Mitä meiltä puuttuu

Toisesta blogista rosvottuna mielenkiintoisena ideana ajattelin listata asioita, joita ei meidän perthin-kodissa ole.

Verhot: täkäläiset asunnot tulevat yleensä aina pysty-blinds'ien eli kaihtimien kanssa. Erillisiä verhotankoja ei ole, ellei itse asenna (ja vuokra-asuntoon ei saa asentaa). Kaihtimet ovat siis ne suomalaisista pankkikonttoreista tutut, jotakin kovaa valkoista kangasta olevat suikaleet, jotka on yhdistetty toisiinsa muovi- tai metalliketjulla ylä- ja alalaidoista. Kun naruista vetelee, suikaleet kääntyvät kiinni-asentoon eli reunoistaan yhteen, ja auki- asennossa ne puolestaan kääntyvät niin, että raioista pääsee valo sisään.

Suomalaismalliset vaakasälekaihtimet ovat täällä jopa harvinaisuus, nyt kun mietin. Joskus keittiöiden pikkuikkunoissa olen nähnyt puiset sälekaihtimet, joita täällä kutsutaan Venetian blinds'eiksi eli venetsialaiskaihtimiksi. Keittiön pikkuikkuna puolestaan on vakiovaruste suoraan tiskialtaan yllä. Koska kuivauskaappia ei yleensä ole, seinään voi puhkaista ikkunan. Onhan se kiva katsella ulos tiskatessa, mutta arvatkaa aussit mikä olisi vielä kivempaa? Kuivata astiat tiskipöydän irtotelineen sijaan siinä kuivauskaapissa, jonka ikkunan paikalle voisi asentaa!

Olen vasta äskettäin hoksinut, että nämä konttoriblindsit on ripustettu samanlaisilla nipsuilla, kuin suomalaiset verhot verhokiskoon. Eli voisin irrotella suikaleet ikkunasta ja ripustaa kunnon verhot tilalle. Mutta sitten pitäisi keksiä säilytyspaikka blindseille ja nipsuttaa ne takaisin vuokrasopimuksen päättyessä. Ehkä viitsin, jos oikein sisustusinto iskee ja/tai löydän kivaa verhokangasta vaikkapa ensi Suomen-reissulla.

Matot: meillä on tasan yksi matto, olkkarin karvalankamatto kahvipöydän ja sohvaryhmän alla. Muuten ei tee mieli piilottaa kaunista punapuista parkettia. Makkareissa puolestaan on aussimalliin kokolattiamatto. Kanadassa (ja vissiin Jenkkilässäkin) on yleistä, että ihmisillä on matto maton päällä eli kokolattiamatot on vielä päällystetty irtomatoilla sisustusmielessä.

Itsellä ei tee mieli kasata maton päälle enää lisää pölynkerääjiä. Mattojen tamppaustelineitä täällä ei näy, eikä myöskään mattopiiskoja. Tässä asunnossa kokolattiamatto on sentään tiukkaankudottua jämäkkää "punosta", joka ehkä imee vähän vähemmän pölyä kuin perinteinen nukkapintainen pörheämpi kokolattiamatto. Mutta imurin säiliötä saa silti tyhjennellä ahkeraan. Siitä päästäänkin seuraavaan ei-oohon, eli imurinpusseihin.

Pölypussit: jostain syystä täällä näytään suosivan pölypussittomia eli dyson-tyyppisiä säiliöllisiä imureita. Dyson on se tunnetuin, tehokkain ja kallein merkki, josta löytyy monia halvempia versoita/kopioita - osa toimii hyvin, osa ei. Ostimme uuteen kotiin semihyvän mallin, eli ei halvinta romua, muttei kalleintakaan. Nyt kun pussittomuuteen on tottunut, oikeastaan ihmetyttää, miksi pölypussisouviin piti ylipäätään elämässä haaskata aikaa.

Muistan hyvin ikuisen tappelun Anttilan pölypussiosastolla, kun en millään muistanut oikeaa pussimallia tai löytänyt sitä valikoimista. Olen tunkenut vääränkokoisia pusseja imuriin ja askarrellut pahvipatentteja pitämään sitä paikallaan - heppoisin tuloksin. Säiliöllisen imurin kanssakin saa nähdä vaivaa, mutta pölypallojen kippaaminen roskikseen aina muutaman imurointikerran jälkeen, sekä säiliön huuhtelu, ei loppujen lopuksi paljoa ressaa.

Purkinavaaja: suomalaisena ei asiaa hoksaa, mutta muualla maailmassa ei tunneta, saati käytetä, sitä kätevää yhdestä metalliläpykästä väänneltyä terää, joka purkinavaajana Suomessa tunnetaan. Täällä pitää olla monimutkaisempi kampimalli, jossa kahvasta pyörittämällä kammetaan purkki auki. Tai sitten ihan sähköinen hifimpi avaaja. En itse pidä näistä kahvamalleista, enkä ole sellaista ostanut. Niinpä talouteemme päätyy vain sellaisia säilykkeitä, joissa on colatölkkimäinen avausrenkula, josta kansi väännetään auki.

Ne sekahedelmäpurkit, jotka on vahingossa ostettu ilman avausrenkulaa, pitänee lykätä vaikka Salvos-pelastusarmeijan jouluruokakeräykseen. Täältä ei meinaa saada myöskään juustohöylää - edes Ikeasta -, joten toinkin matkassani Fiskarsin höylän pari matkustuskertaa sitten.

Kiinteä leikkuulauta: en ole tähän mennessä nähnyt yhdessäkään asunnossa suomalaiseen keittiölipastoon olennaisena osana kuuluvaa esiinvedettävää leikkuulautaa. Tavallaan järkevää, koska Suomessa usein vuokra-asuntoa vaihtaneena muistan tyrmistyneeni leikkuulaudan kunnosta useammin kuin kerran. Joissain asunnoissa näyttää, kuin sen päällä olisi teurastettu vastaan tappeleva joulukinkku.

Tikkuisesta puusta ei meinaa myöskään saada kaikkea ruokajämää irti, kuten nyt vaikkapa tomaattien tai paprikoiden mehua. Tai pullataikinaa, kun se oikein jämähtää. Leikkuulauta pitää siis itse ostaa: Ikeasta saa käteviä halpoja bambupuisia kevyitä malleja, joista on tullut uusi suosikki.

Olen jo aiemmin marmattanut, että Suomesta tuttuja kätevyyksiä kuten tupla- saati triplaikkunoita, eteistä kenkäkaappeineen, tahi tuulikaappia, on täältä turha odottaa löytävänsä. Ulko-ovesta tullaan suoraan olkkariin, keittiöön tai ruokailutilaan. Takaovi, jos sellainen on, puolestaan johtaa suoraan laundryyn eli kodinhoitohuoneeseen (joka yleensä kaikilla on jossain muodossa, jopa kerrostaloissa).

Kahvinkeitin: emme omista, aluksi siitä syystä, ettei löytynyt. Sitten siitä syystä, että ehdin jo tottua coffee plunger'iin, kahvipressoon, teehaudutinpannun oloiseen kahvikannuun, ennenkuin tajusin että suodatinpussi-kahvinkeittimiäkin myydään jossain. Kahvipressoon nakataan espressojauhettu kahvi pohjalle, kaadetaan vedenkeittimessä kiehautettu vesi päälle, ja annetaan hautua. Lopuksi kahvinporot painetaan suodatinpainikkeella pannunpohjalle ja kahvi kaadetaan kuppiin. Kätevää, nopeaa, juomalämmintä saman tien (koska kahvi jäähtyy hautuessaan). Ja säästää sähköäkin, koska ei ole kahvinkeitinlevyä, jota pitäisi kuumennella.

Keittiötilpehööriä: Kävin äskettäin ostamassa sähkövatkaimen, kun iski leipomisinnostus. Taikinanuolija sen sijaan jäi ostamatta, sillä ensin sitä(kään) ei löytynyt, ja kun löytyi, oli mokomalla muoviläpyskällä sen verran hintaa, ettei tuntunut rahan arvoiselta. Sama perunasurvimen kanssa. Täkäläisistä perunoista ei saa hyvää muussia, sen verran liimaisia ovat olemukseltaan (kuin nuoria perunoita aina), joten turha on hankkia muussivehkeitä.

Raastinrauta oli löytänyt tiensä kaappiin, kun ranskalaisanoppi oli tarvinnut salaatintekovälineitä - hän on räväkkä rouva ostamaan, mitä tarvitsee. Samaten astiasto kaksinkertaistui, kun meidän vaatimaton "neljä kutakin lautasmallia"-setti ei ollut riittävä koko perheen illanvietoille, ja lautaset tuplasivat itsensä anopin avustuksella. Oli löytänyt samaa sarjaa ihan omin nokkineen, hieno homma!

Epäilemättä listalta jäi puuttumaan montakin puuttuvaa asiaa. Pitää jatkaa tämän postauksen parissa, kun taas muistuu mieleen, että mitä meillä ei ole :)