Kiina: Guilinista Xi'aniin, tuuria matkassa

Neljäs päivä kotona ja uusia reissuideoita ja -mahdollisuuksia puskee jo ovista ja ikkunoista! Kuun loppuun pamahti suunnitteille road trip Kalbarriin, merenrannan jylhään luonnonpuistoon n. 600 km Perthistä pohjoiseen kaveripariskunnan kanssa. Ensi vuodelle on myös vaikka mitä mietittynä: näiden toteutus on rahansäästötahdista kiinni, eli varmistuvat myöhemmin. Pitääkö tässä perustaa vielä erillinen matkablogi tämän Australian arjen rinnalle, jää nähtäväksi.

Ja palataanpa siihen menneeseen reissuun.

Päivät 2-7, Guilin ja Xi'an. Bussimatka Guangzhousta Guiliniin vei seitsemisen tuntia, välimatkaa on vajaa 600km. Pitkänmatkan bussimatkustus on Kiinassa tavallista, koska se on kolmesta vaihtoehdosta (bussi, juna, lentokone) edullisin eli tavallisen kansan ulottuvilla. Bussi oli hieman nuhjaantuneen oloinen, mutta ei kauhutarinoiden veroinen kuitenkaan eli ei pullistellut kanoja, ankkoja ja muuta karjaa. Vain tavallisia ihmisiä tavallisine matkalaukkuineen.

Kiinassa ei kannata lähteä minnekään - eikä koko maahan ylipäätään - ilman korvatulppia. Enemmistö matkustajista nukkui koko matkan, mutta aina joukossa on muutama kiljahteleva tai itkevä pikkulapsi; joku puhuu kännykkään kuvitellen, että ääni kantaa vain huutamalla; ja bussikuski tööttää ihan kaikelle vastaantulevalle kuin viimeistä päivää.

Kun lippuluukulla kysyimme, onko bussissa vessaa, iloinen vastaus oli: "ehkä on, ehkä ei!". Paljastui sitten, että bussin vessa oli lukittu koko matkan ajan eli oli käyttökiellossa. Opimme kokemuksesta, että pitkänmatkan matkustukseen kuuluu vessa- ja ruokatauko n. 3,5 tunnin ajon jälkeen (sama kaava toistui muillakin parilla pitkällä bussireissullamme). Mitä syrjemmällä maalla ollaan, sitä alkeellisempi taukopaikkakin on, mutta ihan riittävä vessahädän ja nälän painaessa.

Guilinista kumpikin tykkäsimme kovasti, sillä se oli riittävän pieni (4 milj. asukasta), eläväinen ja eksoottinen, mittakaavaltaan enimmäkseen käveltävissä, siisti ja kauniiksi laitettu. Jos pitäisi valita matkalta "autenttinen kiinalainen kaupunki, joka on myös länsituristille helppo", valitsisin Guilinin. Värikkäitä katuruokabasaareja, hilpeää menoa, ystävällinen asenne länkkäreitä kohtaan. Luonnonläheiset järvi- ja puistomaisemat viimeistelivät hyvät fiilikset.

Guilinista teimme päiväreissun PingAnin riisiterasseille, jotka olivat turistimassoista huolimatta todellakin näkemisen arvoisia. Sukupolvien ja taas sukupolvien sitkeän uurastuksen tulos: vuorenrinteille rakennettu pylvästalokylä ja kokonainen laakso täynnä riisiportaita. Valitettavasti missasimme parhaat näyt, sillä vesi riisiterasseille lasketaan vasta toukokuussa. Nyt ne olivat vielä kesannolla, eli meiltä näi näkemättä, miten vuoret ja pilvet heijastuvat valokuvauksellisesti vesiportailta.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli jokiristeillä Guilinista läheiseen Yangshuo'hon, sillä matkalla näkee komeita sokeritoppavuoria ja Yangshuo on muutenkin kuuluisa kauniista maisemistaan. Vaihdoimme tämän keikan kuitenkin riisiterasseihin, sillä bussi Guangzhousta Guiliniin ajoi Yangshuon vuorimaisemien halki. Järkeilimme, että saman näkeminen veden päältä tuo vain vähän uutta. Säästyimme myös turistiriistolta, sillä jokiristeily olisi ollut tuplasti riisiterasseille hankkiutumista kalliimpi aktiviteetti.

Guilinissa majoituimme historiallisella, keisarillisella linnoitusalueella, joka on nykyään yliopistokampuksena. Muinaisen muurin rajaama alue oli rauhoittavan kaunis ja vehreä, aamulla linnut visersivät pensaissa ja ilma tuoksui huumaavasti ylang ylang-kukilta. Ainoa probleemi hotellissamme oli, että se oli mahdottoman vaikea löytää booking.comin tietojen perusteella. Onneksi saimme lopulta apua lähistön asuintalon vartijalta.

Yleismainintana hotelleista sanottakoon, että niissä on taatusti kylmä talvisin. Nytkin, kevään ja alkukesän mittaan, lämpötila laski öiksi kolkonkosteaksi. Onneksi otimme tästä selvää ennakkoon ja mukana oli talvivarustusta, kuten hehkeät kerrastot... Booking.comissa arvosanoja 7-8 saaneet kahden-kolmen tähden hotellit olivat ihan ok, eli peruskuntoisia ja perussiistejä. Petivaatteet oli kaikissa hyvin pesty, mutta kylppärien siivous ei siivoojia suunnattomasti kiinnosta pölykasoista nurkissa ja hiuksista lattiakaivossa päätellen.

Jos olet äärimmäisen herkkä toisten jättämälle lialle, valitse mieluummin luksushotelleja. Toisaalta, reissun paras majoitus löytyi Xi'an:ista backpacker-hostellista, jossa varaamamme yksityishuone osoittautui tyylikkääksi ja moitteettoman siistiksi loft-ratkaisuksi. Myös Huangshanissa B&B:ssä uutuuttaan kiiltelevä huoneemme jättisänkyineen oli täyden kympin veroinen. Kummassakin majoitus maksoi $10/hlö/yö eli seitsemän euroa per nuppi!

Guilinista etenimme lentämällä Xi'aniin, joka on muinainen Silkkitien porttikaupunki sekä Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huang'in valtaistuinseutua. Keisari Qin yhdisti toraisat ja sotaisat naapuriheimot yhdeksi valtioksi ensimmäistä kertaa Kiinan historiassa vuoden 220 eKr. tienoilla. Qin myös rakennutti ensimmäiset osat Kiinan muuria (jota yhteensä rakennettiin vuosisatojen ajan pätkissä). Parhaiten Qin tunnetaan kuitenkin mausoleumistaan, jossa keisaria saattoi tämän viimeiselle matkalle tuhansien savisotilaiden massa, terrakotta-armeija.

Ennen terrakotta-armeijan kohtaamista ensimmäinen haasteemme oli kuitenkin löytää varattu majoitus Xi'anissa. Lentokenttäbussi saapui keskiyöllä keskustaan, ja Guangzhousta saatu oppi - ei karttoja saati turisti-infoja missään - porautui nyt toden teolla aivoihin. Jättileveillä nelikaistateillä pimeässä kiisi vain takseja, ei muita autoja saati jalankulkijoita missään. Tuktuk-kuskien lauma hyökkäsi ympärillemme saman tien bussista astuessamme. Karistimme heidät kannoiltamme ja suuntasimme sisään ensimmäiseen hotelliin, joka eteen sattui. Varmasti sieltä kartan saa, ja neuvoja? No ei kumpiakaan.

Respa ei osannut selittää, mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä löytääksemme oikean osoitteen, ja kaupungin karttoja ei tietenkään ollut normipalveluna tarjolla, edes maksusta. Lähdimme eteenpäin etsimään seuraavaa apuhotellia. Ei mitään missään. Aikamme paarustettuamme pysähdyimme tienvarteen miettimään vaihtoehtoja. Olo oli hieman epätoivoinen. Samassa rinnallemme pysähtyi taksi, jonka kuski alkoi maanisesti viittoilla meitä sisään. "Äkkiä, äkkiä!". Hölmistyneinä ja paremman idean puutteessa nakkasimme laukut ja itsemme takapenkille.

Kuski kaahasi eteenpäin samalla, kun yritimme näyttää osoitetta paperilta. "Tiedätkö tämän osoitteen?" E toistuvasti tivasi. Kuski ei vastannut, ei reagoinut edes nyökkäämällä. Puski vain eteenpäin, soitti kännykällään jollekulle. "Ei hyvä merkki, jos hänen pitää kysyä neuvoja joltain muulta", E mutisi synkästi. Itseäni alkoi epäilyttää, että soittikohan edes mihinkään neuvopaikkaan, vai peräti muille taksikuskeille/jengilleen: "kyydissä on kultamuna, kaksi pöllämystynyttä länkkäriä. Nyt tuli palkkapäivä kaikille". Sydän alkoi hakata.

Kuski pyyhälsi eteenpäin hullun lailla, isosta liikenneympyrästä vasemmalle, kaupunkia halkoen, kaupungin muuria kohti, muurin alta ulos... tässä vaiheessa panikoin ja totesin E:lle, että kyyti loppuu tähän. Vaadimme kovaan ääneen kuskia pysäyttämään täsmälleen NYT. Muistin selvästi, että majoituksemme on kehämuurin sisäpuolella, ei ulkona! Kuski pysäytti keskelle risteystä, näreissään, tiuski meille jotain kiinaksi. Katsoimme mittarista summan 8,80 ja nakkasimme hänelle 10 yuania ennen kuin riuhtaisimme laukut ulos keskellä vilkasliikenteistä risteystä, syöksyen äkkiä jalkakäytävälle. Ukko ei ollut viitsinyt edes laitaan ajaa.

Taksi kaahasi takaisin liikennevirtaan perävalot vilkkuen. Neljän suunnan risteyksestä eteenpäin, taksin menosuunnassa, näkyi motellin neonvalomainos. "Kysytään tuolta", päätimme. Kohdalle paarustettuamme tajusimme lannistuneina, ettei nelikaistatien yli ja motellin ovelle pääse tässä kohtaa. Jossain on oltava toinenkin hotelli tai motelli, joten eikun eteenpäin. Parin minuutin päästä näkyi meidän puolellamme kadunvarressa avoin kerrostalon ovi valaistuun aulaan. Sinne sisään.

Aulassa oli concierge eli aulavahti torkumassa. Kysyimme, löytyisikö karttaa. Nainen näytti neljää sormea ja osoitti hissejä kohti. Neljä? Häh? Neljä mitä? Pyysimme uudelleen karttaa, sama vastaus. Samassa myös vartija peremmältä aulasta astui lähemmäs näyttämään "neljä". Hän viittoi meidät hissejä kohti, avasi ovet, jotakuinkin tyrkkäsi meidät sisään ja painoi nelosnappulaa. Ehkä neloskerroksessa on joku, joka osaa neuvoa, ajattelimme typertyneinä. Hissin ovet avautuivat kerroksessa, ja ovien takana...

Oli etsimämme majapaikan aula. Xi'an Green Forest Hostel.

Hysteerisestä naurua pidätellen, mieletöntä tuuriamme kiitellen, onnistuimme kirjautumaan sisään ja pääsimme nukkumaan kodikkaaseen loft-hotellihuoneeseen.
Taksikuski ei ehkä ollutkaan gangsteri.
Mutta silti pelottava kuin mikä.

Terrakottasotilaat ovat todellakin näky, jota varten kannatti matkustaa ja maksaa rahaa. Tuhansia ja taas tuhansia yksilöiksi muovailtuja, hieman luonnollista kokoa isompia patsaita armeijamuodostelmassa. Mukana on myös oikean kokoisia savihevosia sekä hevosten vetämiä taisteluvaunuja. Itselleni suurimmat yllätykset olivat, että terrakotta-hautoja on itse asiassa ainakin kolme; isoimmassa löydöksessä sotilaat on ryhmitelty marssimuodostelmaan eli rinnakkaisiin neliriveihin; ja patsaat on pitänyt paikata takaisin kokoon sirpaleista, sillä ne olivat kaikki enemmän tai vähemmän tuusan nuuskana vuosituhantisten maamassojen alla löytöhetkellään.

Tässä on todellinen Herkuleen urotyö, jota arkeologit edelleen suorittavat. Kaivavat esiin patsaita, joita on yhteensä tuntematon määrä (tähän mennessä on löydetty 7000 patsasta, mutta kaivaukset eivät ole päättyneet). Mittaavat ja dokumentoivat kaiken, ja liimaavat patsaat savella takaisin kokoon! Työtä on tehty löytöajoista 1970-luvun lopulta saakka, eikä vielä ole lähellekään valmista. Huhhuh. Ja uudelleen huhhuh.

Mausoleumin ympäristö sen sijaan on pahinta markkina-hurlumheitä, mitä ajatella saattaa. Terrakotta-armeijan kolmelle haudalle sekä museolle johtaa n. kilometrin mittainen markkinakuja, jota ei voi ohittaa. Joka kojussa myydä tyrkytetään jotain turhaa, suurimpana shokkina koirantaljoja. Luit oikein, koiran. Kun menimme lähemmäs varmistamaan epäilystämme, myyjä syöksähti vouhaamaan: "Wolf, wolf!". Susipa hyvinkin... yksi vaalea, pilkullinen talja näytti pelottavasti lumileopardilta, vakavasti uhanalaiselta eläimeltä, mutta lähempi tutkiminen osoitti, että pilkut oli maalattu karvaan. Just. Mutta sääli sitä kiinalaista chow chow'ta, josta kyseinen "lumileopardi" oli tehty.

Matkalla Xi'anista terrakottamuseolle (parin tunnin bussimatka) pysähdyimme toiveikkaina paikkaan, jota mainostettiin keisarin kuumina lähteinä. Jossain historian vaiheessa silloinen keisari perusti kuumien lähteiden luo palatsialueen - mikäs se on kuumissa kylvyissä rentoutuessa. Nettikuvissa kauniit mallit lillivät onnellisina mineraalikylvyissä, joten pakkasimme innoissamme mukaan uikkarit ja pyyhkeet. Virhe. Paikasta löytyi jonkinlainen keisarillinen teemapuisto, eli tekovanhaa kiiltelevä "palatsialue", joka ei ollut alkuperäistä nähnytkään.

Tämän vielä kesti - olihan idea kuitenkin esitellä, millaista elämä loiston päivinä oli ollut. Mutta ei siellä mitään kuumia lähteitä ollut! Pari höyryävää muinaista allasta oli jäljellä, mutta uimaan oli yleisöltä tiukasti pääsy kielletty. Erillismaksusta olisimme saaneet uittaa jalkoja betonisissa jalkakylpyaltaissa, minkä jätimme väliin. Kun sisäänpääsy alueelle maksoi $25/nenä eli kiinalaisittain ryöstöhinnan, ekstramaksu naurettavasta jalkakylvystä oli läpsäys turistien kasvoille.

Xi'an ei muuten tehnyt erityistä vaikutusta, alkuperäistä, komeaa kaupunginmuuriaan lukuunottamatta. Mitään muuta historiallista ei Silkkitie-kaupungissa ole kommunistisen uussuunnittelun eli kaupunkirakenteen jyräämisen kourissa sitten säilynytkään, lukuunottamatta muutamaa pagodaa eli kerrostemppeliä, keisarillisia merkinantotorneja sekä historiallista moskeijaa.

Kamera täynnä terrakottakuvia jatkoimme odottavin mielin lennolle kohti Pekingiä, josta lisää piakkoin.

Yllä ja alla: bussimatkalla Guiliniin. Sokeritoppavuoria, riisipeltoja, maalaiskyliä. 

Yllä ja alla: Guilinin värikkäistä ruokabasaareista. Juuri mitään ei maisteltu kylläkään, sillä oltiin pöljät juuri syöty raivostuttavan kallis (pakaste)pizza länkkäriravintolassa sudennälkäämme, ennen kuin tämä ruokataivas löytyi!

Yllä: Guilinin ylpeys, auringon ja kuun pagodat. Oikealla modernimpaa arkkitehtuuria.

Yllä: Historiallinen kellotorni Xi'anissa. Ainoita säästyneitä vanhoja rakennuksia. 

Yllä ja alla: Xi'anin moskeijan ympärillä levittäytyy muutaman korttelin kokoinen muslimialue (Silkkitien peruja), jolla sijaitsee kaupungin vilkas ruokakoju- ja tavaratori. 

Yllä: Xi'anin moskeijan komea turkoosi katto. 

Yllä: Nykyaikainen Xi'an, värivaloja piisaa. Aukioilla on kokoa kommunistiseen malliin. 

Yllä ja alla: Terrakotta-armeija. Kuvissa kolmesta löydetystä haudasta suurin ja vaikuttavin. Jokainen sotilas on muovailtu omannäköisekseen. Jopa hiustyylit vaihtelevat, vaikkei se kuvissa näykään, koska lähikuvissa olevilla sotureilla on päässä lakit. Niillä, joiden hiukset näkyvät, on sivunuttura (kuten noilla lakkipäisilläkin tuo patti) ja pään takana erilaisia palmikointitapoja. 

Keisarin matkaseurue on käsityöläisyyden huima merkkisaavutus. Sekä silloin, kun patsaat muovailtiin, ja nyt, kun ne on kasattu palasista uudelleen kokoon. Mieletön urakka.