10.5.2014

Kiina: Peking, vuorenvalloitus ja Shanghai

Kiina-matkan viimeinen osa eli Peking, Huangshan (Keltainen Vuori) ja Shanghai.

Peking sattui huonoon saumaan meille sikäli - toisen matkaviikon aloitukseksi -, että olimme tähän mennessä kumpikin napanneet nuhan ja toisaalta kulttuurishokki hyppäsi estradille täydellä voimalla. Ensimmäisellä viikolla kaikki uusi ja ihmeellinen oli, noh, juurikin sitä uutta ja ihmeellistä. Näin alkumatkasta jopa unta, jossa maisemasta pullahteli esiin kaikenlaista mystistä ja kaunista outoa, kuten yksisarvisia. Aivoni ilmeisesti käänsivät kaiken kaduilla näkemäni käsittämättömän tällaiseksi satumaaksi.

Mutta viikolla kaksi uusi ja ihmeellinen kääntyi muotoon erilainen eli väärä. Ei helkkari että ottivat ne ihmismassat, töniminen, etuilu, ruuhkat, liikenteessä piittaamattomuus, kaiken ruuan uppopaistaminen ja huonosti siivotut hotellikylppärit pattiin! Tähän päälle nuhan aiheuttama runneltu olo, niin hyvä tulee. Pekingiin kannattaa lähteä vain täysissä ruumiin ja sielun voimissa, sillä kaupunki imee mehut jo silkalla koollaan ja tietenkin niillä ilmansaasteilla.

Kuten aiemmin kirjoitin, ilma ei haise tai tunnu erilaiselta kuin muuallakaan, mitä nyt aurinkoa ei pilvien takaa juuri näy. Mutta korkealta pilvenpiirtäjästä näkee smogin eli savusumun saartamassa ihan kaikkea. Ja iho tosiaan nuupahtaa saman tien moisissa häkäpilvissä. E on haaveillut kovasti Intian matkasta, mutta hänelläkin into hieman laantui, kun matkamme jälkeen selvisi, että maailman saastuneimpien kaupunkien top-20-listalta löytyy 13 intialaista kaupunkia. Peking on "vasta" 17:s, ja jo se oli meille hitusen liikaa.

Tarkoitus oli kaikkien muiden Pekingin-matkaajien tavoin nähdä Kielletty Kaupunki eli keisarillinen palatsialue, jonne ei tavallisilla kuolevaisilla ollut vuosisatoihin asiaa. Muurin rajaamalla alueella on 980 rakennusta ja siellä asui keisarin lisäksi monituhatpäinen hovi eli aatelistoa palvelijoineen. Kävimme jo saapumisiltanamme katsastamassa Tiananmenin hallintoaukion, jonka laidalla Kielletty Kaupunki on (tai pikemminkin toisinpäin, koska Kielletty Kaupunki oli siellä ensin...). Iltakävely olikin hyvä idea, sillä saimme kuvata kaikkea rauhassa, ilman ihmismassoja.

Kun sitten yritimme päästä sisään itse Kiellettyyn kaupunkiin paria päivää myöhemmin, ei mitään jakoja! Emme olleet tajunneet ottaa huomioon Labour Day-juhlaa (vappu tai siis Työväen Päivä). Kiinalaiset juhlivat sitä näköjään koko viikon, ja nähtävyyksiin on silloin joko ilmainen tai ale-sisäänpääsy maan kansalaisille. Päästäksemme muurien sisälle meidän piti ensin jonottaa a) pääsyä tien yli Tiananmenin aukiolle, b) pääsyä alikulkutunneliin itse muurille, c) pääsyä muurin portille ja d) pääsyä lippukassalle. Joka jonolla tietenkin mittaa sata metriä + jonosta riippuen muutama sata enemmän.

Jonossa a vierähti 20 minuuttia ja etenimme 2 metriä, joten oli aika selvää, että saman päivän aikana emme sisälle pääse. Antaa olla. Sen sijaan vietimme päivän Taivaan Temppelin puistossa (Tiantan), joka onkin kiva, vehreä, kohtuurauhallinen historiallinen seremonia-alue. Oikein hyvä vaihtoehto B.

Ennen meiltä kiellettyä Kiellettyä Kaupunkia ehdimme hankkiutua Kiinan muurille. Selvisi, että muurista voi valita useita pätkiä, joilla voisi vierailla. Eri pätkille on matkaa n. 70-150km Pekingin keskustasta. Pahin turistirysä käsittääkseni on Badaling, jonne suurin osa ryhmämatkalaisista päätyy ja jonne on ylipäätään helpoin päästä. Valitsimme kohteen nimeltään Mutianyu, jonne piti olla paikallisbussiyhteys, toisin kuin lopuille n. tusinalle pätkälle, jonne pitäisi ottaa taksi.

Siihen nähden, että muuri on Pekingin ja koko Kiinan tunnetuin nähtävyys, kulkuyhteyksiin ei ole panostettu liikaa. Bussi Mutianyuun lähtee kaukaa ison bussiaseman takaa perävarikolta, ja bussia saa hakemalla hakea. Mitään isoa kylttiä tai viittaa tyyliin "tällä bussilla Kiinan muurille!" ei ole katsottu tarpeelliseksi laittaa. Huomaamaton, mitätön bussilaituri kaikkien muiden joukossa vaan. Tarkistimme netistä, että bussi lähtee klo 7:30 ja 8:00 ja vuoro takaisin ajaa iltapäivällä. Bussia ei kuitenkaan kuulunut klo 7:30 eikä myöskään klo 8:00. Yksinäinen amerikkalaisturisti infosi meitä, että ajat ovat itse asiassa klo 7:00 ja 8:30!

Busseja oikealla numerolla tuli kyllä pysäkille, mutta lipunmyyjä hätisti meidät kauemmas, sillä kaikki samannumeroiset bussit eivät aja Mutianyulle saakka. Lopulta kello yhdeksän maissa - kun olimme odottaneet puolitoista tuntia -, oikea bussi viimein saapui. Bussimatka kestikin sitten 2,5 tuntia, sillä kyyti oli nimensä mukaisesti paikallisbussi, joka pysähtyi joka helvatan pysäkillä. Puolenpäivän aikaan saavutimme viimein kohteen, kiipesimme pitkät portaat vuorenkylkeä muurille ja behold, siellähän se: majesteettinen muuri.

Kaiken käytetyn ajan arvoinen.

Vuorelta alas kulki toboggan-eli kelkkarata, ja pitihän se testata! Hurja meno olisi ollut matkan parhaita muistoja, ellei edellämme olisi muninut joku arkajalka, joka veti suurimman osan ränniä kelkanjarru pohjassa kävelyvauhdilla. Oikeasti ihmiset, jos ette uskalla tehdä jotain vauhdikasta temppua, älkää menkö ollenkaan. Takaisin Pekingiin palasimme taksilla, jonka jaoimme muurilta löytämiemme ystävällisten venäläisturistien kanssa.

Pekingistä lensimme Tunxin kaupunkiin, jota kutsutaan myös Huangshaniksi läheisen vuoren mukaan. Tälläkin kertaa oli reilusti tuuria matkassa, sillä vaihdoimme viime hetkellä majoitusta, koska minulle oli jäänyt epäilyksiä jo varatun majapaikan tasosta (mm. mielessä kummitteli kommentti, jossa mainittiin rotta sisällä...). Ennen Pekingistä lähtöä vaihdoimme hostellin netitse B&B-paikkaan, josta olen kertonut aiemmin. Napakymppi! B&B:n isäntä, entinen opas, lateli kaikki parhaat vinkit vuorenvalloitukseen ja myös järjesti halvan taksin viemään meidät sekä kolmannen reppureissaajan vuorelle ja takaisin: 1,5h suuntaansa.

Keltainen Vuori oli ehdottomasti parhaita kokemuksia reissulla. Ensin vaelsimme raikkaassa, joskin sumuisessa kevätaamussa hiirenkorvien ja hedelmäpuunkukkien täplittämillä poluilla. Keskipäivästä usva alkoi haihtua ja pilvet liikkua sen verran, että käsittämättömän korkealle kurottuvat kapeat vuorenhuiput pistivät valokuvauksellisesti esiin pilvimerestä. Ei ihme, että näköalapaikoilla oli nimiä kuten Pilvimeren Paviljonki. Vuorenrinteillä kasvaa luonnonbonsai-mäntyjä korostamassa maalauksellisia maisemia.

Idylliä rikkoivat vain ne tuhannet ja taas tuhannet muut turistit, jotka etenivät vuorella mikrofonia ja kaiutinta käyttävää opastaan seuraten. Eräälläkin korealaisporukalla oli opas, joka pauhasi mikkiinsä vuoren nähtävyyksistä kiihkeästi ja kovaan ääneen kuin formulaselostaja! Omaa rauhaa ja hiljaisuutta haluavat - älkää matkustelko Kiinassa. Vuorelta alas tulimme uhmakkaasti portaita pitkin kävellen sen toisen vaihtoehdon, hiihtohissin, sijasta. Kesti reilut kaksi tuntia laskeutua seitsemän kilometriä (!) portaita, ja reidet ja pohkeet huusivat hoosiannaa vielä kolme päivää tempauksen jälkeen...

Matkan viimeiset pari päivää vietimme Shanghaissa. Kaupungin väkiluku on sama kuin koko Australian väkimäärä, 23 miljoonaa. Suurkaupungin hulina ei kuitenkaan tyrmää samalla tavalla kuin Pekingissä, sillä Shanghaissa on paljon puistoja, kadut ovat tahrattomia, ihmiset jotakuinkin kohteliaita ja joenvarren neonvalo-pilvenpiirtäjä-maisemat lyövät ällikältä. The Bund eli jokivarsi on etenkin arkkitehtuurin ystävän must-kohde, sillä joen toista rantaa reunustavat 1800-1900-lukujen taitteen kolonialistiset arvorakennukset ja toisella puolen kohoavat ne postikorteista tutut modernit jättitornitalot.

Shanghain parasta antia oli the Bund-jokivarren ohella Shanghain museo. Todella tasokas näytteillepano, paljon kiinnostavia esineitä Kiinan historiasta, ja mikä parasta, ilmainen sisäänpääsy. Kävimme tutkimassa myös Shanghain tunnettua French Concession - eli ranskalaisten asuinaluetta siltä ajalta, kun ranskalaiset hallitsivat tätä satamakaupunkia (1849-1946). Olihan siellä ihan nättiä, rauhallista ja vehreää, mutta alueen maine yhtenä Shanghain kiinnostavimmista kohteista ei ihan auennut. Rutkasti eurooppalaisturisteja ja ylihintaisia länsikahviloita, ravintoloita ja fiinejä ruokakauppoja.

Yksi erityisen hyvä muisto French Concession'ista kuitenkin jäi. E halusi välttämättä antaa synttärilahjaksi jotain matkan aikana (vaikka sain jo lahjan ennen lähtöä) ja koska tykkään enemmän elämyksistä/muistoista kuin tavaroista lahjana, valitsin ravintolaillallisen ranskalaisessa ravintolassa. Söimme tosi maistuvan kolmen ruokalajin illlallisen hienostelupaikassa nimeltään La Vie de Star eli Kuuluisuuden Lailla.

Ruoka oli hyvää millä tahansa mittapuulla, mutta erityisen onnistuneeksi sen teki fakta, että siinä ei vaihteeksi ollut nuudeleita, kiinalaista bbq-kastiketta eikä mitään uppopaistettua! Vaikka paikallinen ruoka matkan aikana oli pääsääntöisesti hyvää, vaihtelu virkistää aina. Matkan päätteeksi mikäs sen parempaa kuin nautiskella gourmet-ruuasta, laatuviinistä ja hyvästä seurasta romanttisessa kynttilänvalossa, kaikkea kokemaamme läpikäyden. Täydellinen päätös lomalle.

Yllä ja alla: Pekingiä katutasosta ja pilvenpiirtäjän 81. kerroksesta. 

Yllä ja alla: Kiinan hallitsijat pelkäsivät hyökkääviä mongoliheimoja aika lailla, koska rakennuttivat tätä massiivista muuria yhteensä 21 000(!) kilometriä vuosisatojen mittaan. Alla ei-pelottava ei-hyökkääjä.

Yllä ja alla: Populaa piisaa. Yläkuva metroasemalta, normipäivä Pekingissä. Alla jono a Kiellettyyn kaupunkiin, taustalla jono c. Kuvasta puuttuvat jonot b ja d.

Yllä ja alla: vaeltamassa Keltaisella Vuorella, Läntisessä Kanjonissa. Portaat oli onneksi tehty betonista, samoin kaiteet. Eihän tuonne tyhjän päälle lähtisi kylähullukaan muuten. 

Yllä ja alla: Vuorenvalloittajat ja valloituksen kohde. Keltaisen Vuoren geologian takia kallio lohkeaa pystysuoraan, minkä takia huiput jäävät korkeina törröttämään pystyyn. 

Yllä: Vääryyttä vuorella. Kantajat kuskaavat kaikki vuorenhuipun hotellien tarvikkeet jalkapelillä 7km pitkiä portaita pitkin, kun vieressä säksättää menemään hiihtohissisysteemi turistien kuljetukseen. Kuulemma halvempaa palkata kantajat kuin käyttää hissejä tavarantuontiin!
Yllä: Angry Bird-suklaamousse shanghailaisessa konditoriassa. Hyvä oli. 
Yllä ja alla: Shanghain joenranta, valomeri. Alakuvan mainosvene ei yhtään ylilöyty. Joella liikkuvat pikku risteilyalukset oli kaikki kääritty valomainoksiin. 

Yllä ja alla: Jos tykkäät neonvaloista, tässä on sinulle sopiva iskulause. I love Shanghai. 

Yllä ja alla: Shanghain museon näyttelystä. Kiinan eri etnisten ryhmien perinteisiä asuja. Kirjoa riittää. 

2 kommenttia:

  1. Hietzun blogista löysin tänne ja ilokseni huomasin, että olet(te) käyneet Kiinassa. Kiinnostavaa nähdä mitä siitä pidätte, kun itse olen ollut Kiina-fani jo vuodesta 1999 kun eka kertaa asuin Pekingissä. Nyt ehdin lukea vasta tämän yhden postauksen (ruokatunnilla), mutta palaan asiaan myöhemmin ;-) Kiina voi kyllä olla aikamoinen shokki ;-D

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa, kiva etta loysit! Joo, Kiina oli omanlaisensa shokki ja varmasti viela kaksinkertainen, jos joskus maahan muuttaisi. Huhhei :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!