12.1.2014

Vastauksia, ruokaa ja xylitolia

Olen jo neljättä päivää kipeänä ja totaalisen kypsähtänyt olotilaani. Tavallista nuhaköhää poden, mutta on tuskallista kamppailla yskänpuuskissa, kun Perthissä eletään ennätyshelteitä (+44) ja hikoilu lietsoo entistä ärtsympiä yskäkohtauksia.

Ironista on, että mietin juuri viime viikolla (noin päivää ennen nuhaköhän iskemistä), että en ole täällä juuri ikinä kipeä; varmaankin ekstra-auringosta, ulkoilusta ja reippailusta johtuen. Ainoat nuhat, joita olen tätä ennen Suomesta muuton jälkeen potenut, olen sairastanut pitkien lentomatkojen jälkeen/seurauksena - lentokoneen ilmanvaihto tuntuu olevan pöpöjen lisääntymis- ja kierrätysmylly nro 1.

Viisumiteksti saa vielä(kin) odottaa, täältä sohvan pohjalta jaksan lähinnä jatkaa aiemmin tallentamaani sekalaista ajatustulvaa. Koska tällä postauksella ei ole sen kummempaa teemaa eikä juonta, lykkään tähän alkuun vastauksia kysymyksiin, joita saan tänne blogiin tai kasvotusten.

1) Miten vanha olit muuttaessasi Australiaan?

Olin 29 kun otin WH-viisumin.

2) Mikä koulutus sinulla on?

Sekalainen valikoima humanistisia tieteitä (historiaa, kieliä, kulttuuri- ja taideopintoja, yhteiskuntatutkimusta, viestintää) eli filosofian maisterin paperit. Juuri se tutkinto, jolla ei tee Suomessa juurikaan mitään, ja olen kuullut useammin kuin kerran tämän "hauskan" murjaisun:
Mitä filosofian maisteri sanoo tutkinnon saatuaan?
"Ranskiksilla vai ilman?". [Hehhee, naurattaa].

3) Millainen työtausta sinulla on?

Opiskeluaikaan tein sitä sun tätä, esimerkkeinä maatalouslomittaja, levykaupan kassa, datatallentaja, sihteeri, remonttityöntekijä ja torimyyjä. Onnistuin yliopistosta pääsyn jälkeen Suomessa löytämään itselleni yhden hengen mentävän työllistymislokeron eri pesteissä EU-projektityöntekijänä, kulttuurituottajana ja turistioppaana, sekä kaavoitustoimistossa ympäristösuunnittelijana, "köyhän miehen arkkitehtina", koska erikoistumisalani yliopistossa oli arkkitehtuurintutkimus.

Australiaan muuttaessa oli sekä miinus-, että plussapuoli, ettei minulla ole selkeää ammattia tyyliin opettaja tai lakimies(nainen). Toisaalta sekalaisella setillä taitoja on vaikeampi kohdentaa työnhakua ja vakuuttaa työnantajat, että "hei just mua te etsitte". Toisaalta laaja-alaisesta taustasta voi myydä aina eri kulman eri työpaikkojen haastattelussa, ja en myöskään tarvinnut minkään sortin rekisteröintejä tai lisenssejä Aussilan-työskentelyn aloittaakseni. Selvää rahansäästöä!

Hoitajat, lääkärit, opettajat, laki-ihmiset ym. joutuvat rekisteröitymään Australiassa työskentelyä varten ja usein myös käymään täkäläisen pakollisen lisäkurssin tai kursseja, jotta tutkinto lasketaan täkäläistä vastaavaksi ja ovi työmarkkinoille avautuu. Täällä käsittääkseni myös sähkömiehet, putkimiehet ym. rakennusalan ammattilaiset joutuvat rekisteröitymään eli maksamaan rahaa, tappelemaan byrokratian kanssa, ja joskus tekemään näyttökokeen, ennen kuin saavat ammattiaan harjoittaa.

Ja nyt siihen tajunnanvirtaan. Tulin huomanneeksi, että arki muuttuu ulkomaille muuton myötä etenkin ruokapöydässä. Muutenkin, kuin ruisleivän ja piimän puutteen muodossa. Asiaa syömistottumusten muutoksista.

Tunnustan, että Suomessa elin eineksillä, koska ne ovat helppoja, nopeita ja halpoja ruokia työssäkäyvälle ihmiselle, jonka mielestä kokkaus on tiskaustakin tylsempää. Täällä eineksiä ei juuri ole tarjolla, tai jos on, eivät ne ole mikään halpa vaihtoehto. Yleensä halvemmalla saa uunituoreen, vastakokatun annoksen Perthin sadoista lounas-, salaatti-, tai aasialaispaikoista.

Perthin väkiluvusta iso prosentti on aasialaistaustaisia, ja olenkin perthiläistyttyäni laajentanut käsitystäni maailman keittiöistä huomattavasti. Nyt tiedän, että kiinalainen ruoka on täysin erilaista kuin japanilainen, joka puolestaan on täysin erilaista kuin korealainen, nepalilainen, thaimaalainen, indonesialainen, filippiiniläinen tai malesialainen (ja näissäkin kaikissa tietysti alue-eroja). Tämä on ehkä suurkaupunki-suomalaiselle itsestäänselvää tietoa, mutta ainakaan omassa kotikaupungissani ei ollut kahta kiinalaisravintolaa enempää ulkomaan tarjontaa, jos pizzaa ja kebabia ei lasketa.

Myös suhteeni mereneläviin on täällä muuttunut. Nykyään sentään tunnistan joitain. Ennen kalapuolelta tuttuja olivat lähinnä lohi ja muikku, ja järvikalat, joita lapsena ongin mutten syönyt. Täällä on ihan perus-IGAssakin (pikku-K-kauppa) tarjolla jos jonkinlaista meriläistä, kuten mustekalaa, rapuja, katkarapuja ja montaa sorttia kalaa.

Olen oppinut, että prawn on eri asia kuin shrimp, vaikka katkaravuista on kummassakin kyse. Toinen on iso (vähintään 5-7 senttinen pötkylä), kuorineen, päineen ja häntineen myytävä ja grilliin sopiva, toinen on se suomalaispizzan päältä tuttu minikatka, ja niitä eivät aussit juuri syö - liian pieni ja mitätön. Eilen IGAn tiskillä olisi ollut tarjolla sea bug'eja, "meriötököitä", jotka näyttävät litteiltä kambrikauden nilviäisiltä eli varsin luotaantyöntäviltä. Kuulemma niitä syödään kuten hummeria. Syököön muut...

Kaloista olen oppinut, että seinkaltaisia valkoisia mietoja kaloja ovat basa, whiting ja barramundi, ja näitä myydäänkin jotakuinkin kaikissa fish and chips-puodeissa ja perus-pubiruokana (leivitetty kalafile ranskiksilla ja salaatilla). Makrilli on osoittautunut ällöksi, ja ongitut jokikalat puolestaan todella ruotoisiksi. Älkää onkiko, ei maksa vaivaa.

Ruokaa tulee nykyään laitettua itse enemmän. Kaupassa on aina tarjolla riittävä valikoima kotimaisia tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, ja resepteissäkin löytyy nykyään paljon enemmän valinnanvaraa. E on kohtuuinnokas ruuanlaittaja ja taitaa ranskalaisen keittiön lisäksi makuja Aasiasta, Lähi-Idästä ja Polynesiasta matkustelun, sukulaisuussuhteiden sekä työn ansiosta, sillä hän työskenteli ennen Australiaan muuttoaan meribiologina Polynesiassa.

Olen itsekin puolihuomaamatta oppinut uusia keittiöniksejä, esimerkiksi marinoimaan ja wokkaamaan kookosmaidon, soijakastikkeen ja seesamiöljyn avulla mistä tahansa (pakaste)vihanneksista + paisti/broilerisuikaleista nopean, maistuvan aasialaishenkisen setin. En enää muista, miksi pidin ruuanlaittoa niin aikaavievänä ja tympeänä puuhana, wokkihan valmistuu 10 minuutissa.

Olen tarkkaavaisena ihmisenä huomannut, että iho, hiukset ja kynnet ovat paremmassa kunnossa kuin ikinä. En osaa sanoa, johtuuko tämä einesten (ja ties minkä lisäaineiden, suolan ja ekstrarasvan) tahattomasta karsimisesta ruokavaliosta. Vai yleisesti terveemmästä elämästä, täällä kesäsäässä kun tulee urheiltua, ulkoiltua ja harrastettua vähintään triplasti sen, mitä Suomessa.

Yksi terveellinen tapa sen sijaan on kokonaan tipahtanut elämästäni pois. Viime Suomen-reissulla muistan ihmetelleeni, miten bussikuskista kaupankassaan ihmiset mutustavat joka paikassa purkkaa, ja sitä ei pidetä loukkaavana. Päinvastoin. Melkein tulee tunne, että jos ei jauha päivittäistä xylitoliaan ruuan päälle, laiminlyö hammashygieniansa ja altistaa ympäristön pahanhajuiselle hengitykselle. Suomalaiset pureksivatkin ihan tajuttomat määrät purkkaa, päätellen siitä määrästä, paljonko purkkaa on liiskaantuneena keskimääräiseen katuun missä tahansa kaupungissa.

Täällä jouduin/päädyin luopumaan purkka ruuan päälle-tavasta, sillä täkäläispurkka ei sisällä xylitolia vaan sorbitolia, joka on mielestäni täysin turha aine ja myös laksatiivi. Ei kiitos. Koska sukulaiset lähettävät muun postin mukana oikeaoppista xylitolipurkkaa, yitin joskus hienovaraisesti pureksia purkkaa lounaan jälkeen töissä. Eihän siitä kuitenkaan mitään tule, koska täällä purkanjauhanta seurassa on lähinnä käytöstavoista piittaamattomien teinien touhua, jota työelämässä katsotaan syrjäkarein.

Yritin selittää purkkatapaa työkavereille, vain saadakseni huomata, että "xylitolipurukumi" on koomisin sana, jonka perusperthiläinen on koskaan kuullut ja jota kollegat yrittivät naurunpurskien lomasta toistella, surkeasti epäonnistuen (liian pitkä, ei pysty muistamaan saati toistamaan). Lisäksi sain pariinkin kertaan kuulla avokonttorin sermien takaa vinkvink-voisitko-lopettaa-kommentteina, että mutustelemani aine haisee hyönteismyrkylle. Ilmeisesti salmiakkixylitolipurkassa on liian vahva aromi aussinenään. Ei tullut Jenkki-purkasta vientituotetta eikä minusta xylitolin lähettilästä tämän korealaismainostontun tapaan:

Xylitolipurkkamainos Koreasta v. 2007. Bulgarianjugurttiukko/joulupukki tanssii korealaisparin ympärillä ja laulaa "hyvä, hyvä", kun nämä korkkaavat purkkapurkin. Löytyy YouTubesta haulla 'xylitol commercial Korea'.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!