20.8.2011

Kahta (tai kolmea tai jopa useampaa) en vaihda

Aiemmin blogissa pohdiskelin siitä, mitä kaikkea kaipaa Suomesta tai muista visiteeraamistaan maista. Entä mitä tulisin kaipaamaan täältä? Ei paremmuus-, eikä tosikkousjärjestyksessä!

1) Aurinko. Perthin vuodesta kaksi kolmasosaa vietetään tilastoidusti kirkkaan aurinkoisessa säässä - paitsi ehkä tänä vuonna, kun on ollut poikkeuksellisen sateinen talvikausi. Silti aurinko vähintään pilkahtaa päivittäin, useimmiten myös takertuu taivaankannelle tuntikausiksi. Satunnaiseen häikäisyyn auttavat hyvät uv-suojatut aurinkolasit ja vielä nyt pärjää ilman aurinkovoiteita, kunnes vuosi kääntyy kesään kallelleen kuukauden - parin sisällä. Voi olla kliseistä ja/tai kaikille etelänmatkaajille tuttua, mutta valon väri on täällä tyystin toista kuin Suomessa. Valo on aina lämpimän väristä, kultaista suorastaan. Auringonnousut ja - laskut siivilöityvät upeasti lehvästöjen läpi ja värjäävät kaiken lempeällä oranssilla.

2) Lukas Papaw - voide. Apteekin hyllyltä sekä myöskin marketista löytyvä ihanan tehokas papaijatahnavoide arkisen koruttomassa punaisessa putkilossa. Sisältää fermentoitua papaijaa ja vaseliinia, eipä muuta. Täkäläistä eli kotimaista tuotantoa, ei ole kylläkään selvinnyt, onko kyseessä perheen perinneresepti vai ihan moderni keksintö. Tehoaa etiketin mukaan rohtumiin, pykimiin, naarmuihin ynnä muihin ihovaurioihin. Ja todellakin toimii. Pahamaineisen kuivakat kämmeneni saa näköjään inhimillisiksi ihmepapaijalla, ja huulirasvana tuubi on suorastaan lyömätön. Toinen ylivertainen suosikkini on Palmer's Shea Butter Formula eli karitepähkinävoide, oi onnea miten tehokasta kasvovoidetta onkaan olemassa. Intoiluani valaissee, että olen allerginen monille kosmetiikka-aineille, ja on onnenhetki löytää jotain käyttökelpoista vieläpä pikkurahalla.

3) Työilmapiiri. Täkäläistä työkokemusta on karttunut vasta muutamia viikkoja ja pelkästään julkissektorilta (ai juu, olen nykyään töissä virastossa, joka tehtäviltään vastannee parhaiten joitain Suomen ELY-keskuksen tai ent. Ympäristökeskuksen toimintoja). Silti olen vaikuttuneena pannut merkille, että työilmapiiriä rakennetaan täällä hartaasti ja huolella positiiviseen suuntaan. Hyvä työympäristö koetaan työturvallisuusasiana, ja työturvallisuus puolestaan on melkein pyhä asia. Työtehtävät on tarkkaan mitoitettu ja jaoteltu, jotta kukin tietäisi, mitä odotetaan ja mistä on vastuussa. Toisaalta tehtäviä jaetaan, jotta taakkaa ei kertyisi kenellekään kohtuuttomasti. Myös työkiertoa suositaan, eli tavallisesti työntekijät vaihtavat tehtävästä toiseen ja/tai ylenevät parin vuoden sykleissä, jotta kukaan ei leipääntyisi, ja arvokasta osaamista ei valuisi talon ulkopuolelle irtisanoutuvien mukana. Olen aiemmin jo maininnut, että palkat ovat täällä Suomea paremmat, joillakin aloilla jopa tuplasti - tuohan sekin työiloa aika eri tavalla!

Kevät on täällä, pensaat ja puut kukkivat. Tosin kyseinen puu (Australian coral tree eli korallipuu) kukkii läpi talven, lehdettömänä.

6 kommenttia:

  1. Hei! Itselläni kyllä varmasti olisi tuo Aurinko ykkönen ihan niin kuin olit laittanut. :) Kiitos noista voidevinkeistä, voisikin olla niin että en raahaa täältä kovin paljoa voiteita mukana. :) Dermosililta tilasin tarjouksesta kyllä jo vahvat aurinkovoiteet mukaan joten ne otan.

    Ihana päästä matkaan 11 päivän päästä! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä kannattaa aurinkovoiteet tuoda tosiaan :) Olisin voinut tuohon tarkentaa että kun työpäivän vuoksi liikun ulkona vain aamulla, iltapäivän puolella ja lounasaikaan ja vieläpä suht pitkähihaisissa ja -lahkeisissa, niin siksi ei tarvitse niin suojata. Jos enemmmän pyörii pihalla ja ehkä peräti rannalla, niin suoja on tarpeen.

    Hyvää matkaa! Tuletteko käymään vaiko ihan asumaan, ja minne päin?

    VastaaPoista
  3. Kiitos toivotuksesta! Tulemme kuukaudeksi käymään. On samalla mun synttärimatka. :) Matkaamme Singaporesta Adelaideen, sieltä Melbourneen jonka jälkeen Sydneyhin. Lopuksi vielä ylös Darwiniin josta Singaporen kautta kotiin. Lähdemme Helsingistä 1.9. ja tulomatkalla olemme pari yötä Singaporessa ennen aussilaa.

    Kävimme vuonna 2000 edelliskerran joten on tätä jo odotettukin! :D

    VastaaPoista
  4. Oho, kylläpä on paljon paikkoja, mahtavaa! Ja hienoa että Singaporekin on mukana, se on kyllä upea kaupunki ja kiinnostava. Tervetuloa vaan tälle puolen palloa :D

    VastaaPoista
  5. Aurinko kuuluu ehdottomasti listalle, mutta vähän eri mieltä olen tuosta sen väristä. Odottakaapas kun tulee kesä niin se kultaisuus antaa kyllä etenkin päivisin sijaa brutaalille värittömän valkoiselle paahteelle :)

    VastaaPoista
  6. Kauhutarinoita polttavasta auringosta ja +40 helteista on kuultu kylla, jaiks. Etenkin kun olen aika herkasti palavaa sorttia. Pitaa olla kesalla varovainen todellakin, ja ehka se aurinko alkaa myos jurppimaan valilla, myonnan! No, onneksi on joululoma Suomessa joten ainakin jokunen viikko lahes taydellista auringottomuutta takalaiseen kesa^aikaan luvassa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!