2.2.2014

Selviytymisopas Perth, osa 4 - Työnhaku

On tehtävä heti alkuun selväksi, että en pysty kenellekään järjestämään töitä tai antamaan tyhjentävää neuvolistaa, jonka avulla työpaikan varmasti saa. Kun itse etsin täällä töitä v. 2011 kesäkuussa, elettiin kaivosbuumin piikkiä ja työnsaanti oli kuulemma naurettavan helppoa, ainakin joillain aloilla.

Olen siitä asti pysytellyt samassa hommassa ja alkanut vasta viime aikoina tiirailla uusia tuulia, mutta varsinaista massiivista hakua en ole aloittanut. Mutta uskoisin, että tietopankkini aiheesta on kuitenkin tyhjää parempi, ja antaa suuntimaa, miten lähteä liikkeelle.

Työnhakua aloittaessa kannattaa karaista mieli ja varautua pettymyksiin. Vastaan tulee ihan varmasti byrokratiaa, kielimuuria, aussien ennakkoluuloja tai suoranaista rasismia, sekä epäilyksiä siitä, että tutkintosi ja taitosi eivät ole yhtä hyviä kuin täkäläisten. Itsellä kesti aikaa niellä katkeruus siitä, että aksentillisen englannin puhuja ilman paikallista työkokemusta ei ole kaikille työnantajille samanarvoinen kuin true blue aussie eli ehta täkäläinen, ellei ihan valtavasta työvoimapulasta ole kyse. 

Yritin kuitenkin muistaa, että (ikävä kyllä) a) pääsen helpommalla kuin moni muunvärinen, menenhän sentään ulkonäköni puolesta (valkoihoisesta) aussista ja b) Suomeen töihin hakeva mamu tuskin saisi tämän lämpimämpää vastaanottoa. Mitä matalammin koulutetusta alasta on kyse, sitä todennäköisempää on, että kuulet erinäisten aussien urputusta, miten "kaiken maailman kinukit ja intialaiset vievät meidän työt", ja pahimmillaan sinut niputetaan samaan työvaras-kategoriaan. Toisaalta, jos hyvä tuuri käy, löytyy työpaikka, jonne soljahtaa mukavasti rentoon ilmapiiriin ja kaverustuu uusien työkavereiden kanssa muitta mutkitta. Eli ihmisiä ja työpaikkoja on moneen junaan!

Monella alalla täällä tarvitaan rekisteröinti eli täkäläinen "toimilupa", jonka saa alan ammattijärjestöstä maksua ja paperitöitä tai jatkokurssin suorittamista vastaan. Jos haluat tehdä töitä omalla 'suomalaisella' alallasi - sen sijaan, että teet mitä vaan vastaantulevia hanttihommia -, kannattaa ottaa selvää jo hyvissä ajoin Suomesta käsin, tarvitsetko rekisteröintiä, miten sen saa, paljonko maksaa ja kauanko sen saaminen kestää. Hyvä ensiapu on Dundernewsin keskustelupalsta, jossa on moneen kertaan jauhettu esim. sairaanhoitajien rekisteröinti. 

On jälleen kerran täysin ok kysellä täkäläissuomalaisten apua esim. Suomalaiset Perthissä - facebook-ryhmän kautta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että iso osa meistä on jo moneen kertaan antanut samat neuvot Dunderissa, facebookissa ja yksityisviesteinä, joten ihan peruskysymyksiin vastailu alkaa välillä väsyttää. Tiedän, että esimerkiksi Immin eli maahanmuuttoviraston sivujen lukeminen on hankalaa ja aikaavievää, samoin kuin rekisteröintisivujen, mutta kannattaa jaksaa vääntää ihan eng.kielisen termistön oppimisen nimissä. 

Ja suoraan sanoen ei anna hirveän hyvää kuvaa työnhakijasta, jos viestit esim. fb-ryhmässä ovat tällaisia: "moikka, etsin töitä! oon sairaanhoitaja, mitä mun pitää tehdä!". Vastaus: "moi, käy tutkimassa APHRAn (Australian Health Practitioner Regulation Agency) sivulta rekisteröintiprosessi". Aloittaja: "joo mut voisko joku kertoo mitä mun pitää tehdä?"

Valitettavasti rekisteröinti vie usein paljon aikaa ja vaatii paksuja paperinippuja, ja jos kärsivällisyys/viitseliäisyys ei tahdo riittää alkutiedon hankintaan, on rekisteröinti todennäköisesti vähän liian iso kakunpala - saati sitten se varsinainen työnhaku loputtomine hakukirjeiden kirjoituksineen ja perään soitteluineen, puhumattakaan itse työn tekemisestä vieraalla kielellä, vieraassa kulttuurissa. Yritteliäisyyttä ja sinnikkyyttä peliin.

Töitä mainostetaan täällä sanomalehdissä, Gumtree-nettisivulla ja työpaikkojen ovessa, jos työpaikka on kahvila/ravintola/pubi/lounaspuoti. Gumtreessä ja ovissa mainostettaviin paikkoihin riittää usein pelkkä ansioluettelo tai peräti sisällä juttelemassa piipahtaminen tai puhelinsoitto. "Virallisempiin" ilmoituksiin sen sijaan vastataan hakukirjeellä ja ansioluettelolla. Gumtree elää yhden päivän tahdilla eli usein paikat, joita on mainostettu eilen, ovat tänään menneet. Mutta toisaalta liikehdintä sivulla on reipasta, eli uusia mainoksia tulee päivittäin. 

Perthissä ja varmasti muissakin kaupungeissa toimii myös reppureissaajiin erikoistuneita työnvälitystoimistoja. Nämä löytää netistä haulla backpacker jobs, tai ihan tsekkaamalla hostellin ilmoitustaulun, kun tänne on jo saapunut. Yksi tällainen putiikki, jota itse kokeilin, toimi huutokauppasysteemillä. Paikalle tullaan aamulla, ja mitä hanttihommia sille päivälle on ilmoitettu, jaetaan odottajien kesken sen mukaan, miten kauas he ovat valmiita lähtemään, miten pitkäksi aikaa, onko aiempaa kokemusta esim. farmityöstä, ja onko oma kulkupeli alla.

Yhden aamun kokemuksella en ko. paikkaa Barrack Streetillä suosittele. Kaoottinen systeemi ei vakuuttanut, sillä työpaikat kirjaimellisesti huudettiin sitä mukaa, kun joku soitti toimistoon hanttihommantekijää etsien. Parhaat työt jaettiin tyypeille, jotka olivat jo aiemmin tehneet töitä välitysfirman kautta, eli me ulkopuoliset pysyimme sellaisina - ulkopuolisina. Itse olisin saanut tunnin odotuksen jälkeen töitä jostain outbackista iäkkään miehen kotihoitajana tai pikemminkin jonkinlaisena sisäkkö-kokki-siivoojana. 

Tämä duuni vaikutti kuitenkin kyseenalaiselta, tai ainakin dramatiikkaan taipuvaiset aivoni syöttivät minulle mielikuvia, joissa päädyn jonkun Australian-psykon uhriksi sadan asukkaan kyläpahasessa heppoisen "tule kotiavustajakseni"-juonen tuloksena. En lähtenyt, eikä kaduta. 

Moniin töihin, etenkin raksalle, edellytyksenä on ajokortti ja yleensä myös oma auto, koska työmaat sijaitsevat ympäri Perthin ja työntekijän odotetaan hankkiutuvan oma-aloitteisesti paikalle työkaluineen. Bussiin tai junaan luottaminen ei kerta kaikkiaan toimi. Raksalle tarvitaan myös ns. white card eli työturvallisuuskurssin todistus. White card suoritetaan nettikoulutuksena ja viimeksi kun tarkistin, hintaa sillä oli $39 eli noin 25 euroa. Usein vaaditaan muunkinlaisia koulutuksia, kuten elevated work platform ticket eli saksinosturissa työskentelylupa, tai trukkiajokortti. 

Oma ansioluetteloni (resume) meni tänne tullessa täysin uuteen uskoon, sillä aussit tykkäävät paljon yksityiskohtaisemmasta ansioluettelosta kuin suomalaiset. Suomessa rutistin koulutuksen, kielitaidon, työkokemuksen ja harrastukset yhdelle sivulle. Täällä ansioluetteloni on neljä sivua, koska työkokemus pitää avata tarkemmin (mitkä olivat vastuualueeni ja tehtäväni), eikä koulutukseksi riitä pelkkä maininta Master of Arts (filosofian maisteri), vaan tärkeimmät opiskellut aineet on oltava myös. 

Lisäksi ansioluettelossani on IT-osaaminen omana palasenaan, Saavutukset-osio, ja ekstrakoulutus eli kaikki käymäni kurssit, seminaarit ym. tutkinnon ulkopuolinen oppiminen. Kielitaidon tiputin vähin äänin pois, kun älysin, että ausseja ei suuremmin kiinnosta, mitä muita kieliä kuin (sujuvaa tai ainakin ymmärrettävää) englantia hakija puhuu. 

Kuvaa ei ole tapana laittaa, eikä myöskään henkilökohtaisia tietoja, kuten syntymäaikaa ja siviilisäätyä. Nimi, puhelinnumero, sähköposti ja osoite riittävät henkilötiedoiksi. Itse löysin netitse australialaisen ilmaisen ansioluettelon tsekkauspalvelun, johon paperini lähetin jo Suomesta käsin. Rouva palvelusta vastasi pian, hyvin ylimalkaisesti, mutta kuitenkin pari hyvää vinkkiä antaen. Mm. sain tietää, että suomesta englanniksi kääntämilleni työtehtäville oli paremmin sopivat englanninkieliset nimet. 

Tarkempaa syyniä olisi saanut maksua vastaan, mutta itselleni riitti tuo ilmainen pikatsekkaus. Lisäksi luetutin ansioluetteloni kanadalaisella tutulla, ennen kuin lähdin sitä jakelemaan joka ikiseen rekry- ja vuokratyöfirmaan, jonka googlesta löysin. Näin varmistui järkevä kieliasu ja typerien kirjoitusvirheiden eliminointi. 

Ansioluettelo tehdään tietenkin haetun työtehtävän mukaan, eli jos hakisin Subway'hin myyjäksi, karsisin ansioluettelon takaisin yhteen sivuun ja kertoisin pelkät opiskeluaikaiset sesonkihommat ym., turha selostaa tässä yhteydessä olleensa neljä vuotta suunnittelijana kaupunkisuunnittelutoimistossa.

Suosittelijat ovat lähestulkoon ansioluettelon tärkein osio. Laita mukaan ainakin kahden ihmiset yhteystiedot, joilla on sinusta pelkkää hyvää sanottavaa. Suosittelijoille todellakin soitetaan kokemusteni mukaan aina, eli englannintaitojen on oltava heillä kohdillaan. Kannattaa yrittää hankkia niin pian kuin mahdollista täkäläisiä suosittelijoita, joille aussityönantajan on helpompaa soittaa kuin ulkomaalaisille.

 Jos virallista suosittelijaa eli ystävällistä ex-esimiestä ei ole, personal reference eli henkilökohtainen suosittelijakin käy. Joukkuekaveri, entinen työkaveri, asiakas tai kuka tahansa järkevistä ympyröistä tuttu ihminen menee paremman puutteessa, kunhan ei ole perheenjäsen - tai ei ainakaan tunnusta olevansa. 

Onnea työnhakuun!

Reppureissaajille töitä välittää mm. Job Shop. En ole kokeillut, eli tämä ei ole mainos, pelkästään havainnollistus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!