Paluumatka oli yhtä tuskaa, sillä E nappasi jostain nuhan ensimmäisellä viikolla ja sain tietenkin viruksen perinnöksi toisella viikolla. Niinpä kärvistelin poski- ja korvaontelot tukossa kaksi viisituntista lentoa Shanghai - Kuala Lumpur, ja Kuala Lumpur - Perth. Kyllähän se torkkuessa jotenkin meni, ahtaista Air Asia-halpalentoyhtiön penkeistä ja aina lennoilta löytyvistä, tuntikausia kirkuvista pikkuvauvoista huolimatta.
Laskut olivat se tuskaisin paikka, kun ilmanpaineenvaihtelu viilsi tukkoisia korvia kuin ruuvimeisseli. Kaiken huipuksi viereeni sattui tampio, joka otti kröhimiseni keskustelunavauksena ja alkoi pulputtaa: "Kaikilla on nyt yskä! Minullakin on! Veljellänikin on!" Kuule kiviäkin kiinnostaa. E herrasmiehenä otti keskusteluvastuun itselleen ja jututti pulputtajaa sillä aikaa, kun minä yritin nukahtaa ja unohtaa kivun.
Perth näyttää ihanan raikkaalta, vihreältä, siistiltä, pieneltä ja hiljaiselta jättikaupunkien ja ihmismassojen jälkeen. Matkan odottamaton sivuvaikutus on, että kumpikin huokaisimme helpotuksesta kotiovella - on tämä Australia aika mahtava maa. Ei pidä ymmärtää väärin kuitenkaan. Reissu oli tosi onnistunut siinä mielessä, että odotuksemme täyttyivät: näimme unohtumattomia maisemia, kiinnostavia historiallisia nähtävyyksiä, sekä uutta ja eksoottista menoa ja meinikiä.
Mutta akkuja täytyy ladata ainakin pari vuotta ennen seuraavaa Kiinan-reissua. Kumpikaan meistä ei jää ikävöimään tungosta, kaikkialla vellovaa ihmispaljoutta, mökää ja melua, metrossa tönityksi ja pusketuksi tulemista, saati röyhkeää etuilua jonoissa, joissa valkolainen jää kohteliaisuuteen tottuneena täysin jalkoihin.
Matka halkoi seuraavat paikat:
- Guangzhou. Manner-Kiinan puolella 100 km Hong Kongista luoteeseen, kiivaasti kasvava betoniviidakko ja lähtölaukaus matkallemme;
- Guilin. Iloinen, värikäs ja eläväinen neljän miljoonan asukkaan "pikkukaupunki", yksi matkan kohokohdista;
- PingAn. Kokonainen vuorenrinne ja laakso kaiverrettuna täyteen riisiterasseja sekä rinteeseen rakennettuja paalutaloja satojen vuosien takaa;
- Xi'an. Terrakotta-armeijan eli Kiinan ensimmäisen keisarin hautakammion koti;
- Peking. Pääkaupunki ja kommunistisen kaupunki(uus)suunnittelun mekka;
- Huangshan eli Keltainen Vuori. Luonnonpuisto ja vuoristo, joka on innoittanut jotakuinkin kaikkia Kiinan historian taiteilijoita käppyrämäntyineen ja majesteettisen korkeine, kapeine vuorenhuippuineen;
- Shanghai; värivalojen ja urbaanin sykkeen sydän, 24 miljoonan asukkaan megakaupunki.
Matkakertomus ja kuvia seuraa, kunhan saan valokuvat sortattua. E toimi hovikuvaajana, sillä oma pokkarikamerani irtisanoutui puolimatkassa ja E:llä puolestaan on laadukas ja hyvällä zoomilla varustettu luotettava kamera. Kärkeen kuitenkin ensivaikutelmia.
Top 4 raivostuttavat:
1) Se tungos. Ihmispaljous sinällään on kiinnostava ilmiö, jos sitä katselee jostain näkötornin huipulta. Mutta sekaan joutuessa alkaa äkkiä ahdistaa. Ruuhka-aika metrossa on yhtä piinaa, sillä kiinalaiset tönivät ja puskevat väkisin ja voimalla sisään ja ulos vaunuista. Siinähän ei myöskään ole kiinalaisten mielestä ideaa, että antaisi edellisten matkustajien poistua vaunusta ennen kuin sinne hyökkäävät uudet sekaan. Kaikki vaan isoksi tukokseksi vaunun ovelle yhtä aikaa niin hyvä tulee.
On myöskin ihan normikäytöstä, että vaunun ovelle seisomaan jääneet eivät halua ulos vaunusta, vaan pelaavat kännykkäpelejä tai kuuntelevat musiikkia kaikessa rauhassa hievahtamatta senttiäkään, tukkien kaikkien sisään- ja ulospyrkivien liikenteen. Tietenkin ongelma pahenee, mitä isommasta kaupungista eli ruuhkaisemmista metroista on kyse. Omasta mielestäni Peking oli metroista pahin loukku, mutta pienemmät Guangzhou ja Xi'an eivät jääneet kauas. Shanghaissa ihmiset käyttäytyvät fiksusti muulloin paitsi ruuhka-aikoina, jolloin kaikki ihanteet jonoista haihtuvat - samalla karjavaunumeiningillä painetaan kuin muuallakin Kiinassa.
Kiinalaiset vaikuttavat länsimaalaisen silmään todella käytöstavattomilta, sillä jonoissa leikataan eteen täysin surutta, olipa kyseessä lippujono, jono metroon tai kaupan kassalle. Ei selvinnyt, onko tämä kohtelu varattu vain länkkäreille, vai etuillaanko "kaikki kaikkia vastaan"-tyyliin aina. Ensimmäisellä viikolla jäimme hölmistyneinä jalkoihin, kun ananaskojulla tai nuudelitiskillä edellemme hyökki vasemmalta ja oikealta matameja, jättäen meidät seisomaan rahat käsissämme ilman ostosta.
Toisella viikolla alkoi toden teolla ketuttaa ja kehitimme metodin, jossa E ja minä seisoimme yhtä aikaa lippu- tms. luukulla ja suljimme tehokkaasti kaikki raot liikkumalla synkassa tukkimaan sen suunnan, mistä joku yrittää ohitella. Kiinalaisille ei ole ongelma esim. tunkea kahden ihmisen välistä etuilemaan lippuluukulle, kun se oma metrolippu on sata kertaa tärkeämpi kuin toisen/tuntemattoman lippu. Etuilu alkoi lopulta ärsyttää siinä mittakaavassa, että hyvä ettei käsirysyksi mennyt.
Esimerkiksi odottaessamme väsyneinä bussia pitkän vuoristopatikointipäivän päätteeksi olimme juuri astumassa bussiin sisään, kun jostain takavasemmalta kirjaimellisesti syöksyi kiinalaistyttö ohitsemme. Bussikuski katsoi, että tämän jälkeen ei ole enää tilaa ja läväytti ovet kiinni meidän nenän edestä. Jouduimme siis odottamaan seuraavaa bussia. Jos olisimme tajunneet ajoissa, että joku pian rynnistää ohi, jompikumpi olisi todennäköisesti kiskaissut tytön tukasta/repusta takaisin bussin ovelta ja omalle paikalleen jonottamaan, kuten kunnon ihmiset.
Absurdiuden - ja samalla raivostuttavuuden - huippu oli Pekingissä Tiantan- eli Taivaallisella Temppelillä, jossa kaikkiin rakennuksiin ei päässyt sisään, vaan sisälle sai vain katsella aidan takaa. Jonotin vuoroa ja kurkin sitten aidan yli tyytyväisenä, kun taakseni ilmaantui varhaiseläkeikäinen kiinalaistäti, joka viittä vaille kiipesi reppuselkään nähdäkseen sisälle!
Täti kirjaimellisesti painoa minua olkapäistä alemmas ja puski koko painolla päälle, jotta näkisi paremmin. Kun rouva älysi, että en erityisesti ilahtunut tästä kähminnästä, hän alkoi iloisesti nauraa. Nolostumisesta saati anteeksipyytelyistä ei tietoakaan, päinvastoin. Tädille minä olin se hassu ulkomaan elävä, joka leikistä suuttuu. Kulttuurishokki, tervetuloa, tässä olen.
2) Liikenne. Kiinalaiset nähtävästi hankkivat ajokorttinsa muropaketista tai sitten korttia ei tarvita/ole ollenkaan. Meno toimii periaatteella, että mitä isompi, äänekkäämpi ja kovempaa kiitävä kulkupeli on alla, sitä itsestäänselvempi etuajo-oikeus sille suodaan. Kiinalaiskuskit käyttävät autontorvea jatkuvasti. Se on tapa kommunikoida: hei täältä tullaan, pois alta. Iso osa kuskeista näyttää myös kuvittelevan, että töötti luo jonkinlaisen voimakentän, joka pitää auton turvassa. Senkun painaa ohitellen menemään vaikkapa sumuisella vuoristotiellä tihkussa, töötti pohjassa, ja mitään pahaa ei voi tapahtua.
Liikenne perustuu pelkoon ja luottamukseen: kaikki pelkäävät raskaampia kulkuneuvoja kuin itse, ja kaikki myös luottavat, että muut liikenteessä olijat eivät halua kuolla eli antavat tilaa pelastaakseen itsensä. Liikennevaloja kyllä noudatetaan, mutta niitä ei joka risteyksessä ole. Pienissäkin kaupungeissa (>1 milj. asukasta) autotiet ovat vähintään nelikaistaisia (kaksi kaistaa suuntaansa) ja joskus jopa kahdeksankaistaisia (neljä kaistaa suuntaansa). Tällaista tietä kun lähtee jalankulkijana ylittämään ilman vihreän valon suomaa "turvaa", paniikki iskee vähemmästäkin.
Kulkupelejä voi tulla mistä suunnasta vain, milloin vain. Vihreä valo jalankulkijalle tarkoittaa, että tiellä ei silloin kulje suoraan meneviä autoja. Sen sijaan kääntyviä autoja voi aina tulla, ja punaiset valot eivät koske kaikkialla pörrääviä skoottereita, sähkömopoja ja polkupyöriä. Lisäksi bussilla voi ihan hyvin heittää uukkarin kahdeksankaistatiellä, taksilla ajaa jalkakäytävällä, tahi autolla peruuttaa yksisuuntaista liikennettä vastaan, jos huomaa ajaneensa ohi juuri siitä risteyksestä, mistä halusi kääntyä. Eli suojatie ja jalkakäytävä tulevat isoissa lainausmerkeissä ja ilman mitään turvallisuustakuita.
3) Ennen matkaa kuulin paljon kauhutarinoita mm. kadulle syljeskelystä, jota kuulemma Kiinassa tapahtuu kaikkialla ja koko ajan. Kyllähän kröhimisen ja räkimisen ääniä kuuli, mutta enemmistö - ainakin nykyään - älyää klimpata pusikkoon, puiden juurelle tai roskikseen kadun sijasta. Myöskään reikälattiavessat eivät olleet alkujärkytyksen jälkeen niin hankala tai ällöttävä asia kuin alun perin kuvittelin.
Paria bussiaseman saastaista vessaa lukuunottamatta kaikki kohtaamani yleisövessat olivat kohtuullisen tai hyvin siistejä. Eniten reikälattiavessoissa haittasivat a) vessapaperin puute, b) märät lattiat ja c) se, ettei pyyhintäpaperia saa heittää "pönttöön" eli reikään, vaan se pitää nakata roskakoriin.
Kiinalaisvessat ovat lähtökohtaisesti ilmaisia, mutta niiden palveluihin ei sisälly vessapaperi. Joissain vessoissa paperia voi ostaa, mutta fiksuinta on pitää omaa vessapaperirullaa laukussa/repussa. Hyvä idea on myös pitää mukana nenäliinoja, koska niitäkään ei juuri mistään saa ilmaiseksi - ruokapaikoissa ei läheskään aina ole servettejä tarjolla. Vessoja näköjään suihkutetaan/luututaan ahkerasti, ja lattia on usein märkä. Hyvä hajujen kurissapidon kannalta, mutta on ärsyttävää liukastella sinne vessakoppiin.
Toisten ihmisten vessapapereiden näkemiseenkin näköjään tottuu, mutta toivoisi sen verran häveliäisyyttä, että paperit edes nakattaisiin sinne roskakoriin jätepuoli alaspäin... häveliäisyyskäsitys on kuitenkin aika eri, sillä Kiinassa näyttää olevan kohtuutavallista asioida yleisövessakopissa lukitsematta ovea. Montakin kertaa paukkasin koppiin ja samantien ulos anteeksi pyydellen, kun siellä jo ähelsi joku. Kuulemma perinteisissä vessoissa ei edes ole ovea, tai oven alapuoli on ristikkoa tms. läpinäkyvää ainesta. Lattialla kyykistelijän näkee siis helposti ulkoa. Tästä herää kysymys, että miksi se yläpuoliovi on olemassa, jos ei se peitä mitään? Ei voi aina ymmärtää.
4) Ilmansaasteet. Kiina on, ainakin kaupunkien keskustoissa, siistimpi paikka kuin kuvittelin. Guilin ja Shanghai loistivat lähes tahrattomina, kun taas Peking on aavistuksen nuhruisempi, muttei sekään mikään likainen ainakaan keskusta-alueella. Mitä pienemmille kujille tai mitä kauemmas kaupungin laidalle menee, sitä roskaisempaa - ja myös haisevaa - kaduilla on. Mutta jättikaupungit Peking ja Shanghai eivät ilmanraikkaudella juhli.
Peking on tunnetusti saastepilvien synnyinsija. Ilma ei katutasossa välttämättä tunnu tai haise sen kummemmalta kuin muuallakaan, mutta saasteet näkee päivänselvästi, mitä korkeammalta katsoo. Visiteerasimme China World Trade Centerin näköalakerroksessa 81 (huippufiini, kallis ravintola ja viinibaari) juomassa lasilliset, joiden hinnalla saimme ihmetellä maisemia ja ottaa kuvia. Näkyvyyttä oli alle puoli kilometriä joka suuntaan ennen kuin saastesumu peitti kaiken näkyvistä.
Huomasimme myös, että Pekingissä meistä kumpikin yhtäkkiä nuupahti, siis kasvojen iho muuttui vanhemman näköiseksi ja silmien alle ilmaantuivat komeat pussit. Toki matkan rasituksilla oli osuutensa asiaan, mutta vankasti uskon, että korkea hiilidioksidipitoisuus ja hapenpuute ruokkivat tätä rupsahdusta. Onneksi tilanne korjautui saman tien Perthissä.
Sama ilmiö, aavistuksen lievempänä, tuntui ja näkyi Shanghaissa. Kun katselin Shanghain World Trade Centerin näköalatasanteelta smog- eli savusumupilvistä esiin puskevia jättimäisiä tornitaloja, en voinut olla ajattelematta, että tältäkö näyttää tulevaisuus. Valtavia väkimääriä, tuhansien ihmisten massoille tarkoitettuja kasvottomia asumistorneja, nostokurkia ja pilvenpiirtäjä-rakennustyömaita loputtomiin, kaikkialla ajelehtivia ilmansaasteita. Toivottavasti ei. Pienemmissä kaupungeissa samaa saasteongelmaa ei ollut, eli ei Kiinakaan pelkkää saastepilven alla kärvistelevää massaa ole.
Näillä eväillä tänään. Nuhan kourissa näköjään ne miinusmerkkiset kokemukset nousevat ensimmäisinä pintaan, mutta reissuun mahtui myös paljon hienoja hetkiä, upeita maisemia, todella avuliaita ihmisiä sekä aivan mieletöntä tuuria. Palaan top 4 - huippuhetkiin, sekä siihen lupaamaani kuvitettuun matkakertomukseen pikapuoliin!
 |
| Kahden viikon saldo Google-kartalla. Mittakaavasta: Guangzhousta Guiliniin on ajomatkaa kuusi tuntia, ja Guilinista Xi'aniin saisi ajaa 59 tuntia (lensimme sen pätkän, kuten kaksi muutakin väliä). Toim. huom. 70% Kiinasta jää tämän kartan ulkopuolelle, eli aika iso maa on kyseessä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!