13.6.2014

Aurinkorasva on ystävä

Minulla on vilkas mielikuvitus, mistä on iloa scifi-novellikilpailuun osallistuessa (voittoa yhä odotellessa), mutta paljon haittaa yksin yötä kotona ollessa. Ikkunasta voi koska tahansa tulla alieni, ovesta ryöstäjä ja peilistä kummitus.

Myös ennen julkista esiintymistä, kuten puheen tai esitelmän pitoa, ehtii hyvin käydä läpi kaikki täysin mahdolliset skenaariot: tuossa kompastun korkkareihini matkalla puhujapönttöön, kintut vispaavat ilmaa, paperit singahtavat käsistä ja hameenhelmat pöllähtävät korviin.

Tai entä jos unohdan matkalla korokkeelle, miten puhutaan englantia ja yritän epätoivoisesti selittää suomeksi tätä ongelmaa suu auki tuijottavalle yleisölle? Yleensä kuvitelmat alkavat naurattaa, ja sitten saakin pidätellä tirskahtelua omaan esiintymisvuoroon asti.

Mielikuvitus syöttää myös infoa, jossa tavalliset asiat, kuten nyt vaikkapa luomet, muuttuvat ongelmansiemeniksi. Ainakin UV-propagandan läpitunkemassa mielessäni. 

Käyn täällä parin vuoden välein luomitarkastuksessa, ettei vain yksikään pääse mutatoitumaan omissa oloissaan. Ensimmäisellä kerralla kävin yleislääkärillä, joka tsekkasi osoittamani epäilyttävimmät pilkut ja näpyt. Ei syytä huoleen, ihan tavallisia luomiahan nämä.

Koska en luota yleislääkärin luomituntemukseen (koska netti), varasin tälle vuodelle ajan ihotautilääkärille varmuuden vuoksi. Tämä olikin ihan uudenlainen kokemus. Tarkastus tehtiin koko vartalolle ja joka pilkku zoomattiin suurentavan erikoisvalokameran kanssa –oma termini, en tiedä miksi härveliä virallisesti kutsutaan.

Valo näyttää, onko luomi tasainen vai epäsymmetrinen. Härreguud että tavallinen luomi voi näyttää karmealta tv-ruudulle miljoonakertaiseksi suurennettuna! Ihme karvapaiseita. Epäsymmetrinen eli selvästi epätasainen väritys on mahdollisesti huono uutinen, kun taas kohtuullisen tasainen väri on normaalia. Ihan tavallisia viattomia luomia kaikki olivat. Kuten jo edellinen terveysalan ammattilainen sanoi.

Nuori lääkäri sai käyttää kaikki diplomatiataitonsa, kun meikäläinen vielä vaatteet päälle puettuaan sohi jakausta sivuun ja tyrkki päälakea näytille ”onko tämä näppy normaali?”-pommituksin. On on, rauhassa vaan. Mutta mielestäni Australian polttavan auringon alla ei voi olla liian varovainen.

Siksi nalkutan myös E:lle aurinkorasvan käytöstä, mihin hän on vastahakoisesti opetellut nyt ulkona työskennellessään. Kuulemma eteläeurooppalainen iho ei tarvitse aurinkorasvaa. No kyllä tarvitsee täällä otsoniaukon liepeillä!

Opiskelin eilen, miten aurinkorasva toimii. Toisissa rasvoissa on fyysistä estoainetta eli auringonvaloa heijastavia aineksia, kuten sinkkioksidia. Toisten rasvojen ainesosat puolestaan sitovat UVA- ja UVB-säteet itseensä. Rasvan kemikaalit hajoavat auringonvalon vaikutuksesta pikkuhiljaa ja ottavat siis sädepommituksen vastaan ihon sijasta. Hajoamisen takia – eli tehon heiketessä - rasvaa pitäisi lisätä säännöllisin välein auringossa oleskellessa.

Ihmiset myös kuulemma käyttävät liian vähäisiä määriä rasvaa siihen nähden, miten valmistaja on tarkoittanut ja suojakertoimet mitoittanut. Luin ohjeen, jonka mukaan rasvaa tulisi käyttää shottilasillisen verran kerralla. Ohje ei harmi kyllä kertonut, että onko tämä määrä siis oikea koko kropalle bikineissä/uimapöksyissä; vai kesävaatteet päällä eli vain raajoihin, kasvoihin ja kaulaan?

Rasvanpuutteen huomaa äkkiä Australian auringon alla. Itse en lähde täällä keskipäivällä ulkoilemaan ilman aurinkorasvaa edes talvella (silloin SPF15:a 30:n tai 50:n sijasta), mutta en välttämättä muista laittaa sitä joka paikkaan, kuten riittävän alas niskaan sekä korviin. Pitkään ulkona oleskellessa porotuksen alkaa kyllä tuntea suojaamattomissa plänteissä.

Rasvakaan ei kaikkea pelasta, sillä SPF15 pysäyttää kuulemma 95% säteistä ja korkeammat suojakertoimet vielä enemmän, mutta sataprosenttiseen suojaan ei  mikään yllä – paitsi peittävät vaatteet tai sisällä pysyminen. Mikä taas ei ole hauskaa, ja pilaa D-vitamiininsaannin.

Itseäni kyllä lievästi epäilyttää kemikaaleilla läträäminen, vaikka yritänkin käyttää mahdollisimman ”vähäaineksisia” rasvoja (koska kuvittelen, että se on terveellisempää). Enkä myöskään uskalla ostaa nanorasvoja, vaan ihan tavallisia, mieluiten sillä sinkkioksidilla.

Jos joskus tarvitsee lapsia suojata, silloin varmasti tutkin kahta tarkemmin, millaisia terveysvaikutuksia aurinkorasvoilla on tutkittu ja todettu, vai onko mitään. Käsittääkseni melanooman ehkäisyssä tärkeintä on, ettei etenkään lapsena pala, koska mitä aikaisemmin ja useammin iho vaurioituu, sitä huonompi. Ja kääntäen, mitä pidempään tsemppailee palamatta, sen parempi. Tällä johtotähdellä eteenpäin.

Siellä se mollottaa, UV-pallo. Kuva (c) Photobucket.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!