Hääpukuja

Tänään astuin sellaisesta ovesta, josta en ole ennen mennyt koskaan. Nimittäin hääpukuliikkeen. Olen saanut kunnian toimia kaasona vuodenlopun häitään valmistelevalle morsiamelle ja tänään lähdettiin ensimmäistä kertaa yhteisvoimin liikenteeseen hääpukua metsästämään.

Perthinsuomalainen morsian on ehtinyt jo yhdet täkäläiset häämessut kiertää ja siellä saada hieman esimakua Australian bling blingistä. Kuvaukseksi riitti kuulemma kaksi sanaa: huh huh. Odottelinkin puoliksi innoissani, puoliksi valmiiksi kauhuissani, millaisia kimallekermakakkuja vastaan tupsahtaa.

Hääpukuliikkeisiin kuuluu näköjään tehdä ajanvaraus, ja ensimmäiseen kurvasimme aamuyhdeksäksi. Paikalla oli jo puolen tusinaa morsianta tukijoukkoineen. Kun odottelimme tiskin tuntumassa vuoroamme, päämyyjä alkoi lukea ajanvaranneiden nimiä nimilistasta. Ehdin jo suivaantua, että mihin sitä ajanvarausta tarvittiin, jos täällä kuitenkin mennään "fist come first served"-asenteella?

Hetikohta selvisi, että jokaiselle morsiamelle osoitettiin oma myyjä palvelemaan. Liikkeeseen siis otetaan vain se määrä morsiamia kerrallaan, kuin on myyjiäkin. Mitään shampanjalaseja emme saaneet kouraan - kuvitelmistani huolimatta -, mikä on toisaalta aamuyhdeksän huomioiden ihan hyvä asia.

Vanhempi rouvashenkilö haarukoi ensin morsiamen budjetin ja sen jälkeen tyylitoivomukset. Suureksi yllätyksekseni sekä tässä, että seuraavassa liikkeessä, myyjä todella kuunteli ja toi vain sellaisia pukuja näytille, jotka mätsäsivät morsiamen toivelistaan. Kuvittelin, että sieltä tulee tyrkkymyyntihengessä eteen vain kalleinta tylliunelmaa, morsiamen älähdyksistä huolimatta.

Harmi kyllä liikkeissä ei saa ottaa kuvia, joten yhtään näytekappaletta tarjonnasta ei ole tähän laittaa. Vähemmän oli säihkettä ja paljettia kuin odotin, mutta enemmän, kuin kuvittelisin suomalaisista liikkeistä löytyvän. Toisaalta, morsian on tolkun nainen, joten hänellä oli melko realistinen näkemys puvusta: sen on oltava kaunis mutta käyttökelpoinen, ei saa kuristaa hengiltä, kompastuttaa laahuksellaan, sokaista överitimangeilla eikä olla sellainen pönkkähame, jossa ei pääse edes vieraita halaamaan.

Morsiamen sovitellessa kaikenlaisia valkoisia unelmia viereiselle sovituskopille leiriytyi aussiseurue. Nuori, kaksvitonen morsian toivoi nähtäväkseen A-linjaisia melko simppeleitä pukuja. Hänellä oli mukanaan ulkonäöstä päätellen isosisko ja äiti. Pahempaa biatchia en ole hetkeen tavannut kuin kyseinen isosisko, joka ei pystynyt peittelemään kateuttaan ollenkaan!

Tässäpä otteita keskustelusta, jonka väkisinkin kuulin metrin päästä.

Pikkusisko: Aika kaunis tämä mekko.
Myyjä: Näytät tosi kauniilta, ihana hoikka vyötärö sinulla.
Isosisko: En malta odottaa, että saat lapsia! Sitten sinäkin opit, mitä on tosielämä ja miten raskauskilot jämähtävät!
Pikkusisko: Tämä on ihana, parempi kuin edellinen.
Isosisko: Nojoo, onhan se ihan ookoo... mutta huomaatko, äiti ei itke! Kun äiti näki minut ensimmäistä kertaa puvussani, hän ei voinut pidätellä kyyneleitään!
Pikkusisko: En tiedä, voinko tanssia kunnolla tässä puvussa. Pitäisiköhän olla tanssia varten eri puku?
Isosisko: Laitat verkkarit jalkaan tanssia varten.
Pikkusisko: Tämä on ehkä suosikkini näistä.
Isosisko: Mutta se ei ole ollenkaan niinkuin minun pukuni!
Myyjä (hymyillen): Morsianhan on se, joka puvusta päättää.
Isosisko: [kuulumatonta mutinaa ja nurinaa naama nurjana].
Pikkusisko: Onpa valikoimaa, vaikea päättää.
Isosisko: On tosi kauniita malleja nuo tuolla, siis nuo, joita sinä et halua sovittaa. Luulenpa, että minun pitää mennä uudelleen naimisiin.

Shock and horror-hetki iski siinä vaiheessa, kun suomimorsian totesi tietyn puvun laahuksesta intoileville myyjille, että enpä tiedä tuosta laahuksesta... Kun Suomessa ei ole oikein sellaista tapaa, jossa kaasot kulkisivat morsiamen takana laahusta kannattelemassa. "Mitä, häh, mitä varten ne morsiusneidot sitten on? Montako sinulla on? Kai he nyt voivat sen verran eteesi tehdä? Olisi suomalaistenkin aika oppia, miten nämä juhlat juhlitaan!"

Ero on siinä, että suomalaisille kaaso ja morsiusneito ovat eri asioita, mutta täkäläisille se on yksi ja sama. Pikku morsiusneitoja ei tällä morsiamella ole, ja Pippa Middleton-tyylinen laahuksen kannattelu ei oikein kuulosta suomalaishäiltä. Toisaalta, ainahan sitä voi rikkoa perinteitä tai luoda uusia. Laahusasiaa ei lyöty lukkoon suuntaan tai toiseen. Hyviä ideoita kaupoista tarttui mukaan, muttei vielä sitä pukua.

Yllä: muodikas tyllimekko osoitteesta modwedding.com. Alla omaan makuuni paremmin käyvä hillitty malli, tidebuybridal.com.