28.10.2012

Elämä englanniksi

Muutamilla täkäläisillä ystävillä on lapsia, joiden toinen vanhempi on suomalainen ja toinen erimaalainen, yleisimmin joko aussi, britti, irkku tai skotti. Tämä herättää myös lapsettomien kesken vilkasta keskustelua, miten ja mitä kieltä lapset oppivat, ja onko kaksikielisyys kenties vanhemmille tai lapsille vaikeaa. On olemassa kasvatusasiantuntijoita, joiden mielestä lapsen tulisi puhua ja kuulla vain yhtä kieltä tiettyyn ikään saakka, jotta oma äidinkieli rakentuu kunnolla. Toisen koulukunnan mukaan taas kaksi- tai jopa useampikieliseksi oppii parhaiten, kun kuulee ja käyttää eri kieliä syntymän hetkestä lähtien. Itselläni ei ole mitään pedagogista pätevyyttä aiheen tiimoilta, mutta jotenkin luontevimmalta tuntuisi kuulla ja oppia kumpaakin kieltä yhtä aikaa. Jos erikieliset vanhemmat puhuvat lapselle täällä vain englantia, miten tenava alkaisi kuin taikaiskusta kiinnostua suomesta vaikkapa 3-, 5-, tai 7-vuotiaana? Erikieliset sanat oppii joka tapauksessa synonyymeina, ja kai se on helpompi muistaa, että omena ja apple ovat sama asia, jos on tätä kuullut aina. Kinkkisempi tietysti on kielen rakenne ja lauseenmuodostus, ns. syntaksi, josta lisää alla.

Tietty kieli kuuluu lapsen mielessä tietylle vanhemmalle, ja englanninkieliselle puhutaan englantia ja suomenkieliselle suomea. Ulkopuolisena tarkkailijana olen huomannut, että lapset puhuvat eniten sitä kieltä, jota ympärilläkin puhutaan. Kaksikieliset täkäläislapset ymmärtävät suomea, mutta vastaavat vieraalle suomenpuhujalle englanniksi. Kuulemma joskus käy niin, että jos lapsen vanhempi puhuu harvinaista kieltä - kuten suomea, jota ympärillä ei puhu kukaan muu -, lapsi ajattelee, että kieli on vanhemman omakeksimä: lapsen ja vanhemman välinen leikki. Napero yllättyy perinpohjaisesti tavatessaan lopulta muitakin suomenpuhujia. Perin kiinnostavasti olen huomannut itse ajattelevani eri kielellä sen mukaan, mihin aiheeseen ajatus liittyy. Suomea koskevat asiat ajattelen suomeksi ja Australiaa koskevat asiat (mm. täkäläiset työasiat, arjen pyöritys, täkäläiset englanninkieliset kaverit ja tutut) englanniksi. Kun puhuu ja ajattelee pidempään vain toisella kielellä, toisen kielen käyttö alkaa kompastella. Suomea alkaa puhua englanniksi ja toisin päin.

Hupaisa esimerkki väärän kielen käytöstä oli minusta, kun sain pomolta kehityskeskustelussa palautetta, että asiakirjoittamiseni vaatii vielä hiomista. Kuulemma käytän epäselviä/kieliopillisesti heikkoja lauseenaloituksia. Tästä syvästi järkyttyneenä pyysin saada lisäinfoa ja selvisi, että käytän passiivia ("tämä asia päätettiin, kokouksessa ehdotettiin, tuli käsitellyksi" jne.). Ei kuulemma ole oikeaa englantia (en tiedä, onko fakta vai pomon mielipide). Pitää aina sanoa, kuka päätti tai teki ja kenelle, ei mitään kiertelykaartelu-mambojamboa. Suomessahan oppii siihen, että asiateksti ja akateeminen kirjoittaminen on täynnä "ei-kenenkään-tekemisiä". Tutkimustuloksia ei raportoida tyyliin: minä huomasin, minä löysin, minä älysin, tutkimusryhmäni havaitsi vaan huomattiin, todettiin, tuli ilmi, tutkimus todisti.

Suomen ja englannin lauserakenne on usein erilaista ja esimerkiksi sanontoja on vaikea kääntää - etenkään sanasta sanaan. Huomaan usein käyttäväni väärän kielen sanontoja sanatarkasti käännettynä tyyliin: hyvin naulasit ton (you nailed it! eli naulan kantaan), joo tota en osta (I don't buy that eli ei vakuuta). Vastaavasti englanniksi mm. jos en tiedä jotain asiaa: I guess I was raised in a barrel "taisinpa kasvaa tynnyrissä", mutta englanniksi kuuluu kylläkin sanoa raised in the woods - metsässä. Tynnyrissä kasvamiseni huvitti kovasti täkäläisiä, joille yritin sanontaa tuputtaa... Pitää varmaan hommata joku phrases and idioms-sanontakirja, josta voi päntätä sopivia sananparsia - niitä tarvitsee yllättävän usein!

Suomalaisia sanontoja englanniksi, kylläpä käy järkeen. Kuva (c) Finlandforthought.net

9 kommenttia:

  1. Todella tuttua varsinkin tuo idiomien kanssa arpominen: jotkut sanonnat ovat samoja suomeksi ja englanniksi, jotkut eivät. Miestä ainakin huvittaa kun välillä käännän päässäni suomalaisia sanontoja englanniksi eikä niitä sitten englanniksi olekaan.

    VastaaPoista
  2. Minua on aina hämmästyttänyt tuo "asiantuntijoiden" käsitys että kaksikielisyydestä olisi jotain haittaa, että muilta kieliltä pitää "suojella" lapsia; onhan olemassa runsaasti tutkimustuloksia kaksikielisyyden eduista - kts esim. tämä NY Timesin artikkeli aiheesta. Erityisesti kummastuttaa - yleensä suomalaisten keskuudessa vallitseva - käsitys että kaksikielisyys olisi jotain erikoista tai harvinaista; maailman väestöstä kun suurin osa on kaksi- tai useampikielisiä.

    Mitä tulee aussienglantiin ja sen koukeroihin, suosittelen esimerkiksi teosta Australian Language & Culture!

    VastaaPoista
  3. Kysyn asian vierestä :) millainen keli on heinäkuussa? Ystäväni suunnittelee tulevansa silloin vierailulle meidän luo. Miten pahoihin keleihin siis pitää varautua? Sataako paljon? Lämpötila on vissiin jotain +15C?

    VastaaPoista
  4. Virve, ei ole Suomen kesää pahempi. Ajattele Suomen kesäkuu ja siinä se on. Voi olla lämpimiä päiviä eli +20 kieppeillä jos aurinko paistaa, mut voi olla myös sateista ja kylmää eli +15. Kylmimpinä päivinä voi yöllä ja aamulla käyttää jopa nollassa, mutta itse en tänä talvena eli kesä-elokuussa tarvinnut mitään vuoritonta takkia kummempaa, joskus oli sormikkaat ja kaulahuivi aamulla kun lähdin töihin ennen klo 8:aa. Voi sataa joka päivä tai sit sataa vain kuuroittain satunnaisesti, vaihtelee kovasti. Täälläkin ilmeisesti ilmastonmuutos on tehnyt keleistä arvaamattomampia ja mulla vasta kaksi talvea takana, toinen oli tosi sateinen ja tämä seuraava oli sellainen sillointällöin-kuuroinen, mutta paljon oli myös kirkkaita päiviä. Jälleen: kuten Suomen kesä :)

    VastaaPoista
  5. Sami, todella hyvä pointti että miksi ihmeessä lapsia pitäisi "suojella" muilta kieliltä kuin omalta äidinkieleltä? Ymmärrän jotenkin sen argumentin, että on hyvä oppia omaa äidinkieltään kunnolla, mutta ei kai se oppiminen voi siitä kärsiä että oppii enemmän kuin monet muut (eli kaksikielisenä oppii kaksin verroin)? Luulis, että siitähän se aivokapasiteetti vain kehittyy.

    On tutkittu fakta, että mitä enemmän aivojaan veryttelee, sitä virkeämpänä älli pysyy vanhanankin. Eli jos sudokut ynnä muut ovat hyvästä aivoille (puhumattakaan musisoinnista tai matemaattisista tehtävistä), kai nyt uusien kielien opettelukin menee samaan hyvien vaikutusten kastiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos infosta :) eli ihan ok on silloinkin tulla vierailulle :)

    VastaaPoista
  7. Pakko kommentoida tuohon Samin kommenttiin kaksikielisyydesta. Mun mielesta kylla aussit paremminkin ajattelee, etta kaksikielisyys on erikoista ja harvinaista. Suomessa on kaksikielisyys niin yleista etten ole ikina kenenkaan kuullut sita kummeksuvan sen kummemmin. Sen sijaan monet kerrat minulta on kyselty Australiassa etta puhuisinko lapsilleni suomea ja kun vastaus on ollut kylla niin sita on kummeksuttu ja ihmetelty. Ylipaataan sita etta osaan puhua neljaa kielta pidetaan ihan "uskomattomana" taalla Ausseissa. Mutta joo, tama on vaan sitten mun mutu-tuntuma. :)

    VastaaPoista
  8. Minun lähipiirissäni moni monikulttuurinen perhe on päätynyt siihen että lapsille puhutaan sydämen kieltä. Eli jos äidille on suomenkieli helpompi ilmaisumaailmaltaan kuin esim. englanti, niin äiti puhuu suomea myös lapsilleen ja isä taas puhuu omaa äidinkieltäänsä.
    Ja keskenään vanhemmat sitten puhuvat mitä kieltä nyt haluavatkaan, kyllä lapset nekin kielet siinä samalla oppivat.

    Puheentuottaminen saattaa kyllä viivästyä hieman taaperoilla, mutta nopeasti he kurovat muut ikätoverinsa siinä.

    Ja myöhemmin teini-iässä lapset käyttävät harvinaisempaa kieltä salakielenään.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Googlelle ja tälle blogille, jostain syystä ei löytynyt mistään vastinetta tuolle sanonnalle tynnyrissä kasvaneesta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!