22.7.2011

31. Asumisen pieniä outouksia

Täkäläisen asumisen peruspiirteet ovat varmasti tuttuja kaikille Australian-, mutta myös Amerikan- ja Brittein-kävijöille. Suomalaisten silmiin outouksia ovat ainakin seuraavat:

1) Hanat. Jostain syystä täällä kodeissa on harvoin sekoittajahanoja, eli siis niitä, joissa kylmä ja kuuma vesi tulevat samasta hanasta ja vieläpä jollain portaattomalla säädöllä. Tavallista on nähdä keittiön ja kylppärin lavuaarien reunalla nököttämässä kaksi erillistä hanaa, kuumalle ja kylmälle vedelle erikseen. Tarkoitus kai on laskea vettä kummastakin altaaseen ja sekoitella sopiva lämpö siinä. Kuka nykyajan ihminen niin tekee - no ehkä tiskivedelle juuri ja juuri. Astetta hifimmissä versioissa on enää yksi hana, mutta erilliset pyöritettävät nupit kuumalle ja kylmälle. Vasta täällä vuosi sitten valmistuneessa talossa näin ensimmäisen kerran suomalaistyylisen vipuhanan, jossa kuumaa ja kylmää pystyy säätelemään liukuvasti. Hurraa, edistys on tavoittanut myös brittiläisen kansanyhteisön!

2) Kokolattiamatot. En ole täällä nähnyt kauhistuttavimpien tarinoiden lähteitä eli kokolattiamattoja kylpyhuoneissa, mutta makuuhuoneissa kokolattiamatto on sääntö, ei poikkeus. Uusimmissa, tai vastikään remontoiduissa taloissa parketti tai laminaatti alkaa jo voittaa jalansijaa. Muissa tiloissa, eli olohuoneessa, keittiössä ja ruokailuhuoneessa laattalattia näyttää olevan suosituin. No olkkarikin on vanhemmissa taloissa yleensä päällystetty kokomatolla. Varmasti plyysilattia on lämmin talvisin, mutta mitäänhän siitä ei pois saa, joka siihen on kerran imeytynyt. Nykyinen vuokraisäntämme työskentelee rakennusalalla ja paljasti todennäköisimmän syyn kokolattiamaton suosioon. Sitä saa neliömetrin kahdellakympillä, kun parketista tai laatulaatasta saa pulittaa helposti kymmenkertaisen hinnan.

3) Talo ilman eteistä. Täällä eteinen näyttää olevan ihan uusinta uutta, siis sellainen sisääntulosoppi, jossa voi riisua kengät. Jos jonkinlainen aulatila on, mitään vaatekomeroa tai naulakkoa eteisessä ei turhaan ole tiellä, tuulikaapista ei kukaan ole kuullutkaan.Yhtään iäkkäämmissä asunnoissa tullaan sisään suoraan keittiöön tai olkkariin. Eipä sillä, täällä ei tarvitse kuoria samanlaista vaatekerrosta päältä kuin Suomessa, mutta kyllä ne kengät ja kevyemmänkin takin mielellään jättäisi jonnekin muualle kuin hellan päälle ja alle. Näin huushollaajan näkökulmasta on myös äärettömän ärsyttävää mopata jatkuvasti kengänjälkiä ruokakomeroiden edestä - tosin nykytalossamme on eteinen, ja keittiö on täysin päinvastaisella suunnalla talossa, joten ongelma ratkaistu! Lisäksi pitäisi tehdä täkäläiset ja hankkia sisäkengät tai uggit eli lammasnahkasaappaat, ei tarvitsisi sukkasillaan tallustella ja ärtyä hiekanmuruista.

4) Pesukone. Täkäläinen malli on päältätäytettävä, jossa rumpu on suuaukko ylöspäin. Siis käytännössä rumpu on iso rei'itetty metalliämpäri, jonne vaatteet nakataan lilluttelemaan vedessä. Pesujauhe tietenkin ripotellaan suoraan vaatteiden päälle (josta se kätevästi paakkuuntuu päällimmäisiin). Talossamme on upouusi laite ja se kyllä linkoaa todella tehokkaasti, ja pesee peräti lämpimällä vedellä. Toisin kuin monet aiemmat näkemäni, jotka rumputtelevat vaatteita yhtä innottomasti avannonkylmässä vedessä kuin eläkkeelle kauan sitten jäänyt pesulamummo.

5) Imurit eivät ole tehneet erityistä vaikutusta, aika tehottomia mussuttajia. Varmaan superhyviäkin on, mutta ei niitä vuokra-asuntoihin tuhlata :) Käytiin katselemassa kodinelektroniikkaosastolla, josko ostaisi oman, mutta ei sitten raaskittu, kun hinnat lähtevät 300-400 dollarista. Kaipa imurilla on Suomessakin hintaa, on vain unohtunut, kun viimeisin ostos on tehty vuosia sitten. Täällä imureissa ei juuri koskaan ole pölypussia, vaan irrotettava ja pestävä muovisäiliö. Varmaan hygieenistä tavallaan, mutta inhottaa pelkkä ajatus aukoa, tyhjentää ja pestä jotain, jonne on kerännyt kaiken mikroskooppisen lattialta, seinänraoista ja pimeistä kolosista löytyvän viikkojen ajan. Onneksi sentään imurit ovat eurooppalaistyylisiä eli niissä on suutin, putki, letku ja itse imuriosa. Amerikanmalli kun on se omituinen itsekseenseisova kyhäelmä, jossa koko imuri on pakattu putkenvarteen ja jonka suutin on neliömetrin kokoinen (Aku Ankasta tuttu). Tällä pystyversiolla ei ole mahdollista imuroida minkään alle puoli metriä korkean alta. Eipähän tarvitse pohtia, mitä kaikkea sieltä pimeistä koloista löytyy, kun pimeät kolot pysyvät tutkimattomina.
Tällainen siis se amerikanimuri, ei ole täällä näkynyt. Kuva Google kuvahaulla.

5 kommenttia:

  1. On kyllä edelleen jännä havaita miten paljon asiat eroavat maan sisälläkin. Tässä ylläoleviin Victorialaista perspektiiviä:

    1) Ainoaankaan sellaiseen hanaan en ole täällä törmännyt jossa sekoittaja puuttuisi; vanhemmissa on usein kaksi säädintä, mutta samasta hanasta vesi silti tulee normaalisti sekoitettuna. Suurin osa on yksikahvaisia suomalaisittain "normaaleja" hanoja, jopa täällä 80-luvun alun toimistotalossamme.

    Kaikkein idiootein ratkaisu tältä saralta löytyy Englannista, joissa on hanoja jotka _näyttävät_ siltä että niissä on sekoittaja, mutta tarkemmin katsottuna yhden hanan sisältä tulee käsille asti kahdessa eri putkessa kylmä ja kuuma vesi. Sama käsi voi siis samalla kertaa jäätyä ja palaa. Jee.

    2) Sama juttu; kokolattiamatot ovat kyllä vanhemmissa ja vähän uudemmissakin paikoissa yleinen kirous. Vastoin yleistä luuloa kokolattiamatosta kyllä _saa_ tahrat ja liat irti, se vaan vaatii vähän enemmän vaivaa / laitteistoa kun muut lattiatyypit..

    3) Sama; eteistä ei ole 95%:ssa taloista lainkaan.

    4) Päältä täytettävät pesukoneet ovat ihmeellinen juttu, yleensä ne tosiaan vaan pyörittävät pyykkiä ilman sen kummempaa pesemistulosta. Onneksi normaaleja sivustatäytettäviäkin on yleisesti saatavilla.

    5) Se että vuokra-asunnossa ylipäänsä on vuokranantajan toimesta imuri on aika harvinaista, eihän se yleensä kuulu missään maassa vuokraan..

    Ainakin Harvey Normanista saa ihan tuttuja, hyviä Mielen imureita. Ovat karkeasti ottaen samoissa hinnoissa kuin Suomessa.

    Pussittomiakaan ei kannata kokonaan dissata; Dyson:it ovat ihan oikeasti aika hyviä.

    VastaaPoista
  2. Dysoniin voisin itsekin luottaa, kun joskus on vähemmän pihi hankkiakseen sellaisen! Kokolattiamatossa on varmaan puolensa, ja ammattimaisesti hoidettuna ihan siistikin. Vuokra-asunnoissa sen professionaalipuhdistukseen ei yleensä ole nähty vaivaa, eli vain tummenneita ja läikikkäitä malleja näkee.

    Ollaan tähän saakka vuokrattu vain valmiiksi kalustettuja asuntoja, joten imurikin on siksi tuvasta löytynyt. Unohtui tuosta listasta moppi, tähän mennessä olemme nähneet käytettävän pelkkiä narumoppeja. Pliis, nykyään on jos jonkinlaisia mikrokuituliinoja, ja pitää sillä nuhjuisella narukerällä pyöritellä vettä lattioilla eestaas...? Ehkä edistyneemmät käyttävät uudemmanaikaisia siivousratkaisuja.

    VastaaPoista
  3. Heh hehe Anu; olet näemmä päässyt hyvin sisälle tänne ah niin moderniin australialaiseen kotitalouteen. Pistää kummasti hymyilyttämään, kun huomaa, että täsmälleen samoja asioita äimistelevät muutkin maanmiehet ja -naiset.

    1. Useimmissa vierailemissani taloissa (tästäkin, jossa majailen) löytyy tuo yhden hanan ja kahden nupin systeemi. Keittiöön vaihdatin vipuhanan. Samoin ovat tehneet muutamat muuutkin.

    2. Tuo kokolattiamatto on kyllä minulle täydellinen mysteeri ollut aina. Suomessa saatoin joskus törmätä niihin 70-luvulla rakennetuissa taloissa. Täällä niihin törmää vähän kaikkialla. Ei tosin kosteissa tiloissa. Tässä talossa oli ennen muuttoani vaaleanharmaa sellainen, mutta oikeasti se oli kyllä enemmänkin kuin historiankirja; kertoi, mitä on syöty ja juotu vuosien saatossa ja mihin koiranpentu oli hätäpäissään lirutellut. Alan ammattilainen oli käynyt sen useaan kertaan pesemässä, mutta kuten totesit, historia on ja pysyy jollain tasolla.

    3. Eteinen on, muttei naulakoita (vielä :)) ja kengät jalassa lampsitaan peränurkaan. Tapa, josta en oikeasti tykkää, mutta siedän.Suomalaisena minulle on käsittämätöntä, että vieraat pitävät itsestäänselvänä, että ulkokengissä tepastellaan kaikkialle ja lattioita saa kuurata yhtenään, jos vähänkin on märkää ulkona. En tunnustaudu hygieniahulluksi, mutta äitinä totean, että en haluaisi oman pienokaiseni konttaavan kotona toisten sisälle tuomissa pas...ssa. :D

    4. Jeps; löytyipä se täältäkin (ja vähän muiltakin) tuo päältätäytettävä malli, jossa rumpukin on ihan downunder. Se siirtyi viettämään eläkepäiviä autotalliin ja tilalle ihana edestätäytettävä hunajakennorumpuinen järeä Miele. Ehkä naisen logiikka on hieman puutteellista, mutta minun järkeni ei kerro, miten ämpärissä pyörittelemällä saa aikaan puhdasta pyykkiä.

    5. Onneksi kumppani ei ymmärrä suomea, koska nyt aion paljastaa suuren salaisuuden. Hän meni ja osti järeän Dysonin (lähinnä minun käyttöön). En tykkää yhtään. Ei lähde sillä chowin villava irtokarva matosta; ei sitten millään suuttimella ja alvariinsa saa sitä säiliötä tyhjennellä, jotta imuteho säilyy. Vaihtoon menee, kunhan savu hälvenee ostoksen yltä.

    Vinkki: hanki so called steam mop. Niitä on erihintaisia. Laattalattiat pitää kätevästi puhtaana. Suosittelen lämpimästi. En tulisi toimeen ilman sitä tässä "kengät jalassa joka paikkaan" -maassa.

    VastaaPoista
  4. Meillä on Dyson ollut nyt keväästä asti ja on todella tehokas. Ei tarvitse sämplätä enää pölypussien kanssa ja säiliön tyhjennys on helppoa. Kaataa vaan kamat hedelmäpussiin (ulkona vaikka ei se mulla ainakaan pahemmin levähtänyt ilmaan), pussi kiinni ja roskiin. Imuri kulkee tosi näppärästä. Ainut miinus on kohtuullisen kova ääni.

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen tuota dysonia miettinyt, vaikuttaisi aika patevalta. Tosin hinnakaskin on. Hyva tietaa, etta rahalle kylla saisi vastinetta. Nykyisessa asunnossamme on (jalleen) ihan surkea imuri, jossain leikki-imurissakin riittaisi imuteho paremmin. Kanssa-asuja-vuokraisannallamme on erikseen "polynsitoja"-sprayta, jota suihkuttaa mattojen paalle imuroinnin jalkeen, koska imuri vain pollyttaa polyn ilmaan. Spray tiputtaa sen jalleen takaisin mattoon. Ja tuleepa puhdasta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!