21.6.2014

Miten sokeririippuvuus katkesi

Tällä viikolla pää on ollut ihmeellisen tyhjä bloggausideoista. Yleensä joka viikko mieleen pulpahtaa ainakin yksi asia tai tapahtuma, mistä innostun kirjoittamaan. Tällä viikolla ei.

Ideapulan isoin syy on sää. Viikko on ollut Perthissä surkean pimeä, tuulinen ja sateinen (ei ilmeisesti Suomessa sen parempi?). Tiistaina keli yltyi niin hurjaksi, että Fremantlen satamassa työskentelevä E joutui lähtemään keskipäivästä kotiin, koska ulkotöitä ei voinut tehdä. Meri pieksi rantapientareille ja pyöräteille sellaisella voimalla, että seuraavana aamuna pyörätie oli kirjaimellisesti riekaleina.

Sateiden takia en ole herätys-aamupala-töihin-töissä-ruokakauppaan-kotiin-iltapalaa-nukkumaan-kaavan lisäksi tehnyt juuri mitään. Tai no, katsomme parina iltana viikossa elokuvia, mutta eipä niitäkään sattunut tälle viikolle erityismaininnan arvoisia. Onneksi aina voi kirjoittaa asiasta, jonka väistämättä kohtaa joka päivä: ruuasta.

Eilen sattui sopivasti juhannukseksi kaveriporukan kekkerit eli suoraan töistä lasillisille Northbridgeen, ja illemmalla herkkuburgereille ennen kotiinlähtöä. Perthissä on montakin rouheisiin, kotitekoisen oloisiin hampurilaisiin erikoistunutta ketjua, kuten Jus Burgers (eilinen kohde), Flipside, Burger Bistro, V Burger Bar ja mitähän vielä. Lisäksi hampurilaisiin erikoistuneet yksittäisravintolat päälle, jotka ovat vielä ketjujakin parempia.

Olen älynnyt, että inhimillisen kokoinen lasten- eli miniburgeri on paras vaihtoehto. Normaalikoon tilatessa ei näissä paikoissa nimittäin saa mitään mäkkäriläpyskää, vaan leipälautasen kokoisen, pullean ja pursuilevan monsteripurilaisen. En yleisesti ottaen ole roskaruuan  ystävä, mutta pesto-mozzarella-broilerinrinta-tomaattisalsa-burgeri ei edes mahdu roskaruoka-kategoriaan!

Olen aimminkin kirjoittanut, miten ruokavalio väistämättä muuttuu uudessa maassa, kun tarjonta on erilaista. Kaikkia tuttuja aineita ja ruokia ei edes löydä, ja toisaalta, saatavilla on runsas valikoima kaikkea sellaista, mitä Suomesta ei saa, ainakaan edullisesti. Olen täällä asumisen mittaan jatkuvasti vähentänyt hiilareiden syöntiä - erityisesti vehnän ja sokerin -, koska olen huomannut, että kroppani ei näistä enää pidä. Jos koskaan pitikään.

Suomessa pullakahveilla "hellitty" suolenmutka ei vain halua tulla toimeen moisten kanssa enää. Samaa olen kuullut muilta ikäisiltäni, eli ihankuin tässä kolmenkympin taajamilla elimistö vetäisi "nyt riittää"-täysstopin liikahiilareille. Burgerihypetyksestäni ei ehkä tätä uskoisi, mutta rajani on nykyään kaksi palaa leipää päivässä TAI yksi pasta-annos. Ei mielellään kumpaakin, tai maha protestoi.

Muuten sitten mennäänkin runsaalla kasvis-, juures-, marja- ja hedelmävalikoimalla, sekä proteiineilla kuten munat, pavut, linssit, pähkinät, juustot ja merenelävät (kala, katkaravut, jotkut simpukat). Kanaa ja lihaa syömme kyllä, mutta yritämme nuukailla näiden kanssa eettis- ja ympäristösyistä.

Vaikka hiilarivälttelyni ei ole varsinaista karppausta, enkä normaalipainoisena aloittanut sitä laihtumismielessä, tulokset ovat selvät. Ne ikuiset "pari viimeistä kiloa" ovat sulaneet jonnekin huomaamatta. Ei enää jenkkakahvoja, jee! Samaten töissä eron huomaa isosti siinä, että iltapäivästä ei nuupahda nukkumatiksi, kun lounaaksi hotkaisee runsaan kulhollisen vaihtelevia salaatteja pastan tai täkäläisen normin, sandwhichin, sijasta.

En osaa sanoa, onko kilojen tippuminen hiilareiden välttelyn syytä suoranaisesti. Osansa on varmasti myös sillä, että joka välipalaksi ei voi taikoa itselleen voileipää. Eli tulee myös syötyä vähemmän (mahdollisesti lihottavia) voileivänpäällisiä.

Muita viljoja kuin vehnää siedän paremmin, eli vanhaa kunnon kaurapuuroa vetelen aamupalaksi huoleti, ja riisiä menee esimerkiksi sushin mukana. Mutta pääsääntöisesti kokkailemme kasvis- ja juureslisukkeita ruokiin, mikä on sitäpaitsi kovasti ranskalainen tapa pastan-, perunan-, tai riisinkeittelyn sijasta.

Isoin muutos hiilarimaltin tuoksena on sokerihimon hiipuminen. Näin jälkikäteen tajuan, että Suomessa olin karkkiaddikti. Jos ei joka päivälle ollut vähintään lakupötköä, niin voi itku! En ole koskaan ollut holtiton mässäilijä, mutta jokin pikkumakea ruuan päälle ja telkkarin äärellä on kyllä maistunut.

Tällä viikolla innostuimme ostamaan ruokakauppareissulla alennuksesta erilaisia jälkiruokia, kuten minulle riisivanukkaita ja E:lle pikku juustokakkuja. Kotona iskin innolla lusikan caramel-riisivanukkaaseen ja - - - hessus että oli äkkimakeaa! Sain purkillisen juuri ja juuri syötyä, mutta loput kolme kippoa kinuskia ja vaniljaa istuskelevat yhä jääkaapissa. Ei tee mieli. Sama suklaalevyjen ym. kanssa. Ei uppoa. Ihmeellistä. Ja hyvä!

E sen sijaan sokerihiirenä tuhoaa kaiken, ja juustokakkuset katosivat alta aikayksikön. Pitänee antaa ne riisivanukkaatkin tähän sokerimyllyyn. E toisaalta polttaa energiaa kuin pieni ydinvoimala, eli liikakilojen kertymisen sijaan huolena on kilojen katoaminen, jos kaloreita ei uppoa riittävällä tahdilla.

Ai niin. Sokerimaltti ei päde salmiakkiin, eli sitä mussutan onnessani edelleen, aina kun sitä on. Ja täkäläiset karkit eivät ole lähellekään samaa luokkaa ja laatua kuin suomalaiset valikoimat yleisesti. Ah, irtokarkit, ässämixit, kaikki mahdolliset sekoituspussit! Ehkä on terveellisintä asua täällä planeetan toisella puolella maailman parhaista karkkivalikoimista ja -lähteistä.
Yllä: Jus Burgers-minipurilaisia. Jotka eivät ole erityisen pieniä. Kuva (c) magazine.good44.com. Alla: Jus Burgers Northbridgessä on kivan quirky eli hassu ja persoonallinen. Kuva Google-kuvahaulla.

Ai niin, se pyörätien kohtalo. Kuva alla. Yläpuolella Fremantlen satama tiistaimyrskyn jäljiltä. Rantavallien yli lyönyt aallokko vasemmalta on myllertänyt kaiken tämän. 

2 kommenttia:

  1. Omituisin pyörätien jäännös ikinä! Mistä asfaltin liuskoista tuo pyörätie on, tai pikemminkin oli tehty? :)

    VastaaPoista
  2. En tiedä varmaksi, mutta mun mielestä se on sellaista samaa pinnoitetta kuin esim. tenniskenttä. Ei tykkää myrskyistä näköjään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!