Muutto. Taas. Ja toivottavasti ei ihan pian uudestaan! Ostimme äskettäin talon ja virallisesti se siirtyi nimiimme keskiviikkona 30.6. Kirjoitan kiinteistökaupasta Aussilassa joskus erikseen, sen verran souvia siinäkin, että postausta paukkuu.
Viime joulun alla
edellisen kerran muuttaessamme jotakuinkin kaikki meni pieleen. Emme meinanneet
saada vuokrattua muuttopakua ja kaikenlaista säätöä oli yli oman tarpeen. Tällä kertaa ennakoimme paremmin: otimme
oikein kaksi päivää vapaata töistä, jotta saimme viikonloppuun yhdistettynä
neljä päivää muuttoaikaa. Varasimme hyvissä ajoin muuttomiehet rekkoineen.
Olimme mielestämme hienosti lähtökuopissa, kun...
Onko jossain
meikäläisistä voodoo-nuket, joilla joku huolettomasti leikkii? Vaivaako meitä
muuttokirous?
Muuttoa edeltävä
viikonloppu oli tarkoitus käyttää pakkaamiseen. Lauantaiaamuna herätessäni
huomasin, että minulla oli järkyttävä ihottuma kämmenissä. Suu- ja sorkkatautiko,
siis enterorokko? Syynäsin suun, myös lapsen ja miehen kädet ja suut, koska
kaikenlaisiin tartuntatauteihin syypää yleensä on perheen pienimmäinen
päiväkodin pöpöineen. Miesväki kuitenkin oli ihan kunnossa eikä minullakaan
ollut ihottuman lisäksi muita oireita. Todnäk vaiva oli allergiaa.
Maitoallergisena saan joskus tällaisia ”kohtauksia” ja ilmeisesti Ikean
juhannusbuffetissa edeltävällä viikolla tarjoiltiin
maitojauhe-heraproteiini-ruokalajeja, joita en tajunnut ja tunnistanut.
Pakkaamisesta ei tullut yhtikäs mitään, sillä kämmenet tuntuivat siltä kuin
ihon alla olisi lasinsiruja.
Sunnuntaiaamuna
vointini oli kohentunut, samoin fiilis. Tästä se lähtee! Oli tarkoitus käydä
ystäväperheen yksivuotiaan synttäreillä, sitten pakkaisimme. Paistoin
innoissani vadelmalettuja aamupalaksi. Joiden päälle taapero rennosti oksensi.
Vatsataudin vihulainen tietenkin. Peruimme synttärit, peruimme kaiken, ja
seuraavat 12 h menivät lapsen pukluja pyyhkien, koska kaksivuotias ei pysty
yhtään ennakoimaan tai tähtäämään, kun yökki tulee. Kärsineet käteni eivät
suuresti arvostaneet jatkuvaa pesua, kun koitimme varoa saamasta tautia
itsekin.
Maanantain
pakersin töissä E:n hoitaessa sairasta lasta ja illalla vahdinvaihto. Ei
taaskaan mitään saumaa ehtiä pakkaamis- ja tavaransorttauspuuhiin.
Tiistai valkeni
lockdownin eli sulkutilan koittaessa. Perthissä oli havaittu kolme
koronavirustapausta ja paikalliseen tapaan kaikki meni samantien kiinni, ettei
tauti lähde jylläämään. Toisaalta ymmärrän tämän logiikan hyvin, toisaalta
jurppii aivan tajuttomasti, että kolmen tartunnan takia puolentoista miljoonan
asukkaan kaupunki kolahtaa säppiin.
Alkoi vimmainen
selvittely, miten työasiat, miten päivähoito, vieläkö muutto voi tapahtua,
saammeko avaimet kiinteistönvälittäjältä ja saavatko muuttomiehet tehdä
töitään. Sulkutilan aikana sallitaan vain essential services eli välttämättömät
palvelut ja emme ole aiemmin pystyneet viemään taaperoa päiväkotiin silloin,
koska päivähoito on rajattu vain ns. kriittisten alojen henkilökunnalle. Lisäksi
aiempien sulkutilojen aikana myös muutot oli kielletty. Tällä kertaa essential
services-listaa oli päivitetty ja sinne oli lisätty valtion ja kunnan
työntekijät eli meidät, hallelujaa! Muuttokin sai edetä. Muksu päivähoitoon ja
me koitimme vääntää työpäivän keittiön pöydän äärestä. (Illemmalla tuli tieto,
että päivähoito on sittenkin auki kaikille).
Keskiviikkona
sain koronapiikin tyhjään varastohalliin tehdyllä massaklinikalla. Homma sujui
ihan jouhevasti ja odottamista oli kaikkiaan vain puoli tuntia, mikä sekin oli
riittävästi, kun N oli mukana rattaissa – en ole keskiviikkoisin töissä eikä N
hoidossa. Osavaltiomme rokottaa tällä hetkellä kaikkia yli 40-vuotiaita, itse
asiassa ajanvaraus oli hetken auki kaikille yli 30-vuotiaille, mutta se
peruttiin pian. Australia on soutanut ja huovannut rokotusstrategian kanssa jo
puoli vuotta ja AstraZenecan suhteen ei tälläkään hetkellä ole selvyyttä, kelle
se on tarkoitettu. Välillä se oli kielletty alle 60-vuotiailta, sitten alle
50-vuotiailta, nyt sitä tyrkytetään kaikenikäisille. Ja tämän huseerauksen
takia Pfizer-piikit, jonka itsekin sain, on rajattu ikäluokittain. Jotta niitä
nyt riittäisi niille yli viisikymppisille, jotka eivät enää halua AstraZenecaa.
Klinikan menoa
katsoessani mietin kyllä, että jos Australiassa olisi oikeasti korona-aalto,
klinikka olisi ollut varsinainen tartuntapesäke. Jonossa ja odotusaulassa ei
ollut tietoakaan turvaetäisyyksistä. Kukaan ei vahtinut tai edellyttänyt niitä.
Sisääntullessa ilmoittauduttiin kuin äänestämään mennessä. Kuten kaikki
muutkin, ojensin virkailijalle käteen henkkarini ja puhelimeni varauksen tarkistamiseksi. Näin
siis siirreltiin pöpöjä puolin ja toisin pintojen kautta. Järjestyksenvalvojat
räpläsivät jatkuvasti maskejaan vaivaantuneina. Rokotusvuoroa varten otettiin
vuoronumero, laminoitu lappu, jotka uudelleenkäytettiin, mutta nähdäkseni niitä
ei desinfioitu välillä. Itse piikki annettiin kevytseinäisessä kopissa, joita
oli noin tusina. Vartin odottelu jälkeenpäin allergiareaktion vahtimista
varten, käteen vesipullo ja pillimehu ja ulos.
En tiedä, oliko
puhdasta sattumaa vai reaktio rokotteeseen, että seuraavan 24h sisällä kehitin
aikamoisen flunssan. Armoton tukkonenä, hakkaavaa kutittavaa yskää, hankala
olo. Kiva oli pakata ja yskiä, pakata ja niistää, pakata ja nenäsumuttaa.
Lisäksi itse muutto piti hoitaa maski naamalla, koska meille tulivat ne
muuttomiehet ja kaikilla piti olla suojaimet. Muuttopäivänä huomasimme myös
pari aukkoa aukottomassa valmistautumisessamme. Olimme unohtaneet buukata
kokolattiamaton pesun, mikä on pakollinen toimi aina poismuuttaessa. Ja uudessa
kodissa pesukoneen liitäntä vuosi eli tarvitsisimme paikalle putkimiehen.
Tadaa, kumpikaan ei ole essential service eli emme voineet niitä varata ennenkuin
sulkutila päättyisi. Voihan jee. Pyykkivuori kasvoi kasvamistaan, koska muutto
ei tunnetusti ole hirmu siistiä hommaa. Ja taaperon kanssa pyykistä ei ole
koskaan pulaa.
Perjantai kului
viisihuoneisen omakotitalon loppusiivoukseen lattiasta kattoon, mukaanlukien
puutarhanhoito ja autotallin siivous. Ihan liian iso huusholli meille ja
siksipä pois muutimme, kun nyt löysimme kompaktimman ja edullisemman ihan
omaksi. Perthissä on tällä hetkellä vuokra-asunnoista vapaana alle prosentti.
Kilpailu on armotonta ja mieluummin ostimme oman, kun löytyi pankki, joka
suostui meille lainaamaan ilman normaalisti vaadittua 20% käsirahaa; 10%
riitti. Lauantaina onneksi sulkutila päättyi ja sain varattua matonpesijän.
Kokolattiamattoja ei saa pestä itse vuokralaisen vaihtuessa, vaan tulee toimittaa
kuitti ostopalvelusta. Ulkoistaminen on toinen juttu, josta riittäisi asiaa
omaksi postauksekseen, pitää sekin pian nakuttaa.
Sunnuntaina E
lähti ostamaan tiskikoneen taapero mukanaan. Minä puolestani lähdin
pyykkäämään, koska putkiasentajaksi lupautunut E:n veli ei ehtisi meille ennen
iltaa ja pyykki- ja tiskikone olisivat siis paussilla sinne saakka.
Pyykinpesu oli
kuin suoraan jenkki-sitcomista. Saavuin laundretteen eli itsepalvelupesulaan.
Valitsin isoimman koneen, lykin sinne kaksi pyykkikorillista tekstiilejä.
Tajusin, että mitään luukkua pesuaineelle ei ole. Kysyin lähellä istuvalta
mieheltä, missä vika. Hän totesi kuivasti: tuo on kuivausrumpu. Ahahhaa, joo
kyllähän minä sen tiesin, peruuttelin pois ja tuupin pyykit kahteen pienempään
koneeseen. Tällä kertaa sain koneet käyntiin ja lähdin kahville odottelemaan.
Palasin laundretteen ja siirsin puhtaat pyykit takaisin samaiseen
kuivausrumpuun. Valitsin ohjelman, maksoin kortilla ja painoin starttia.
Koneeni yläpuolella oleva rumpu pyörähti käyntiin. Olin valinnut väärän
maksupäätteen kaksikerroksisessa konerivissä. Argh. Koneen ovi auki, vaatteet
sisään alemmasta ylempään, jatkuu. Kävin välillä kaupassa ostamassa taaperolle
värikyniä jne sadepäiväksi. Kun tulin takaisin, joku pentele oli laittanut omat
pyykkinsä kuivausrumpuuni! En nähnyt omiani missään. Varastiko joku kaksi
pyykkikorillista anttilalaatuisia legginsejä, pyyhkeitä ja taaperon tavaroita?
Juuri kun mietin, että revin varkaan pyykit koneesta vastaiskuna, tajusin, että
jälleen kerran tuijotan väärää rumpua, eli sitä alarivin konetta, jota olin jo
kahdesti yrittänyt käyttää onnistumatta. Omat pyykkini olivat yläkoneessa aivan
kiltisti.
Homma on viimein paketissa tai pikemminkin paketista poissa. Enää pieni määrä nyssäköitä ja laatikoita on purkamatta. Eli kirous selätettiin kuitenkin!
Tuli jälleen todistettua,
että aussimuuttoon liittyy muutama suomimuutosta eriävä juttu. Kuten:
Osoitteenmuutos pitää
tehdä joka lafkaan erikseen. Ei ole olemassa mitään postin saati maistraatin
keskitettyä palvelua. Jos jonnekin unohtuu lähettää ilmoitus, posteja tulee
jopa kuukausia, vuosia, vanhaan osoitteeseen. Kuten USA:laisia pankkishekkejä
meille, edellisen vuokralaisen nimissä.
Autotallin
siivous on ekstremeurheilua, koska mistä tahansa pahvinpalan alta saattaa esiin
pullahtaa myrkkyhämähäkki redback. Yksi löytyi. E:n ratkaisu oli äkkiä vetäistä
taapero kauemmas ja tallata öttiäinen maiharillaan. Ja siivous jatkui.
Netin siirtäminen
uuteen osoitteeseen on huvittavaa, koska netti tulee täällä lähes aina paketoituna
kotipuhelinliittymän kanssa. Sitten tulee meiliin ohjeita, kuinka asentaa
kotipuhelin. Joita ei suomalaisilla ole ollut herranvuosiin.
Muuttajien
siivouksen kädenjäljen tarkistaa vuokravälittäjä ja jos siivous ei läpäise
seulaa, saattaa tulla vaatimus siivota uusiksi tai vuokravakuutta ei palauteta
kokonaisuudessaan. Siivouslista olisi tiukka jopa Frendien Monicalle, kuitenkin
jostain syystä ikkunoiden pesua ei juuri koskaan edellytetä. Oman lapsuudenperheeni
muutoista muistan ehkä elävimmin sen, miten äiti jäi aina hinkkaamaan ikkunat
puhtaiksi, kun muut raahasivat laatikoita tai jo ajoivat niitä uuteen
osoitteeseen.
Pikkunappula omaa taloaan sisustamassa. Talossa asuu duplo-ukkoja ja tietyömaa-autoja. |
Onnea uuteen kotiin, vastoinkäymisistä huolimatta! <3
VastaaPoistaKiitos Anneli, hyvin tästä selvittiin! Terveisiä ☺️
PoistaHei. Löysin blogin ihan sattumoisin ja olen kahlannut sen kokonaan läpi. Aivan mahtavaa luettavaa! Nautin todella paljon monipuolisesta, oikeakielisestä, kiinnostavasta tavastasi kirjoittaa ja kertoilla asioista. Olen aina halunnut matkustaa Australiaan, minulla on sukuakin siellä. Mutta paha kyllä, voimakas lentopelkoni estää sen, ja ehkä muunlainenkin pelkuruus tätä nykyä. Mutta tekstejäsi lukiessa tuntuu melkein kuin olisin siellä! -Tuija
VastaaPoistaKiitos kovasti kehuista Tuija! Oletpa tehnyt giganttisen työn lukemalla alusta saakka läpi, huh :D Mukavaa, että tätä kautta pääset kokemaan Australiaa.
VastaaPoistaHahhah, korkeintaan megalomaanisen.. Lomalla on aikaa lukea kiintoisia kertomuksia. En edes seuraa muita blogeja..
VastaaPoista