Kulttuurien sulatusuuni

Käytiin joku aika sitten katsastamassa scifi-leffa Elysium (Matt Damon, Jodie Foster). Käy sinäkin, oli näkemisen arvoinen! Nuoren eteläafrikkalaisohjaaja Neill Blomkampin elokuva sijoittuu vuoteen 2154: maapallo on pahoin ylikansoitettu, saastunut ja slummiutunut, ja rikkaat ovat paenneet Elysium-keinomaailmaan/avaruushärpättimeen maapallon kiertoradalle elämään Hollywood-elämäänsä.

Blomkamp on alkujaan animaattori ja lainailee hienosti videopelimaailmasta. Elysium, samoin kuin miehen edellinen leffa District 9 ovat pohjimmiltaan apartheid- eli rotuerottelu-vertauskuvia. District 9:ssä Johannesburgin yltä löytyy avaruusolioita täynnä oleva lentävä lautanen. Alienit ovatkin pahoin nälkiintyneitä raukkoja, jotka joburgilaiset joutuvat ottamaan pakolaisiksi kaupunkiinsa tietämättä, mistä nämä tulivat ja miksi. Kielimuurin yli ei pääse. Tapojen ja kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön, ovathan kyseessä sentään eri planeetan asukkaat.

Elysium-elokuvassa ainoa terveydenhuolto on tarjolla Elysium- keinomaailmassa, eikä eliitille tarkoitettuun Elysiumiin ole maan pulliaisilla asiaa. Hoitoa saa vain, jos on Elysiumin kansalainen - tämä tarkistetaan ranteeseen poltetusta dna-tunnisteesta. Hyväsydäminen mutta kovaonninen slummilainen Matt Damon päätyy tilanteeseen, jossa hänen on pakko päästä Elysiumiin hoitoa saamaan hinnalla millä hyvänsä. Tie vie people smugglerin eli pakolaissalakuljettajan luo ja epätoivoisiin tekoihin.

Itselläni elokuvassa pisti silmään etninen stereotyypittely (jopa liiallisuuksiin asti). Tapahtumaslummi on tulevaisuuden rähjäinen Los Angeles, joka on täysin meksikolaistunut ja kaikki puhuvat espanjaa. Elysiumissa puolestaan asuvat valkoiset, rikkaat amerikkalaiset sekä eurooppalaiset, kaikki puhuvat keskenään fiiniä ranskaa. Elysiumin tiedemiehet ovat aasialaisia, kun taas Elysiumiin yrittävät pakolaiset sekä ihmissalakuljettajat ovat mustia ja latinoja.

Kai vertauskuva täytyy vääntää rautalangasta, jotta jokainen älyää, että nykyhetkestähän tässä puhutaan tulevaisuuden sijaan, ja länsimaiden pelosta laittomia siirtolaisia kohtaan. Kiinnostava kommentti eteläafrikkalaiselta valkoiselta ohjaajalta on, että tarinan julmin konna, raaka ihmispeto, on maanmies, valkoinen eteläaafrikkalainen nimeltään C.M. Kruger. Kruger on täysi psyko mutta myös ylivoimainen soturi, mitä alleviivataan miehen samuraitaidoilla ja japanilaisestetiikalla (tuulessa leijuivat kirsikankukat jne.).

No juu, nythän tästä uhkaa tulla leffa-arvostelu, vaikka piti puhua toisaalta monikulttuurisuudesta (toim.huom: inhoan kyseistä tökeröä kapulakielisanaa) ja toisaalta pakolaisista.

Australiakin on omanlaisensa Elysium. Hyväosaisten maa, jonne epätoivoiset yrittävät veneillä meren yli. Nämä ovat pääsääntöisesti pakistanilaisia, afganistanilaisia, iranilaisia ja srilankalaisia. Australian pääministeri Tony Abbott on ottanut suorastaan johtotähdekseen, että tänne ei ole kutsumattomilla asiaa, piste. Abbott onkin onnistunut kiristämään Australian välit naapurimaa Indonesian kanssa, lähetettyään laivaston seilaamaan maiden väliselle rajalle kääntämään pakolaisveneitä pois. Indonesia väittää, että Australia koukkii heidän puolellaan luvatta.

Siihen nähden, paljonko pakolaisia tulee veneillä vs. paljonko pakolaisia tulee ihan reittilennoilla, veneistä on politiikassa ja mediassa tehty aikamoinen mörkö. Tilastojen mukaan 96% pakolaisstatusta hakevista tulee reittilennoilla turistiviisumilla. Etenkin Abbottin hallituksen aikana venepakolaiset on alettu esittää "maahan tulvivina tunkeutujina" turvapaikanhakijoiden tai epätoivoisten ihmisten sijaan. Toki ymmärrän, että Australia - kuten mikään muukaan maa - ei voi vain romuttaa rajojaan ja päästää sisään koko maailmaa.

Itseäni lähinnä vaivaa uuden hallituksen salamyhkäisyys aiheesta. Lehdistötiedotteita saapuvista veneistä, sekä siitä, mitä niille tehdään, on järjestelmällisesti harvennettu. Kaikkia tilastoja ei enää julkaista. Toisin sanoen hallitus voi väittää/propagandoida mitä lystää, koska faktoja ei jaeta eikä numeroita paljasteta. Ei hyvä, eikä lähimainkaan länsimaisen demokratian mukaista.

Täällä on viime aikoina mediassa myös puhuttanut huoli, että Australialla ei ole selkeää kansallista identiteettiä ja yhtenäisyydentunnetta, ja jotain pitäisi asialle tehdä. Onpa yhdeksi parannuskeinoksi ehdotettu yleistä asevelvollisuutta, jota perusteltiin Suomen ja muiden Pohjoismaiden esimerkillä.

Itse en tätä huolta tajua, koska Australiasta tulee äkkiä mieleen montakin lähes kaikkia yhdistävää asiaa: yksityiskohtatasolla Vegemite, grillaus, meri ja maailman kauneimmat rannat, lipokkaat, shortsit, aurinko, koalat, kengurut, palmut, surffaus tai uiminen, vesilläolo ylipäätään, telttailu ja muu ulkoharrastaminen, no worries-asenne eli optimistinen ote elämään, vapaa-ajan ja matkustelun arvostaminen älyttömän puurtamisen sijasta, jne.

Yhteiskunnan tasolla Australia on länsimainen demokratia ja hyvinvointivaltio, vaikkakaan ei suomalaisessa merkityksessä eli valtion järjestämänä/verovaroin kustannettuna, vaan (lähes-)täystyöllisyyden ja hyvien palkkojen ansiosta; sekulääri eli valtionuskonnoton; sekä ilmapiiriltään erittäin suvaitsevainen maa maailman mittakaavassa.

Täällä on jopa yllättävän vähän etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskontoon perustuvia kahnauksia tai edes asiasta purnausta, vaikka satunnaisia muslimi- tai homopelkoisia yleisöosastoille kirjoitteleekin.

Toki tajuan, että moni saattaa elätellä kaunoja ja fobioita omassa päässään tai omissa piireissään, mutta julkisesti niitä ei huudella hyvien tapojen ja poliittisen korrektiuden nimissä. Huutelemattomuus luo turvallisemman ja myös kunnioittavamman ilmapiirin mielestäni, kun ei tarvitse kuunnella jonkun tollon möläytyksiä viattomille kanssaihmisille bussissa, tai pelätä, missä roihahtaa rasistinen yhteenotto.

Australiassa asuminen - ja sitä ennen Kanadassa asuminen - saavat itseni lähinnä hymähtelemään muutamien suomipersujen jankutuksille, että monikulttuurinen yhteiskunta nyt ei vaan voi toimia. Toimii näköjään täällä ja samoin Kanadassa - ja mitä muuta USA on kuin monikulttuurinen? Jenkkilän nykyiset talousongelmat johtuvat ihan muusta kuin kulttuurien sekoittumisesta, ja Kanada ja Australia puolestaan painelevat vihellellen menemään talouden saralla, kun muualla kituutetaan finanssihirressä.

Toisaalta E:ltä kuulen kauhutarinoita Pariisin mamu-ghettoutumisesta sekä siitä, miten Perthissä ei kuulemma ole yhtään oikeasti vaarallista asuinaluetta, kun Pariisiin tai joihinkin muihin Ranskan kaupunkeihin vertaa. Pelottava on tämäkin skenaario, joten tietenkään en väitä, että monikulttuurisuus toimii aina ja automaattisesti. Mutta ei se myöskään ole toimimatta aina ja automaattisesti.

Reilu viikko sitten juhlittu Australia Day on perinteisesti tärkeä Australian kansalaiseksi tulo-päivä, eli päivä, jolloin järjestetään vuoden juhallisin kansalaisuusseremonia. Vaikken kansalainen vielä olekaan, pääsin Australia Dayn huumassa oudolla tavalla patrioottiseen "samassa veneessä"- tunnelmaan ihan vain katselemalla kaikenlaisia ja kaikenvärisiä kanssajuhlijoita aussiväreissään, liput poskiin maalattuina: juuret ovat kellä missäkin, mutta nykyinen kotimaa on tämä.

Tunnelmaa voisi lähinnä verrata suomalaisten fiiliksiin, kun Suomi pärjää urheilukisoissa. Ollaan optimistisia, ollaan yhtä kansaa, ollaan ylpeitä omasta maasta. Alla Australia Dayn 2014 tunnelmia. Aussie aussie aussie, oi oi oi!