2.1.2014

Selviytymisopas Perth, osa 2 - kielitaito

Entistä parempaa, iloista vuotta 2014 kaikille! Juhlat on nyt juhlittu, joten hypätään suoraan selviytymisoppaan seuraavaan osaan, kielitaitoon. Millaisella kielitaidolla täällä pärjää?

Vaadittu kielitaito riippuu kokonaan siitä, mitä aikoo Australian-aikanaan tehdä. Jos suunnitelmissa on reissaamista rannikolta rannikkolle, ilman aikomusta pysähtyä pidemmästi missään, riittävää kielitaitoa ovat kaupassakäynti, majoitusten buukkaus, suuntien kysyminen ynnä muu lyhyt keskustelu.

Päälle vielä eleitä, ilmeitä ja niiden ainoiden tuttujen sanojen toistoa, aina sitä jotenkin pärjää, kuten missä tahansa lomakohteessa. Kauniista ja rohkeista opitulla amerikanenglannilla saa yhden Aussilan-loman pakettiin hyvin, ja täällä tapaa (etenkin) aasialaisia, joiden kielitaito rajoittuu muutamaan sanaan. Sitkuttavat menemään silti.

Kun töihin pitäisi päästä, voi kielitaidolla jotakuinkin mitata työllistymismahikset ja tulevan palkan suoraan. Working holiday-viisumilla on vaikeampi työllistyä ns. oikeisiin töihin kuin paremmilla työluvilla, koska se on tarkoitettu kausi- ja osa-aikahommiin kuten hedelmänpoimintaan, baarissa työskentelyyn, siivoukseen tms. Itsekin kuitenkin aloitin Aussilan-valloitukseni WH-viisumilla, joten ei ns. siistien sisätöiden saanti mahdotonta ole. Kaikki riippuu tuurista, omasta yritteliäisyydestä, työtilanteesta, kielitaidosta, koulutuksesta, työkokemuksesta ja taidoista.

Olen ennenkin antanut neuvon, että kannattaa siellä Suomessa jo miettiä, että osaisinko hoitaa tämän oman työni kauttaaltaan englanniksi ja miten sujuvasti. Australiassa ei saa mitään ulkkaritasoitusta eikä ymmärrystä aina heru vajavaisille kielitaidoille. Täkäläisiä turhauttaa, jos he eivät ymmärrä ei-natiivia kielenpuhujaa, ja työllistyminenkin riippuu tästä ymmärtämisestä. Mikä sitten on riittävä taso? Pystyn antamaan esimerkkejä vain omasta elämästäni.

Olin koulussa hyvä englannissa, sain siitä ysin läpi kouluajan ja ylioppilaskirjoituksissa napsahti arvosanaksi M (magna cum laude approbatur eli 8). IELTsissä sain keskiarvoksi 7.5 täällä jo puoli vuotta asuttuani, mihin tulokseen en ollut aivan tyytyväinen. Olin yliopistoaikaan vaihto-opiskelijana Kanadassa yhden lukukauden, jossa kielitaito epäilemättä hioutui. Luin myös harrastuksena englanninkielisiä kirjoja, eli minulla oli laaja sanavarasto jo ennen tänne muuttoa. Silti puhuminen tökki alussa urakalla, en usein saanut sanaa suusta ja jäin kuin kala kalliolle sätkimään keskusteluista.

Olen siis usein täällä turhautunut kielitaitooni, kun juttu ei luista ja ajatukset eivät tule ulos niinkuin haluaisin, vaan paljon takkuisemmin, miettimistaukojen kera ja usein yksinkertaisemmalla kielellä kuin mitä esim. tässä blogissa käytän. Ymmärrän kuitenkin kaiken kuulemani ja lukemani, oli kyse sitten akateemisesta tekstistä, uutisista, elokuvista tai slangista. Teen täällä nykyään vastaavantasoista työtä kuin Suomessakin, eli olen asiantuntijaroolissa, joka vaatii paljon puhelinasiointia, kokoustamista ja raporttien lukemista ja kirjoittamista.

Nykytilanteesta huolimatta en ensimmäisellä täälläoloviikolla saanut simppeliä urheilukentän kassan hommaa ($20/h), koska jännittäessäni haastattelua tökelsin niin paljon puheessa, että paikan omistaja sai hädin tuskin selvää. Hän tarjosi minulle jälkikäteen pukukoppien siivoushommia ($15/h), koska siinä ei vaadittu puhumista. $15/h on jotakuinkin alin palkka, mitä Perthissä laillisesti maksetaan [backpackerit saattavat saada käteen laittomasti $10-13/h mikä on polkuhinta, toim.huom.]. Olin järkyttynyt ja itkun partaalla, enkä ottanut hommaa.

En siksi, että olisi siivoojia vastaan mitään, vaan siksi, että tajusin silloin ensimmäistä kertaa, ettei minulle tulla levittämään täällä punaista mattoa eteen taidoistani huolimatta niin kauan, kuin en pysty kommunikoimaan ymmärrettävästi.

Olen kaikissa muissa työasioissa suurpiirteisen rento asenteella kyllä mä handlaan, mutta kommunikointi on arka paikkani ja haluan onnistua siinä täydellisesti. Kun joku korjaa kielitaitoani tai ääntämistäni, tuntuu se samalta kuin koulussa tajuta, että englannin esseeseen on vedetty pitkiä punaisia viivoja – voi sitä virheidentuskan ja itseruoskinnan määrää! Minun pitäisi jo osata paremmin, ajattelin silloin ja ajattelen vieläkin.

Englantia osaamattomat päätyvätkin usein töihin, joissa ei tarvitse paljoa puhua. Toimistosiivoustöitä saa Perthissä kohtuuhelposti, jos rahaa tarvitsee, mutta kieli ei ihan vielä luista tai jännittää asioida asiakkaiden tai kollegojen kanssa. Myös kahvilat, lounasravintolat ja baarit palkkaavat runsaasti backpackereitä, kunhan vain on iloinen ja reipas asenne, ja vähintään kohtalainen sanavarasto.

Kaikki ammatit, joissa pitää ottaa vastaan ja antaa monimutkaisia ohjeita, luonnollisesti vaativat siihen riittävää kielitaitoa. Tästä huolimatta kuulen täällä kavereilta sairaalamaailman juttuja, joissa ulkkarikollegat eivät osaa riittävästi englantia pystyäkseen todella tekemään hoitajan tai lääkärin töitä, mutta ilmeisesti alojen työvoimapula luo tyhjiön, jonne vähemmälläkin kielitaidolla imahtaa.

Oma kommunikointi-intoni oli aika tukossa ensimmäisen vuoden ajan, koska olisin halunnut puhua täydellistä englantia aina suuni avatessani ja mielellään ilman aksenttia, eli aika utopistinen toive. Etenkin puhelimitse asiointi oli yhtä tuskaa, kun vastapuolen eleitä ja ilmeitä ei näe, eikä pysty tulkistemaan sanottua niiden perusteella.

Ihmisten nimien ja puhelinnumeroiden ylös ottaminen oli pahin rangaistus, joka töissä puhelinkeskustelussa saattoi kohdata. ”Nii oliko se viisi nolla neljä, ai ei, öhöm, no ysi nolla neljäkö sitten, ai ei vai... ja miten sun nimi tavataankaan sähköpostiosoitetta varten?” Montakin kertaa jäi meili outboxiin, kun kuulemani nimisen henkilön sähköpostiosoitetta ei ole olemassa – Brennan olikin Bronwyn tai muuta vastaavaa.

Kaikesta tästä pelottelusta huolimatta englannin ei todellakaan tarvitse olla täydellistä, ja moni täkäläinenkin tekee puhuessa virheitä, kuten ”nobody said nothing” (kukaan ei sanonut ei mitään), kun pitäisi sanoa ”nobody said anything” (kukaan ei sanonut mitään), jos kielioppia tuijotetaan.

Olen tajunnut jälkikäteen, että oma stressaamiseni kielitaidosta oli täysin yliammuttua. Alkuvaiheen kämppikseni täällä, melbournelaiset teinit, olivat sitä mieltä, että ylipäätään puhun liian ”proper English” eli liian snobisti. Olisi pitänyt paukuttaa menemään slangilla fiinin kirjakielen sijasta. Moni kohtaamani täkäläinen on kysynyt, että puhuvatko suomalaiset kotikielenä englantia, koska osaan sitä heidän mielestään niin hyvin.

Itseltäni kommunikointiblokki kuitenkin katosi vasta, kun satuin n. vuosi tänne muuton jälkeen tapaamaan erityisen hauskan, mutta pigeon Englishiä eli hoono enklantia puhuvan mauritiuslaisen hepun. Tyyppi pystyi kertomaan ja analysoimaan mielettömän hauskalla ja tarkkanäköisen älykkäällä tavalla elämän käänteitä, vaikka kielitaito oli luokkaa syydän sanoja pötköön toivoen parasta, ja elehdin päälle. Silloin älysin, että ei se hiottu ulkoasu vaan sisältö. Ajatus tulee läpi vähemmälläkin ponnistelulla, jos siinä on sanomaa.

Jos haluaa ja yrittää lannistumatta tulla ymmärretyksi, kyllä se päänsisältö avautuu muille vähemmälläkin hienostelulla. Ja jos en kerran englanniksi pysty vääntämään yhtä vaikeita lauseita kuin suomeksi, sehän on vain parempi, koska tuleepahan pureuduttua pointtiin heti suorilta.

IELTS-arvosteluasteikko. Väittäisin, että kielitaidon on oltava luokkaa 5-6, että kyseistä asteikkoa edes ymmärtää.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Itselläni takana paria viikkoa vajaa vuosi täällä ja puhuminen on huomattavasti sujuvoitunut ja sanavarastokin pikkuhiljaa laajentunut. Ja tämä on tapahtunut todella vähäisellä työssäololla (koska niitä töitä ei vaan ole kovasta yrityksestä saanut) eli vaikka olen käyttänyt Englantia kohtuu vähän, on se silti parantunut. Edelleen joskus jännitän puhumista ja monesti jätän tarinoita kertomatta, koska en vain jaksa alkaa miettimään miten asian saisi ulos. Monesti hankalimmissa tilanteissa mietin, että olisi tämäkin asia miljoona kertaa helpompi Suomeksi ja olen todella turhautunut ja koen alemmuutta kielitaidostani. Tiedän, että olen liian ankara itselleni ja pitäisi ottaa lungimmin. Aika tyypillistä suomalaiselle, luulen :) Mutta kyllä se tästä. Sönköti sönköti ja niin päin pois ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis selviytysmisoppaasta. Mielenkiinnolla kysyisin minkä ikäisenä muutit Australiaan ja mikä koulutus sinulla oli? Ymmärrän,jos koet kysymykset liian henk.kohtaisiksi ja jätät vastaamatta/julkaisematta kommentin.

    VastaaPoista
  3. Virve, sama ongelma, useinkin jätin tarinoita kertomatta siksi, etten jaksanut miettiä, että miten pitkän asian saa selostettua mutkitta! Nykyäänkin tökkii aloitus/tarinointi joskus mutta parempaan mennään ajan myötä :) Kielitaito tosiaan kohenee väistämättä, kun koko ajan pulikoi tässä kielikylvyssä.

    Anon., olin alle 30v WH:n ottaessani mutta sittemmin mittari on raksuttanut uudelle vuosikymmenelle. Minulla on maisterin paperit sekalaisesta setistä humanistisia tieteitä ja taiteita. Täällä olen töissä virastossa, joka on kombo Suomen Energiamarkkinavirastoa, Kuluttajasuojaa ja Ympäristökeskusta, eli eipä juuri liity opintoihini :)

    Täkäläisiä työnantajia tuntuu kiinnostavan enemmän persoonallisuus, suosittelijat ja aiempi työkokemus kuin muodollinen koulutus.

    VastaaPoista
  4. jaha suomi-typo: personality eli luonne/millainen tyyppi olet; ei persoonallisuus eli omaperäisyys ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!