1) Asiat, jotka ovat ensin eksoottisia ja ihmeellisiä, saattavat kääntyä jopa semiärsyttävän puolelle myöhemmin. Rakastan Australian luontoa sekä oman asuinalueemme vihreyttä ja puistoisuutta, mutta joka-aamuinen kakadujen karnevaali pihapuissa ottaa välillä pannuun.
Kakaduillla on erittäin kuuluva, raastava ääni, kriäääöhh-krrriiiiääöh-krrrrrriiöh eli liitutaulun raapimisen ja pahasti vireensä menettäneen falsettihevisolistin kombo. Kun makuuhuoneen edustan lehtipuu täyttyy kymmenistä kakaduista, joiden on pakko saada rääkyä pää punaisena auringonnousulle, ei aina luonnonystävän sydän muista sykähtää tälle upealle eläinmaailman näytelmälle.
E kerran ponkaisi sängystä makkarin parvekkeelle huutamaan täysillä shut up!! kakadulaumalle (ja todennäköisesti herätti puolet naapureista aamukuudelta), mutta seuraus oli, että parvi pöllähti järkyttyneenä yhtä puuta kauemmas ja jatkoi entistä kiihtyneempää rääyntää ja säksätystä sieltä. Eli tästä lähtien on vaan sinniteltävä tyyny korvilla ja muistettava, että tämä manner eläimistöineen oli täällä paaaaljon ennen meitä - joten antaa sen olla.
Samaan eläinmaailman ihmeet – kategoriaan menee myös tilanne, jossa yrittää nukkua teltassa leirintäalueella, ja ympärillä sinne tänne hyppelevät kengurut pilaavat yöunet tömpsähtelyllään. Kengut tykkäävät leirintäalueista ja turisteista ylipäätään, koska näiltä saa helppoja makupaloja joko suoraan tarjoiltuna, tai pudonneita muruja kyttäämällä.
2) Suomessa kyläillessä mikä tahansa vaikea asia tuntuu alkeistason ongelmalta, koska ainakin sen saa selvittää omalla äidinkielellään. Kun Aussilassa (tai missä tahansa ulkomailla) setvii mitä tahansa ongelmaa, se on aina tehtävä vieraalla kielellä ja sanavaraston riittämättä.
Kun ensimmäistä kertaa soittaa vaikkapa kaasuyhtiön asiakaspalveluun kaasuntulon katkettua, ei välttämättä tiedä oikeita termejä eikä myöskään halua antaa itsestään helposti pompoteltavaa tyhmää kuvaa toistelemalla jotain simppeliä tyyliin ”sinä anta minun rahat takas, minulle ei tulla kaasu!”.
Täällä oppii myös olemaan lannistumatta, jos muut eivät huomioi. Esimerkkejä: ausseilla on erityisesti porukalla keskustellessa ja innostuessaan tapana puhua toisten päälle, toisin kuin suomalaisilla. Tästähän suomalainen äkkiseltään ajattelee, että vai ei kiinnosta minun mielipiteeni, no en sitten sano sitä, siinähän jäät ilman, ihan oikein sulle!
Mutta vähitellen tähänkin tottuu ja sitä omaa asiaansa jankuttaa niin kauan, että se menee porukassa läpi – tai tajuaa, että ei tämä nyt ehkä se tärkein anti tähän keskusteluun olekaan, joten antaapa olla ilman sarvia ja hampaita.
Aussit ylipäätään toistavat asioita enemmän kuin suomalaiset, ilmeisesti varmistaakseen, että ollaan nyt samalla sivulla tästä. Samaten monille pitää sanoa sama asia kolmeen kertaan ennen kuin se rekisteröityy. En tiedä, siksikö, että ajattelevat jotain muuta keskustelun kuluessa, vai onko tämä jonkinlainen varmistuksen varmistus – tapa vain yleisesti.
Aussit eivät myöskään läheskään aina vastaa (työ)sähköposteihin, joten perään soittelu on normikauraa, ei henkilökohtaisen kaunan kierteen alku (vai et viitsi minun postejani lukea ja niihin reagoida, häh?).
3) Täällä oppii myös pitämään puoliaan sitkeämmin. Ongelmatilanteissa asiakaspalvelija tai muu vastapuoli sanoo usein ensin ei, mutta neuvottelemalla asia hoituukin, kun vain on kohtelias ja sinnikäs.
Olen kehitellyt teorian, jonka mukaan suomalaiset eivät mielellään anna suoraan huonoa palautetta esim. saamastaan palvelusta, koska eivät halua näyttää tunteitaan eivätkä myöskään halua joutua asemaan, jossa palautetta ei oteta tosissaan (myyjä saattaa vähätellä tapahtunutta ja pahimmillaan asiakas joutuu naurunalaiseksi paljastuttuaan nillittäjäksi).
Suomalaiset eivät myöskään palautteen kohteina usein osaa hyvittää tilannetta. Pieni esimerkki: kerran S-ketjun ravintolassa ostin mielestäni tarjousviinilasillisen, viini tuli pöytään, join sen ruuan kanssa, kaikki ok. Maksun koittaessa paljastui, että olin ostanut reilusti kalliimpaa viiniä.
Kun asiaa selvittelin, tarjoilija vain sanoi, että minun olisi pitänyt osata pyytää tarjousviiniä nimeltä, eikä vain sanoa, että minulla on kuponki (koska kuponki tietämättäni päti useampaan merkkiin eri alennusprosentein). Tarjoilija oli siis tuonut enempiä kyselemättä kalleinta pöytään ja tokaisi vielä, että johan sen join, joten myös maksan.
Vastaava esimerkki Australiasta. Nappasin ruokakaupassa tarjousjuuston ostoskoriin ja maksoin kaiken itsepalvelukassalla. Kuitista huomasin, että juusto ei ollutkaan alennuksessa (joo, olen pihi). Menin kysymään asiakaspalvelusta, missä vika. Myyjä tarkisti hinnan ja ilmoitti, että ostamani juusto ei ollut tarjouksessa olevaa merkkiä ”Maukas Kypsä Juusto”, vaan kalliimpaa merkkiä ”Kypsä Maukas Juusto”.
Hän kuitenkin ilmoitti samaan hengenvetoon, että koska varasto on tarjousjuustosta loppu ja tarjouslappu oli muutenkin hämäävästi ottamani juustomerkin lähellä, kalliimpi juusto lähtee tarjoushinnalla, ja sain liikaa maksamani neljä dollaria takaisin.
Tarinoista lie helppo päätellä, kummassa liikkeessä jatkoin asiointia – kyseinen ravintola tipahti listaltani jo ennen Suomesta muuttoa. Neljän euron jousto ravintolan puolelta olisi ollut heille pieni uhraus sen sijaan, että minua ripitettiin osto-osaamattomuudestani koko ravintolasalin kuullen ja karkotettiin asiakkuudesta iäksi.
Eivät aussitkaan aina toimi, niinkuin haluaisi, neuvottelit miten paljon vain. Hieno esimerkki on taloyhtiömme toiminta. Meillä on turva-avaimet, joista ei voi itse teettää kopioita. Kun tarvitsimme vara-avainta, se piti tilata taloyhtiön kautta. Viikon toimitusaika venyi 10 päivään, mikä nyt vielä menee.
Kun avain tuli, minun piti hakea se taloyhtiön toimistolta puolen tunnin bussimatkan päästä. Kotiin päästessäni sain huomata, että typerä avain oli kaiverrettu pari milliä liian paksusta metallista, eikä siksi mahtunut lukkoon. Just. Oli vissiin mittaus unohtunut ennen avaimen kaiverrusta.
Palautin avaimen toimistolle ja valitin tulikivenkatkuisesti, että miksi maksan tästä palvelusta täyden hinnan, kun kerran saan sutta ja sekundaa. Vastaukseksi tuli vain välinpitämätöntä ”en voi tälle mitään, avainseppä veloittaa meiltä tämän hinnan, emme pysty vaikuttamaan asiaan, ei ole meidän vika (ongelma)”.
Tulihan se toimiva avain sitten lopulta, vain kaksi viikkoa luvattua myöhemmin eli oikeastaan melkein ajoissa. Nyt odottelemme, että saamme hyönteisverkot takaisin ikkunoihin samaiselta taloyhtiöltä: ne otettiin koko kerrostalon ikkunoista pois uusimista varten ja täällähän ei voi tuulettaa ilman verkkoja, koska sitten on tupa täynnä torakoita ja muita isoja, ällöjä öttiäisiä. Verkot käytiin poistamassa tammi-helmikuun taitteessa, ja kohta on vasta huhtikuu, joten eiköhän se uusiminen tässä ihan pian tapahdu. WA eli Wait Awhile.
 |
| Maasta se pienikin ponnistaa ja sisulla siitä selviää. Myös punaisella maankamaralla Australiassa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!