27.6.2011

2. Ensivaikutelmat

Kaksi viikkoa takana Australiassa, ja ensimmäisinä vaikutelmina taskussa mm. seuraavaa:

1) Vesijohtovesi on pahaa. Täällä vesi kloorataan, joten hanavesi haisee ja maistuu uimahallilta. Suu ei suostu juomaan pakottamatta. Asiaa auttoi roimasti huomio, että jos vettä pullottaa ja viilentää jääkaapissa yön yli, hajut ja maut neutraloivat. A vot! Onneksi myös paikallista vissyä, eli maustamatonta soodavettä, saa paikallismarketeista (eli suurketjuista Coles ja Woolworths) 2 litran pönikän hintaan 1,5 AU$ eli reilulla eurolla.

2) Australialaiset eivät ole yhtä lämpimän ystävällisiä kuin kanadalaiset, eivätkä yhtä asiakaspalvelualttiita kuin amerikkalaiset. Toisaalta, suomalaiselle jöröttäjälle täkäläinen vähän etäisempi tyyli sopii mainiosti. Mitä sitä nyt turhaan huikkaamaan jenkkityyliin tarjoilijalle erilliskiitokset tai putiikin myyjälle heiheit ulko-ovelta, työmuurahaiset ovat jo keskittyneet seuraaviin tehtäviin, kuten tekstarien näpyttelyyn. Toisten huomiointi on kuitenkin täällä aivan toisella tasolla kuin Suomessa, mm. kotikadulla hymyillään myös tuntemattomille naapureille ja sorry-sanaa viljellään ahkerasti pienimmästäkin kanssaihmisille aiheutetusta häiriöstä.

3) Täällä ei ole minkäänlaista asuinrekisteriä. Siksipä kaikkiin virallisiin yhteyksiin tarvitaan mukaan esimerkiksi kotiosoitteeseen tullut kirje. Muuten kukaan ei pysty tarkistamaan, missä osoitteessa asut. Jos olet muuttanut äskettäin eikä äiti ole vielä lähettänyt yhtään kirjettä, voi voi. Asuinpaikkasi on siihen saakka viranomaisten mielestä hämärän peitossa. Kannattaakin pikimmiten hankkia paikallinen verokortti eli tilata tax file number verohallinnosta, sillä se on usein ensimmäinen virallinen kotiin kannettu kirje.

2 kommenttia:

  1. Vichy-vesi toiseksi paras voitehista jos ensimmäistä on jouduttu suoja-aineilla suojaamaan ja klooraamaan. Jos aussit tuntuvat jöröjukille, niin tulette pääsemään helposti töihin- sillä teidän hymynne valaisee jo kadunkin, millä kuljette. Onnea työnhakuun.

    VastaaPoista
  2. Brita-kannu hankintaan; http://www.brita.com.au/our_products/household/maxtra_jug_and_cask_range - aktiivihiilisuodatuksella lähtee kaikenlaiset makuhäiriöt pois, kannu on sopivasti aina kylmänä jääkaapissa ja säästyy roudaamasta (ympäristölle haitallisia!) vesipulloja kaupasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!