15.5.2014

Muutoksen perässä

No niin, menin sitten itse lankeamaan kateuden ansaan, vaikka aiemmin ihmettelin, mikä niissä muiden blogeissa voi tällaista tunnetta herättää. Kyselin tutuilta uusia blogivinkkejä ja sain muiden muuassa vastaukseksi linkin Olgan kotona – blogiin.

Kotivinkin bloggari Olga Temonen elelee onnellisena maatilallaan lastensa ja miehensä (ex-Apulanta-bänditähti Tuukka Temonen) kanssa, ympärillä tietysti liuta kissoja, koiria ja hevosia. Olga ratsastaa, hoitaa puutarhaa, leikkii lasten kanssa, kokkaa ja leipoo päivittäin.

Näyttelijä-tuottaja Olga tienaa osan elannostaan kirjoittamalla, mikä on oma unelmani! Jonka tavoittaakseni en kylläkään ole erityisesti tehnyt mitään... Pahus vieköön. Hyvä Olgalle, mutta entäs minä, joka en vietä Olgan mallista ”teen pelkästään niitä asioita, joista tykkään”-elämää?

Toki tajuan, ettei kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista, eikä edes Olga pysty välttämään rutiineja, rahahuolia, siivouspäiviä, perheriitoja, lasten känkkäränkkäilyä ja muita arjen kamppailuja. Mutta kuka jaksaisi lukea blogia, joka on pelkkää räntäarkea kesäkukkien istutuksen sijasta?

Ei tarvita sherlockia ratkomaan, että syy murjotukseeni on enimmäkseen Australian talvi. Kylmähän täällä ei vielä ole, ainakaan Suomen mittapuulla. Mutta olen huomannut, että aina kun pimeä aika koittaa, minuun iskee kummallinen levottomuus ja huoli siitä, että elämä menee sivu suun. Kun aamulla herää pimeässä ja illalla töistä päästessä alkaa hämärtää, tuntuu, ettei mitään muuta päivään mahdukaan kuin töissäkäyntiä.

Epäilen vahvasti, että enää sopeutuisin ollenkaan suomalaiseen vuodenaikojen vaihteluun. Loppukevättä, kesää ja (aurinkoisia) syksypäiviä rakastan, mutta lannistavat talvet menisivät ehkä nippanappa kirkasvalolampun, D-vitamiinitablettien ja satojen glögilitrojen voimalla. Jos edes niillä.

Nykyinen työni koostuu sen vahtimisesta, että kaikki tehdään tismalleen pykälien mukaan - yhtään minkään luovan ajattelun sijasta. Ei ihme, että tällainen tyrkkii lopulta ”muutosta halutaan”-rintamalle.

Muutosta hidastaa se, että harmillisesti työmarkkinat ovat täällä nyt hiljaiset. Töitä yhä etsivä E:kin on saanut kuulla useammasta rekrytoimistosta, että markkinat ovat nyt itärannikolla, sori.

Toinen tunnistamani orastava tylsistymissyy on, että pian kolme vuotta Perthissä asuttuani tästä uudesta kolkasta on osittain karissut uutuudenviehätys. Yhä edelleen Australia on mielestäni parhaita, ellei peräti paras, maa asua ja elää. Mutta samassa kaupungissa on vain rajallinen määrä nähtävyyksiä, uusia paikkoja, tapahtumia ja korttelikahviloita, joita voi ihmetellä, tutkia ja testailla.

Lopulta kaikki on käyty läpi ja typerä seikkailijaveri kysyy: ”mitä seuraavaksi?”. Pitääkin olla tällainen levoton utelias. No, ehkä ihmiskunta olisi ilman tutkimusmatkailijageeniä jumittunut savanninkulmalle pyörää ja tulta keksimään aina nykypäivään saakka. Ja onneksi toimisto-oravanpyörästä saa ekstralomia, jos uhraa palkkarahoja vapaapäiviksi.

Koska olen myös innokas politiikan seuraaja, on täkäläinen poliittinen meno lannistanut viime päivinä. Juuri tällä viikolla sekä WA:n osavaltion että Australian valtion oikeistohallitukset menivät sorkkimaan budjettejaan eli harjoittamaansa politiikkaa kylmäverisempään suuntaan.

Australia muun muassa päätti juuri tilata Amerikasta 58 hävittäjää jo tilattujen 14:n lentsikan lisäksi, ja leikkasi tämän rahoitusta varten rajusti sosiaaliturvaa ”nuoriso”- eli alle 30-vuotiailta työttömiltä; sekä eläkeläisiltä ja lapsiperheiltä.

Samalla valtio leikkasi yliopistojen rahoitusta ja vastavuoroisesti antoi niille vapaat kädet laskuttaa mitä lystäävät tutkinnoista. Opiskelu tulee entisestään kallistumaan nykyisistä kymmenistä tuhansista dollareista. Opintotukea ei täällä tunneta, vaan kaikki on rahoitettava lainalla tai pappa betalar-mallilla.  

Sen sijaan rahaa riittää pahimmille saastuttajille uudesta miljardirahastosta. Siitä maksetaan tukiaisia, jos bisnes haluaa vähentää päästöjä. Mitään rangaistuksia ei ole luvassa, jos eivät halua. Ja toisin sanoen siitä tehdään veronmaksajien kustannettava ongelma, että osa yrityksistä ei ole vielä leikannut päästöjä pari vuotta voimassa olleen (melko löysän) päästövero-ohjelman alla.  

Tuloksena on kylmempi, eriarvoisempi ja ankarampi Australia. Maan fair go - ja no worries -meininkiin tällainen ”myimme sielusi äärikapitalismin demoneille”- henki ei mielestäni sovi yhtään. Ei se kyllä sovi muuallekaan.

Maatilaa, lapsikatrasta ja hevostallia en itselleni kaipaa, mutta kylläkin mielekkäämpää eli innostavampaa päivittäistekemistä kuin nykyinen kahdeksasta neljään pilkkua viilaamassa-toimistorutiini. On tämä maailma hankala, kun ihmisen pitää tienata leipänsä tavallisissa töissä vaikkapa matkustelun ja siitä kirjoittamisen sijasta! (First world problem alert...).

Turhautumiseni ydin piilee siinä, että idealistisesti unelmanani on muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Miten ja missä tämä muutos tehdään, en vielä tiedä, enkä mielestäni ole asian eteen läheskään riittävästi tehnyt.

Bloggaus auttaa vähäsen: ainakin tätä väylää pitkin pääsen kertomaan, miten muualla eletään. Se taas toivottavasti herättää ajattelemaan, että ”ai noinkin voi olla”; enemmistö maailman ihmisistä ei ole pahoja vaan aika jees tyyppejä; ja kannattaa uskaltaa vängätä elämää siihen suuntaan, johon sen haluaa kulkevan.

Sitä mullistavaa muutosideaa – elämän, ja maailman – odotellessa!
Muutos on hyvästä. (c) Luiza Vizzoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen välittömästi tarkistuksen jälkeen ja vastaan pian :)