23.11.2013

Älä tee näin

Nostan hattua oikein monta kertaa kaikille, jotka uskaltavat muuttaa ulkomaille, erityisesti vähäisen kielitaidon varassa.

Itselläni on tapana innostua uuden kielen oppimisesta niin paljon, että jo ensimmäisellä kansalaisopiston alkeistunnilla visioin itseni asumassa kyseisen kielen maassa. Muutaman alkufraasin oppiminen saa kuvittelemaan, että siellähän pärjää mennen tullen. Ja kun sitten selviää, että pelkästään ostamalla jäätelötötteröitä ja kysymällä tietä pankkiin ei arki rullaa, kielen opiskeluinto lopahtaa kuin seinään. Jos ei tuloksia tule heti, niin antaa olla. [Pitkäjänteisyys ei ole paras puoleni... tämän E:kin oppi ensi kertaa shakkia pelatessamme. Sain juuri ja juuri pidettyä nappulat pöydällä, kun häviöllä ollessani olisi tehnyt mieli paiskata koko lauta parvekkeelta alas ja heittää vielä jotain painavaa päälle].

Olen opiskellut perusenglannin ja -ruotsin lisäksi italiaa, saksaa, japania ja ranskaa. Mutta osaanko noita? Enpä väittäisi. Ranskalaisten vieraiden puheesta (he puhuvat siis kanssani englantia mutta keskenään ranskaa) ymmärrän noin kolmasosan ja loput kaksi kolmasosaa arvaan väärin. Italiaa ja saksaa osasin joskus niinkin paljon, että pystyin seuraamaan elokuvaa ilman tekstitystä, mutta ne taidot ovat unohtuneet. Japanista opin vain alkeet, mutta sehän ei estänyt hakemasta Japaniin töihin. Sainko paikan - no en. Hyvä niin, olisi saattanut jäädä Australia kokematta!

Puhun sujuvaa englantia, mutta onnistun silti möhlimään tilanteita siellä täällä. Tämä on toisaalta kielikysymys, toisaalta minulla on taito tehdä vääriä tulkintoja ja vastata väärin ihan suomeksikin. Lisäksi joskus olen täydellinen sosiaalinen tampio. Suusta lipsahtaa jotain terävää, vaikka tarkoitus oli olla hauska - tuloksena miserable failure eli surkea epäonnistuminen. Tästä hyvänä esimerkkinä perthinsuomalaisten juhlat muutama kuukausi sitten.

Olin mukana järjestelemässä kekkereitä ja itse juhlissa moni tunnisti minut facebook-sivulta tapahtuman kontaktiksi. Kaksi iloista uutta suomityttöä lähestyi esittäytyäkseen, ja meikäläinen möläyttää ensikommentiksi: "saatte te muillekin puhua". Uh, daah, aivot, mitä? Siis tarkoitin jotakuinkin, että menkää vaan tutustumaan kaikkiin, koko porukka on tosi kivaa. Tyttöjen tyrmistyneestä olemuksesta kuitenkin näki, että tämä ystävällinen viestini ei ihan tullut ulos niinkuin tarkoitin. Jälkiselittelyni taisi vain pahentaa asiaa... että anteeksi vielä tätäkin kautta!

Väärin ymmärtämisen taidostani legendaarinen esimerkki on hieman kauempaa historiasta, mutta ihan käyttökelpoinen tänäkin päivänä. Olin muuttamassa Kanadaan opiskelemaan ja löysin tutuntutun kautta sopivan alivuokralaisasunnon jo Suomesta käsin. Tuleva vuokraemäntä kirjoitti, että olisi todella ilahtunut, jos voisin auttaa häntä keräilyharrastuksessa. Teksti meni (alunperin englanniksi tietysti) näin: "olen rock collector, ja olisi mahtavaa, jos voisit tuoda mukanasi small rock Suomesta. Jokin pebble size käy hyvin."

Meikäläinen tulkkaa, että rokkiahan rouva kerää, ja pieni rokki, suorastaan pebble size (pikkukiven kokoinen) tarkoittaa epäilemättä underground-rokkia, autotallibändikamaa siis. En edelleenkään tajua, miten pystyin vakuuttamaan itseni tästä virhetulkinnasta. Ei luulisi olevan vaikea oivaltaa, että pikkukiven kokoinen rock eli kivi on pikkukiven kokoinen kivi, ei autotallibändi!! Jotenkin asia selvisi ennen muuttoani, ja vein kuin veinkin matkassani suomalaisia kiviä, en Apulannanlevittäjät - bändin ensimmäistä demoa.

Väärinpuhuttua tulee suusta ihan säännöllisesti, yritin tai en. Täällä töissä isopomo lähetti sähköpostin, jossa sanoi: "sopiiko kahvit huomenna klo 9?". Ihmettelin kyllä, että mitähän tämä on, ei ole ennen kaksistaan kahviteltu. Meillä on yleisenä tapana piipahtaa koko tiimin voimin aamukahvilla läheisessä kahvilassa noin kerran kahdessa viikossa. Vastasin kuitenkin reippaasti, että "sopiihan se, tule työpöytäni kautta sanomaan kun olet valmis lähtöön". Isopomo vastaa: "niin siis kysytkö tiimiltä, että käykö kaikille...". Ai JAA, se oli siis kutsu kaikille, ja minun tehtäväni oli toimia sihteerinä ja organisoida kaikki kahvilaan klo 9.

Toisella kertaa - jälleen samaiseen kahviasiaan liittyen - isopomo kysyi, että onko tiimi valmiina kahvilareissua varten. Meikäläinen pamauttaa, että "ollaan valmiina vaikka heti menemään kahviin". Hahhahaa, kuuluu vastauksena, oletko varma, että kahviin, ei kahville? Minä (pelasta mitä pelastettavissa on): "meillä Suomessa on tapana pulahtaa kahviin silloin tällöin".

Ääntäminen on myös vaikeaa. Ihmiset ymmärtävät sitä paremmin vieraita aksentteja, mitä enemmän ovat matkustelleet, tai jos ovat itse opetelleet jotain vierasta kieltä. Aussit matkustelevat yleisesti ottaen paljon, mutta täälläkin törmää ihmisiin, joiden aksenttitunnistus toimii vain brittien tai kiwien (uusiseelantilaisten) kanssa, ja muut aksentit ovat hepreaa. Elävän elämän esimerkki. Selitin jollekulle, että minulla on voucher, alennuskuponki. Henkilö kuunteli kohteliaasti ja kysyi vasta hetken päästä, että miksi tarkalleen ottaen minulla on vulture, petolintu.

Itse puolestani en saa aina kiwien paksusta aksentista selvää ja tietenkin oman työpaikkani CEO, toimitusjohtaja, on kiwi, joka puhuu vieläpä aika hiljaisella mumisevalla äänellä. Hänen kanssaan keskustelu menee aina, aina, puihin. Koska en kehtaa kysyä neljättä kertaa, että jotta mitä, kun en kuule tai ymmärrä, vastaan siihen kysymykseen, jonka oletan hänen kysyneen. 99% kerroista vastaan väärään kysymykseen, ja miesparka vetätyy taas kerran käytävää pitkin poispäin säälivä hymy kasvoillaan. Voi jesta tätä.

Osa idioottimaisista lausahduksistani johtuu siitä, että kun päässään äkkiä kääntää suomesta englanniksi eli siis puhuu, kuten on aina puhunut mutta vieraalla kielellä, se ei vain tule ulos kovin kohteliaassa muodossa. Suomenkieleen kuuluu paljon vähemmän kohteliaita sanakäänteitä ja pehmentelyä kuin englantiin. Suomeksi moni asia pamautetaan todella suoraan, kun sitä vertaa englanniksi saman asian sanomiseen. Ja itse näyn olevan vielä suomalaiseksikin harvinaisen suora - mikä ei aina ole hyvä juttu.

Tökeröinnistä riittää esimerkkejä. Kollega käveli työpöytäni ohi ja pysähtyi juttelemaan minulle ja parille muulle kaverille. Tovin juttelun jälkeen kysyn: "ja olet edelleen siinä?". Kollega kimmahtaa ja tokaisee, että eikö saisi olla, onpas sulla kiire minusta eroon! Ja minä selittelemään: "eikun tarkoitin, että onko sulla vielä aikaa jäädä pariksi minuutiksi, kun on tämä yksi juttu mistä halusin jutella...". Pitää TODELLAKIN harjoitella normaalimpia, kohteliaampia tapoja aloittaa lauseet!

Ilmeisesti tämä nolo tilanne ei kuitenkaan erityisemmin tatuoitunut aivoihini, sillä seuraavalla viikolla kokouksessa möläytän toiselle kollegalle: "kutsuttiinko me sinut?". Taas saan vastaukseksi loukkaantunutta tuhinaa - täysin oikeutetusti: jaha, kiva että olen näin tervetullut! Minä taas kerran selittämään, että piti sanomani, että meidän pitikin kutsua sinut tähän kokoukseen ja on hyvä juttu, että joku hoiti sen! Onneksi näin kahden ja puolen vuoden työkokemuksen jälkeen työkaverit osaavat suhtautua ääliömäisyyksiini oikein, ja olenkin enemmän huumorin ja vitsailun kuin loukkaantumisen kohde.
Mutta anteeksi kaikki suomalaiset, te saatte täällä todella oudon maineen takiani.

Paradoksaalisesti huomaan muuttuneeni kohteliaammaksi täällä asuessani (mikä ei ehkä edeltävistä esimerkeistä tule ilmi). Osaan tyrkätä kiitoksia ja please-sanoja sopiviin kohtiin, hymyillä paljon paljon enemmän, katsoa asiaankuuluvasti silmiin myös vastaantulijoita ja bussikuskia, sekä olla vähemmän törppö suorasuu kuin suomeksi olisin. Mutta pitkä ja kivinen tie on vielä edessä näköjään, jotta yllän aussistandardien mukaiseen ystävällisyyteen!
Tarpeellinen asuste minulle säännöllisin välein.

8 kommenttia:

  1. IHANA postaus! Mä tunsin ausseissa ollessani itseni hyvinkin usein juurikin kohteliaan kielen käytössä kuin norsu posliinikaupassa ja toinen mihin voin hyvin samaistua on tuo suoran suomalaisen ajatuksen kääntäminen millä mennään niin metsään XD

    VastaaPoista
  2. Olet hyvä tyyppi ja rehellinen. Näin se menee, t. 11v maailmalla. Hauskoja juttuja :)

    VastaaPoista
  3. Apua, mä oon samanlainen tohelo saksankielen kanssa. Multa puuttuu vielä aika paljon sanastoa, ja esim. Lääkärissä tulee näitä tilanteita kun en vain tajua jotain ja sitten ne katsoo mua kuin jotain lahoa sekopäätä :D

    VastaaPoista
  4. Hauskoja sattumuksia ja hienoa, että rohkenit jakaa! Mulla on ehkä suurin kompastuskivi uudessa kulttuurissa se, että edelleen porhallan suoraan asiaan enkä osaa johdatella kohteliaasti.

    VastaaPoista
  5. Hahaa, hienoa (?) etta muillakin on samoja ongelmia - ei ole niin yksinainen olo mokailuissaan :D

    VastaaPoista
  6. Kata, tuo suoraan asiaan porhallus on ehdottomasti oma kompastuskiveni myos. Ei siita varmaan koskaan taysin paasekaan ja toisaalta siita voi tulla myos hyvalla tavalla tunnetuksi - on rehellinen, aito eika tuhlaa aikaa. Kunhan ei aivan unohda kohteliaita sanakaanteita eika ole taystollo kuten itse em. esimerkeissani :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!