Vaihe 1. alkoi jo keskiviikon puolella, kun työprojekti, jonka deadline on tänään perjantaina, alkoi hyvästä alusta huolimatta – tai juuri siksi – tökkiä puolimatkassa. Joka lokakuu keräämme dataa osavaltion kaikilta vesilaitoksilta ja vedenjakelijoilta maanlaajuista julkaisua varten. Näiden vesi-ihmisten tuli itse täyttää kaikki tiedot tietokantaan tiettyyn päivään mennessä painoon menoa varten. Minun tuli vain tarkistaa, että kaikki on tallennettu. Kuten arvata saattaa, näin ruusuisesti ei tapahtunut.
Olen tehnyt samanlaisen viikon kestävän datarutistuksen kahtena aiempanakin vuonna, joten nou hätä. Mutta Murphyn lakien mukaan tietokannasta paljastui ongelmia viime metreillä, ja meikäläinen sitten päätyi käsin kokoamaan tietoja exceliin. Tämä oli vielä ennakoitavissa ja hallinnassa, vaikka kiire pukkasikin. Painelin torstai-iltana kotiin ylipitkien työpäivien jälkeen, mielessäni pelkästään numeroista eroonpääsy ja rentouttavat nokoset ennen illan sporttivelvoitteita (iltaliigan jalispeli).
Kotitalon alaovella paljastuu, että olen hukannut avaimet jonnekin. Raivoisaa pengontaa käsilaukun joka sopukasta, ja tietenkin taskujen pohjilta löytyy hyödyttömiä pikkukolikoita, pinnejä, pyöränavaimia ynnä muuta turhaa, mutta kotiavaimista ei tietoakaan. Näkökentässä välähtää muistikuva, jossa avaimet nököttävät lipaston päällä. Ja tragikoomisesti E on juuri samana aamuna lähtenyt seikkailuoppaille tarkoitetulle selviytymistaitokurssille ja palaa kotiin vasta sunnuntai-iltana! Huomaan itse päätyneeni kaupunkiselviytymistaitokurssille: mitä tehdä, kun kotiin ei pääse.
Selvä, kaipa tässä talon ovessa on joku hätänumero jossain, johon voi soittaa, jos lukitsee itsensä ulos? Ei ole. Ei sitten mitään tietoja missään. Istun jalkakäytävän reunalle pohtimaan vaihtoehtoja. Koska muutimme vasta pari viikkoa sitten, en tunne talosta ketään. Paikan päällä asuvaa talonmiestä ei ole, enkä tosiaan tiedä edes taloyhtiön tai isännöintifirman nimeä. Yritän soittaa vuokra-agentille lainatakseni agentuurin avainkopiota. Tietenkään agentti ei vastaa toimistoajan ulkopuolella.
Puhelimessa roikkuessani satun törmäämään samassa rapussa asuvaan naapuriin. Olisiko tietoa, mitä pitää tehdä tai minne soittaa? Kuulemma ei, mutta naapuri lupaa penkoa kotoaan papereita, jos niistä paljastuisi jotain. Naapurin vuokrasopimus on kuitenkin yhtä hyödytön kuin omanikin – joka on sattumalta kassissa mukana kopioiden ottamista varten - , eli mitään after hours – palvelunumeroa ei kummankaan sopimuksessa ole annettu. Kiitos tästä.
Rappukäytävään tupsahtaa toinen naapuri. Hänellä on tallessa taloyhtiön lähettämä infokirje, jossa on hätänumero esimerkiksi viemäritukoksien varalle. Soitan numeroon. Hätänumero on pelkkä vastaaja, josta luvataan ottaa yhteyttä, kun ehditään.* Naapuri nro 2 neuvoo, missä taloyhtiön puheenjohtaja asuu, ehkä hän voisi auttaa. Menen kolkuttelemaan ovelle, mutta kukaan ei ole kotona. Naapuri nro 2 myös tietää, että lukkoseppä veloittaa $220 oven avauksesta. No voihan perulainen. Ei kannata yhden yön takia, kun seuraavana päivänä saisin ne agentin avaimet.
Seuraava askel on järjestäytyä jonnekin yöksi, ei tähän kadullekaan voi jäädä. Ystäväpiiristä löytyy heti useampikin avulias, joka on valmis majoittamaan tahattomasti kodittoman. Uskomatonta, miten hieno tukiverkko ja kaveripiiri voi ihmisellä olla vieraassa maassa. Päädyn tarttumaan työ- ja joukkuekaverin majoitustarjoukseen, koska oli joka tapauksessa tarkoitus mennä samalla kyydillä myöhäisillan peliin. Hieno juttu, hätämajoitus on kunnossa, joten voin jättää käyttämättä jokerikortin, hostellin etsimisen yöksi.
Säilytän työpaikalla toista urheilukamasettiä työpuulaakijuttuja varten, joten takaisin toimistolle hakemaan futsal- eli sisäjalkapallovarusteet. Sama kai tappaa aikaa ennen peliin lähtöä vaikkapa shoppaillen, nyt kun on toimintasuunnitelma (avaimet agentin toimistosta huomisaamuna ja yöpaikkakin varmistunut). Onneksi on torstai ja late night shopping – eli iltaostospäivä.
Perthissähän joka paikka menee kiinni viimeistään kuudelta, paitsi näinä late night shopping-iltoina. Silloin kaupat ovat auki jopa kahdeksaan. Vaan eivätpäs olekaan. Unohdin, että late night shopping on torstai-iltaisin kaikkialla muualla paitsi Perthin keskustassa. Perthin keskustan late night shopping tapahtuu perjantaisin. Räjäyttäkää nyt joku nämä keskiaikaiset aukiolorajoitukset! Okei, ainahan voi mennä vaikka elokuviin. Keskustan satavuotias Piccadilly´s – elokuvateatteri on... suljettu ikiajoiksi, alkaen tänään!! Kiitos kaikille tuesta, tämä oli tässä, lukee ovessa.
En suostu vieläkään vetämään hernettä nenään, vaan suuntaan junalle. Jalispeli on kivassa Subiacon kaupunginosassa, voin hyvin käydä jossain illastamassa ennen peliä. Junalaiturilla huomaan, että juna Fremantleen ei kulje tänä iltana ratatöiden vuoksi. Raaah, mitä vielä! Suuntaan kohti train replacement buss´ia eli korvaavaa linjuria, joka tietenkin menee juuri nenän edestä. Onneksi ei ole kiire. Lopulta bussi tulee, hyppään kyytiin, jään pois Subiacon rautatieasemalla ja piippiippiip, huomaan, että bussin kortinlukulaite veloittaa vahingossa kyydistä tuplahinnan. Ovet lävähtävät kiinni ennen kuin ehdin hypätä sisälle vaatimaan rahoja takaisin. Just.
Loppuilta sentään menee purkkiin, eli kukaan ei loukkaannu pelin tiimellyksessä ja pätkäytetään vieläpä voitto kotiin. Sitten suihkun kautta kaverin vierashuoneen lattialle nukkumaan. Ikävä kyllä he möivät äskettäin vierassängyn patjoineen pois. Yksi yö nyt menee vaikka jumppamatolla ja makuupussissa. On sentään katto pään päällä!
Seuraavana aamuna rynnistän ensi töikseni takaisin Subiacoon hakemaan avainkopion lainaan agentilta ja pääsen kuin pääsenkin kotiin avainnippuni kimppuun. Huoh. Ja saman tien takaisin agentin luo palauttamaan avaimet.
Viimeisenä epäonnen läikähdyksenä perjantain puolella bussi, jolla lähden kotoa kaupungille avaimia palauttamaan, hyytyy matkalle. Moottori ylikuumenee. Kaikki ulos ja korvaavaa bussia odottamaan. Tämä oli jo toinen kerta kahden kuukauden sisällä, kun olen jäänyt tienposkeen bussin moottorivian takia. Mikä lie Transperthin busseissa yleisongelmana.
Tästä lähtien lähden kotoa aina avaimia pidellen. Ja vara-avain jonnekin talteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
*Hätäpalvelunumeroon jättämääni viestiin ei koskaan tullut mitään vastausta. Että se siitä after hours – palvelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!