4.3.2014

Hyppien keikkuen kotiin

Kotona taas! Viikonloppu meni enimmäkseen aikaerosta toipuessa (unettomuus, näin parin päivän kokemuksella voin sanoa, että en halua törmätä sinuun enää koskaan!), sekä erilaisia kodin askareita toimitellen. Kuten, matkalaukkua purkaen ja vanhoja vaatteita kaapista raivaten, jotta uusille on nyt tilaa. E puolestaan etsii parhaillaan uutta työtä, sillä seikkailufirma teettää tunteja kellon ympäri eikä korvaus ole oikein kohdillaan. 

E:n työnhakuun uppoaa mukavasti meidän molempien vapaa-aikaa: koska olen ainatukena-partneri, autan mm. etsimällä sopivia työpaikkaehdokkaita, oikolukemalla E:n työhakemusluonnoksia ja ehdottamalla viilauksia ansioluetteloon. Lopulta kumpikin saimme kertakaikkisen tarpeeksemme kotitöistä ja paperisodasta - täällä kun etenkin julkissektorille haettaessa työhakemuksen tulee olla jopa nelisivuinen ja hyvin yksityiskohtainen -, joten löimme hanskat tiskiin. Aika tehdä jotain ihan muuta. 

Pikainen tsekkaus netistä, onko odottamamme uusi "teemapuisto" jo auennut - - - ja olihan se! BounceINC eli aikuisten(kin) pomppulinna on itärannikolla jo toimiva bisnes, joka avasi äskettäin ovensa myös Perthin Canningtonissa. Idea on simppeli. Peltihalli on täytetty ja päällystetty erilaisilla, erikokoisilla trampoliineilla, joita on myös pitkin seiniä; sekä trampoliinisuorilla, joiden päässä on volttimonttu eli vaahtomuovilla täytetty kuoppa kaikenlaisten kierrehyppyjen vastaanottamiseksi.

Testipäivämme maanantai oli yleinen vapaapäivä eli myös koululaisten vapaa, ja trampoliinimaailma oli tupaten täynnä. Emme tajunneet ottaa tätä asiaa huomioon käyntiä buukatessamme: yllätys oli suuri, kun tajusimme paikan päällä, että tännehän tuskin mahtuu sekaan. Teoriassa pomppuilu on tarkoitettu kaikille lapsenmielisille, mutta käytännössä aikuisia oli joukossa ehkä 10% ja loput olivat lapsia tai vanhimmillaan teinejä. Kaikki kuitenkin pomppivat sulassa sovussa keskenään, eikä mitään aikuisten tai lasten alueita ole erikseen.
Systeemi toimii niin, että liput ostetaan tietylle kellonajalle tunniksi kerrallaan. Aika kannattaa varata netissä etukäteen, sillä päivätunnit oli jo aamupäivästä myyty loppuun, ja vain iltakuudesta eteenpäin oli tilaa. Kaikki samalle tunnille ajan varanneet saavat samanvärisen rannekkeen, jolla pääsee pomppualueelle. Kun tunti päättyy, kaikki paimennetaan ulos, ja seuraava ryhmä erivärisen rannekkeensa kanssa päästetään sisään. Myös itse trampoliineille joutuu jonottamaan – ainakin paikan ollessa täysi.
Jonot etenivät kuitenkin jouhevasti, ja saimme testata jokaista erilaista pomppualuetta antaumuksella. Kaikki toimi yllättävän kurinalaisesti. Jokaisella eri trampoliinipisteellä on oma valvoja, ja lisäksi teinit ja jopa aivan lapsetkin käyttäytyivät todella kohteliaasti eli mitään tönimistä, etuilua tai trampoliinin loputonta varaamista itselle ei tapahtunut.
E taisi olla se suurin trouble maker, sillä hän innostui etenkin trampoliinikentästä (trampoliineja vieri vieressä shakkiruudukon tapaan) niin, että pongahteli menemään pitkin kenttää sähköjäniksenä eikä aina tajunnut, että joissain trampoliiniruuduissa hyppi jo joku. Kullakin trampoliinilla saisi olla vain yksi ihminen kerrallaan turvallisuussyistä.
Itsekin onnistuin tyrmäämään yhden kymmenvuotiaan pojankoltiaisen hyppäämällä vahingossa päälle yrittäessäni parkour-temppua trampalta korokkeelle, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Paikan yksi erikoisuus on slam dunk eli korkealle seinään kiinnitetyt koripallokorit. Trampoliinilla otetaan kunnon pomput ja siitä jättidonkkaus koriin.
Itseäni donkkaus ei kovastikaan kiinnostanut, mutta kun korien tuntumassa henkeä vetäessäni eräs ujo pikkutyttö kysyi minulta, että onko tuo vain poikien juttu, oli reaktio välitön: ”ei sellaista asiaa olekaan kuin vain poikien juttu, tule, mennään!”. Ja onneton pyllähdyshän se meikäläisen donkkaus oli, mutta tuli testattua.
Harrastin joskus muinaisuudessa telinevoimistelua ja hypin silloin sydämeni kyllyydestä volttimonttuun, joten parhaat kokemukset itselleni olivat ne uudet: superkorkealle pompauttava jäykkä verkkotrampoliini; sekä edellämainittu trampoliinikenttä, jonka laidoille oli myös kiinnitetty viistoja trampoliineja seiniä vasten, joten siinä sai vaikka minkälaisia temppuja aikaan.
Yllättäen arastelin trampoliineilla, etenkin kentällä, pomppuilua enemmän kuin odotin. Tramppakentällä pomppaa helposti trampoliinien väliselle pehmustetulle, mutta silti kovalle reunalle. Itselläni ei meinannut ponnistusvoima riittää hyppäämään trampalta seuraavalle yhdellä pompulla, ja osuin helposti samaan ruutuun kaksi kertaa, joista toinen hyppy liian reunaan.
Pomppiminen on vaikeampaa kuin miltä näyttää, ja myös hurjasti rankempaa! Olin puolen tunnin jälkeen kohtuullisen puhki, mutta koska koko tunnista oli maksettu, piti vain jaksaa. Mietimme buukatessamme, että pitäisikö ottaa kaksi tuntia kerralla, mutta yksi tunti riittää enemmän kuin hyvin.
Superkuntoinen E riekkui kuin sokerihumalainen viisivuotias ja temppuili volttimontussa niin, että valvojan piti sanoa, että otahan poika rauhallisemmin – liian vaikeita ja vaarallisia temppuja yrität. Kun tramppakentällä pysähdyin vetämään henkeä ja aioin sanoa jotain, E pingahtikin menemään ympäri kenttää yhä uudelleen. Eli ainakin löytyi yksi tehokas keino purkaa työ- ja työnhakustressiä. Jos sattuu tilaisuus kohdalle tai tällainen rantautuu joskus Suomeen, äkkiä kokeilemaan!

Alla pomppupaikkoja kuvina. 




Yllä ja alla: tällaisia tramppakenttiä oli useampia ja suurin oli n. kolme kertaa kuvatun kokoinen. Näillä kentillä oli käynnissä dodgeball - eli polttopallokisat. Polttopalloa emme saaneet testattua, sillä niihin olisi pitänyt ilmoittautua omalla joukkueella ennakkoon. 

Oma tyylinäytteeni. Sinipaitainen hamehelmainen hyppijä keskirampilla. Matka vie kohti volttimonttua ja epäonnistuvaa etuperinvolttia (näyte A alla).

1 kommentti:

  1. Oih, ihan mahtava mesta. Pakko päästä testaamaan itsekin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!