Suomen ihmettelyä, osa 1

Terveisiä sumuisesta Suomesta! Lämpötila on ainakin täällä pk-seudulla aavistuksen plussalla, ja lumi sulaa suoraan sumuksi ilmaan. Pari ensimmäistä päivää on nyt mennyt maidonharmaita maisemia (joita hädin tuskin näkyy) katsellen. Lennot sujuivat muuten hyvin - Perthistä Dubaihin-pätkälle sain haltuuni oman kokonaisen penkkirivin! - mutta joko Emirates tai Finnair hukkasi laukkuni ensimmäiseksi vuorokaudeksi. Eilen laukku+tuliaiset+talvivaatteeni löysivät perille ja nyt sopii lomailla ilman huolen häivää.

Ja mitä olen tähän mennessä ihmeissäni huomannut? Lista alla:

1) Suomalaisilla ei ole juurikaan kiroilu-koulutustaso-korrelaatiota. Eli kiroillaan siellä missä huvittaa, kovaan ääneen ja silloin kun tuntuu siitä riippumatta, onko insinööri vai duunari. Ensimmäisen täyslaidallisen suomalaista small talkia sain jo Frankfurt-Helsinki-koneessa, joka täyttyi suomalaisista bisnesmiehistä (ja muutamista -naisista) matkalla kotiin. "Kato perkele!" "No just saatana!", jne, sekä iloisilla että turhautuneilla äänenpainoilla puuskaistuina. Saman kuuleminen jatkui eilen ostoskeskuksessa ruokakauppareissulla.

Ausseilla vaikuttaa olevan paljon vahvempi suodatin siihen, missä kiroillaan ja kuka kiroilee. Omalla valkokaulustyöpaikallani olen ikinä koskaan kuullut ainoastaan brittipomoni kiroilevan, mutta tämä onkin alkujaan Manchesterin liepeiltä, kaivoskylän poikia. Edes keskimääräiset aussiteinit eivät kiljahtele/karjahtele julkisesti "fuck", ainakaan keskustassa päivällä - tiedä sitten miten kukakin puhuu suljetuissa ympyröissä.

Perthissä (erityisesti toistuva) kiroilu on paljon enemmän käytöstapojen puutteen/matalan koulutustason merkki, jota valkokaulusihmiset välttelevät ja ehkäpä häpeävätkin. E:n keskimmäinen veli, metallityöpajatyöntekijä, kiroilee räväkästi sekä ranskaksi että englanniksi joka lauseessa, jota me muut saamme toppuutella seurassa, koska kukaan muu ei puhu niin muualla kuin hänen työpaikallaan.

2) Todennäköisesti tästä kiroiluvoittoisuudesta johtuen suomalaiset miehet vaikuttavat aika aggressiivisilta. Kun odottelin lentokentällä sitä hukkunutta laukkuani, ympärillä käytiin mm. seuraavia puhelinkeskusteluja: "no vastaa nyt saatana!". "missä vitussa sä oot?" "No tule nyt perkele tänne laukkuaulaan!", jne.

Ja useamman miehen suusta, ei siis pelkkä yksi yksinäinen vaimoonsa pettynyt ollut kyseessä. Ruokakaupassa helposti sama juttu jälleen, kummankin sukupuolen suusta. Hyvät ihmiset suomalaiset, voisiko sille oman elämän tärkeimmälle (?) henkilölle ja elämän rakkaudelle (?) puhua kuten ihmiselle? Saattaisi tehdä ihmeitä omallekin mielentilalle, kun ei koko ajan ketuta.

3) Suomessa ollaan todella joustavia siitä, millaista ulkoasua ihmisiltä odotetaan. Kaikki kukat kukkivat sekä hyvässä että pahassa. Eilen telkussa sattui olemaan peräkkäisissä ohjelmissa JP Siili ja Ville Haapasalo, molemmat oikein kunnostautuneita telkkariesiintyjiä ja arvostettuja suomalaisia. Ausseissa ollaan sen verran vanhanaikaisia/muodollisia, että joku telkkariavustaja olisi taatusti kammannut kummankin tukan ja puunannut muutenkin edustuskuntoon. Eli aivan au naturel ei heitä olisi ruutuun päästetty, toisin kuin Suomessa.

Suomessa myös työelämässä voi näyttää miltä tykkää, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Eilen sattui vastaan miespuolinen myyjä, ikä noin 28v, polkkapituinen tukka "bedhead" eli sutaistu hiuslakan avulla joka suuntaan takkuun ja pörhölleen. Seuraava myyjä oli naispuolinen, samanikäinen, sama look. En muista Perthistä yhtään kertaa, jossa (kaupan tai minkään muunkaan) työntekijä näyttää näin huolettomalta ulkoasun suhteen. Suittu, siisti ja muodollinen on Perthin malli, mikä kannattaa muistaa, jos sieltä etsii töitä.

Pitkät tai edes pitkähköt hiukset miehillä eivät ylipäätään ole Perthissä tapana, en nyt äkkiseltään muista nähneeni yhtään ponnaripäätä (paitsi suomalaisia). Leukaan ulottuva hiusmalli saattaa just ja just tulla vastaan. Perthissä usein tuntuu, että olen itsekin nippanappa muodollisen rajan oikealla puolella, koska tykkään testailla erilaisia kampauksia, kuten näyttävänpunaisia raitoja, ja tykkään myös käyttää melko rentoja vaatteita napsakoiden jakkupukujen sijasta. Oma toimistoasuni - siisti paita ja puolihame - menee enemmän smart casual- kuin muodolliseen kategoriaan ja yhtään rennommaksi ei ole vara muuttaa olematta toimiston juntti.

Kumma juttu sikäli, että Perthissä puolestaan massiiviset tatuoinnit ovat ihan normikauraa, ja montakin joka raajasta sekä niskasta tatuoitua miestä ja naista kävelee vastaan päivittäin. Hiukset kuosiin, mutta ruusuja, timantteja ynnä muita koukeroita nahkaan vaikka nilkkaan ja ranteeseen saakka, eikä kukaan hätkähdä (kunhan peität ne toimistossa vaatteilla).

Ihmetysaiheiden bongailu jatkuu tänään Helsingissä, seuraava raportti seuraa pian!

Suomalainen, miksi niin vihainen? Etenkin sinä, suomalainen mies? Ota rennommin, elämä on! Kuva (c) Scandi Travels.

Yllä ja alla: JP Siili (elokuvaohjaaja) ja Ville Haapasalo (näyttelijä).