Kansalaisuusseremonia oli eilen ja se meni tälläviisiin:
Kun kansalaisuustestin läpäisee, saa kutsun kansalaisuusseremoniaan, jonka järjestää oma kotikunta. Me East Perthin asukkaina kuulumme City of Perthin alaisuuteen, ja juhla oli Perthin Council House'ssa, joka on iso betonimuhkula St Georges Tce:lla Supreme Court Garden'in eli Korkeimman Oikeuden Puiston reunassa. Ausseilla on vähän eri ote betonibrutalismiin kuin suomalaisilla, ja tämä betoni- ja lasineliö tuikkii iltaisin kaikissa sateenkaaren väreissä, koska muuten se olisi liian ankea.
Seremoniaa varten tuli ilmoittautua Council Housella klo 17:30 kuudelta alkavaa tilaisuutta varten. Kohelsin hieman ilmoittautuessa, sillä en ensin tajunnut, mitä tarkoitetaan kandidaatilla ("kandidaateille" ja vieraille oli eri sisäänmenosysteemi): minähän se kandidaatti olin, kansalaisuuskandidaatti. En tajunnut outoa titteliä, koska mielestäni kansalaisuustestin läpäissyt ei ole enää mikään kandidaatti eli kokelas. No anyways.
E ohjattiin suoraan saliin istumaan, kun taas minut ohjattiin eri ovesta tehokkaasti Australian vaalivirkailijoiden kynsiin. Täällä äänestäminen on pakollista, ja äänestämättä jättämisestä saa sakot. Niinpä kaikki meidät kandidaatit listattiin ennen kansalaisuuden saamista äänestysrekisteriin. Käytännössä se oli yhden lomakkeen täyttö - henkilötiedot, osoite, ajokortin nro tai muu henkkari - siinäpä se. Eikä minua olisi edes tarvinnut patistella, sillä yksi tärkeä motiivi kansalaisuuden hakemiselle on minulla ollut oikeus äänestää, sen verran poliittisesti innokas asioihintuppautuja olen.
Pääsin vessan kautta (viimeinen tsekkaus, että on tukka hyvin) myös saliin odottamaan E:n viereen tilaisuuden alkua. Paikka oli aikamoisen arvokas, Council Housen ylin eli 11. kerros, josta on mahtavat näköalat Swan River'ille ja valmistumassa olevalle Perthin uudelle ylpeydenaiheelle, Elizabeth Quay-rannalle, josta pitäisi tulla Singapore-henkinen pramea hotelli-, ravintola-, ja viihdealue. Salissa soitti pianisti oikein live-musiikkia. Saimme kuulla, että tänään kansalaisuuden saa 56 ihmistä ja paikalla olivat myös kaikkien vieraat, max. kaksi vierasta per kandidaatti; paitsi että edessämme istuneella intialaisella miehellä oli neljä vierasta... aijai, ei suomalainen uskaltaisi heti rikkoa sääntöjä. No, ihan kaikilla ei ollut yhtään vierasta, eli kaipa ilmoittautuessa kerrotaan, mahtuuko pari ekstrasukulaista mukaan vai ei.
Tilaisuuden veti Perthin Deputy Lord Mayor eli herra varapormestari, en tiedä missä itse ylin pamppu eli madame pormestari oli. Seremonian kulku oli yksinkertainen: ensin on valan vannominen Australialle, sen jälkeen kansalaisuustodistusten jako, sitten puhe, toinen melkein samanlainen vala ja lopuksi kansallishymni yhteislauluna.
Olen sen verran joukkuepelaaja, että kaikki tällaiset joukkotapahtumat koskettavat minua (oli kyseessä sitten Suomen jääkiekkokulta, itsenäisyyspäivän paraati, tai olympialaisten avajaiset), joten tässäkin seremoniassa nieleksin kyyneleitä. Ei välttämättä siksi, että se olisi ollut kovasti tunnelmallinen - varapormestari oli itse asiassa hyvin tyypillisen rempseä aussi ja letkautteli milloin mitäkin läppää puheessaan - vaan siksi, että yhteenkuuluvuuden tunnetta rakennettiin hienosti tilaisuudessa. Ja sehän sen päämäärä olikin.
Seremoniaan kiteytyivät mielestäni Australian parhaat tai sanoisinko ihannoidut ja idealisoidut puolet, jotka eivät välttämättä aivan näin puhtaina koskaan missään muussa elämässä toteudu. Mutta pitäähän sitä tavoitteita ja ihanteita olla.
Esimerkiksi valan vannominen tapahtuu kahdessa erässä: toinen vala on niille, jotka lupaavat olla uskollisia Australialle ja kunnioittaa sen arvoja "Jumalan kasvojen edessä" ja toinen on ns. maallinen vala ilman uskonnollista sävyä. Kukaan ei kysele, että onko kaikilla varmasti sama tulkinta Jumalasta, vaan jokainen vannoo sen uskon alla, johon uskoo. Uskonnottomat puolestaan vannovat ja lupaavat samaa lojaaliutta ilman uskon tuputusta. Samassa salissa sulassa sovussa, eikä kukaan vouhaa toisin ajatteleville, että nyt te teitte tämän väärin. Elä ja anna elää. Mielestäni on erittäin vahvaa symbolismia, että teksti luetaan hindujen, muslimien, kristittyjen, taoistien ja keiden vain kesken yhteen ääneen eikä se aiheuta mitään eripuraa kellekään.
Valan jälkeen jaetaan kansalaisuustodistukset yksitellen niin, että kunkin nimi ja aiempi/toinen kansalaisuus luetaan ääneen. Vaikka ensin ajattelin, että onpa kummaa yksityisyyden paljastelua (mistä on kotoisin), tulin äkkiä tulokseen, että kansalaisuuksien lukeminen itse asiassa on omiaan vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tulemme kaikilta maailman kolkilta samaan maahan, samaksi kansaksi, samojen lakien, oikeuksien, velvollisuuksien ja vapauksien ääreen. Kukaan ei ole toista parempi, eikä yksikään kansallisuus tai etnisyys saa etusijaa (ainakaan ihannekuvissa ja juhlapuheissa). Tässä samassa seremoniassa kansalaisuuden saivat useammat tulijat mm. Egyptistä, Brasiliasta, Etelä-Koreasta, Kolumbiasta, Filippiineiltä, Malesiasta, Intiasta, Iranista, Panamasta, Italiasta, Iso-Britanniasta, Irlannista, Venäjältä sekä minä ainoana Suomesta. Myös yksi eestiläinen löytyi listalta.
Varapormestari painotti juhlapuheessaan oikein kahteen otteeseen saman kappaleen lukien, että "vaikka nyt olette kansalaisia, kukaan ei oleta eikä odota, että luopuisitte omasta kulttuuristanne, tavoistanne, historiastanne ja identiteetistänne." Tälle aplodeerattiin. Kaikkihan lupasimme valan muodossa, että kunnioitamme ja noudatamme Australian lakeja, oikeuksia, velvollisuuksia ja vapauksia. Mutta niitä voi noudattaa omia tapoja ja traditioita vaalienkin.
Puheessa myös korostui, miten jokainen aussi on alkujaan "migrant" eli maahanmuuttaja: toiset (tai pikemminkin heidän sukunsa) vain ovat olleet maassa pidempään kuin toiset, joko 60 000 vuotta, 200 vuotta tai neljä vuotta, eli kansalaisuuden saamiseen vaaditun minimin. Monikulttuurisuuden kirouksesta ei kuulunut halaistua sanaa, päinvastoin. Sitä, että Australia maana ja kulttuurina perustuu monipuolisuuteen, monikulttuurisuuteen ja erilaisten ajattelutapojen ja kieliryhmien mukanaan tuomaan monitaitoisuuteen, ei olisi voinut tilaisuudessa enempää alleviivata.
Lopuksi laulettiin Australian kansallislaulu, jota ihan rehellisesti sanoen en ole edes koskaan ennen kuullut. Sitä ei esitetä urheilukisoissa eikä muutenkaan juuri missään; toisin kuin Maamme-laulu, jonka kuulee kaikissa jääkiekkomatseissa ja itsenäisyyspäiväjuhlissa. Laulu laulettiin kuin virret kirkossa konsanaan: perässä laahaten, puoliääneen mumisten, nuotteja kuulostellen - lähteekö melodia nyt ylös- vai alaspäin.
Lopuksi kaikille tarjoiltiin juhlamaljat ja cocktail-paloja, aussimalliin bbq-teemalla eli pikku party pie'tä (mitähän lie ovat suomeksi, sellaisia pieniä pyöreitä lihapiiraita), grillivartaita, grillikanankoipia ja erilaisia leipäsiä ja keksejä suolaisin täyttein. Me vetäisimme nälissämme pari lautasellista ruokia ja kaksin käsin juomiakin, kun juhlan aihetta kerran oli. Jämähdimme juttelemaan mukavan pariskunnan kanssa pippaloiden loppuun saakka niin, että tarjoilijan piti käydä patistamassa meidät ja parit muut mattimyöhäiset ulos hiljentyneestä juhlasalista.
Kaikenkaikkiaan tilaisuus oli erittäin onnistunut esimerkki siitä, miten rakennetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, isänmaallisuutta, ja ylpeyttä siitä, että saa kuulua joukkoon. Australia, tämän homman hanskaat täydellisesti.
Maanantaina aussipassin hakuun.
Sateenkaari päättyy Council Houselle kansalaisuusseremoniaan. |
Tällaiset maisemat avautuivat 11. kerroksesta, tuo mutakuoppa oikealla on Perthin tuleva ylpeys Elizabeth Quay eli Ellun Satama - mikseivät tajunneet mahkua Queen's Landing? |
Kansalaisiksi tullaan kaikkien keskeisten symbolien alla: kuningattaren, Australian lipun ja vaakunan. |
Tilaisuuden alkua odotellessa, jännittää! |
Kansalaisuustodistus tuli valmiiksi kehystettynä, aika hyvä palvelu! Poseeraus varapormestarin kanssa. |
Ja poseeraus itsekseen. Se virallinen kuva varapormestarin kanssa lähetetään kotiin printattuna. |
Perth Council House, juhlan paikka. |
Onnea kansalaisuudesta!
VastaaPoistaPääsääntöisesti samaa rataa meni meillä tilaisuus, joskin äänestysrekisteröityminen tapahtui tilaisuuden jälkeen (ja meillä kunta oli ympännyt samaan Australia Day:n tilaisuuteen ties minkä palkinnon jakamisen).
Meillä laulettiin myös kansallislaulun lisäksi se "oikea", epävirallinen, kansallislaulu eli I Am Australian - mielestäni tämä paljon parempana lauluna sopisi hyvin viralliseksikin kansallislauluksi ;)
Onpa hieno seremonia ja tuo puhe! Juuri näin sen pitäisi olla, ettei vanhoista tavoista tarvitse luopua uudessa kulttuurissa. Koskettavaa.
VastaaPoistaKiitos onnitteluista!
VastaaPoistaOnnea kansalaisuudesta! :)
VastaaPoistaKiitos Hanna! Samaa mieltä Helena, puhe oli hieno, koskettava ja todella jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Suomessa näköjään tällä hetkellä tapahtuu :0
VastaaPoista