Piti eilen illalla, ensimmäistä kertaa Perthissä, kaivella esiin poliisin numero ja soittaa partio paikalle. Talomme parkkipaikan reunalla on alikulkutunneli, jonne oli kertynyt meluisa porukka ryyppäämään. Melun nyt vielä hampaat irvessä sietää, mutta kun tunnelma yltyi vihanpidoksi joskus iltakymmenen aikaan (naiset ja miehet rääkyivät toisilleen kurkku suorana), ajattelin, että paras hälyttää virkavalta paikalle ennen kuin jollakulla on musta silmä tai kylkiluu poikki.
Kummallista sikäli, että kun muutimme edelliselle asuinalueellemme Carlisleen, moni varoitteli hivenen nuhjaantuneen seudun katujuopoista ja seudun huonosta maineesta. Itse en tällaista nähnyt missään. Eläkeläiset hoivailivat täydellisiä ruusujaan naapurustossa ja siinäpä se. Sen sijaan täällä Perthin keskustan luksuspäässä, jossa asuntohinnat harppovat jopa yli kahden miljoonan, olen törmännyt puistokemisteihin vähän turhan usein. Nähtäväksi jää, että onko tämä kesäilmiö kuten Suomen puistoissa, vai tuleeko tästä ympärivuotinen riesa.
Meiltä noin puolen kilometrin päässä sijaitseva Wellington Park on yleinen puistojuoppojen kokoontumisajopaikka, mikä selittänee omassakin naapurustossa välillä hoipertelevat pullonpuristajat. Jostain syystä, jota en tiedä enkä osaa selittää, ryyppyremmit ovat tähän saakka aina olleet aboriginaaleja. Itselleni on ihan sama, minkä värisistä juopottelijoista on kyse, yhtä ärsyttäviä ovat kaikki ollessaan meluisia, piittaamattomia, riitaa haastavia ja aggressiivisia.
Aboriginaaleihin kohdistuva rasismi on täällä ongelma, ja vaikka mielipiteet yleensä pidetään omana tietona, on taustavire käsinkosketeltava ja moni aussi - ellei peräti enemmistö - suhtautuu karsaasti ja epäillen alkuperäistöön. Asenteiden lieventämiseksi on valtionhallinnossa kaikkien suoritettava pakollinen "kulttuuriymmärrys"-kurssi, omalla työpaikallani kurssi oli kuukausi sitten. Aboriginaalitaustainen mieshenkilö esitteli alkuperäistön tapoja ja perinteitä, yritti rikkoa myyttejä ja rakentaa siltaa meidän muiden suuntaan.
Osittain tämä onnistuikin, sillä siitä ei pääse yli eikä ympäri, että aboriginaaleja on tässä maassa kohdeltu kuin villieläimiä. Heidät on laskettu Australian kansalaisiksi vasta 1960-luvulta lähtien, sitä ennen he olivat virallisissa kirjoissa osa luontoa. Vuosisadan alussa oli ainakin WA:ssa voimassa villin lännen laki, jonka mukaan mailtaan tavatun aboriginaalin sai ampua. Vuoteen 1982 asti Australiassa harjoitettiin politiikkaa, jossa naimattomien aboriginaaliäitien lapsia adoptoitiin väkisin valkoisiin perheisiin perhearvojen nimissä. Eli onhan tuota traumaa saatu aikaan ihan mittavasti.
Moni on vasta äskettäin saanut selville, että on aboriginaalijuurinen, vaikka on kasvatettu valkoiseksi. Tyypilliseen "vähemmistöistä eroon"-tapaan aboriginaalitapoja, kieliä, perinteitä ja kulttuuria on joko aktiivisesti kitketty ja tukahdutettu, tai ainakin vähätelty ja annettu ymmärtää, ettei niillä ole mitään arvoa. Perthin seudun perinteistä kieltä noongaria puhuu enää parisataa ihmistä.
Kulttuurikurssilla opin, että kulttuuriin kuuluu mm. vanhempien kunnioittaminen, mutta mahdollisimman omavaraiseksi ja itsenäiseksi oppiminen niin pian kuin mahdollista. Tapana on, että isommat lapset ottavat pienemmät mukaan päiväretkilleen ja tekemisiin. Tämä osittain selittää, miksi aboriginaalilapset vaeltelevat keskenään pitkin kaupunkia ilman aikuisia. Toinen keskeinen seikka on, että yksityisomaisuutta ei oikeastaan tunneta. Kaikki jaetaan, ja luonnontilassa kaikki tietenkin etsitään luonnosta ja hylätään, kun esinettä ei enää tarvitse.
Kunnioitettavia tapoja sinänsä, mutta yhteentörmäys modernin kaupunkilaisuuden ja luonnossa selviytyvän heimolaisuuden välillä on raju. Nykypäivän länsimaiseen elämään kun ei istu se, että lapset kukkuvat yötä myöten teillään ja etsivät keskenään omia rajojaan vaarallisiinkin tilanteisiin päätyen (juopottelu, ilkivalta, liimanhaistelu, teiniraskaudet jne.). Eikä myöskään se, että esineet vain otetaan käyttöön tai oletetaan, että mitään ei tarvitse huoltaa, koska aina jostain löytää uuden.
Kaupunkielämässä on myös tarjolla rutkasti sellaisia hyödykkeitä tai pikemminkin harmeja, joita ei ennen noin vain saanut käsiinsä, kuten kaikenlaiset päihteet. Paras muuten alleviivata tässä, että en todellakaan, tietenkään väitä, että kaikki aboriginaalit ovat samanlaisia. Osin kyse on meidän valkoisten päässä olevasta strereotypiasta, ja osin siitä, että kun muutamat päätyvät hankaluuksiin tässä kulttuurien yhteentörmäyksessä, ruokkii se entisestään rasistista ennakkoluuloisuutta ja katkeruutta. Puolin ja toisin, kumpaankin suuntaan.
Yleinen käsitys täällä on, että aboriginaalit saavat enemmän sosiaalitukia kuin muut. Mitään heille kohdennettua erityistukea ei ole olemassa (opiskelustipendejä lukuunottamatta), mutta samoin kuin kaikilla muillakin Australian kansalaisilla, on vähävaraisilla/tulottomilla oikeus tiettyihin toimeentulotukimuotoihin ja lasten kouluavustuksiin. Tämä "tuillaeläjä"-leima istuu kuitenkin tiukassa, ja julkinen juopottelu ja selvä piittaamattomuus työnhausta ja oman elannon hankinnasta eivät mielikuvaa lievennä. Toisaalta, moni aboriginaali on katkera valkoisille "maanryöstäjille", ja tämä katkeruus kohdistuu kaikkiin ei-aboriginaaleihin, oli kohde sitten alkuperäisten pioneerien jälkeläisiä tai pari vuotta sitten maahan muuttanut.
Moni hyödyllinen asia kasvoi puussa ennen länkkäreiden tuloa, nykyisin kaikkea ei noin vain poimita. Mutta, kiinnostava ja humoristinen ote tähän asenteeseen esitellään australialaisessa Bush Mechanics - telkkarisarjassa (2001), josta löytyy pätkiä Youtubesta. Käsistään kätevät ja kekseliäät selviytyjät löytävät mistä tahansa aavikolta paikkaus- ja korjaustarpeita, jos auto hyytyy alle. Heinät, oksat, juuret, rautalanganpätkä, mikä tahansa kelpaa ja taas kulkee peli.
Tämä on rajusti kärjistetty väite, mutta itselle tulee mieleen, että aboriginaalit ovat päätyneet henkiseen häkkiin. Oma ympäristö on kadonnut, entisiä normaaleja tavoitteita ja tekemistä ei ole, tilalle nakataan valkoisten toimesta perustarpeet kuten vähimmäisruoka, -juoma ja suoja, ja sitten ihmetellään, kun eivät viihdy eivätkä sopeudu. En todellakaan osaa sanoa, miten tästä pattitilanteesta eteenpäin.
Syrjäisessä WA:ssa ja Pohjois-Australiassa on yhä perinteisiä aboriginaalikyliä, joissa eletään enemmän tai vähemmän menneen maailman lakien mukaan. Mutta ausseja huolettaa, että millainen on näiden kylien lasten tulevaisuus, jos he eivät saa koulutusta tai tutustu muuttuneeseen moderniin maailmaan. Silloinhan he eivät pysty itse valitsemaan, millaiseen tulevaisuuteen tähtäävät. Mitä tehdä tilanteessa, joissa törmäävät kulttuuri vuosituhansien ja peräti kymmenten vuosituhanten takaa, sekä kulttuuri, joka on jyllännyt eteenpäin teollistumiseen ja kapitalismiin saakka sekä hyvässä että huonossa? Patenttivastausta ei ole kellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!