Kiitollinen perusasioista

Jihuu, pelastava vihreä wifi-valo eli online on täällä taas! Netti itse asiassa saatiin toimimaan jo maanantaina, eli tasan 20 päivää siitä, kun pyynnön jätin. Mikä sattumalta (?) oli myös maksimiaika, joka yhteydenluonnissa sanottiin kestävän.

Koska olen nämä pimentoviikot kirjoittanut vain tylsiä rutiiniraportteja töissä, ajattelin kirjoittaa jotain tajunnanvirtaavan letkeää, joka ei vaadi minkäänsortin taustoitustyötä. Toisaalta, saman ajan ovat tapetilla olleet pakolaiset ja Syyrian kriisi, joten sekin on mielen päällä pyörinyt. Osallistuin kynttilämielenosoitukseen Ligth the Dark Perthin keskustassa, jotta Australiakin avaisi oviaan pakolaisten hädälle, eikä jatkaisi ylimielistä selän kääntämistä, kuten tähän saakka. Australia lupasikin kolme päivää maanlaajuisten mielenosoitusten jälkeen ottaa 12 000 pakolaista lisää tänä vuonna, kun normaali summa on 13 500 per vuosi.

Pakolaisista on kuitenkin kirjoitettu sekä mediassa että useissa blogeissa jo kaikki empaattisen järjellinen, joten päätin yhdistää teemat miettimällä omasta elämästä hetkiä, jolloin olen ollut erityisen onnellinen useimpien - myös itseni - itsestäänselvyyksinä pitämistä perusasioista: ruoka, juoma, oma sänky.

1) Paras ruokamuisto?

Ruoka tietenkin maistuu parhaalta silloin kun on nälkä, tai silloin, kun ruokailuun liittyy jotain muuta erikoisen positiivista. Harrastamme usein retkeilyä eli teemme eväät ja käymme luonnonpuistossa kävelemässä, koska ulkona auringossa syödyt voileivät, banaanit ja suklaapatukat maistuvat herrainherkulta.

Jos vain yksi ruokamuisto pitäisi valita, niin ykköseksi pääsee hetki parin vuoden takaiselta Kiinan-lomalta. Ei välttämättä ruuan täydellisyyden takia, vaan kokonaisuuden.

Matkamme viimeisimpiä etappeja oli Shanghai, joka useimmille on moderni neonvalometropoli, mutta itselleni sillä on romantisoitu, eksoottinen siirtomaa-ajan kaiku tyyliin svengaava Shanghai 20-luvulta. Shanghai oli pari vuosisataa ranskalaisten vallan alla ja siellä on edelleen ns. ranskalainen vanhakaupunki, joka mielikuvissani oli pitsihuvilareunusteinen katuverkko lehmusten varjossa, harmonikan soidessa, vastaantulijoilla baskerit ja patongit.

Mitä todellisuus oli? Ylihintaisia eurooppalaiseksi maskeerattuja kahviloita ja ravintoloita sekä pari ruokakauppaa, jotka myyvät ranskalaisia juustoja (viisinkertaisella hinnalla) ja italiaisia viinejä (samoilla kertoimilla). Kadut täynnä eurooppalaisia reppureissaajia tiristämässä viimeiset penninsä siivuun juustoa keksin päällä, koska kahviloista ei raaski muuta ostaa. Koska olin kuitenkin koko reissun ajan hypettänyt Shanghaita, E halusi herrasmiehenä varmistaa, että hyvä muisto jää. Hän löysi hyvämaineisen ranskalaisen ravintolan teatterin kupeesta ja halusi tarjota perinteisen kolmen ruokalajin illallisen, vaikka olikin salaa sitä mieltä (jälkikäteen kuultuna), että laatu ei mitenkään voisi vastata aitoa kotimaan tavaraa.

Tässä vaiheessa tosin mikä tahansa hyvin tehty eurooppalainen ruoka olisi maistunut taivaalliselta, koska olimme joka päivä syöneet kolme kertaa päivässä kiinalaista ruokaa. Se on keskimäärin hyvää, mutta rajansa kaikella, kuten aina matkustaessa. Kiinalaiset vannovat upporasvassa paistamisen nimeen sekä paikallisen imelänsuolaisen bbq-kastikkeen roiskimiseen joka ruokaan, joten suussasulava risotto kynttilänvalossa fiinissä ravintolassa jätti lähtemättömän muiston.

2) Huonoin ruokamuisto?

Floridan Disneyworld. Ylipäätään teemapuistoissa ruoka on järkyttävää kuraa. Mutta Disneyworld veti pohjat onnistumalla ankeuttamaan jokaisen ruuan pahviksi. Ketjuravintoloissa oli tarjolla vain kourallinen vaihtoehtoja ylipäätään: ranskiksia, pizzaa ja pastaa. Joistain saattoi saada jopa ceasar-salaattia, eli latteita jäävuorisalaatin riekaleita paahtoleipäkuutioilla ja majoneesilla. Se, että pahvisista, mauttomista pizzoista ja tahmeasta ravintoköyhästä kinkkurippupastasta piti vielä maksaa tuplahinta normaaliin nähden, alleviivasi muiston negatiivisuuden.

3) Paras juomamuisto?

Nyt olisi varmaan paikallaan keksiä joku hetki, jolloin siemailin shamppanjaa tai eksoottista drinkkiä auringonlaskussa. Mutta ei. Olen kerran elämässä juonut oikeaa shamppanjaa, E:n äidin luona kylässä, mutta en kyllä ikuna olisi mausta tunnistanut, ettei kyseessä ollut vain kuiva, laadukas kuohari. Kuohuviiniähän shamppanja toki onkin. Mutta.

Kyllä paras juomamuisto on, kun raskaan urheilusuorituksen jälkeen juo ihan tavallista, raikasta vettä ansaittuun janoon. Mikään ei maistu yhtä hyvältä. Se hetki, kun kävelee kentältä jalispelin jälkeen (mieluiten voittajana), ja kahmaisee vesipullon kouraan. Tai se hetki, kun ylittää maalilinjan vuosittaisen City to Surf tai Run for a Reason - juoksun jälkeen ja suuntaa juomakojulle. En ole koskaan juossut pidempää matkaa kuin 5km, mutta aivan riittävä matka minulle janon hankintaan!

4) Huonoin juomamuisto?

Luulin muistavani helposti jonkun hetken elämästä, jolloin olen juonut jotain erityisen yököttävää tai ainakin pettymyksen aiheuttavaa. Ihme kyllä en muista. Huonoimpiin muistoihin lukeutuvat sellaiset harmittomat kerrat kuin liian kahvin juonti, joka sitten närästää koko päivän. Tai ehkä se kerta parikymppisenä, kun join liikaa lonkeroa (jota en sittemmin ole arvostanut) ja öllötyskrapula kesti pitkälle yli puolenpäivän - en varhaisaamusta lähtien pystynyt nukkumaan enkä olemaan makuullaan, pelkästään istumaan ja toivomaan, etten yökkää, tuntikaupalla. En siis todellakaan kuulu niihin suomalaisiin Australiassa, jotka haikailevat lonkeron perään ja toivovat, että tuota suomalaiskeksintöä alettaisiin viimein myydä myös täällä. Ei tarvii.

Silti vahvin negatiivinen juomamuisto on juomisen puute. Kaikki matkustavaiset tietävät, että lentokoneisiin ei saa viedä nesteitä, ei edes omaa juomapulloa. Joskus lähtöportin tuntumassa on vesipiste, josta voi laskea vettä omaan tyhjään pulloon, jos sellaisen on hoksannut mukaan ottaa. Läheskään aina vesipistettä ei ole. Pitkänmatkan lentokoneet tarjoilevat vettä ihan kiitettävästi ja sitä yleensä saa itse hakea koneen takaosasta lentoemoilta, milloin janottaa. Mutta muistan tietyn lennon - olisiko ollut Jetstar Australiasta Singaporeen tai toisinpäin - jossa vettä ei annettu ilmaiseksi, vaan kaikki piti ostaa, ja tietenkin vain 200ml pulloissa eli alle vesilasin kokoluokassa.

Kortti ei kelvannut maksuvälineeksi eikä käteistä sattunut mukaan. Koska lento on "vain" viisi tuntia, ajattelin, että kai sen juomattakin pärjää. Ehkä teoriassa. Kurkku kuivuu, päätä kivistää, iho kuivuu, ahdistaa, janottaa! Arkielämän pienet hiertymät kuten tämä muistuttavat, että tarvitaan vain kolme päivää ilman juomavettä ja kuolo korjaa. Eli vesi todellakin on perustavanlaatuinen oikeus kaikille.

5) Paras sänky?

Oma sänky juuri nyt. Uusi koti on kiitettävästi muotoutunut Omaksi Kodiksi, eli sellaiseksi kotikoloksi ja rauhan tyyssijaksi kuin sen toivoinkin olevan. Vaikka olen sosiaalinen, tykkään siitä, että kotiin saa tulla rauhoittumaan, ei tarvitse tehdä mitään kummempaa tai olla aktiivisen sosiaalinen - E puuhailee omiaan ja minä omiani, vaikka jaammekin saman jättisohvan.

Toisaalta olen hyvä nukkumaan vähän siellä ja täällä, eli riittävän hyvä sänky on juuri se paikka, jossa satun olemaan sillä hetkellä, kun väistämättömästi nukuttaa. Oli se sitten auton takapenkki, junan tai lentokoneen penkki. Pääasia, että saa nukkua, eikä kukaan tule tönimään ja häiritsemään.

Tämä ehkä kuulostaa tekopyhältä, mutta ajattelen lähes joka ilta, mikä etuoikeus on mahdollisuus saada nukkua mukavassa sängyssä, lämpimässä ja suojassa, turvassa miltään häiriöiltä kuten väkivaltaisuuksilta. Eivätkä vain pakolaiset ole turvallista sänkyä vailla, vaan myös kodittomat, kotiväkivallan uhrit, alkoholisti- tai huumeperheiden lapset...

Itse olen hyvän yöunen vankkumaton kannattaja, koska saan samantien migreenin jos unet jäävät vajaiksi, ja uskon, että rauhallinen nukkumapaikka on perusoikeus täysin samalla viivalla ruuan ja juoman kanssa. Miten sellaisen kaikille saisi? Siinäpä maailmanrauhaakin kiireisempi missikandidaattitoive.

6) Huonoin sänky?

Mikä tahansa sänky silloin kun nukkumista jotenkin häiritään. Lentokoneen penkki itse asiassa kilpailee huonoimman sängyn tittelistä, koska se nyt vaan on armottoman epämukava. Selkänojaa ei saa riittävän alas, penkki on väärän mallinen, muotoinen ja kokoinen, ja etenkin Finnairin koneissa niskatyyny on metallinen nahkapäällysteinen kiinnifiksattu palikka jota ei voi liikuttaa, jotta se varmasti painaa takaraivoa koko lennon ajan. Koneen humina, muiden matkustajien mökä, vauvojen itku, paikalleen naulitut 12 tuntia Suomen-lennolla... juuei, ei ole paras nukkumiskokemus millään mittarilla.

Kuvitukseksi ajankohtaisia kuvia Perthin keväästä: Kings Park eli meikäläisten versio New Yorkin Central Parkista on parhaillaan täydessä kevätterässään, ideaali paikka piknikeille eli ruuasta ja juomasta (ja ehkä päivänokosista) nauttimiselle!

Kuningatarpuu. Puu on kuningatar Elisabethin istuttama 1950-luvulla ja tänä vuonna puettu juhlapukuun. Huomaa kruunu.

E:n nappiin osunut kamera-ajoitus ja nurmikolla treenanneen tanssijan taltiointi.

Kasvi nimeltään kenguruntassu. Osuva nimi hauskalle kukalle.

Kukkiva akaasia on kevään riemua täynnä.

Kevätaurinko on lempeä ystävä, pian se muuttuu käristäväksi kesäpolttimoksi.

Perthin korkeimmat pilvenpiirtäjät.

Yksi WA:n lähes kahdestasadasta eukalyptuslajista. Pian se kukkii ja noihin kelloihin ilmaantuu tuuheat kukkatupsut.

Lisää kenguruntassuja akaasian kaverina.

Levähdyspaikka.

 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/3144295/?claim=8c62ya676gq">Follow my blog with Bloglovin</a>