha puhuu entistä kovempaa ja inhimillisyys, lämpö, yhteen hiileen joukkueena puhaltaminen ja parempaan tulevaisuuteen uskominen eivät ole minun elinaikanani olleet suomalaisesta keskustelusta kauempana kuin nyt. Sen sijaan, että kukaan kysyisi, miksi ennen oli varaa ja enää ei ole (johtuu mm. oman keskuspankin rahanluontioikeuden poistosta EU:hun liittymisen jälkeen), mölytään vain kovaan ääneen, että ei saa velkaantua enempää.

Ei tästä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Sen sijaan olen viime aikoina paljonkin miettinyt omien arvojen muuttumista iän myötä. On mahdotonta sanoa, ovatko arvomuutokset Australian syytä/ansiota, vai sen, että ikähaarukka ei ole enää 25+ vaan 30+, vai ehkä yhdistelmä molempia. 

Näin tiettyjen asioiden merkitys on muuttunut sitten Australiaan muuton:

Aika

Tämä muutos varmaan johtuu iästä eniten: tajuan nyt, miksi vanhempieni ikäpolvi aina sekoittaa, tapahtuiko joku juttu kaksi vai viisi vuotta sitten. Ei näissä pysy laskuissa, vuosi, pari tai viisi, ihan sama! En voi esim. millään uskoa, että valmistuin yliopistosta vuosikymmen sitten. Vastahan tässä on jokunen vuosi vierähtänyt!

Muutos johtuu myös säästä. Perthissä on suomalaisen silmiin kesä 8-9kk vuodesta, ja syksy 3-4kk vuodesta. Koska vuodenajat eivät vaihdu häkellyttävällä neljännesvuositahdilla, ajan kulku mielessä hidastuu. 

Elelen pääsääntöisesti onnellisessa kuplassa, jossa ei ole kiire, stressi eikä tunne, että elämä valuu ohi, koska töistä päästyä ei jaksa mitään pimeyden ja rännän/sateen takia. Tämä oli ykkössyy, miksi Suomesta lähdin. Jos täällä paistaa aurinko, ei tarvitse hätäillä, ehtiikö ulos siitä nauttimaan. Aurinko paistaa myös huomenna ja ylihuomenna täällä maapallon melkeinpä aurinkoisimmassa kolkassa.

Olen nyt asunut Perthissä kolme kuukautta vaille viisi vuotta, ja toisaalta aika tuntuu paljon lyhemmältä, toisaalta pidemmältä. Vastahan tänne tulin ja ainahan olen täällä ollut ovat mielentilat, jotka elävät mielessäni yhtä aikaa kuin Schrödingerin kissa.

Ajan kuluminen ei ahdista samassa mittakaavassa kuin se ahdisti Suomessa, eikä oma ikä ja sen kertyminen myöskään ole samanlaisen kriisin paikka. Täällä ei ole yhtä vahvoja lokeroita sille, mitä kunkin pitäisi tietyssä iässä tehdä, eli tivausta "mikset ole jo opiskelemassa - oman alan töissä - naimisissa - perheellinen - talonomistaja - eläkkeellä" ei juuri kuule. Ehkäpä johtuu siitä, että minulla ei ole täkäläisiä sukulaisia, jotka voisivat arvostella. Eli voi olla vain omaa moukantuuriani, että elän kritiikin ulottumattomissa (jota en ylipäätään jaksa kuunnella, eli ohitan sen joka tapauksessa olankohautuksella). 

Raha

Rahan merkityksen tai rahasta stressaamiseen käytetyn ajan pienentyminen liittyy luonnollisesti siihen, että Suomessa olin kotoa muuton jälkeen alkuun opiskelija, sitten freelancer, sitten useassa työssä yhtäaikaa, sitten melko epävarmoissa tuntityösuhteissa ja YT-neuvottelujen kohteena, kun täällä olen valtion virkanainen ja siten turvatuimmassa työsuhteessa, joita maasta löytyy. 

Eli Australiaa sinällään ei ehkä voi tästä kiittää – paitsi siten, että täällä ei kohtaa jatkuvaa tuomitsemista siitä, että työskentelee julkissektorilla ja siten ”elää verorahaloisena, kuppaa systeemiä eikä tuota mitään”. Mahdollisesti ero johtuu siitä, että aussien verotus on kauttaaltaan kevyempää, ihmisiä stressaa rahanmenetys vähemmän ja rahoituksestamme osa tulee suoraan niiltä yrityksiltä, joita valvomme, eli ei pelkästään veroista.

Henkilökohtaisesti suhde rahaan on sikäli muuttunut tai pikemminkin elänyt edelleen siihen suuntaan, että välitän entistä vähemmän tavarasta, mutta sitäkin enemmän itse elämästä eli kokemuksista, elämyksistä ja muistoista. Käytän mielelläni rahaa esim. ulkona syömiseen, elokuvissa käyntiin ja lomailuun, mutta kun tarvitsimme uuden sohvan ja E halusi muhkeanmukavan kulmasohvan halvimman mahdollisen sijasta, sitä piti sulatella monta kuukautta ennen kuin raaskin ”tuhlata”. Sohva kun on vain esine! 

Samoin kännykkä, jonka vaihdan vain silloin, kun edellinen kuolee. Minua ei pätkääkään kiinnosta uusin teknologia, minua kiinnostaa, että entinen toimii. Samaten 1-2 käyntiä Suomessa per vuosi vie ison palan säästöistä, joita voisin käyttää muuhunkin – mutta mihin muuhun? Mikä voisi olla tärkeämpää kuin pitää yhteyttä yllä perheeseen, sukuun ja ystäviin, ja kokea sellaisia asioita (kuten luonto, vuodenajat, mökki, sauna, ruoka) joita voin kokea vain Suomessa?

Ammattinimike

Tässäpä asia, joka on Australiaan muuton jälkeen hiipunut merkityksessä ja eritoten tärkeydessä jonnekin pakan pohjalle, kun se ennen oli identiteettiäni määrittävä tekijä. 

Yksi syy on, että minulla ei ole selkeää yhtä ammattia. Olen tehnyt sitä ja tätä kulttuuriin liittyvää, kaupunkisuunitteluun liittyvää, erilaisiin projekteihin liittyvää ja nyt olen jollain kohtalon oikulla ELY-keskusta vastaavan viraston Ylitarkastajan virassa, alanani energia ja vesi. Älkää kysykö miten. Opiskelin taidehistoriaa.

Tämä paketoi hienosti sen, että Australiassa ei ole yhtä nöpönuukaa, mitä opiskeli, ja mitä tekee työkseen tahi yrityksekseen. Suomalaisten opiskelijoiden valmistumisen jälkeinen pelko – jota sukulaiset ja yhteiskunta lietsovat -, pääseekö ”oman alan töihin”, on alkanut täällä tuntua vieraalta ja jopa päättömältä. Mitä hitsin väliä, jos vain saa töitä tai saa itsensä elättävän yrityksen pystyyn? Toki jos on opiskellut lääkäriksi ja päätyy siivoojaksi, voi edessä olla pettymys sekä työn sisältöön että palkkaan. Mutta opiskelu itsessään valmentaa työelämään yleisesti (raportointi, tiedonhaku, aikataulutus, itseohjautuvuus jne.) joten kunhan tekee jotain, niin hyvä niin!

Elämä ei koostu palikoista, joita pystyy sovittelemaan sopiviin reikiin koko elämän keston ajan, joten turha stressata siitä, ettei oma palikka mahdu oikeinpäin tai oikeaan lokeroon. Päinvastoin elämä on pallomeri, jossa voi yrittää jahdata samanvärisiä palloja koko elämänsä, tai pulikoida muuten vaan ja keräillä sitä väriä, mitä sillä hetkellä tulee vastaan, sattuu saamaan ja/tai kiinnostaa.

Ammattinimikkeen ja identiteetin välinen yhteys on muutenkin aika hatara aussikulttuurissa mielestäni. Sairaanhoitajia lukuunottamatta en tiedä suurimman osan ystävistäni ammattia. Jotain toimistohommia, ehkäpä kirjanpitoa, olisiko insinööritouhuja, sellaista yleistä. Joku tekee FIFOa eli kaivoksilla varmaan. Suuri osa tuskin tietää saati ymmärtää minun ammattiani. Emme juuri koskaan puhu töistä (paitsi kollegoiden kanssa, joiden kesken työjuoruilu eli kuka sanoi tai teki mitä toimistolla on olennainen osa sosialiseeraamista).

Mikä keskusteluissa yleensä kiinnostaa ja millä on väliä (toki seurasta riippuen), on mm. missä olet lomaillut ja mitä paikasta pidit, mistä ravintoloista pidät, mitä harrastat, käytkö ravustamassa tai telttailemassa tms. (koska nämä ovat monien perthiläisten ykköshuveja), missä tapahtumissa tai viinitiloilla tykkäät käydä, mitä urheilua tai elokuvia seuraat...

Perhe ja ystävät

Käyn Suomessa keskimäärin 9kk välein ja se on sopiva aika sikäli, että ehtii tulla ikävä, jotta 24h matkustusta viitsii suorittaa; muttei liian kova ikävä, että se häiritsisi elämää. Olen siitä onnekkaassa asemassa tällä hetkellä, että osin tuurilla, osin taidolla olen onnistunut hankkimaan itselleni yleisöä Suomesta ja käyn puhumassa alan ammattilaisille väikkäriini (kaupunkisuunnitteluun) liittyen, joten osa matkakustannuksista korvautuu puhujapalkkioilla.

Huomaan myös joka kerta Suomessa käydessäni, että suomalaiset jostain syystä (taloudellisista ja sääsyistä, arvelen) elävät hyvin putkimaista elämää eivätkä kertakaikkiaan ehdi, pysty tai jaksa irtautua sukulointiin ja visiitteihin montaa kertaa vuodessa – jos kertaakaan. Siksipä tapaan sukulaisiani ja  ystäviä hyvin samalla tahdilla kuin Suomessakin asuvat tutut toisiaan tapaavat keskenään. 

Eli on aika sama sosiaalisten suhteiden kannalta, asunko täällä vai jossain päin Suomea!

Suomalaiset ystäväni ovat edelleen parhaita ystäviäni sekä Suomessa että Perthissä, koska samanlainen kulttuuri ja elämänkokemukset näköjään tuottavat samanlaista ajattelutapaa ja samoja toiveita elämältä.

Suomalaisten kanssa kun ystävystyy, nähdään ehkä harvakseltaan, mutta tunneside on vahva ja välit ovat läheiset, eli puhutaan jotakuinkin kaikesta, tabuja ei ole. Aussien kanssa välit ovat lämpimät mutta pinnallisemmat, ja esim. keskustelukulttuurin ero (täällä painottuu enemmän hyvänpäivän rupatteluun sekä nopeisiin aiheenvaihtoihin) on johtanut itselläni siihen, että ”tyydyn” vähempään intiimiyteen aussien kanssa. Meillä on kivaa, rentoa ja rattoisaa, muttei kovin syvällistä. Johtuu myös ihmisistä, joita sattuu tapaamaan. Päivitän tätä kohtaa, jos löydän syntyjä syviä luotaavia ausseja kaveripiiriini!

Perthissä olen tutustunut laajaan kirjoon ihmisiä eri kulttuuritaustoista ja vaikka ei pitäisi yleistää, tykkään erityisesti vietnamilais-, filippiiniläis- ja kiinalaistaustaisista. He vaikuttavat olevan luotettavia, suorapuheisia mutta kohteliaita, mutkattomia ja ylipäätään mukavia ihmisiä. Kiinalaiset tosin saattavat möläytellä mitä sattuu, koska he sanovat vähän liiankin suoraan mitä mielessä liikkuu. Kuten suomalaiset!

No worries – otetaan rennosti

No worries on asenne, jota ei voi olla Australiassa kohtaamatta ja myös omaksumatta, jos täällä pidemmäkseen oleskelee. Se tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa akselilla ”ei viitsi stressata pienistä” – ”hoidetaan hommat kun ehditään, ehkä ensi viikolla tai ensi kuussa”.

Ei stressata-oppi on mahtava elämänfilosofia. Kaikki ei mennyt tänään putkeen, ei hätää. Tönäisin jotakuta ruuhkassa, ei hätää, hymyillään ja jatketaan elämää. Joku auttaa minua isossa tai pienessä asiassa, kiittelen ja mietin, mitä vastapalvelukseksi. Ei hätää, mitäs pienistä. Autat jotakuta muuta joskus. Elä ressaa.

No worries tarkoittaa myös suvaitsevaisuutta sikäli, että Australiaan mahtuu laaja kirjo kulttuureja ja tapoja, joiden annetaan rauhassa kukkia, jos ne eivät vahingoita muita. Seksuaalivähemmistöjen jokavuotinen Pride-kulkue on iso juttu ja koko perheen tapahtuma kaikissa isoissa kaupungeissa. Ei sinne mennä heittelemään munia tai huutelemaan rumia. Sama eri kansallisuuksien juhlapäivinä: Perthistä esim. löytyy kiinalaisten, vietnamilaisten, intialaisten, thaimaalaisten ym. kansallisia juhlallisuuksia ja festivaaleja, samoin erilaisia community events eli yhteisöpäiviä, kuten ruokatoreja tai kulttuurin esittelypäiviä, joita järjestävät mm. italialainen ja ranskalainen yhteisö. Kieli- ja kulttuuriyhteisöjen toimintaa tuetaan melko avokätisen oloisesti paikallisen Veikkauksen toimesta.

No worries ulottuu myös työelämään, etenkin yrittämiseen. Viimeksi kirjoitin, miten lepisti jotkut yrittäjät yrittäjyytensä ottavat. Toiset huhkivat hiki hatussa. Yrityksen alan valinta on aika erilaista kuin Suomessa, sillä täällä olen törmännyt sellaiseen kekseliäisyyteen, että harva Suomessa uskaltaisi tällaisen idean varaan rakentaa. 

Esimerkkejä. Tiedän yrityksiä, joiden idea on:

- välittää paidattomia miehiä naisten polttareihin tarjoilijoiksi ja pikkutuhmia leikkejä leikkimään (sama tietenkin myös toisinpäin, jossa välitetään vaatteettomia naisia miesten polttareihin).

- pitää yllä rekkaa, jonka sisällä on ”talvi”, eli jäätä ja lunta. Tätä rekkaa voi vuokrata lastenkutsuille ja perhetapahtumiin.

- järjestää verkostoitumislounaita kauneusalan yrittäjänaisille. Lounaat maksavat sievoisen summan ja sinne valitaan vain 8 naista kerrallaan verkostoitumaan. Eksklusiivisuus ja ravintoloiden fiiniys lisää vetovoimaa kohderyhmänsä keskuudessa.

- kaikkinaiset kahvilat ovat monen yrittäjäkokelaan haave, ja esim. työpaikkani naapurissa on kahvila, joka myy pelkästään erilaisia paahtoleipiä kahvin lisäksi; standing room only- tyyppiset ratkaisut toimivat myös, eli luukku seinässä, josta myydään take away – kahvia ja muffineja. Myös drive in – kahvipaikkoja ja myös alkoholikauppoja löytyy, joissa kahvimuki tai viinipullo kurvataan matkaan autosta poistumatta.

- myös ”erikoisemmat” yritykset sujahtavat joukkoon helposti, ja siksipä esim. oma life coaching-soolofirmani tarot-kortteja apuna käyttäen ei ole edes kummallisimmasta päästä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan siitä värikirjosta, joka niitystä syntyy, on ehdottomasti Australian parhaita puolia. 

Eivät asiat täälläkään toki ongelmattomia ole ja rasismia, urputusta ja tuomitsemista on täälläkin, mutta huomattavan pienellä volyymillä, joka yleensä peittyy enemmistön no worries – kädenheilautukseen: teet mistä tykkäät ja elät niinkuin lystäät, kun et vahingoita tai pakota muita siinä sivussa.  

Eihän tällaisten kavereiden kanssa voi muuta kuin ottaa rennosti ja olla ressaamatta. Kuva Tourism Australian kautta. 

Yrittäjänä Australiassa

Tässäpä asia, joka vaikuttaa olevan hyvinkin eri planeetalta Australiassa kuin Suomessa, enimmäkseen hyvässä, joskus myös pahassa.

Asiakkaan näkökulmasta aussiyrittäjät ottavat rennosti, joskus jopa liian lunkisti.

On hyvä juttu pitää work-life-balance´sta eli työelämän ja muun elämän tasapainosta kiinni, mutta joskus voisi yrittää hieman kovemmin, jos kerran yrittäjä on. Esimerkki. Meidän takapihalla eli kerrostalomme takana kulkevalla kadulla on upouusi viskitislaamo sekä kahvila, jossa käsittääkseni tarjoillaan sekä kahvia että viskipaukkuja. Käsittääkseni, ei tietääkseni, sillä olemme E:n kanssa yrittäneet jo kolme kertaa käydä kahvilabaaria testaamassa, turhaan.

Kahvila on nimittäin auki vain maanantaisin klo 9-16, lauantaisin klo 8-16 ja sunnuntaisin klo 11-16. Olemme aina erehtyneet ovelle joko liian aikaisin tai myöhään, esim. lauantaina klo 18 eli viskipaukuille järkevään aikaan, tai sunnuntaina klo 10 eli aamukahville sopivaan aikaan. Sisälle ei olla vielä päästy. Ehkä joku päivä. Varmaankin itse viskintislaus ja tukkumyynti tuottaa riittävästi, joten kahvittelijoita tai yksittäisten paukkujen juojia ei tarvita bisneksentukkeeksi.

Aussiyrittäjä ei myöskään tarvitse asiakkaita, jotka maksavat pikkuhiluilla. Kunnon tuotto se olla pitää. Olen yrittänyt jo useampaan otteeseen saada jonkun ompelijan viimeistelemään yhden työmekkoni pääntien, josta leikkasin epämuodikkaaksi käyneen kauluksen irti. Tehtävänä olisi käytännössä hurauttaa saumurilla kangas siistiksi ja ommella uusi siisti käänne. Ompelutaitoisena mutta viitsimyksen puutteesta kärsivänä tiedän, että hommaan menee max. 20 minuuttia, jos oikeat koneet ovat käsillä.

Kahdesta alterations - putiikista minut käännytettiin ovelta ja kolmas otti mekon sisään, mutta tekstasi tunnin päästä, että tule hakemaan pois, "me emme pysty tekemään tälle mitään".

Todellinen syy on, että näin pienestä työstä voi veloittaa vain parikymppiä, kun alterations-liikkeet tuntuvat tienaavan rahansa hääpukujen muutostöillä, joista voi laskuttaa useamman satasen. Vein mekon kotiin, otin neulan kauniiseen käteen ja ompelin pääntien itse käsin kuntoon (koska siihen meni vähemmän aikaa ja vaivaa kuin ompelukoneen esiinkaivuuseen, lankojen säätöön jne.). Mahdottomasta tuli mahdollista, taddaah!

Yrittäjän ei myöskään tarvitse turhaan olla huolissaan, mitä mieltä asiakas palvelun laadusta on. Perthissä joko on riittävästi populaa, jotta kaikille riittää asiakkaita, tai vaihtoehtoisesti ei ole tarpeeksi kilpailua, joten kaikille riittää asiakkaita. Esimerkki. E:n pyörästä puhkesi takakumi, joten hän vei sen korjattavaksi. Maastopyörän takavanne oli aikojen saatossa vääntynyt hieman käyräksi, joten E pyysi, että voisiko vannetta oikaista eli vääntää takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Johan tok, ei ongelmaa!

Kun E meni hakemaan pyörän takaisin, oli vanne mäiskitty vinoksi toiseen suuntaan. Korjaaja yritti aluksi laskuttaa työstä viisikymppiä, mutta kun E valitti, sai sentään pyörän takaisin ilmaiseksi. Nyt rengas on vinompi kuin ennen ja hankaa takajarrupaloihin... laatupalvelua. Ja tämä korjaajalta, jolla on Perthissä hyvä maine. En uskalla edes ajatella, mitä huonomaineiselta saisi!

Toisaalta, yrittäjänä voi toteuttaa kutsumustaan ja se lie tärkein syy, miksi monet hommaan ryhtyvät, koska jotenkin he tuntuvat tienaavan tarvitsemansa rahat, millä lie keinoin. Eräs kollegani - yksi kovapalkkaisimpia analyytikoita koko organisaatiossamme - lopetti työt yhtäkkiä yllättäen pari vuotta sitten. Hän halusi toteuttaa kutsumustaan ja ryhtyä johtamaan seurakuntansa kahvipaahtimoa. Kyllä, kirkolla voi Australiassa olla kahvipaahtimo, sillä aussit ottavat laatukahvin yhtä tosissaan kuin suomalaiset Turun sinapin. Niinpä hän jättäytyi murto-osalle entisistä tuloista, kun mahdollisuutena oli elää unelmaa. Pisteet uskalluksesta.

Koska yrittäjän elämä on näin lepiä ja yrittäjäksi pääsee ilmoittautumalla toiminimirekisteriin - hups vain, vie vartin eikä maksa mitään - pistin sitten itsekin yrityksen (tmi:n) pystyyn joulun alla.

Aiempaa kokemusta mikroyrittäjän elämästä on Suomesta, jossa minulla oli hetken aikaa yhden naisen kulttuuriprojekti- ja tapahtumatuotantofirma. Teinkin muutamia pieniä hankkeita, mutta sen jälkeen lannistuin verottajan kanssa tappeluun (joka ei uskonut, että esim. taidemuseo-opastuksista ei tienaa tonneja vaan kymppejä kerrallaan), joten pakkasin pillit pussiin ja sittemmin muutin koko maasta.

Täällä alvia tarvitsee maksaa vasta kun liikevaihto ylittää $75 000/vuosi eli noin 49 000 euroa. Sitä ennen maksetaan pelkkää henkilöveroa.

Tälläkin kertaa liikun taidemaailman rajamailla, mutta uudesta näkökulmasta. Alani on tarot. 

Ennenkuin kukaan järkytyksissään lakkaa lukemasta blogiani siksi, että täällä levitetään hokkuspokkusta ja voodoota, paras lie selventää muutama keskeinen seikka. UKK - usein kysytyt kysymykset - muodossa (kysymykset kerätty elävän elämän tilanteista).

Mistä ihmeestä tarotissa on kyse? Tarot on 78:n kuvallisen kortin pakka, pakkoja on satoja erilaisia ja eri taiteilijoilla on eri tyyli. Vanhin tunnettu pakka on peräisin Italiasta 1400-luvulta ja mahdollisesti kortteja on tunnettu ja käytetty aiemminkin. Nykyajan pakat noudattavat tiettyä symboliikkakaavaa, joka perustuu tuohon vanhimpaan tunnettuun pakkaan, mutta jokainen taiteilija lisää omia näkemyksiään tai tulkintojaan kuviin.

Tarotin idea on käyttää kuvia intuition apuna. Kortteja katsellaan ja niihin keskitytään, jotta oma mielikuvitus ja alitajunnassa piilevät tuntemukset ja vastaukset pääsevät vapaasti nousemaan pintaan - ilman, että rationaalinen mieli sanelee, mikä on "järkevää" ja mikä ei. Brainstormingia, nykyajan business-kielellä.

Kortteja voi käyttää esimerkiksi itsetutkiskeluun ja itsetuntemuksen parantamiseen (millaisia toiveita, pelkoja ja kätkettyjä tunteita minulla on), luovaan ja harkitumpaan päätöksentekoon sekä ylipäätään abstraktien asioiden kuten juuri tunteiden keskittyneeseen tarkasteluun. Mindfulness- ja meditaatio-alueilla liikuskellaan vahvasti - oivalluksia ja intuitiivisia välähdyksiä hakien.

Periaatteessa mekanismi on sama kuin pohtia, että mitähän se ja tämä uni tarkoitti, tai katsella mustetahrakuvia ja miettiä, mitä niistä tulee mieleen, tai katsoa elokuva ja pohtia jälkikäteen sen teemaa, heränneitä tunteita sekä sitä, miten teema mahdollisesti liittyy omaan elämään. Kuvien ja symbolien tulkintaa, sekä oman mielen ja tunteiden tutkiskelua.

Keksitkö huttua omasta päästä, kun tulkitset kortteja muille? No, kyllä ja ei. Toisaalta kyllä, koska korttien idea on auttaa intuitiota ja mielikuvitusta, toisaalta ei, sillä kaikki sanomani perustuu kuviin eli on pohjimmiltaan taiteentulkintaa.

Tarot-luennasta tullee useimmille ensimmäisenä mieleen sirkusteltan hämärässä sipisevä ennustajaeukko, joka viittoilee mystisesti kristallipallon yllä ja lupaa, että pian tapaat tumman komean muukalaisen. Todellisuudessa luenta tapahtuu niin (ainakin meikäläisen tarot-kammarissa eli vierashuoneessamme), että asiakas istuu tuoliin, käännetään kortteja näkyviin, yhdessä katsellaan kuvia ja kerron, mitä niiden symbolit merkitsevät.

Sen jälkeen jutellaan asiakkaan elämästä, pohditaan, miten korttien teemat siihen liittyvät, ja keskustelu polveilee tavalla, joka on sekoitus muotoja "kaverin kanssa kahvilla - terapeutin sohvalla". Joskus vain on helpompaa jutella omasta elämästä, ongelmista ja tunteista jonkun muun kuin sukulaisen tai ystävän kanssa. Eli totaalisen ulkopuolisen, joka ei tuomitse, määräile, naura eikä vähättele, vaan pelkästään kuuntelee ja tarjoilee erilaisia näkökulmia perustuen kuviin, joita kumpikin voimme katsella ja tulkita.

Väitätkö olevasi joku terapeutti häh? En väitä olevani lääkäri, pappi, psykologi enkä muukaan ammattilainen, mutta jostain syystä tällaista palvelua näytään tarvitsevan ja itse aidosti tykkään auttaa ja analysoida kaikenlaisia tunteita ja tilanteita, joita ihmiselämässä voi vastaan tulla.

Olen harrastanut tarot-kortteja vuodesta 2011 ja viimeiset puoli vuotta olen tulkinnut niitä ilmaiseksi halukkaille. Nyt tienaan satasen-pari viikossa "sieluntulkkina". Etenkin nykymaailmassa tuntuu joka päivä vahvemmin, että myös mielikuvitusta, intuitiota, luovuutta ja tunteita tarvitaan ihmiselämässä, ei pelkkää insinöörilogiikkaa saati kylmää laskelmointia rahan tai tehokkuuden nimissä.

Toki tällä bisneksellä ei vielä siltään pärjää eli palkkatyöstäni en ole jättäytynyt pois, mutta tavoitteeni on kehittää palveluani laveammin life coaching - suuntaan ajan myötä. Tosin E muistaa muistuttaa, että eikö sinulla pitäisi olla jotain erityisen hienoja meriittejä, kuten Himalajalle kiipeäminen tai joku mullistava innovaatio luokkaa Steve Jobs, jotta juuri sinun life coachingiasi haluttaisiin... Että näillä kannustuksilla. Mutta minnekään ei pääse eikä mitään voita, jos ei edes koita!

Englanninkielinen tarot-blogini eli bisnes-saittini löytyy täältä, jos kiinnostaa. Saskia-nimi on pöllitty renessanssimestari Rembrandtin vaimolta, joka nykyajan kulttuuripiireissä tunnetaan synonyymina henkilölle, joka mahdollistaa muiden luovuuden ja loiston - eli on yhtäaikaa muusa ja mesenaatti, inspiroija ja tukija.

Kiva kuva kotimatkalta tänään. Jättiviikuna ja linnunhäkkikeinut.

Kiva pullo kahvilassa, jossa kävin kotimatkalla syömässä muffinin ja juomassa kahvit. 

Kivan eloisa lintulampinäkymä matkalla kotiin kahvilasta töiden jälkeen. 

Tässä se on [rumpujen pärinää]: Possimbible* eli impossible, mahdoton, muuttuneena joksikin uskomattomaksi ja mahdolliseksi: pääntie, jota ei pysty ammattiompelija tekemään, mutta kylläkin tavan tallukka käsipelillä. 

*How I Met Your Mother - sarjasta tuttu sanonta.

Viides kesä Perthissä - miten sujuu?

Tässä kuussa tapahtunutta Perthissä. Tai no, mukaan voi olla livahtanut myös tammikuun juttuja, koska en muista jokaisen tarkkaa päivämäärää. Eniveis, rakas päiväkirja...

Kävimme tutustumassa Perthin uuteen ylpeyteen, Elisabeth Quay - satamarantaan.

Tämä useamman sata miljoonaa maksanut projekti tarkoittaa, että Swan-joen varteen on kaivettu iso monttu eli uusi lahdenpoukama, jonka ympärille aletaan nyt vimmaisesti rakentaa tornitaloja asuin-, hotelli-, toimisto-, ja kauppakäyttöön.

Tarkoitus on tehdä Perthistä enemmän itärannikon kaupunkien henkinen, eli lisää vipinää, elävyyttä ja uutta jännää katseltavaa ja koettavaa. Olin aluksi hanketta vastaan, koska tämä jättimäinen työmaa vain lisää jo ennestään tukkoista liikennettä keskustassa ja sen ympärillä, mutta nyt kun ensimmäinen vaihe on valmis, täytyy myöntää, että oikein hyvältä näyttää.

Ei Perthistä Melbourne tule tällä yhdellä hankkeella, mutta aavistuksen vetovoimaisempi kuin Perthin perinteinen titteli, Dullsville eli Tylsäkylä antaa ymmärtää. Kyllä me täälläkin ymmärretään kaupunkitapahtumien ja urbaanin sykkeen päälle. Sentään jotain.

Tältä rannassa näyttää nykyään:

Koska rakastan aamupalaa ja brunsseja kahviloissa, yritän raahata E:n sellaisille niin usein kuin onnistun.

E:n mielestä harrastuksessani ei ole juuri päätä eikä häntää, koska a) ranskis ei normaalisti syö aamupalaa kahvikupillista enempää ja b) miksi maksaa parikymppiä per pää aamupalalautasesta, kun kotona saa paahtoleipää hillolla alle dollarilla henki? Onneksi hän on sen verran fiksu mies, että on ymmärtänyt sanonnan happy wife, happy life syvimmän filosofian - tyytyväinen emäntä, helpompi elämä.

Ajoimme joku viikko sitten sunnuntaibrunssille Perth Hills´eille eli Perthin kukkuloille noin puolen tunnin matkan päähän meiltä, kahvilaan nimeltään Genesis in the Hills. Kyseessä on kasvisruokakahvila nimensä mukaisesti kukkulalla, eukalyptusmetsän ympäröimänä. Kahvilan pihaa reunustavat istutukset ja ruukkukasvit, ja kuumalla kukkulalla sirittävät aina sirkat täyttä päätä kuin parhaallakin etelänlomalla. Vegeluomuksia on aina kiva maistella, ja sympaattisen kahvilan arvon kruunaavat äärimmäisen maukkaat ja näyttävät kotitekoiset kakut.

Parituntinen reissu sujui rattoisasti, ja kotimatkalla totesin E:lle, että kyllä on kiva yhdessä käydä leppoisalla brunssilla, vaikka rahaa paloikin aterioihin, pirtelöön ja kakkuun kuutisenkymppiä (40e) yhteensä. Hän siihen, että niin on - - - mutta enintään kerran kuussa. Hahah!

Juhlimme myös Australia Day´ta eli Australian kansallispäivää 26. tammikuuta, tällä kertaa Fremantlen kaupunginosassa.

Paikanvaihdos tavanomaiseen Swan-joen varteen verrattuna teki terää, ja Freon hippikaupunginosassa oli oikein eläväinen ja kiva perhejuhlatunnelma vaihtuvine bändeineen, musiikkeineen ja ilotulituksineen. E:n mielestä fiilis oli kuin ranskalaisilla kyläjuhlilla, joita kuulemma jokainen kylä järjestää Ranskan kansallispäivänä.

Ilotulitusten jälkeen, illan pimennyttyä, kohtasimme sattumalta rumpukulkueen, joilla oli tosi hieno valo- ja rumpushow käynnissä. Jokaisella oli värikkäillä led-valoilla koristeltu itse tehty asu ja rummutus oli kuin suoraan Rion karnevaaleilta. Iloinen rieha kruunasi juhlatunnelman.

Kävin lounastamassa kahvilassa nimeltään the Secret Garden Cafe, mutta sinne ei ole tarpeen toiste eksyä, lupaavasta ulkoasusta huolimatta. Sain odotella simppeliä broileripaninia vartin, vaikka se piti vain tyrkätä toasteriin eikä edelläni ollut yhtään asiakasta. Se tarjoiltiin väsähtäneen, muutama päivä sitten parasta ennen-hetkensä nähneen kaaliraasteen kera, ekstrarasvassa uitettuna. Ja hintaa $15 eli kymppi euroissa. Halvemmalla saa muualta parempaa, totesin.

Kuvanottovaiheessa olin vielä toiveikas paninia odotellessani, sittemmin toivo hupeni.

Luonnollisesti olen myös opiskellut ja tehnyt töitä, plääh. Vääntänyt väitöskirja-artikkelejani eteenpäin, romuttanut ensimmäisen artikkelini tykkänään uuteen uskoon peer review - palautteen pohjalta... tämä tarkoittaa, ettei lähelläkään julkaisukuntoa olla vielä. Päälle olen tahkonnut läpi jos jonkinlaisia velvoitteita, mukaanlukien: pomon sijaistus töissä, Suomikoulun vetovastuu, sekä ensimmäinen pitämäni suomenkielen oppitunti/kielikylpy lapsille (5-7v.) - oli sekä hauskaa että haastavaa!

Ja kyllä, olen useammin kuin kerran pohdiskellut, että missä mielenhäiriössä silloin olin, kun ajattelin, että kyllä nyt yksi väikkäri päivätyön ohessa valmistuu. Mutta ei voi enää keskenkään jättää, kun puolivälin rajapyykki on käsillä. Ei auta. Suomalaisella sisulla läpi harmaan kiven ja Australian punaisen kamaran.

Ai juu, lisäksi olen taistellut pitääkseni parvekekasvit hengissä läpi Perthin +35-44 kesän. Tämä kesä ei ole ollut yhtä kuuma kuin neljä aiempaa näkemääni, mutta ihan riittävän kuuma kuitenkin. 10 litraa vettä kuudelle kasville jaettuna ei meinaa riittää estämään kuihtumista. Nähtävästi suuressa olemattomassa kasvintuntemuksessani valitsin alunperinkin kasveja, jotka eivät viihdy ruukussa paahtavalla parvekkeella. Oppia ikä kaikki.