Aliarvostettu Perth

Huhhuh, hetken rauha ja hiljaisuus ennen seuraavaa väenpaljoutta! E:n äiti ja isäpuoli lensivät eilen meille kylään. Kun kolmioomme pakattiin Perthissä asuvat E:n veljet sekä toisen veljen tyttöystävä juhlistamaan koko perheen iloista jälleennäkemistä - aivan älyttömän hyvän aterian äärellä -, oli ilo katossa, mutta myös melutasot kaakossa.

Ranskalaisperheen menoa kuvaa parhaiten se, että he julistivat alkudrinksu - gin & tonic'ien jälkeen: "tänään ei juoda alkoholia, juodaan vain viiniä ja jälkkäriksi konjakkia" (joita kaikkia oli todellakin riittävästi). E ja minä painuimme pehkuihin hyvissä ajoin - E tämänpäiväisen työn takia, ja minä ihan vaan juhlimiskestävyyden puutteen takia. Loppuperhe sen sijaan paikkasi monen vuoden erossaoloa sen jälkkärikonjakin äärellä, ainakin aamukolmeen tuntui menevän. Ihme kyllä kukaan naapuri ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut valittajarinkiin. No, sattuuhan sitä, ja jälleennäkemisen ilo oli tarttuvaa laatua.

Kun aamulla kömmin ylös yhdeksän aikaan, oli koko kämppä nukkuessani siistitty ojennukseen, tiskit tiskattu, pullot ja muu roska viety roskikseen, ja koko perhe valmiina lähtöön kaupungille ja ostoksille. Tehoperhe pyyhälsi menemään omille teilleen, kun itse vasta latasin kahvia kahvipressoon. E puolestaan nousi jo aamuviideltä töihin: Perthissä pidetään tänä viikonloppuna hyväntekeväisyystempaus lastensairaalan hyväksi, ja jälleen on E:n seikkailufirman väki palkattu laskemaan sadat innokkaat köyttä pitkin pilvenpiirtäjästä alas. Ensi vuonna kuulemma tämän jo perinteeksi muodostuneen abseil-tapahtuman sijasta tehdään jotain vielä hurjempaa. Ilmeisesti 125 metriä köyden varassa killumista maan ja taivaan välillä ei riitä adrenaliinikikseiksi kaikille, huhhuh.

Kyläilijöiden takia kaivelin Perthistä tietoja, ja löysinkin asiaa, josta osa on itsellenikin uutta.
Perth on asukaslukuun (n. 2 miljoonaa) suhteutettuna maailman hajanaisimpia kaupunkeja, sillä Perthin metropolialue päättyy pohjoisessa 60km päässä Two Rocks-kyläpahaseen, etelässä samoin 60km Singleton-kylään ja jatkuu samat mokomat 60km sisämaahan länteen jonnekin Mundaringin tienoille.

Samasta syystä Perthissä on asukaslukuun suhteutettuna eniten autoja maailmassa (tieto on vuodelta 2007, joten tiedä vaikka Amerikan kaupungit ovat menneet edelle). Täällä kuulee usein vitsiä, että jos tien varrella näkee jonkun kävelemässä, se joku ei taatusti ole aussi vaan todennäköisimmin irkku. En tiedä, miksi kävely olisi erityisen irlantilaista tekemistä. Ehkä tällä viitataan vain siihen, että irlantilaiset ovat iso vähemmistö Perthissä ja on aika helppo arvaus, että englantia puhuva valkoinen on britti tai irkku, jos ei ole aussi.

Eurooppalaisille ylipäätään kävely ei ole mitenkään outoa puuhaa, vaan ihan normaali tapa liikkua kaupungissa. Sen sijaan peruswessi ei kävele, jos voi ottaa auton alle, moni ei kävelisi edes kotikatunsa päähän. Täällä myös kuulee ylpeydellä lausuttuna, että "en koskaan käytä julkista liikennettä". Anteeksi nyt, mutta itselleni tämä ei olisi mikään kehuskelun aihe vaan pikemminkin häpeä! Onneksi Perthin metropolialuehallinto yrittää tätä asennetta muuttaa, ja uusia ja tiheämmin liikennöityjä bussireittejä ja junaratojen pidennyksiä on tulossa.

Ihan ihmetyttää, miksei Perth ole tämän suositumpi muutto- tai matkailukohde. Ilmasto on välimerellinen, eli lauhat talvet ja lämpimät kuivat kesät. Aurinkoa näkee keskimäärin 8h päivässä. Talvella sataa kohtuullisen paljon, mutta kesällä ei sitten sada lainkaan. Etenkin keväällä ja syksyllä sateet tulevat usein öisin, mikä on erityisen kätevää - ei tarvitse kanniskella töihin sateenvarjoa, mutta luonto ja Perthin juomavesipadot saavat vesiannoksensa. Luonto on ainakin omasta mielestäni suorastaan loppumaton ihailun kohde täällä, ja maisemia on turkooseista merenlahdista ja valkohiekkaisista rannoista eukalyptuspuumetsiin ja varvikkoisiin hiekkamaihin.

Keskimääräinen perthiläinen - tai laajemmin länsi-aussi - ei todellakaan ymmärrä, millaiseen paratiisiin on syntynyt, sekä luonnonolojen, elämänlaadun että talous- ja työllisyyslukujen puolesta. On huvittava ja kummallinen kahtiajako, että koulutetuille perthiläisille Perthin haukkuminen on urheilulaji ja harrastus ("Melbournessa on sitä ja tätä ja tuota mitä Perthissä ei ole"). Perthin kutsumanimi on Dullsville, Tylsäkylä. Sen sijaan bogan'immat täkäläiset (eli juntimmat, näin suomeksi tokaistuna) ovat usein mustasukkaisia Perthistä ja vaikka heilläkin riittää haukuttavaa, haluavat he pitää haukkumisen kohteen yksin itsellään: ei tänne mitään maahanmuuttajia tarvita kiitos, yhtään mistään päin maailmaa.

Me muuttajat taistelemme viisumiviidakossa saadaksemme itsellemme pääsylipun tähän onnelaan. Kaikki ei tietenkään täälläkään ole ruusuisesti, ja valittamisen aiheita, epäkohtia ja korjattavaa löytyy toki aina. Mutta suomalaisena 90-luvun laman ja 2000-luvun Euro-pankkikriisien kokijana en voi kuin pyöritellä epäuskoisesti päätä esimerkiksi uutisille, joiden mukaan kolme neljästä aussista on huolestunut maan taloudesta ja stressaa töissä. Mitä siellä stressataan?

Jos työpaikka lähtee alta, aina löytyy uusi. Työttömyysprosentti on neljä, sisältäen myös kaikki sellaiset ihmiset, jotka eivät työllisty/pysty työllistymään (erilaiset terveys- ja mielenterveysongelmat, syrjäytyneet). Vaikka Perth on tilastollisesti eteläisen pallonpuoliskon kallein kaupunki, täkäläisellä keskipalkalla elää ihan hyvin ja säästöönkin jää, etenkin jos yrittää.

Täällä asuvien työteho ei keskimäärin ole hurja (silmämääräisesti arvioituna, eikä tilastojenkaan valossa. Huom: ei tarkoita, että jokainen täkäläinen on laiska tai tehoton). Mutta ihmettelen siis, että mikä siellä töissä stressaa, kun ei hommia mitenkään niska limassa paineta. Monella on asenne, että palkka on korvausta menetetystä vapaa-ajasta, ei tehdystä työstä saati tuottavuudesta.

Länsi-Australialla on mennyt vuosia hyvin talousmielessä, ja äskettäin luinkin mielenkiintoisen uutisen, jonka mukaan kultalusikka suussa elelevien nuorten määrä on nousussa. Ja sen kyllä huomaa täällä yleisestä sense of entitlement - eli "minulla on oikeus"-ajattelusta. Jos vanhemmilla on huvila Balilla ja viikkorahaa saa sen verran, että on milloin vain varaa lentää sinne kaveriporukan ryyppyreissua varten, ei ole mitään syytä vaivata mieltään millään  "lomilla tehdään töitä mansikkapellolla tai jäätelökioskissa, että on varaa tehdä joku lyhyt reissu loman lopulla"-ongelmilla.

Äskettäin uutisissa oli myös pätkä, jossa täkäläiset hedelmä- ja vihannesviljelijät valittivat, ettei ausseja kiinnosta fyysinen työ. Kaikki poimijat ja pakkaajat pitää hommata ulkomailta tai reppureissaajista. Tästäkös äläkkä nousi. Vastakommenttina täkäläiset julistivat, että ei voi olla siitä kiinni, ettei työ kiinnosta - vika on siinä, että juuttaan ulkkarit ja backpackerit tekevät hommat halvemmalla ja painavat palkkoja alas. Kukaan ei silti ole valmis maksamaan enemmän mansikoista tai banaaneista vain siksi, että aussit saataisiin töihin heille kelpaavalla $30-40/h tuntitaksalla, kun backpackeri tekee samat hommat puolella hintaa.

No, samahan tapahtuu parhaillaan Suomessakin ja marjanpoimijat tuodaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti Thaimaasta. Enkä minäkään kaiholla muistele kesätyötäni poimijana Savon mansikkamailla. Mutta ainakin voin rehellisesti tunnustaa, että ei, en halua tehdä sitä hommaa, koska se on niin piekanan raskasta. Kuka tahansa ulkkari saa minun puolestani tulla sekä Suomeen että Aussilaan poimimaan niin paljon mitä tahansa viljeltyä kuin ehtii.

No juu, tajunnanvirta päättää täältä tähän, on kihlajaiskaffeille lähtö edessä! Ei omille vaan kaverin. Iloiset juhlat alkakoon :)

Tällaisia on meillä poimittu viime ajat, E:n satoisia kirsikkatomaatteja. Tämä kuva tosin Google-kuvahaulla.