Nythän tästä uhkaa tulla arkea Suomessa - blogi. Siitäkin huolimatta: viimeinen lomaviikko pyörähtää käyntiin ja tällaisia huomioita on taas tarttunut haaviin.
1) Talven rasvakerros. Lyhyen päivän tuloksena unirytmi on sekaisin ja nälättää koko ajan. Alkuun alkoi nukuttaa kellontarkasti iltakymmeneltä ja heräsin valoisan tullen 8-8:30 välillä. Nyt ei meinaa nukkumatti muistaa tulla edes keskiyön jälkeen. Olen päätellyt, että pitkä pimeä ilta jotenkin sekoittaa pollan, eikä kroppa ymmärrä, milloin se uniaika olikaan.
Olen Perthissä paljon aktiivisempi eli liikun ja ulkoilen enemmän, saan enemmän aikaan sekä työ- että harrastusmielessä, ja ylipäätään on sosiaalinen, pirtsakka, energinen fiilis epäilemättä auringon ansiosta. Viime viikko maalla tuli lähinnä nyssytettyä sisällä telkun, olympialaisten ja mässyjen ääressä. Ja niitä mässyjähän tekee koko ajan mieli.
Liekö syynä juuri sisällä olo ja hämärästä seuraava yleinen vetämättömyys, vai ihan vain se, että Suomessa ylipäätään karkkilaarien ja sipsihyllyjen tarjonta on Perthiä paljon houkuttelevampaa. Tai sitten se, että talven harmautta (olen nähnyt kahden viikon aikana auringon kerran paksujen pilvivaippojen raosta - ja otin tietty heti kuvan) haluaa paeta tai piristää sokerilla. Aijai.
2) Joukkoliikenne. Perthissä on bussipysäkillä erittäin kätevästi esillä pelkästään ne ajat, jolloin bussin on tarkoitus ko. pysäkin kohdalla olla. Eli jos bussi lähtee asemalta vaikka 10:15 ja odottelupysäkilläni se on 10:58, on pysäkin tolppaan kirjoitettu pelkästään bussinnumero ja 10:58. Suomessa pk-seudulla sen sijaan on esillä vuoron aikataulu eli bussin lähtö- ja saapumisajat asemalta päätepysäkille. Missään ei ole merkitty, mihin kellonaikaan bussin on tarkoitus pysähtyä juuri tällä katoksella, jolla minä seison.
Niinpä viikko sitten odottelin bussia 20min, ennen kuin tajusin, että kyseinen K-vuoro ei edes kulje oman pysäkkini kautta. Pelkästään kirjaimettomat vuorot kulkevat tästä. Katokseen oli liimattu lista kaikista Espoon vuoroista, vaikka oman pysäkkini kautta näytti kulkevan vain kaksi bussia. Ei tällainen perthiläiseen kädestäpitelyyn tottunut ymmärrä, mikä kulkee ja mistä kulkee, ja moneltako. Kiva oli nollakelissä ja jäätävässä tihkussa odotella - turhaan. Kehittämisterveisiä HKL:lle.
Toisaalta, Helsingin keskustassa on metropysäkeillä reaaliaikainen digikello näyttämässä, milloin seuraava vuoro kulkee. Sama metodihan on käytössä (tosin ei 100% luotettavana) Perthin keskustan ilmaisten CAT-bussien pysäkeillä. CATteja kulkee päiväsaikaan 5-10 minuutin välein ajasta ja reitistä riippuen, mutta pysäkkien kellot eivät ole aina oikeassa ajassa. Kello saattaa näyttää 0 minuuttia seuraavan vuoron odotteluajan merkiksi, mutta räpsähtää kohta takaisin 2 minuuttiin, eikä bussia näy.
Tiedä häntä, onko bussi myöhässä, vai onko kello ajastettu toistamaan 2-1-0-lukuja, kunnes bussi viimein tulee. Olen aika varma, että olen tuijotellut lukua 2 vähintään viisi minuuttia joinakin aamuina. No, lyhyitä tovejahan nuo keskustabussin venttailut ovat olleet - etenkin verrattuna niihin puolen vuoden takaisiin aamuihin, kun odotin perthiläisessä lähiössä vesisateessa pysäkillä bussia, joka ei välttämättä koskaan tule aamuruuhkassa.
3) Myyjät. Suomessa asiakaspalvelu on sikäli ristiriitaista, että silloin harvoin kun sitä saa, on se yleensä reipasta, aurinkoista ja tehokasta. Vaateliikkeissä myyjät tervehtivät pirteästi ja kahvilassakin kassa kailottaa iloiset huomenet siihen malliin, että asiakaskunnasta iso osa lie iäkkäämpiä kuulo-ongelmaisia. Isosta marketista sen sijaan myyjiä ei löydy, koska heitä ei juuri ole.
Työpaikka- tai pikaruokalan tapaan myös hienommissa kahviloissa pitää usein itse siivota pöytä omilta jäljiltään. Vaateliikkeissä olen asiaa ennakkoon muistamattomana ihmetellyt, että ihanko tosissaan itse pitäisi viedä nämä kymmenkunta vaatetta sovituksen jälkeen takaisin telineisiin?
Perthissä on aina rekki koppien ulkopuolella, johon sovitetut vaatteet jätetään. En usko, että perthiläiset paljoakaan asioisivat itsepalvelumyymälöissä, joissa pelataan muistipeliä, mistä mitäkin otti. Enintään rytkyt nakattaisiin lähimpään rekkiin, oli siinä samannäköistä tavaraa tai ei. Myyjiä on myös sen verran enemmän, että heiltä käy tekeminen vähiin, jos asiakkaat itse järjestelevät myymälän.
Perthissä myyjät usein kysyvät jo soviteltavankeruuvaiheessa, että vienkö sun saaliin tonne sovituskoppiin odottamaan - koppi siis varataan vaatteilla jo ennakkoon, eikä tarvitse kantaa alati painavammaksi muuttuvaa vaatepinkkaa käsivarrella. Kätevää.
4) Täällä olen nähnyt montakin asiaa, joita Perthissä ei ole nähty kuunaan. No lumi tietysti. Talvirenkaat. (Ei siis lumiketjut, joita monet aussit ovat nähneet amerikkalaisissa leffoissa). Aurauskepit. Potkukelkka. Pulkka. Aura-auto. Viikkoja kestävä pilvipeite, joka ei rakoile sitten kirveelläkään. Maito ruokajuomana joka paikassa. Kahvinkeitin kahvilassa, josta itse kaadetaan kuppiin sen sijaan, että barista tekee kullekin tilauksesta kupillisen kahvikoneellaan.
Feissariarmeija Kampin edessä niin, ettei sekaan mahdu. (Tämä nyt ei ole ennenkuulumatonta ja on Perthissäkin feissareita, mutta en ole siellä nähnyt vastaavaa ihmismuuria ja sitkeää peräänjuoksemista. Hankala ammattihan se on). Edelliseen liittyen, markettien sisällä kojujaan pitävät puhelinliittymämyyjät, joista on yhtä vaikea päästä eroon kuin feissareista. Perthissä eivät operaattorit hyöki asiakkaiden päälle, en tiedä miksi.
Pullonpalautusautomaatit ja muutenkin innokas kierrättäminen. (Tämä tapa saisi tulla Perthiin asap).
Suomitarina jatkuu vielä viikon. Onneksi tuli jo laskettua pulkalla ja herkuteltua laskiaisantimet eli hernarit ja laskiaispullat ennakkoon, sillä lähden takaisin kotiin Perthiin ennen laskiaisviikonloppua. Muut kohokohdat ovatkin sitten olleet Suomen pelien ja hiihtojen seuraaminen sydän kurkussa - miten käy?
Tottakai kohokohdista päällimmäiseksi nousee perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa vietetty aika. Kiitos kaikille seurasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!