30. Kannattiko

Viikonlopun stressin keskellä tuli jälleen mieleen pohdiskella, miksi ylipäätään veri vetää ulkomaille. Onko ihan järjellisen ihmisen touhua lähteä vaivalla ja tohinalla toiselle puolen planeettaa, jättää koti, perhe, suku, ystävät, joita kaikkia kuitenkin tulee jatkuvasti ikävöimään? Eikö sitä helpommalla pääsisi, kun pysyisi vain synnyinsijoillaan, tuttujen ihmisten, asioiden, tapojen, ruokien, kielen ja maisemien keskellä? Pääsisi tietysti. Mutta jostain syystä se ei riitä. Erittäin subjektiivisena listauksena pulpahtivat ainakin seuraavat syyt - eivät paremmuusjärjestyksessä -, miksi tuntuu juuri nyt oikealta asua täällä Australiassa. Ei tosikoille :)

1) Suomessa tuputetaan uskomusta, että Suomi on maailman paras maa. Lisäksi heti kun rajat ylittää, on välittömässä vaarassa kaikkien muiden ihmisten, luonnonvoimien ja suunnilleen pahojen henkien taholta. Näinhän ei todellisuudessa ole. Suomessa on valtavasti todella hienoja asioita, toimivuutta, tehokkuutta, siisteyttä ja luotettavuutta. Filosofisesti ottaen kullekin on paras se maa, jossa parhaiten viihtyy. Itse haluan nähdä toistenkin totuuksia omin silmin, kiertää, etsiä ja löytää, tutustua uusiin ihmisiin, tapoihin ja näkymiin. En halua olla suomalaisen median, suomalaisten ennakkoluulojen, sekä oman kulttuuri- ja uskomustaustani vanki, ja päätyä luulemaan muusta maailmasta asioita, joilla ei olekaan pohjaa.

2) Suomessa uskotaan, että toiseen suomalaiseen voi aina luottaa. Näin ei kuitenkaan käytännössä tehdä. Pimeillä kaduilla vilkuillaan pelokkaasti olan yli, mitä se toinen suomalainen oikein minulle aikoo. Ja useinhan se aikoo vetää turpiin, jos pimeä aika sattuu olemaan pe- tai la-yö. Naapuria kyräillään ja hymyillen lähestyvää väistetään - mitä tuokin minusta haluaa, mitä se yrittää, huijaa vielä. Tietenkään en väitä eikä pidä erehtyä luulemaan, että muualla maailmalla jokainen vastaantulija olisi automaattisesti hyväntahtoinen. Mutta kun ei ole automaattisesti pahantahtoinenkaan. Maailmalla matkaillessa yllättyy uudelleen ja uudelleen siitä, miten auttavaisia ja ystävällisiä vieraita ihmisiä kohtaa melkeinpä päivittäin.

3) Elämänpiiri on Suomessa väistämättä pieni. Riippuu tottakai asuinkaupungista, omasta aktiivisuudesta, harrastuksista ynnä muista, mutta helposti sitä valahtaa koti-työ-ruokakauppa-koti-kotisohva & telkkari-ympyrään sen kummempia ajattelematta. Toki samaa elämää voi elää - ja useimmat elävät - ihan ympäri maailmaa. Itselle kyse onkin enemmän mahdollisuuksista. Täällä suuremmissa maisemissa on helpompaa valita toisin. Viikonloppuna voi lähimatkailla aina uusille tuntemattomille seuduille, viikollakin voi piipahtaa helposti ulkona syömässä ja kokeilla uusia makuja, paikkoja ja tunnelmia. Arjesta tulee sisällökkäämpää, kun jatkuvasti riittää uutta ihmeteltävää. Tietenkin uutuudenviehätys tulee karisemaan aikanaan pois, mutta vaihtoehtojen runsaus jää silti jäljelle.

4) Tunnustetaan tosiasiat. Suomi on aika ruma ja tylsä maa. Vuodesta puolet eletään kuin manalassa, pimeän ja kylmän keskellä kamppaillen, kukin koteihinsa linnoittautuen. Rakentaminen on yhä pseudoneuvostoajoilta, valjunkelmeät katuvalot särisevät, likaisenraidoittunutta betonia näkyy joka silmäyksellä, kadut ovat etenkin räntäaikaan luotaantyöntäviä. Koristella ei saa, koska arkkitehtuuriin liitettynä se on valheellista (arkkitehtien käsitys), kodin ikkunoihin liitettynä ärsyttää naapureita (jouluvalot tuollakin vielä helmikuussa, valitan yleisönosastoon!), ja päälle puettuna ärsyttää vastaantulijoita (on niin olevinaan tuokin). Totista, ilotonta ja koleaa. En tiedä miten Suomen brändityöryhmä tuon faktan on saanut käännettyä vetovoimaisuudeksi!

Silti en vaihtaisi syntyperääni mihinkään, tietenkään. Suomi on niin paljon muutakin kuin huonot puolensa. Pohjoinen ei lähde ihmisestä vaikka ihminen lähtisikin pohjoisesta.