Arjen ihmeet

Kun kukaan tuttu palaa lomalta uudesta maasta, kysyn aina ensimmäisenä, että mikä reissulla pisti silmään sekä hyvässä että pahassa. On kiinnostavaa kuulla, mitä kukakin huomaa ja millaisiin asioihin kiinnittää huomiota uudessa ympäristössä. Ihan harmittaa, että vaikka bloggaankin ahkerasti, en ole pitänyt mitään outouspäiväkirjaa, johon olisin kirjannut kaikki ihmetystä ja kummastusta aiheuttaneet jutut. Nyt näitä Australian erikoisuuksia ei enää huomaa samalla tavalla. Kaksi ja puoli vuotta täällä ovat tehneet ihmeitä kielitaidolle, mutta ovat myös tehokkaasti hämärtäneet ulkopuolisen katsetta eli kykyä nähdä, mikä on eri tavalla kuin mihin olin tottunut.

Mielestäni jokaiseen päivään tarvitaan pieni pala ihmettä, sellaista ”awe”- eli ooh-tekijää. Yritänkin pitää silmät auki kaikkialla, sekä Suomessa että muualla, tällaisia löytääkseni. Mutta ihmeet helposti hukkuvat arkeen ja siihen, että tutussa ympäristössä on jo kaiken nähnyt, ja silmiin pistävät lähinnä asiat, jotka ärsyttävät. Ei kivaa, eikä kovin rakentavaa. Siksi tykkäänkin kovasti emännöidä meillä käyviä vieraita, koska heidän kanssaan liikkuessaan näkee taas itsekin asiat kuin ensimmäistä kertaa.

Tämä ei tosin aussi-ihme ole, mutta olisi pitänyt ottaa video hetkestä, jolloin ranskalaisvieraat näkivät ensimmäisen kerran - - -

Tiskikaapin.

Olivat ihan haltioissaan: c´est magnifique! c'est merveilleux! Ihmeellinen!

”Tällaisen kaapin omistajahan ei tarvitse edes tiskikonetta, tänne vaan nostelee kaiken kuivumaan, voi että on kätevä!”. Olivat sitä mieltä, että kai tällainen käteväkaappi on Aussilassa yleinen, kun kerran meilläkin on. Suuri oli hämmästys, kun kerroin, että meidän tiskikaappi on ensimmäinen koskaan Suomen ulkopuolella näkemäni. Ja että australiansuomalaiset ovat ihmetelleet kaappimme olemassaoloa yhtä lailla.

Tuttu juuri kertoi, ettei saa Perthin Ikeasta kuivausritilää kaappiin, vaikka oli yrittänyt tyrkyttää myyjille kansainvälistä tilauskoodia ja pyytää tilaamaan ritilän Euroopasta. Ei voi tilata. Ei vaan kuulemma voi. No on se nyt raah että ei yhtä muovipäällysteistä metalliritilää saa maahan muuten kuin omilta vanhemmilta pyytämällä!

Omaan elämääni ranskalaiset puolestaan ovat tuoneet ihmettelyä siitä, että ranskalaisstereotypiat ovat aika totta. E:n kanssa kahdestaan elelemme varsin eklektistä eli hyvinkin kulttuureja sekoittavaa elämää, vähän suomalaisilla, vähän ranskalaisilla, vähän australialaisvaikutteilla sekä yleisellä maailmanmatkustelulla maustettuna. Mutta nyt koko perheen läsnäollessa tupa on tunnelmaltaan kuin suoraan Provencesta.

Vanhemmat olivat asettuneet taloksi minun poissaollessani (annoimme avaimen E:n veljelle, joka haki aamulla vieraat kentältä ja vei majapaikkaan meille). Kun tulin töistä kotiin, löytyi kahvimukista kasvamasta kimppu rosmariinia, tyhjillään ammottaneesta viinikaapista tusina pulloja ja jääkaapista lähes yksi hyllyllinen juustoja. En valita, sillä joka ilta on eteeni ilmaantunut täysin ilman omaa vaivannäköä herkkuateria juustolautasen, viinilasin ja iloisen seuran kera, ja tiskatakin täytyy vain satunnaisesti, koska koko perhe hoitaa sekä kokkausta että tiskausta. Täytyy vain tuplata urheilun harrastaminen, sillä tällainen helppo elämä ei voi olla jättämättä jälkiä vyötärölle...

Onneksi kuntoilua on aika iisi sujuttaa mukaan elämään, ja kävinkin eilen illalla reippailemassa joenrannassa noin puolen kilometrin matkan päässä. Olen aiemmin kirjoittanut kuntoilulaitteista, joita täällä yleisesti on tarjolla puistoissa, joten tällaiseen aikuisten leikkipuistoon suuntasin. Cross-trainerista löytyi ihan uusi ulottuvuus, kun tajusin, että sillä voi pompahdella vähän samaan malliin kuin trampoliinissa tai leikkiä erityisen lennokasta kuivahiihtoa. Enpä tiedä paloiko kaloreita ollenkaan, mutta hauskaa oli. Tällaisia maisemia sain ihailla matkalla kotiin, jacarandapuiden kukinta on täällä parhaimmillaan. Perthin "kirsikankukkajuhlat", minusta. 

Sattui muuten tänään töissä oiva ihmetyksen aihe, liittyen täkäläiseen OHS - uskovaisuuteen. OHS = occupational health and safety, työturvallisuus, on ihan hämmentävän iso juttu täällä ja monissa tilanteissa sen todesta ottaminen on paikallaan, mutta joskus tekee lähinnä mieli mennä kokoushuoneesta käytävälle nauramaan, kun aiheesta oikein tosikkoillaan.  Työpaikallamme on ollut jo jonkun aikaa keskustelua aiheesta jumppapallot. Pari innokasta on tuonut kotoaan jumppapallon työtuoliksi, onhan se tunnetusti parempi selkä- ja muille lihaksille, kuin tavallinen istuin. Muttamutta. Pallon päältä voi kuulemma tipahtaa ja taittaa niskansa, joten ne ovat tästä lähtien kiellettyjä.  

Toimiston vakuutus ei kata erikseen jumppapallo-onnettomuuksia (OHS-vastaava oli selvittänyt asian), joten pallot ovat pannassa nyt. Nämä pari jumppapallon omistajaa yrittivät vedota siihen, että onhan heillä omat henkilökohtaiset vakuutukset. Ei auta, ei auta. Voi sattua, että jumppapallon omistaja on töistä poissa, ja joku uhkarohkea työkaveri saa päähänsä testata, että millaistahan tossa pallolla on istua - riks raks ja poks, kiero pallo voi kellauttaa kumoon, silmäkulma osua työpöytään, kallo haljeta ja meteoriitti syöksyä ikkunasta suoraan palloon. 

Pallot pois ja sillä selvä, muuten ollaan kaikki vaarassa.