Kiinan kohokohdat

Kiina-bloggaus jatkuu, tällä kertaa myönteisemmillä aiheilla. Top 4 - hyvät puolet. 

1) Ihmiset. Koska emme puhu kiinaa, en voi väittää, että olisimme päässeet tutuiksi paikallisten kanssa etenkään näin lyhyessä ajassa. Mutta kaikesta tönimisestä ja tunkemisesta huolimatta sai kuvan, että kun ihmisiä oppii vähänkään tuntemaan, he ovat suorasukaisen auttavaisia ja ystävällisiä. Ehkä töniminen ja etuilu nyt vain muodostuvat tavaksi jättikaupungeissa, joissa on aina tungosta, ja jonkun empiminen lippuautomaatilla aiheuttaa minuuttien viivästyksen kaikille takanajonottajille.

Pienemmissä paikoissa (Guilin, Huangshan) kaikkialla hymyiltiin ja huikkailtiin meille nihao (hei!) tai hello (kiinalaisten suusta enemmän "haloo"). Valkonaamoja ei nähtävyyksiä lukuunottamatta näkynyt ollenkaan muualla kuin Pekingissä ja Shanghaissa (joissa niissäkin vain muutamia), joten paikallisten mielestä on jännittävää nähdä länkkäri. Etenkin lapsia alkaa kovasti naurattaa, jos heille hymyilee takaisin.

Kun Huangshanissa lähdimme bed & breakfast-majoituksesta eteenpäin kohti Shanghaita, yliystävällinen majatalon pitäjä vei meidät vajaan puolen tunnin matkan päähän bussiasemalle sähkömoponsa peräkärryssä. Istuimme kärryn penkillä matkalaukkujemme kanssa, katse taaksepäin, ja tämä oli sellainen paraati että harvoin olen vastaavan huomion kohteena ollut. Koko muu sähkömopoilla etenevä aamuruuhka vilkutti, hymyili ja moikkaili meille. Kuskimme ohjeisti: "smell, everyone's watching" (haiskaa, kaikki katsovat). Tarkoitti kylläkin "smile" eli hymyilkää :) Hymyilimme leveästi ihan ilman ohjeistustakin, sen verran hauska kyyti oli!

Näissä pienemmissä paikoissa moni alkoi jutella meille kadulla vastaantullessaan, mutta eipä ole aavistustakaan, mitä sanoivat kiinaksi. Äänensävystä päätellen jotain ystävällistä kuitenkin. Välillä joku osasi muutaman sanan englantia ja meiltä mm. kysyttiin: where are you? (missä olet), oletettavasti kysymyksen piti olla muotoa where are you from eli mistä olet. Eipä sillä, itse yritimme mongertaa muutamia lauseita turistikiinaa, huonolla menestyksellä: nähtävästi kysyimme jotain tyyliin "mikä on maksa?" kun olisi pitänyt kysyä "paljonko maksaa", jne.

Jos olet kuullut tarinoita siitä, miten kiinalaiset haluavat ottaa kuvia länkkäreistä, tämä ei ole keksittyä. Juurikin näissä pienemmissä paikoissa, ja usein myös nähtävyyksissä, jostain pölähti yhtäkkiä ryhmä kiinalaisia pyytämään lupaa ottaa kuva meidän kanssamme. Toiset pyysivät kohteliaasti ja myös kiittivät kuvan jälkeen vuolaasti, kun taas jotkut vain hyökkäsivät käsipuoleen kiljahtelemaan "foto, foto!" alkaen räpsiä kuvia.

Kadulla mansikoita ja tomaatteja myyvä mummo vänkäsi ensimmäisellä kerralla tuplahintaa ostoksestamme. Annoimme kuitenkin vain saman summan kuin muutkin, minkä ensin havainnoimme. Seuraavalla kerralla mummeli ilahtui kovasti nähdessään meidät, ja pyysi oikean hinnan heittäen mukaan vielä pari ekstrakourallista mansikoita. Kahden viikon aikana meiltä yritettiin nyhtää ekstraa hedelmäkojuilla vain kaksi kertaa - päätellen siis siitä, mitä näimme muiden maksavan. Muualla meille ilmoitettiin sama summa kuin paikallisillekin.

Katukeittiöruuan ja torihedelmien lisäksi muita ostoksia emme sitten tehneetkään, koska ei ollut aikaa shoppailla! Tuli huomattua, että kun kaksi energistä uteliasta lähtee reissuun, mukana ei ole yhtään järjen ääntä, eli puskimme menemään sata lasissa aamusta iltaan uusia nähtävyyksiä tutkimassa. Kaupoissa kiertely tai hotellilla lekottelu jäivät lomalla välistä.

2) Avuliaisuus. Tämä menee oikeastaan samaan kategoriaan kuin edellinen Ihmiset-aihe. Löysimme monta kertaa etsimämme paikan puhtaasti siksi, että ihmiset osoittivat meidät oikeaan suuntaan ilman, että edes pyysimme apua. Kiinalaiset osaavat nerokkaasti päätellä, että jos länkkäri esimerkiksi kikkailee jossain peräkujalla, tämä on todennäköisesti oikeasti matkalla juna-asemalle, jonne menee alikulkutunneli muutaman korttelin päästä.

Usein palloillessamme epätietoisen näköisinä tiennimiä etsien, ja etenkin jos otimme kartan esiin eli olimme selvästi avun tarpeessa, jostain ilmaantui avulias tyyppi neuvomaan, mihin suuntaan. Neuvot tulivat kiinaksi, mutta käsieleiden ja tarvittaessa ohjepiirrustusten avulla löysimme kuitenkin oikeille teille. Kerran avulias vartija saattoi meitä monta sataa metriä, kun emme pimenevässä illassa mitenkään löytäneet yliopiston kampusalueella kymmenien rakennusten joukossa sijaitsevaa hotellia. Vartija vieläpä läksytti mennessään kaksi muuta vartijaa, jotka olivat vain osoittaneet oikeaa tietä meille, lähtemättä saattamaan.

Edellä mainittu Huangshanin B&B:n omistaja otti sydämenasiakseen taata meille onnistunut Keltaisen Vuoren valloitus, ja ohjeisti meitä suorastaan sotilaallisella tarkkuudella. Hän keräsi meidät ja kolmannen turistin illalla ruokapöydän ääreen, otti esiin vuoren kartan ja jakoi tehtävät: "Te lähdette täältä kello kuusi aamulla ja menette tällä köysiradalla tälle huipulle. Siitä lähdette tähän suuntaan ja etsitte Beihai-hotellin kyltin. Kyltiltä kestää 22 minuuttia kävellä seuraavan hotellin kyltille, josta käännytte kohti tätä näköalapaikkaa, 'Apina Syö Vesimelonia'. Kuvien ottaminen mukaanluettuna tämä lenkki kestää 18 minuuttia."

"Sitten etenette muodostelmassa kohti 'Uskon Alku'-huippua ja sen katselemisen jälkeen jatkatte 'Mustaa Tiikerimäntyä' kohti. Puun juurelta kestää tunti kaksikymmentä minuuttia kulkea Läntiseen Kanjoniin, jossa teidän pitää pitää silmällä kelloa. Kello yhteen mennessä teidän on käännyttävä takaisin, jotta aikaa jää ennen pimeän tuloa laskeutumiseen alas vuorelta seitsemän kilometriä pitkiä portaita myöten". Armeijatyylinen synkronoikaa kellot-ohjeistus alkoi naurattaa, minkä kylläkin tukahdutin, koska omistaja oli vain avulias. Ja myös oikeassa suuntien ja aikataulujen suhteen. Viisitoista vuotta oppaana näköjään tuottaa tarkat aikataulutuskyvyt.

Matkan alussa lähdimme paikallisbussilla Guilinista kohti PingAn'in riisiterasseja. Bussiasemalla lipunmyyjä osasi selittää englanniksi vain, että "meiltä ei mene busseja PingAn'iin mutta lähelle, vaihdatte siellä". Emme tulleet kysyneeksi, missä ja miten meidän pitäisi vaihtaa, kun jo hyppäsimme viiden minuutin päästä lähtevään bussiin. Sanoimme lipputarkastajatädille, että yritämme päästä riisiterasseille. Onneksi suositut nähtävyydet ovat kaikkien tiedossa, ja lipputäti nyökkäili topakkana meille, englantia puhumatta.

Parin tunnin (totaalisen hullun vuoristokaahaus- ja tööttäys)bussimatkan jälkeen bussikuski löi yhtäkkiä jarrut pohjaan ja lipputäti alkoi kiivaasti osoitella tien toiselle puolen: PingAn, PingAn! Samaan aikaan penkalle pysähtyi vastaantuleva minibussi, jonka kuski viittoi meitä kyytiin: PingAn, PingAn! Eikun mukaan täyteen ahdettuun minibussiin seisomapaikoille, ja vartin päästä olimmekin PingAnin luonnonpuiston portilla. Sama minibussi vei meidät vuorta ylös riisiterasseille asti. Kuulimme jälkikäteen, että enemmistö PingAniin menijöistä ostaa opastetun kierroksen tai taksin suoraan Guilinista, koska paikallisbussien varassa matkustaminen on monimutkaisempaa. No, hyvin toimi meille.

3) Luonto ja puistot. Kiina on valtava maa, joten alueelle mahtuu useita erilaisia ilmasto- ja luontovyöhykkeitä. Harvoin näkee yhtä kaunista seutua kuin etelä-Kiinassa. Kuin suomalainen ylitsevuotavan vehreä lehtomaisema juhannuksenalusviikolla, mutta toiseen potenssiin lajikirjon ja isomman mittakaavan ansiosta. Myöskään Keltainen Vuori ei ole legenda turhaan - aivan mielettömiä jylhiä vuoristomaisemia luonnonbonsaimäntyineen ja kaiken keskellä purjehtivine pilvineen, jotka paljastavat ja peittävät näkymiä esiripun lailla.

Matkustusaika sattui todella nappiin, sillä etelässä oli jo alkukesä lehtevimmillään, kun taas pohjoisemmassa elettiin Suomen toukokuuta - hiirenkorvia, versoja ja vihreää orastavaa nurmea kaikkialla, herkkien hedelmäpuiden kukinta kauneimmillaan.

Matkaan mahtui kaksi luontovaellusta (PingAn'in riisiterasseilla ja Keltaisella Vuorella), ja nämä olivatkin loman kohokohtia. Myös Kiinan muurilla tunsi olevansa aika eristyksissä jossain Mongolian muinaisella rajalla, sillä valitsimme sellaisen pätkän muuria (Mutianyu), jonne eivät kaikki turistit tule. Toki sielläkin oli populaa, mutta kun oikein kovasti keskittyi ja löysi sopivan rauhallisen raon, sai yksikseen katsella polveilevaan vuoristoon ja kuvitella muurin loistonpäiviä.

Kiinalaiset näyttävät rakastavan puistoja ja hyvä niin. Suurkaupunkeihin tukehtuisi henkisesti ja fyysisesti ilman niitä. Guilinissa puistot ovat kunnia-asia, ja neljän joen ja järven ympäröimä saarikaupunki pääseekin parhaiten oikeuksiinsa vedenrajapuistoissa vaellellessa. Puistoissa on yleensä kivi- tai puurakennelmia, kuten paviljonkeja, siltoja, penkkejä ja muurinpätkiä, jotka sointuvat kauniisti ympäröivään kukkivaan luontoon.

Puistoissa tapahtuu kaikenlaista: Guilinissa vastaan tuli hyppivä, hihkuva, vilkuttava ja laulaa lallattava ryhmä (turisteja vai paikallisia, vaikea sanoa, sillä Kiinassa turistienemmistö on omaa kansaa). Järven keskellä saarella lauloi kuoro ja toisaalla harjoitteli soololaulaja. Hiljaisissa nurkissa ja notkoissa oli ryhmiä kaikenikäisiä ihmisiä taiji'a harjoittamassa. Suihkulähteen ääreen oli kerääntynyt ryhmä iäkkäitä miehiä: he kirjoittivat kalligrafiatekstiä katulaattoihin isoilla pensseleillä pelkkää vettä käyttäen. Olisi ollut todella kiinnostava tietää, oliko pian haihtuva teksti runoutta, filosofiaa vai peräti poliittinen kannanotto.

Pekingissä eniten pidin Tiantanin eli Taivaan Temppelin alueesta, joka on muurin ympäröimä iso puisto temppeliin kuuluvine rakennuksineen. Alue on historiallinen keisarillinen seremoniapaikka, jonka alttarilla uhrattiin ruokaa taivaan jumalille talvipäivänseisauksen päivänä seuraavan vuoden sato-onnen varmistamiseksi. Puisto on sekä turistinähtävyys että paikallisten - etenkin eläkeläisten - ajanviettopaikka, ja nimenomaan tämä paikallisten elämän seurailu oli kiinnostavaa. Penkeillä ja puistokatoksissa pelattiin korttia ja kiinalaisia lautapelejä, täälläkin lauloi kuoro, ja siellä täällä puiden lomassa harjoitteli taiji-ryhmiä.

Shanghain puistot puolestaan viehättivät tiptop-siisteydellään ja täydellisillä nurmikoillaan. Kukkaistutukset ovat just eikä melkein. Kadunlakaisijoita ja puutarhureita saa olla työllistettynä kokonainen armeija, ja nämä rahat menevät mielestäni oikeaan käyttöön.

4) Ekologisuus, jota ei yleensä yhdistetä Kiinaan. Maan elintaso tuo itselleni mieleen lähinnä Viron, eli Kiinasta löytyy sekä köyhiä seutuja että uutuuttaan kiilteleviä ostoskeskuksia ja asuinalueita. Toki kaikkein köyhimpiä maalaiskyliä emme nähneet rajoitetulla reissullamme. Rahanpuutteessa on se etu, että poisheitettävä halutaan minimoida. Esimerkiksi kiinalaisissa pikaruokaketjuissa ei käytetä kertakäyttöpakkauksia, vaan muovisia astioita. Sen sijaan länkkäriketjuissa kuten Mäkkärissä ja KFC:ssä kaikki pakataan kertakäyttöpahviin ja paperiin kuten lännessäkin.

Keskivertokiinalainen elää näkemämme perusteella melko nuukasti. Huangshanissa B&B oli kaupungin laidalla uudella rivitaloalueella, jolla kuitenkin eletään kuin maalla. Jokainen piennar, maapläntti ja rinne oli kasvimaakäytössä.  Kiinalainen ruokavalio perustuu kasviksiin, riisiin ja nuudeleihin, tofuun sekä vähäiseen kana- liha- ja luumäärään (maun vuoksi) siellä täällä sopassa.  Ei ihme, että porukka on niin hoikkaa ja hyväkuntoista, kun tähän dieettiin yhdistää runsaan kävelyn ja fyysisen työn. Amerikkalaiset ja saksalaiset turistit erottuivat väkijoukoista huutomerkkeinä. Räikeä ylipaino yhdisti lähes kaikkia näkemiämme länsituristeja.

Autot ovat yllättävän uusia ja vähäpäästöisiä, ja autojen kanssa yhtä yleinen kulkupeli kaupungeissa on sähkömopo tai -skootteri. Bensa maksaa Kiinassa lähes saman verran kuin Australiassa, eli siihen riittävät rahat vain varakkailla. Opimme, että sähkömopon lataaminen pistorasiasta maksaa kaksi yuan'ia (0,40 AUD tai 0,30 euroa), vie kolme tuntia, jonka jälkeen mopo kulkee 50 kilometriä. Uusissa taloissa on katoilla aurinkopaneelit ja auringolla lämmitettävät kuumavesisäiliöt.

Hiilivoimalat ja betoniteollisuus ovat tietääkseni pahimmat saastuttajat Kiinassa ja näistä saastepilvet enimmäkseen syntyvätkin. Raivostuttavasti Australia on kovasti innokas tuottamaan lisää hiiltä Kiinalle ja Aussilan pääministeri Tony Abbott ajaa uuden hiilisataman perustamista aivan Suuren Valliriutan tuntumaan, mikä tulee aiheuttamaan ympäristötuhoja myös riutalle. Että terveisiä kaikille niille, joiden mielestä nykymeno on ihan okei ja öljy, hiili ja kaasu ovat varteenotettava energianlähde pitkälle tulevaisuuteen: käykää Pekingissä. Mieli muuttuu äkkiä, kun aurinkoa ei näe viikkokausiin saastepilvien takaa.

Puistossa Guilinissa. Nättiä ja tunnelmallista oli. 

Kiinalaiset tykkäävät valaista rakennuksia, tällaisia komeita ääriviivavaloja näki joka paikassa kaupunkinähtävyyksissä. Huangshanissa (kaupungin nimi on myös Tunxi) oli valot vedetty överiksi ja mm. kukkulan päällä nököttävästä valaistusta temppelistä lähti lasersädeviuhka kaikkialle ympärille. 

Kiinan muuri ON suuri. Viimeisimpien mittausten mukaan muuria on olemassa yli 21 000 kilometriä. Ihmiskunnan historian suurin rakennelma ja tehty täysin käsipelillä. 

Hedelmäpuut kukkivat kaikkialla. Sää oli enimmäkseen pilvinen ja etenkin vuoristossa sumuinen. 

Vaeltamassa Keltaisella Vuorella. Ei korkeanpaikankammoisille. 

Satunnainen kiinalainen hääpari ottamassa hääkuviaan Shanghain liikenne taustanaan. Hääpareja näki kaikissa nähtävyyspaikoissa hääkuvien otossa. Itse olisin valinnut näyttävämmän taustan, kuten puiston tai vaikkapa 20 metriä tästä kuvasta oikealla avautuvan Shanghain pilvenpiirtäjä-värivalomaiseman.

Terveisiä kommunistisesta maasta, jossa isoissa kaupungeissa shopataan kunnes dropataan. Onneksi tänään on kapitalistisessa Perthissäkin late night shopping day eli jokaperjantainen jatkettu aukiolo, niin saa tehtyä lomanjälkeisostoksia iltayhdeksään saakka normi-iltakuuden sijasta.
 
Nam nam, herkullisia kananjalkoja - not! Ei ostettu kertaakaan näitä kaikkialla myytäviä välipaloja.