2.7.2011

13. Sen poimin tuolta maantien ojasta

Epäonnen luvulla epäonnisesta aiheesta. Alkoholi on täälläkin ongelma, ja WA:n eli Länsi-Australian asukkaat juovat jopa enemmän (yli 12 l puhdasta alkoholia vuodessa henkeä kohti) ja rumemmin kuin suomalaiset - minkä luulin olevan mahdotonta. Tavallinen viikonloppuyö näyttää täällä yhdistetyltä vappujuhannukselta, ja keskustasta lähtee mielellään tuhkimona ennen keskiyön kellonlyömää kotiin.

Alkoholiongelmaa vastaan taistellaan aika toisin kuin Suomessa. Sen sijaan, että valtion tai osavaltion hallitus puuttuisi asiaan, toimia odotetaan yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Suuret markettiketjut Coles ja Woolworths osallistuvat jo viinapäiden selventämisoperaatioon mm. paikallisesti sovellettavilla hinnankorotuksilla ja myyntirajoituksilla. Alice Springsissä marketeista poistettiin kahden litran viinilaatikot ja muiden annoskokojen hintoja nostettiin jokusenkymmentä prosenttia kerralla. Tosin viinintuottajamaana viinien hinnat ovat yhä häkellyttävän matalia suomalaisen silmissä. Kiristykset ovat saaneet paljon julkista kiitosta - Suomessa vastaava esim. Citymarketin soveltamana johtaisi varmaan ennennäkemättömään ostoboikottiin.

Julkinen paine on pakottanut monet urheiluseurat lakkauttamaan ennen suositut varainkeruutapahtumat bladder busterit: niissä sisäänpääsymaksun hinnalla (esim. $20) on saanut kitata viinaa/kaljaa/sidukkaa/viskiä niin paljon kuin ehtii, ennen kuin on joutunut käymään vessassa. Ensimmäisen tyhjennyksen jälkeen lisäjuomat maksavat. Vasta nyt on alettu pohdiskella, kannustaako idea liialliseen humalahakuisuuteen, ja antaako tapahtuma ehkä sittenkin väärän kuvan urheilun, hyväntekeväisyyden ja alkoholin keskinäisestä suhteesta.

2 kommenttia:

  1. Ihan alkuun kiitos mielenkiintoisesta blogista! Tätä on hauska lukea jo senkin takia että Australian sisäiset erot tulevat selvästi esiin; itse asun Victoriassa, ja täällä alkoholin kulutus on selvästi pienempää. En nyt löydä referenssejä, mutta Victoriassa alkoholin kulutus on konsistentisti Australian ollut osavaltioista alhaisin ja kun keskiverto koko maalle on 10 litraa, veikkaisen sen olevan 8 litran tienoilla.

    Yleisesti veronkiristykset yms tosiaan hyväksytään aika helposti, täällä mutta Melbournessa on asiasta näkyvä vastakkainenkin mielipide; iso mainoskyltti vilkkaassa paikassa jossa lukee "Alcohol does not cause violence. Blame and punish the individual." (Kts juttu aiheesta osoitteesta http://www.upstart.net.au/2011/07/01/alcohol-doesnt-kill-people/)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentoinnista! Yritän itsekin pitää tätä kirjoittaessa mielessä, että Australia on niin iso maa, että ei passaa yleistää koko maan asioiksi näitä WA:n, Perthin tai peräti vain muutamien yksilöiden tekemisiä. Kiinnostavaa päästä jatkossa käymään idässä päin niin saa paremmin taustaa, mitkä ovat täkäläisiä piirteitä ja mitkä ehkä yleisesti aussien ominaisuuksia, jos nyt koko kansaa voi jonkin piirteen alle niputtaakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!