Hyvä Suomi

Suomalaiset usein ajattelevat, että muissa (kuin Pohjois-)maissa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaverkkoa, ja kaikkialla muualla joudutaan elämään kuin kehitysmaissa tai USA:ssa - ilman mitään tukia, tai pelkkien vakuutusten varassa. Tässäpä Australiasta pari ehkä yllättävää faktaa.

Jouduin maksamaan yleislääkärin vastaanotosta $85 eli 54 euroa, josta sain saman tien takaisin $45 (25 euroa) Medicare- eli täkäläistä Kela-korvausta. Itselleni jäi siis maksettavaa 29 euron verran yhdestä visiitistä. Täällä kaikki lääkärit (julkisia sairaaloita lukuunottamatta) ovat yksityisiä, eli terveyskeskuksia ei ole, mutta täälläkin on vuosikertymä-maksukattosysteemi lääkärimaksuille, jos joutuu asioimaan lääkärissä paljon. Toisin sanoen lääkäriin pääsyä tuetaan, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin Suomessa.

Valtio ohjaa lääkäreiden palkkioita, eli he eivät voi pyytää mitä sattuu - tai pikemminkin Medicare korvaa vain tiettyyn summaan asti palkkiosta, kuten Suomessakin Kela. Pienituloisille (kk-tulot n. $2000/1300€/sinkku tai yht. $3100/2100€/pari) on tarjolla alennuskortti Centrelinkistä, jolla saa halvempia terveyspalveluja ja lääkkeitä, alennusta joukkoliikenteestä, sekä sähkö- ja vesilaskuista. Kortti pitää uusia puolen vuoden välein, eli todistaa, että on edelleen pienituloinen.

Ilmeisesti aavistuksen halvemmallakin lääkäriin pääsisi, mutta itse käyn tällä samalla, koska sinne saa ajan jo samalle päivälle ja on keskeisellä liikennepaikalla. Ja olen onneksi tarvinnut lääkäriä enintään kerran vuodessa, joten rahat ovat riittäneet. Viikon antibioottikuurille tuli hintaa $16 eli euroissa kymppi, tämä oli mielestäni aika kohtuullinen hinta. En tiedä, onko lääkkeen hinnassa Medicare-korvaus jo otettu huomioon, eli olisiko se ilman Medicare-korttia kalliimpi.

Lennän Suomeen hiihtolomalle kahden viikon päästä ja odotan reissua innolla. Itselleni sopii oikein hyvin tällainen kohtuullisen tiheä Suomessa ramppaaminen, sillä olen säästeliäs persoona eli saan lomarahat helposti pussitettua säästötilille vuoden mittaan säästämällä muusta turhemmasta, ja paikan päällä käynti pitää kuitenkin välit skypeä ja meilejä läheisempinä kotimaan kamaran suuntaan.

En välttämättä ole aina sellaisessa rahallisessa tai muussa elämäntilanteessa, että pystyn Suomessa reissaamaan noin 9kk välein, joten nautin tästä nyt kun voin! Moni täkäläinen expat eli muualta kotoisin oleva käy kotimaassaan vain kerran 2-5 vuodessa, sillä rahaa ja lomia kuluu helposti muuhunkin, kuten lasten menoihin, kodin rakentamiseen tai remontointiin täällä. Ja tokihan itseni, lapsettoman, on helppoa buukata yksi paikka tarjouksesta löytyneelle lennolle, kun ei tarvitse maksaa koko perheen matkustamista.

Ihmettelen täällä usein - ja myös vastaan täkäläisten minulle esittämään kysymykseen -, että miksi suomalaiset eivät lähde tätä enemmän maailmalle töihin? Todennäköisin syy on kielimuuri, mutta hyvät toverit suomalaiset, kyllä me sitä enkkua opitaan täysin riittävässä määrin pystyäksemme tekemään töitä vaikkapa nyt Australiassa! Kun vertaa esimerkiksi samankokoisen maan lähettiläisiin irlantilaisiin, joita on joka paikka täynnä, suomalaisia liikkuu maailmalla aika vähän. Ja mielestäni Suomen paras vientituote olisivat juuri suomalaiset itse, syystä että:

Keskimääräinen suomalainen suhtautuu työhön ihan eri vakavuudella kuin moni muu. Olen itse saanut kovasti kiitosta mm. seuraavista ominaisuuksista/teoista:
- yleinen reippaus ja valmius tarttua tehtävään kuin tehtävään sen sijaan, että nillitetään siitä, mikä omaan alkuperäiseen työnkuvaan kuului työpaikassa aloittaessa tai että ei vaan muuten vaan kuulu minulle
- halu oppia eli osallistua koulutuksiin ja oppia tekemällä uutta, sen sijaan, että jumahdetaan omaan lokeroon ikiajoiksi ilman intoa tai uskallusta laajentaa osaamista yhtään, koska siinä voi mukana tulla ekstravastuuta ja tilivelvollisuus vastata pomojen kysymyksiin, että miksi meni pieleen (jos jotain menee pieleen)
- valmius tehdä myös sellaisia töitä, joihin minua ei ole virallisesti perehdytetty tai joihin minulla ei ole muodollista koulutusta, kuten nyt vaikkapa esitelmänpito. Täällä siihenkin on omat kurssinsa, ja ainakin meidän työpaikalla voi kieltäytyä tekemästä sellaisia tehtäviä, joihin ei ole saanut koulutusta (ja jotkut kieltäytyvätkin sen sijaan, että opettelisivat omin päin).

Äärihuonoimmillaan wessityöntekijä on laiska (johtunee etuoikeusajattelusta, että koska osavaltio on näin rikas luonnonvaroiltaan, se raha kuuluu automaattisesti minulle, teinpä asian eteen jotain tai en), haluton oppimaan uutta (ettei joudu ottamaan ekstravastuuta), tiukka työtehtävän rajoista (ettei vaan tule tehtyä yhtään ylimääräistä), innoton ottamaan aloitetta ylipäätään, ja haluaa palkan korvauksena menetetystä vapaa-ajasta, ei tehdyn työn laadulla tai panoksella perustellen. Huomhuom, tämä ei ole mikään keskivertoyleistys, vaan ääriesimerkki.

Myös suomalainen sukupuolten välinen tasa-arvo nousee täällä aivan uuteen arvoon. Kiitos Suomi ja koko Skandinavia, että olette/olemme olleet uudella vuosituhannella tämän asian suhteen jo pitkään, ja tehneet siitä normin! Itselleni päivänselvä asia ei yhtäkkiä olekaan päivänselvää jopa näinkin länsimaalaisessa, modernissa maassa. Etenkin WA:ssa, Australian takamailla, eletään monessa suhteessa aikaa jostain väliltä 1950-80-luku, ja monelle wessinaiselle naimisiinmeno on mitä normaalein syy lopettaa työnteko. Siis pelkkä naimisiinmeno, ei vielä äidiksi tulo. Ei lie ihme, että äskettäisellä esimieskurssilla, jonne minut töistä lähetettiin, oli 15 osallistujan joukossa peräti kolme naista - kaikki ulkkareita.

Kurssin vetäjä - nainen hänkin - kysyi meiltä naisilta, että haluammeko muodostaa oman tiimimme ja antaa miesten vetää omat ryhmätyönsä keskenään. Öö, häh? Mistä lähtien tällaisia jakoja on tarvittu, johan sitä peruskoulusta lähtien on tehty ryhmätyöt kenen kanssa nyt satutaan päätymään samaan ryhmään, ja etenkin työpaikalla ei todellakaan voi eikä kannata alkaa ryhmittyä sukupuolen mukaan.

Millainen esimies minustakin tulisi, jos en osaa/uskalla/ymmärrä asioida mieskollegojen ja miespomojen kanssa??? (Ei siis suostuttu tällaiseen kummaan kastijakoon). En etenkään ymmärrä, miksi naiset itse ylläpitävät tätä luokkajakoa, sillä kurssin miehillä ei näyttänyt olevan mitään ongelmia naisten kanssa työskentelyyn eikä kukaan yrittänyt kyseenalaistaa naisten ideoita/panosta tehtävien ratkaisussa.
Joku raja.

Suomen luonto on tietysti aivan oma lukunsa. Vaikka en erityisesti kaipaa talvea, ikävöin kolmea muuta vuodenaikaa enemmän kuin osasin odottaakaan. Täällä on käytännössä aina kesä, siis luonto on vihreä(hkö), ei tule ruska, ei tule hiirenkorva-aika, ei tule lunta. Australian paras puoli ehdottomasti onkin tämä ikuinen kesä, mutta ihmismieli on siitä kumma, että aina sitä haluaa jotakin muutakin kuin mitä jo on, vaikka miten yrittäisi tiedostaa ja olla saamastaan kiitollinen.

Toki täälläkin osa puista tiputtaa lehdet (ruskeaksi kuivuneina, ei ruskaväreissä), mutta puut eivät tee lehtiä kaikki kerralla yhtäaikaa, jotta selkeästi erottuva kevät koittaisi. Puut tuntuvat uusivan lehvästönsä osissa, eli ne harvoin tiputtautuvat kokonaan paljaiksi, ja siksi kevääntuloa ei tahdo huomata. Ainoa hiirenkorvapuu on ihana jacaranda, joka myös kukkii runsaana violettina kuohuna loka-marraskuussa.

Jacarandakuja. Kuva google-kuvahaulla.

Olen yllättänyt itseni sillä, että ikävöin eninten kevättä, vuodenaikaa, joka oli ehdottomasti ei-suosikkini Suomessa. Olen aina ollut enemmän syksy-, kuin kevätihminen, ja nyt yhtäkkiä en muuta haluakaan kuin katsella heräävän luonnon arkaa viherointiä, hiirenkorvien luomaa vaaleanvihreää harsoa metsissä, kukkaan puhkeavia tuomia, valkovuokkoja, leskenlehdetkin kelpaavat! Keväthuuman takia reissasin ensin Ranskaan ja sitten Suomeen viimeksi vapun tienoilla, mutta pahaksi onnekseni kevät oli myöhässä ja sain kummassakin maassa vastaani vain lopputalven ankeutta. Tänä vuonna kevään metsästysyritys suuntautuu Kiinaan E:n kanssa, tästä raportoin huhti-toukokuun taitteessa lisää!

Ikävä tätä näkyä. Kuva (c) Merkintöjä Melukylästä-blogi.