15.4.2012

Turistina

Suomi-vieraiden kanssa on kierretty Perthiä ahkerasti nyt viikon verran ja vielä pari viikkoa menoa edessä. Erityisiä kohokohtia tähän mennessä ovat ainakin itselleni olleet aiempaa kattavampi tutustuminen Fremantleen, sekä tämänpäiväinen täkäläistuttujen kanssa tehty autoreissu Kalamundan markkinoille, jatkonaan maisemakierros kotiin Perth Hills'ien eli Perthin kukkuloiden, Mundaring Weir-padon sekä Mundaringin kylän kautta. Kuvakavalkadia:

Freon venesatamassa on mukava käyskennellä. Myös avomerimaisemia näkee etsiytymällä hiekkarantapoukamaan venesataman ja Maritime Museumin eli Merimuseon väliin jäävälle kaistaleelle.
Freon venesatamassa on laiturien päälle rakennettuja ravintoloita ja kahviloita nälkäisille ja janoisille purjeveneiden katselun ystäville. Takana Little Creatures-panimoravintola sekä maailmanpyörästä hieman pilkahdusta.
Notre Damen yliopiston kampus Freossa on arkkitehtuuriltaan lumoavan italialaishenkinen ja täynnä vehreitä sisäpihoja, joille ei tosin ainakaan viikonloppuisin pääse. Renessanssi- ja uusklassistyyliset hiekkakivirakennukset löytää jotakuinkin venesataman (Marine Street), Phillimore Streetin ja Henry Streetin rajaamalta alueelta. 
Tämänpäiväinen autoreissu Kalamundan markkinoille (B) ja Mundaring Weir-padon (Reservoir ennen kohtaa C)  ja Mundaringin kylän (D) kautta takaisin kotiin. Kartta aukeaa klikkaamalla isommaksi.
Kalamundan markkinoilla oli tunnelmaa. Mukaan tarttui ainakin kennohunajaa, vihanneksia, ruukkukukkia ja yrttejä, sekä aamupalan jälkiruokina ihanat sitruunahillocrepesit eli muurinpohjalettuja vastaavat lätyt, oijoi. Haastetehtävä: tunnista kuvasta suomalaiset, löytyy 3 kpl - vaikka eräs torimyyjä luulikin meidän puhuvan venäjää (!).
Lemppareitani auringonkukkia Kalamundan markkinoilla, kuin suomalaisilla toreilla syyskuussa. 
Upeanvärinen bougainvillea, (jossain tulevaisuudessa siintävän) taloni ehdoton pihaköynnös.
Yrtti poikineen. Tässä ilmastossa kelpaisi viljellä omat salaattinsa ja mausteyrttinsä parvekkeella tai vaikka sisällä ikkunalla. Kun nyt vain se kauan kadoksissa ollut viherpeukalo löytyisi jostain - muualta kuin keskeltä kämmentä. Aion yrittää, tulevaisuudessa. Sitten kun on se bougainvilleatalo, viimeistään.
Mundaring Weir-padon lähistöllä, South Ledge Roadilla Beelun luonnonpuistossa on muutaman sadan metrin mittainen luontopolku jolta avautuu huikea näköala padolle.
South Ledgen luontopolulta. Etualalla Perthin seudulla yleisiä grass tree'ta eli ruohopuita. Kasvaa kuin jukkapalmu, mutta lehdekset ovat ihan kaislan näköisiä ja runko näyttää palaneelta ruoholta.
South Ledgen valoisaa eukalyptus- ja ruohopuumetsää.
Finskit vaeltamassa.
South Ledgen näköalatasanteelta Mundaring Weirin padon suuntaan.
Mundaring Weirin padolla, padon yli pääsee kävelemään joen toisen puolen piknik-alueelle.
Padolta avautuvat kauniit näkymät veden ylle. Hätätilassa voisi kuvan luulla olevan Suomesta...?
Yhä padolla.
Pato on valvontatornista päätellen ollut olemassa jo hyvän aikaa, tornin tyyli 1890-luvulta. Seudulle saapui ensimmäinen valkoinen asuttaja, brittiläinen botanisti eli kasvitieteilijä perheineen 1830-luvulta. Pato rakennettiin alun perin Kalgoorlien 1890-luvun kultakaivosten tarpeisiin: Kalgoorlieen on 550 km matkaa ja aikalaiset väsäilivätkin varsin modernit pumppu- ja putkisysteemit, jotta vesi saatiin sinne saakka - tässä hankkeessa peräti onnistuttiin!
Padon harjalta alas kurkaten. Vartijan mökki samaa tyyliä ja aikakautta kuin valvontatornikin.

2 kommenttia:

  1. Trust me, sa et halua bogainvillaa pihallesi. Se leviaa leviamistaan, tyontaa juuret ihanjokahelvetinpaikkaan eika pysy kurissa tiheallakaan hoitamisella. Tai tietty jos haluat vaan bogainvillan, niin sittenhan se on taydellinen :)

    Hitsi ku olis tienny etta meette Mundaringiin, olisin voinu suositella sielta viime vuoden Steak Sandwich-kisan voittajapaikkaa!

    VastaaPoista
  2. Oltiin niin aikaisin liikenteessä (oltiin tiellä jo klo 8 ja koko trippi ohi ennen lounasaikaa) että steak sandwhichit olis jääneet syömättä tälläkertaa. Mut nyt kun tiedän sun tietävän jonkun huippupaikan niin kysyn, kun on ensi kerran Mundaringiin asiaa!

    Mun puolesta ihmeköynnös (just tutkin suomenkielisen nimen) saa kasvaa vaikka koko talon peittoon että ei haittaa jos on hillitön kasvaja ja versoja - saatan tosin perua sanani siinä vaiheessa, kun ko. kuvailtu tilanne on jo päällä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!