Työnhaussa on täällä omat taiteen sääntönsä. Vaikka Suomessakin on fiksua soittaa hakemuksensa perään, täällä se on ehdoton edellytys, että asia etenee. Sähköpostikyselyihin ei vastata ollenkaan - ilmeisesti osa ausseista ei edes tunne sähköpostia, niin harvinaista vastauksen saaminen joskus on. Koin elämäni yllätyksen, kun kuusi työnantajaa soitti minulle päin oman "töitä halutaan"-ilmoitukseni johdosta. Laadin sen, kun näin muidenkin niin tekevän, mutta olin 90 %:sen varma, etten koskaan kuule kenestäkään. Toisaalta, suurin osa työnantajista, jotka lupaavat palata asiaan, tai joille olen jättänyt soittopyynnön, ei sitten koskaan soita.
Sen sijaan täkäläisen vuokratyöfirman malli on poikkeuksellisen kontaktoiva. Hankkiuduin listoille, koska kerrankin vuokratyön tekeminen aidosti sopii elämäntilanteeseen ja työhaluihin (etsin lyhyitä sijaisuuksia ja osa-aikaisuuksia, jotta ehdin kunnolla opiskella). Firmasta soitetaan joka toinen päivä, kerrotaan työnäkymistäni sekä siitä, mihin asiakasyrityksiin cv:ni on lähetetty. Uskomatonta tiedotuspolitiikkaa! Vuokratyö ainakin toimistohallinnossa on myös hyvin erilaista kuin Suomessa totuin, sillä se(kin) on täällä hyväpalkkaista ja tehtävät jopa esimiestasoa, ei pelkästään assistentin apulaisen sijaisen töitä.
Täkäläiset työnantajat pelaavat varman päälle ja jokainen työ- ja opiskeludokumentti tarkistetaan ja suosittelijoihin (yleensä väh. 3 kpl) otetaan oikeasti yhteyttä. Olennaista on hankkia suosittelijat, joiden englannintaitoon ja haluun käyttää sitä puhelimessa voi luottaa! Suosittelijoilta kysytään kiperiäkin, kuten mielipiteitä siitä, mitä kehitettäviä taitoja työnhakijalla heidän mielestään on. Ainakin vuokratyöfirmalleni piti myös todistaa atk-taidot Office-paketin ohjelmia (Word, Excel, Powerpoint) simuloivalla testillä, joka vei 45 minuuttia. Huoleton kehaisu cv:ssä, "excellent computer skills", ei täällä vakuuta ketään, vaan väite on voitava osoittaa todeksi. Pulmallisesti tietenkin simulaattori hyväksyi vain yhden oikean tavan vastata, vaikka todellisuudessa olisi useita vaihtoehtoisia tapoja toimia. Onneksi testi meni läpi, huolimatta koetilanteen aiheuttamasta hermoilusta ja siitä, etten ollut oivaltanut opetella ulkoa ohjelmien työkalurivikomentoja englanniksi.
30.6.2011
10. Aavan meren tuolla puolen
On se ihmeellistä, miten pienistä asioista onnellisuus on kiinni. Paperilla elintasomme romahti, kun muutimme. Asumme nyt kimppakämpässä oman asunnon sijasta, ja tänne tullessamme meillä ei ollut matkassa edes omia pyyhkeitä (lentoyhtiöiden painoraja ylittyi täpärästi...). Lähtiessämme myimme puolet omaisuudestamme (eli muutamia huonekaluja ja vaatekaappien sisällön), ja loput kärrättiin sukulaisten nurkkiin säilöön (kiitos teille sukulaiset!). Nykyisessä kodissamme ei ole ilmastointia saati lämmitystä (onneksi on harjoiteltu kylmässä nukkumista Kanadassa), imuri on niin raato ettei sen teho riitä häivyttämään yhtä riisinjyvää keittiön laattalattialta (makuuhuoneiden kokolattiamatot tuskin ovat "syväpuhtaita"). Silti fiilikset ovat mitä parhaimmat!
Ristiriitaisella tavalla elämä sekä pienenee että suurenee uuteen maahan muuttaessa. Tavallisista arjen askareista tulee pulmapähkinöitä, kun pitää ensin suunnistaa oikein oudossa ympäristössä ja sen jälkeen valita oikein värikkäiden pakettien joukosta, jotta saa jotain syömäkelpoista mukaan marketista ensipäivinä. Asiaa tietysti helpottaa, että kieli sekä kirjainmerkit ovat tuttuja. Kiinassa tai Venäjällä haaste kohoaa potenssiin kuusi. Henkilökohtaisen Amazing Racemme tehtävät ovat olleet a) hanki asunto, jotta pääset pois 24/7-partyparty-hostellista; b) hanki töitä (toisen meistä osalta checked and done); c) hanki parempi asunto (odottaa toteuttamistaan). Ja tietysti kohtana aa) ruoki itsesi säännöllisesti. Ruokailukin on yllättävä haaste, kun hostellissa ei voi kokkailla monipuolisesti, ja ensimmäisessä omassa asunnossa ei luonnollisesti ole valmiina mitään ruokatarpeita. Kummasti oli ehtinyt unohtua, että esim. mausteet ja ruokaöljy eivät teleporttaudu ruokakomeroon odottamaan ruuanlaittoa, koska niitä varastoja tarvitsi täydentää kotona niin harvoin.
Toisaalta elämä suurenee uudessa maassa avaruudellisiin mittoihin, kun teoriassa kaikki mahdollisuudet ovat auki, eikä entinen määrää uutta suuntaa. Ulkomailla pariin otteeseen aiemmin (lyhyesti) asuneena muistan hyvin, että muuttoon ja väistämättömään, jonkinasteiseen kulttuurishokkiin liittyy aaltoileva tunneskaala. Toisina päivinä olo on euforinen, suorastaan king of the world, toisina päivinä taas hetkellisesti halvaantuu kaiken uuden ja epävarman painosta. Siksipä kannattaa nauttia hyvistä hetkistä ja onnistumisista täysillä. Muistin syövereistä virittyi tänään soimaan laulu lapsuuden suosikkisarjasta Maailman ympäri 80 päivässä:
Pääsimme vihdoinkin - Amerikkaan (Australiaan :) - Tuhansien toiveiden Australiaan - Täällä päivä paistaa - Unelmamme toteutuu - Mahdollisuus uusi aukeeaaaa!
Ristiriitaisella tavalla elämä sekä pienenee että suurenee uuteen maahan muuttaessa. Tavallisista arjen askareista tulee pulmapähkinöitä, kun pitää ensin suunnistaa oikein oudossa ympäristössä ja sen jälkeen valita oikein värikkäiden pakettien joukosta, jotta saa jotain syömäkelpoista mukaan marketista ensipäivinä. Asiaa tietysti helpottaa, että kieli sekä kirjainmerkit ovat tuttuja. Kiinassa tai Venäjällä haaste kohoaa potenssiin kuusi. Henkilökohtaisen Amazing Racemme tehtävät ovat olleet a) hanki asunto, jotta pääset pois 24/7-partyparty-hostellista; b) hanki töitä (toisen meistä osalta checked and done); c) hanki parempi asunto (odottaa toteuttamistaan). Ja tietysti kohtana aa) ruoki itsesi säännöllisesti. Ruokailukin on yllättävä haaste, kun hostellissa ei voi kokkailla monipuolisesti, ja ensimmäisessä omassa asunnossa ei luonnollisesti ole valmiina mitään ruokatarpeita. Kummasti oli ehtinyt unohtua, että esim. mausteet ja ruokaöljy eivät teleporttaudu ruokakomeroon odottamaan ruuanlaittoa, koska niitä varastoja tarvitsi täydentää kotona niin harvoin.
Toisaalta elämä suurenee uudessa maassa avaruudellisiin mittoihin, kun teoriassa kaikki mahdollisuudet ovat auki, eikä entinen määrää uutta suuntaa. Ulkomailla pariin otteeseen aiemmin (lyhyesti) asuneena muistan hyvin, että muuttoon ja väistämättömään, jonkinasteiseen kulttuurishokkiin liittyy aaltoileva tunneskaala. Toisina päivinä olo on euforinen, suorastaan king of the world, toisina päivinä taas hetkellisesti halvaantuu kaiken uuden ja epävarman painosta. Siksipä kannattaa nauttia hyvistä hetkistä ja onnistumisista täysillä. Muistin syövereistä virittyi tänään soimaan laulu lapsuuden suosikkisarjasta Maailman ympäri 80 päivässä:
Pääsimme vihdoinkin - Amerikkaan (Australiaan :) - Tuhansien toiveiden Australiaan - Täällä päivä paistaa - Unelmamme toteutuu - Mahdollisuus uusi aukeeaaaa!
29.6.2011
9. Suuret setelit
Vanha kustannustoimittajien muistisääntö kuulemma on, että jokainen numero tekstin sisällä karsii lukijoita. Otan silti riskin ja sukellan numeromereen. On kai päivänselvää, mutta silti paikan päällä ällistyttävää, miten eri suuruusluokassa Australian asiat ovat kuin Suomen. Perthiä kutsutaan maailman eristyneimmäksi suurkaupungiksi eikä suotta. Seuraavaan isoon kaupunkiin Adelaideen on täältä matkaa yli 2700 km ja ajoaikaa kuluu 30 tuntia. Pääkaupunkiin Canberraan, sekä maailmanmetropoli Sydneyyn saa kumpaankin ajaa lähes kaksi vuorokautta tauotta, 44 tuntia. http://www.sydney.com.au/distance-between-australia-cities.htm
Jokapäiväistä ihmetystä allekirjoittaneessa herättävät myös täkäläisten rakennushankkeiden kokoluokat. Mid-Westin eli keskilännen suurin hanke, tosin ainakin toistaiseksi jäädytetty Oakajeen syväsatama kaivosrautateineen, tulee toteutuessaan maksamaan 6 miljardia dollaria eli 4,5 miljardia euroa. Summa sattuu olemaan kymmenyksen Suomen valtion vuosibudjetista, joka oli viime vuonna 45 miljoonaa euroa. Vertailusta saa hyvän käsityksen yhden ainoan - vaikkakin jättimäisen - rakennusurakan hinnasta. Tänään julkistettiin, että Perthiin on suunnitteilla hulppea, ultramoderni urheilustadion (mm. johonkin itselleni tuntemattomaan urheilulajiin, joka vaatii pyöreän areenan), jonka hinnaksi arvioidaan 1,5 miljardia dollaria. Yksi ainoa urheilukenttä katsomoineen!
Perth kasvaa laukkaavaa vauhtia, sillä kaupunkiseudulle odotetaan puoli miljoonaa uutta asukasta seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Western Australian osavaltioon on ennustettu syntyvän 100 000 uutta työpaikkaa pelkästään kaivosalalle seuraavan vuosikymmenen aikana. Eipä ihme, että osavaltion pääkaupunki Perth halutaan tehdä tunnetuksi myös vetovoimaisena kulttuurikeskuksena, "Intian valtameren helmenä". Kaupunkia kehitetään isolla rahalla, uutta rakennetaan vimmaisesti ja vanhaa kohennetaan ja ehostetaan - tulosta on viimeisten viiden vuoden aikana syntynyt ja kaupungissa onkin paljon kodikkaita, vehreitä paikkoja veden äärellä, puistoissa ja aukioilla. Isoista rahoista on kerrankin ollut iloa myös pienelle ihmiselle.
Jokapäiväistä ihmetystä allekirjoittaneessa herättävät myös täkäläisten rakennushankkeiden kokoluokat. Mid-Westin eli keskilännen suurin hanke, tosin ainakin toistaiseksi jäädytetty Oakajeen syväsatama kaivosrautateineen, tulee toteutuessaan maksamaan 6 miljardia dollaria eli 4,5 miljardia euroa. Summa sattuu olemaan kymmenyksen Suomen valtion vuosibudjetista, joka oli viime vuonna 45 miljoonaa euroa. Vertailusta saa hyvän käsityksen yhden ainoan - vaikkakin jättimäisen - rakennusurakan hinnasta. Tänään julkistettiin, että Perthiin on suunnitteilla hulppea, ultramoderni urheilustadion (mm. johonkin itselleni tuntemattomaan urheilulajiin, joka vaatii pyöreän areenan), jonka hinnaksi arvioidaan 1,5 miljardia dollaria. Yksi ainoa urheilukenttä katsomoineen!
Perth kasvaa laukkaavaa vauhtia, sillä kaupunkiseudulle odotetaan puoli miljoonaa uutta asukasta seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Western Australian osavaltioon on ennustettu syntyvän 100 000 uutta työpaikkaa pelkästään kaivosalalle seuraavan vuosikymmenen aikana. Eipä ihme, että osavaltion pääkaupunki Perth halutaan tehdä tunnetuksi myös vetovoimaisena kulttuurikeskuksena, "Intian valtameren helmenä". Kaupunkia kehitetään isolla rahalla, uutta rakennetaan vimmaisesti ja vanhaa kohennetaan ja ehostetaan - tulosta on viimeisten viiden vuoden aikana syntynyt ja kaupungissa onkin paljon kodikkaita, vehreitä paikkoja veden äärellä, puistoissa ja aukioilla. Isoista rahoista on kerrankin ollut iloa myös pienelle ihmiselle.
8. Syömään!
Perthistä on yllättävän helppoa löytää ruokatarpeita suomalaiseen makuun. Leipä ei ole pullamössövaaleaa, vaan yleensä kokojyvää tai siemenrouheilla jykevöitettyä. Onpa myös "ruisleipääkin" näkynyt, eli paahtoleipää, jossa on 30% ruisjauhoa.
Pallo-edamia saa lähikaupasta ja peräti juustohöyläkin löytyi keittiötarvikehyllystä. Kanadassa kun tottui siihen, että leivän päälle tarkoitettuja juustoja myydään vain valmisviipaleina, eikä juustohyölättävää, kovaa juustoa ole tarjolla ollenkaan. Ruokakauppojen - ja kauppojen yleensäkin - aukioloajat yllättivät vapautuneisiin aukioloaikoihin juuri tottuneen suomalaisen, sillä täällä kaikki kaupat menevät kiinni iltakuuteen mennessä.
Ja yleensähän tietysti klo 18:05 eli täkäläisittäin 6:05 pm havahtuu siihen, että ei ole iltapalaa jääkaapissa! Poikkeuksen tekee torstai, jolloin kaupat ovat auki iltayhdeksään. Keskustassa kaupat ovat myös sunnuntaisin auki 5-6 tuntia. Sunnuntai on täällä vilkas shoppailupäivä, toisin kuin vielä toistaiseksi Suomessa.
Ravintolatarjonta on täällä kattava, valikoimaa löytyy erilaisista aasialaisista keittiöistä länsimaisiin. Pikaruoka ei täällä ole läpitunkevaa kuin jenkkilässä, ketjuja kuten McDonalds saa hakemalla hakea katukuvasta. Ranskiksia, purilaisia ja pizzaviipaleita saakin lähinnä ostoskeskusten food courteista eli useiden ruokapaikkojen kerroksesta, tai kadunvarren kebab-paikoista.
Tähän mennessä parhaat pikaruuat, myös pizzapalat, ovat löytyneet juuri kebab-luukuilta! Pizza ei ole täällä yleisesti ottaen mitään halparuokaa, vaan varsinaiset pizzeriat ovat ravintoloita, joissa tarjoillaan laatutäytteiden gourmetpizzaa, hinta kieppuu 20 $:n eli viidentoista euron huitteilla. Täkäläinen suosikkiruoka pikanälkään näyttää olevan sandwich, eli tavallisimmin broileri- tai pihvitäytteinen, hieman pita- tai sämpylätyyppinen leipä. Sandwichin kanssa tulee yleensä myös sekasalaattia sekä ranskikset.
Vaikka vastaavaa ruokaa saa myös Suomesta, jaksan yhä ihmetellä, miksi samaan ateriaan yhdistetään sekä valtava vaalea leipä että reilu annos upporasvassa käristettyjä pottuja. Suosiosta päätellen kombo kuitenkin toimii. Yleisesti ottaen terveellinen syöminen on täällä suht korkeassa kurssissa, ja elintarvikevalikoimasta löytyy runsaasti luomua, reilua kauppaa, runsaskuituista, proteiinipitoista ym. Marketeissa on tavallisesti erikseen hyllyt terveysruualle, sieltä saa mm. erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, soijapohjaisia tuotteita, luomua, sekä erilaisia pykälää terveellisempiä snackeja, kuten sesam-patukoita ja kuivattuja omenalastuja.
Pallo-edamia saa lähikaupasta ja peräti juustohöyläkin löytyi keittiötarvikehyllystä. Kanadassa kun tottui siihen, että leivän päälle tarkoitettuja juustoja myydään vain valmisviipaleina, eikä juustohyölättävää, kovaa juustoa ole tarjolla ollenkaan. Ruokakauppojen - ja kauppojen yleensäkin - aukioloajat yllättivät vapautuneisiin aukioloaikoihin juuri tottuneen suomalaisen, sillä täällä kaikki kaupat menevät kiinni iltakuuteen mennessä.
Ja yleensähän tietysti klo 18:05 eli täkäläisittäin 6:05 pm havahtuu siihen, että ei ole iltapalaa jääkaapissa! Poikkeuksen tekee torstai, jolloin kaupat ovat auki iltayhdeksään. Keskustassa kaupat ovat myös sunnuntaisin auki 5-6 tuntia. Sunnuntai on täällä vilkas shoppailupäivä, toisin kuin vielä toistaiseksi Suomessa.
Ravintolatarjonta on täällä kattava, valikoimaa löytyy erilaisista aasialaisista keittiöistä länsimaisiin. Pikaruoka ei täällä ole läpitunkevaa kuin jenkkilässä, ketjuja kuten McDonalds saa hakemalla hakea katukuvasta. Ranskiksia, purilaisia ja pizzaviipaleita saakin lähinnä ostoskeskusten food courteista eli useiden ruokapaikkojen kerroksesta, tai kadunvarren kebab-paikoista.
Tähän mennessä parhaat pikaruuat, myös pizzapalat, ovat löytyneet juuri kebab-luukuilta! Pizza ei ole täällä yleisesti ottaen mitään halparuokaa, vaan varsinaiset pizzeriat ovat ravintoloita, joissa tarjoillaan laatutäytteiden gourmetpizzaa, hinta kieppuu 20 $:n eli viidentoista euron huitteilla. Täkäläinen suosikkiruoka pikanälkään näyttää olevan sandwich, eli tavallisimmin broileri- tai pihvitäytteinen, hieman pita- tai sämpylätyyppinen leipä. Sandwichin kanssa tulee yleensä myös sekasalaattia sekä ranskikset.
Vaikka vastaavaa ruokaa saa myös Suomesta, jaksan yhä ihmetellä, miksi samaan ateriaan yhdistetään sekä valtava vaalea leipä että reilu annos upporasvassa käristettyjä pottuja. Suosiosta päätellen kombo kuitenkin toimii. Yleisesti ottaen terveellinen syöminen on täällä suht korkeassa kurssissa, ja elintarvikevalikoimasta löytyy runsaasti luomua, reilua kauppaa, runsaskuituista, proteiinipitoista ym. Marketeissa on tavallisesti erikseen hyllyt terveysruualle, sieltä saa mm. erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, soijapohjaisia tuotteita, luomua, sekä erilaisia pykälää terveellisempiä snackeja, kuten sesam-patukoita ja kuivattuja omenalastuja.
28.6.2011
7. Suomesta, päivää
Katsoimme tänään luontodokumenttia Grönlannista ja tsekkikämppiksiä kiinnosti, onko Suomessa samanlaista. Onko meillä yhtä paljon lunta, entä onko talvisin yhtä pimeää? Selitimme, että meidän leveyksillä ei ihan kaamosta ole, mutta melko pimeää silti. Ja lunta piisaa. Myös revontulia voi nähdä pakkasella, tähtikirkkaina öinä. Ja että kesä on ihana, mutta itikoiden riivaama. Ja että meillä ei ole jääkarhuja, mutta pienempiä ruskeakarhuja kyllä, vaikka ne ovatkin niin arkoja, ettei niitä koskaan näe luonnossa, vaikka marjastaisi vuosikymmeniä. "Olen aina ajatellut, että pohjoinen on upea paikka nähdä, mutta ei se ole elämistä varten", paljastui lopulta heidän käsityksekseen.
Suomalaisten outouksia on tunnetusti sauna, jota usein ulkomaalaiset ihmettelevät. Miksi kaikkiin juhlatilaisuuksiin pitää yhdistää vimmattua hikoilua ja peseytymistä, ja joskus vieläpä oksakimpun kera? Ei ihme, että usein ulkomailla saunoissa (jos sellaisen sattuu kylpylästä tai uimahallista bongaamaan) on varoituskylttejä. Käytät saunaa omalla vastuulla, älä ole yli varttia pidempään kerralla, muista nesteyttää kunnolla ennen ja jälkeen saunomisen. Uutisissa oli eilen, että joku täkäläinen self-help-guru joutuu syytteeseen pidettyään puhdistautumisrituaalin kymmenille. Kaksi tuntia yhtäjaksoisesti kestäneen saunotusrituaalin päätteeksi sairaalaan päätyi kaksikymmentä uupunutta, ja kolme menehtyi. Rituaalin aluksi oli kuulemma kerrottu, että puhdistautumista ei saa keskeyttää, vaikka tuntuisi miten hirveältä. Karmiva tapaus... Jotkut asiat on onni oppia jo lapsena, kuten oikein saunomisen taito.
Suomalaisten outouksia on tunnetusti sauna, jota usein ulkomaalaiset ihmettelevät. Miksi kaikkiin juhlatilaisuuksiin pitää yhdistää vimmattua hikoilua ja peseytymistä, ja joskus vieläpä oksakimpun kera? Ei ihme, että usein ulkomailla saunoissa (jos sellaisen sattuu kylpylästä tai uimahallista bongaamaan) on varoituskylttejä. Käytät saunaa omalla vastuulla, älä ole yli varttia pidempään kerralla, muista nesteyttää kunnolla ennen ja jälkeen saunomisen. Uutisissa oli eilen, että joku täkäläinen self-help-guru joutuu syytteeseen pidettyään puhdistautumisrituaalin kymmenille. Kaksi tuntia yhtäjaksoisesti kestäneen saunotusrituaalin päätteeksi sairaalaan päätyi kaksikymmentä uupunutta, ja kolme menehtyi. Rituaalin aluksi oli kuulemma kerrottu, että puhdistautumista ei saa keskeyttää, vaikka tuntuisi miten hirveältä. Karmiva tapaus... Jotkut asiat on onni oppia jo lapsena, kuten oikein saunomisen taito.
6. Toisenlaiset lait
Tutustuimme lennolla Perthiin singaporelaismieheen, joka oli australialaistunut kymmenisen vuotta sitten. Hän mainitsi muuttonsa syyksi mm. sen, että täkäläinen työtahti on inhimillinen ja leppoisa, ylitöitä ei tavallisesti vaadita, ja viikottainen työaika pysyy alle 40 tunnin. Singaporessa sen sijaan 10-12-tuntinen työpäivä on kuulemma normi. Puheeksi tulivat myös Singaporen ankarat lait ja kiellot, kaupunkivaltiohan on tunnettu tiukoista säännöistään ja esimerkiksi siitä, että purkan sylkäisy maahan mätkäyttää kovat sakot.
Kanssamatkustajamme kertoi, että jos Singaporessa joku erehtyy töhrimään tai sotkemaan julkisia paikkoja ja jää teosta kiinni, tekijä on näytillä seuraavan päivän uutisissa putsaamassa sotkujaan. Suomen uutiset täyttyisivät joka sunnuntai humalaisten toikkarointien siivouksen kuvaamisesta. Kanssamatkustaja arveli, että vaikka lait ovat tiukat, ei 20 km pitkällä saarella mahdu asumaan muiden viiden miljoonan kanssa sovussa ilman niitä. "Länsimaissa siedetään ja sallitaan liikaa yksilönvapauksien nojalla", hän totesi. Olin ensin eri mieltä, mutta ehkä mielipiteessä onkin perää. Singaporessa ei kertaakaan tullut kaivanneeksi roskattuja katuja, tahmaisia metroja, töhrittyjä ja haisevia alikulkutunneleita saati uhittelevia känniläisiä.
Australian lainsäädännön eräs puoli on ollut täällä tapetilla viime päivinä, nimittäin oikeus takavarikoida rikoksentekijän omaisuutta rikoshyödyn minimoimiseksi. Takavarikointioikeus on laajenettu yllätyksellisiin mittoihin, esimerkkitapauksena murhasta elinkautiseen tuomittu mies, jolta takavarikoitiin tämän elinikäiset eläkesäästöt. Täällähän ihmiset kerryttävät eläkkeensä itsenäisesti, sillä työnantaja ohjaa palkasta tietyn summan työntekijän valitsemaan rahastoon. Herää tietenkin kysymys, onko elinikäisten säästöjen takavarikointi sittenkään oikein, summa ei edes päädy uhrin suvulle korvauksiksi. Elinkautinen täällä on maksimissaan 20 vuotta, joten tämä vanki päätyy vapautuessaan joko tyhjän päälle tai valtion elätettäväksi. Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, onko takavarikointi sittenkään tehokkain tapa ehkäistä rikoksia.
Kanssamatkustajamme kertoi, että jos Singaporessa joku erehtyy töhrimään tai sotkemaan julkisia paikkoja ja jää teosta kiinni, tekijä on näytillä seuraavan päivän uutisissa putsaamassa sotkujaan. Suomen uutiset täyttyisivät joka sunnuntai humalaisten toikkarointien siivouksen kuvaamisesta. Kanssamatkustaja arveli, että vaikka lait ovat tiukat, ei 20 km pitkällä saarella mahdu asumaan muiden viiden miljoonan kanssa sovussa ilman niitä. "Länsimaissa siedetään ja sallitaan liikaa yksilönvapauksien nojalla", hän totesi. Olin ensin eri mieltä, mutta ehkä mielipiteessä onkin perää. Singaporessa ei kertaakaan tullut kaivanneeksi roskattuja katuja, tahmaisia metroja, töhrittyjä ja haisevia alikulkutunneleita saati uhittelevia känniläisiä.
Australian lainsäädännön eräs puoli on ollut täällä tapetilla viime päivinä, nimittäin oikeus takavarikoida rikoksentekijän omaisuutta rikoshyödyn minimoimiseksi. Takavarikointioikeus on laajenettu yllätyksellisiin mittoihin, esimerkkitapauksena murhasta elinkautiseen tuomittu mies, jolta takavarikoitiin tämän elinikäiset eläkesäästöt. Täällähän ihmiset kerryttävät eläkkeensä itsenäisesti, sillä työnantaja ohjaa palkasta tietyn summan työntekijän valitsemaan rahastoon. Herää tietenkin kysymys, onko elinikäisten säästöjen takavarikointi sittenkään oikein, summa ei edes päädy uhrin suvulle korvauksiksi. Elinkautinen täällä on maksimissaan 20 vuotta, joten tämä vanki päätyy vapautuessaan joko tyhjän päälle tai valtion elätettäväksi. Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, onko takavarikointi sittenkään tehokkain tapa ehkäistä rikoksia.
5. Mutta miten tutustua oikeaan aussiin?
Verkostoituminen eli täkäläisittäin networking on olennaista kotiutumisen ja työmahdollisuuksienkin parantamiseksi, sehän on selvää. Aussikontakteja meillä ei vielä liiemmin ole, sillä päädyimme näin aluksi asumaan jaettuun omakotitaloon tsekkipariskunnan sekä ranskalaispariskunnan kanssa.
Täällä on tavallista jakaa omakotitalo kämppisten kanssa, sillä kerrostaloasuntoja ei ole yhtä runsaasti kuin suomalaiskaupungeissa, ja asumistapana omakotitalo on vielä huikeasti suositumpi kuin Suomessa.
Jälleen kerran huomaa, että suomalaisena (ainakin allekirjoittanut) tulee jostain syystä hyvin toimeen muiden itäeurooppalaisten kanssa. Vaikka Suomi ei itäblokkia ollutkaan, lapsuuden kokemukset ja muistot ovat kuitenkin erehdyttävästi samanlaisia mm. tsekkien kanssa. Samoja idän lastenohjelmia ja lastenkirjoja katselleena yhteistä puhuttavaa löytyy (ihana Krtek eli Myyrä!). Ja itsekin muistan elävästi ajan, kun kaupoissa ei ollut tarjolla juuri muita hedelmiä kuin omenoita, appelsiineja ja ehkä banaaneja. Tosin se varmaan johtui kauppojen pienuudesta...
Tsekkikämppiksemme kertoi, kuinka oli kokenut elämänsä shokin, kun itäblokin rajat aukesivat ja perhe lähti ensimmäistä kertaa länteen. Wien jouluvaloissa ja -koristeissa, runsauden, yltäkylläisyyden ja tyylikkyyden mekkana oli jotain, joka jätti lähtemättömät jäljet - voiko tällainenkin maailma olla olemassa. Ihmeellistä, miten lähihistorian tapahtumat muuttuvat eläviksi toisen kertomina, vaikka historiaa olisi kirjoista päntännytkin.
Muita suomalaisia on myös löytynyt täkäläiskontakteiksi, mikä on loistojuttu. Jospa australialaistenkin kanssa vielä päästään lähempään tuttavuuteen.
Täällä on tavallista jakaa omakotitalo kämppisten kanssa, sillä kerrostaloasuntoja ei ole yhtä runsaasti kuin suomalaiskaupungeissa, ja asumistapana omakotitalo on vielä huikeasti suositumpi kuin Suomessa.
Jälleen kerran huomaa, että suomalaisena (ainakin allekirjoittanut) tulee jostain syystä hyvin toimeen muiden itäeurooppalaisten kanssa. Vaikka Suomi ei itäblokkia ollutkaan, lapsuuden kokemukset ja muistot ovat kuitenkin erehdyttävästi samanlaisia mm. tsekkien kanssa. Samoja idän lastenohjelmia ja lastenkirjoja katselleena yhteistä puhuttavaa löytyy (ihana Krtek eli Myyrä!). Ja itsekin muistan elävästi ajan, kun kaupoissa ei ollut tarjolla juuri muita hedelmiä kuin omenoita, appelsiineja ja ehkä banaaneja. Tosin se varmaan johtui kauppojen pienuudesta...
Tsekkikämppiksemme kertoi, kuinka oli kokenut elämänsä shokin, kun itäblokin rajat aukesivat ja perhe lähti ensimmäistä kertaa länteen. Wien jouluvaloissa ja -koristeissa, runsauden, yltäkylläisyyden ja tyylikkyyden mekkana oli jotain, joka jätti lähtemättömät jäljet - voiko tällainenkin maailma olla olemassa. Ihmeellistä, miten lähihistorian tapahtumat muuttuvat eläviksi toisen kertomina, vaikka historiaa olisi kirjoista päntännytkin.
Muita suomalaisia on myös löytynyt täkäläiskontakteiksi, mikä on loistojuttu. Jospa australialaistenkin kanssa vielä päästään lähempään tuttavuuteen.
4. Minä vaan tiskaan astioita ja luudalla lakasen lattioita
Työnhaku täällä on itsessään työtä kuten Suomessakin, vaikka avoimia paikkoja on runsaasti. Perthissä on tällä hetkellä yli 17 000 ilmoitettua avointa työpaikkaa, piilotyöpaikat siihen päälle. Viimeksi tarkistaessani koko Suomessa oli työvoimatoimiston sivuilla haettavana 10 000 työpaikkaa.
Täällä keskiviikon ja lauantain sanomalehdissä on laaja työpaikkailmoitusliite, äkkivilkaisulla eniten pulaa on seuraavista: putkimies, hitsaaja, muurari, puuseppä, erilaisten koneiden kuljettajat (trukkikuskista maansiirtokoneisiin ja kaivoskalustoon), erilaiset rakennusalan sekatyömiehet, erilaiset hospitality - eli matkailualan työntekijät kuten respat, tarjoilijat ja keittiöapulaiset, sekä erilaiset toimistoassistentit ja kokeneemmat hallintotyöntekijät.
Työllistymisjärjestys on se, että kokeneimmat ja täkäläistä työkokemusta hankkineet menevät edelle, ja mitä huonommalla viisumilla on liikkeellä, sitä todennäköisemmin tarjolla on niitä töitä, jotka eivät täkäläisille kelpaa. Luonnonlaki varmaan kaikkialla. Mutta mitä parempi kielitaito, sitä helpommin oma paikka työmarkkinoilta löytyy. Kaivosala työllistää nyt tuhansia, ja avoimia työpaikkoja kaivoksille onkin pilvin pimein. Sinne myös vaatimustaso on usein tiukempi, ja uraa kaivoksilla on vaikea aloittaa ilman sitä ensimmäistä työkokemuspaikkaa kaivoksilla.
Tuli koettua sadan vuoden takaiset työmarkkinat, kun kävimme katsastamassa backpackereille eli reppumatkaajille suunnatun työnvälitysfirman toimintaa. Australia on nerokkaasti ratkaissut tilapäistyöntekijöiden pulan hyödyntämällä nuorten innokkaiden maailmanmatkaajien työpanosta. Maahan pääsee vuodeksi Working Holiday - viisumilla, jolla saa tehdä töitä enintään puoli vuotta samalle työntantajalle.
WH on ainoa helposti irtoava työlupa maahan, ja tilaisuuteen tartutaan ahkerasti, sillä vuosittain mantereelle saapuu kymmeniä tuhansia WH:laisia. Puolen vuoden rajoitus ohjaa tehokkaasti sesonkityöhön sekä tilapäisiin hanttihommiin.
Backpacker-firman konseptissa työintoiset kokoontuvat toimistolle joka aamu klo 10, jolloin työnvälittäjä huutaa ääneen sille päivälle ilmoitetut työpaikat. Jos tarjolla on esim. keittiöapulaisen töitä, alalta kokemusta hankkineet kerätään yhteen ja heistä valitaan joku sopiva ja halukas kyseiseen työhön. Näin jatketaan, kunnes kaikilla on - tai ei ole - työtä sille päivälle tai parille viikolle.
Luonnollisesti työpaikat ovat yleensä jossain syrjässä ja mahdollisimman pienipalkkaisia ja raskaita. Mutta aina löytyy joku tekemään, sillä taatusti aidompaa outback-kokemusta ei olekaan, kuin lampaiden keritseminen syrjäseudun kukkuloilla.
Täällä keskiviikon ja lauantain sanomalehdissä on laaja työpaikkailmoitusliite, äkkivilkaisulla eniten pulaa on seuraavista: putkimies, hitsaaja, muurari, puuseppä, erilaisten koneiden kuljettajat (trukkikuskista maansiirtokoneisiin ja kaivoskalustoon), erilaiset rakennusalan sekatyömiehet, erilaiset hospitality - eli matkailualan työntekijät kuten respat, tarjoilijat ja keittiöapulaiset, sekä erilaiset toimistoassistentit ja kokeneemmat hallintotyöntekijät.
Työllistymisjärjestys on se, että kokeneimmat ja täkäläistä työkokemusta hankkineet menevät edelle, ja mitä huonommalla viisumilla on liikkeellä, sitä todennäköisemmin tarjolla on niitä töitä, jotka eivät täkäläisille kelpaa. Luonnonlaki varmaan kaikkialla. Mutta mitä parempi kielitaito, sitä helpommin oma paikka työmarkkinoilta löytyy. Kaivosala työllistää nyt tuhansia, ja avoimia työpaikkoja kaivoksille onkin pilvin pimein. Sinne myös vaatimustaso on usein tiukempi, ja uraa kaivoksilla on vaikea aloittaa ilman sitä ensimmäistä työkokemuspaikkaa kaivoksilla.
Tuli koettua sadan vuoden takaiset työmarkkinat, kun kävimme katsastamassa backpackereille eli reppumatkaajille suunnatun työnvälitysfirman toimintaa. Australia on nerokkaasti ratkaissut tilapäistyöntekijöiden pulan hyödyntämällä nuorten innokkaiden maailmanmatkaajien työpanosta. Maahan pääsee vuodeksi Working Holiday - viisumilla, jolla saa tehdä töitä enintään puoli vuotta samalle työntantajalle.
WH on ainoa helposti irtoava työlupa maahan, ja tilaisuuteen tartutaan ahkerasti, sillä vuosittain mantereelle saapuu kymmeniä tuhansia WH:laisia. Puolen vuoden rajoitus ohjaa tehokkaasti sesonkityöhön sekä tilapäisiin hanttihommiin.
Backpacker-firman konseptissa työintoiset kokoontuvat toimistolle joka aamu klo 10, jolloin työnvälittäjä huutaa ääneen sille päivälle ilmoitetut työpaikat. Jos tarjolla on esim. keittiöapulaisen töitä, alalta kokemusta hankkineet kerätään yhteen ja heistä valitaan joku sopiva ja halukas kyseiseen työhön. Näin jatketaan, kunnes kaikilla on - tai ei ole - työtä sille päivälle tai parille viikolle.
Luonnollisesti työpaikat ovat yleensä jossain syrjässä ja mahdollisimman pienipalkkaisia ja raskaita. Mutta aina löytyy joku tekemään, sillä taatusti aidompaa outback-kokemusta ei olekaan, kuin lampaiden keritseminen syrjäseudun kukkuloilla.
27.6.2011
3. Toivioretki Ikeaan
Myönnetään, takana vasta kaksi viikkoa uudessa maassa ja jo nyt on aivan pakko hankkia salmiakkia. Onneksi jokaisessa itseään kunnoittavassa suurkaupungissa on Ikea, jonka myymä ruotsalainen ruoka käy suomalaisesta kun tiukkaa tekee. Perthin joukkoliikenne on lyönyt ällikällä skeptisen suomalaisen, joka odotti muuttavansa läpiautoistuneeseen Amerikan keskilänteen. Kaupungin alueella on 11 000 bussipysäkkiä (opittu tänään Transperthin ilmoitusjulisteesta), ja kattava viiden linjan lähijunaverkosto. Tähän saakka kaikkialle, myös Ikeaan, on päästy julkisliikenteellä - kätevää, sillä omaa autoa meillä ei ole.
Kahmimme salmiakkia sellainen hullunkiilto silmissä, että vieressä daim-suklaata tutkaillut aussi luuli meitä koti-ikävöiviksi ruotsalaisiksi, kukaan muu ei voi haluta karmeaa salty liquoricea eli suolattua lakua. Karkkilaukku täynnä ehdittiin vielä pyörähtää keskustassa hakemassa lisäpuheaikaa prepaid-liittymiin. Post paid - liittymiä täällä ei käytetä läheskään niin yleisesti kuin Suomessa, eikä sellaista täällä edes saa ilman mittavaa todistusaineistoa: kotiosoitteeseen tullut kirje, suomalainen luottokortti, passi ja mielellään vielä australialainenkin luottokortti käytettävä liittymämyyjän näytillä.
Perthin keskusta on kävelykatuineen, pikkupuoteineen, kahviloineen ja ostoskeskuksineen yllättävän kaupunkimainen, CBD:n eli Central Business Districtin pilvenpiirtäjät kaiken yllä. Saint Georges Terracella eli keskeisellä bisneskadulla pukukoodi on liituraita, muualla aussit näkyvät pukevan päälleen ihan mitä sattuu. Joskus vastaan tulee itse Scooby Doo. Muuttomatkan välietapilla Singaporessa sikäläisten hehkeiden ja muodikkaiden ihmisten keskellä kärsitty lievä alemmuuskompleksi katosi tuhkana tuuleen Perthissä :)
Kahmimme salmiakkia sellainen hullunkiilto silmissä, että vieressä daim-suklaata tutkaillut aussi luuli meitä koti-ikävöiviksi ruotsalaisiksi, kukaan muu ei voi haluta karmeaa salty liquoricea eli suolattua lakua. Karkkilaukku täynnä ehdittiin vielä pyörähtää keskustassa hakemassa lisäpuheaikaa prepaid-liittymiin. Post paid - liittymiä täällä ei käytetä läheskään niin yleisesti kuin Suomessa, eikä sellaista täällä edes saa ilman mittavaa todistusaineistoa: kotiosoitteeseen tullut kirje, suomalainen luottokortti, passi ja mielellään vielä australialainenkin luottokortti käytettävä liittymämyyjän näytillä.
Perthin keskusta on kävelykatuineen, pikkupuoteineen, kahviloineen ja ostoskeskuksineen yllättävän kaupunkimainen, CBD:n eli Central Business Districtin pilvenpiirtäjät kaiken yllä. Saint Georges Terracella eli keskeisellä bisneskadulla pukukoodi on liituraita, muualla aussit näkyvät pukevan päälleen ihan mitä sattuu. Joskus vastaan tulee itse Scooby Doo. Muuttomatkan välietapilla Singaporessa sikäläisten hehkeiden ja muodikkaiden ihmisten keskellä kärsitty lievä alemmuuskompleksi katosi tuhkana tuuleen Perthissä :)
2. Ensivaikutelmat
Kaksi viikkoa takana Australiassa, ja ensimmäisinä vaikutelmina taskussa mm. seuraavaa:
1) Vesijohtovesi on pahaa. Täällä vesi kloorataan, joten hanavesi haisee ja maistuu uimahallilta. Suu ei suostu juomaan pakottamatta. Asiaa auttoi roimasti huomio, että jos vettä pullottaa ja viilentää jääkaapissa yön yli, hajut ja maut neutraloivat. A vot! Onneksi myös paikallista vissyä, eli maustamatonta soodavettä, saa paikallismarketeista (eli suurketjuista Coles ja Woolworths) 2 litran pönikän hintaan 1,5 AU$ eli reilulla eurolla.
2) Australialaiset eivät ole yhtä lämpimän ystävällisiä kuin kanadalaiset, eivätkä yhtä asiakaspalvelualttiita kuin amerikkalaiset. Toisaalta, suomalaiselle jöröttäjälle täkäläinen vähän etäisempi tyyli sopii mainiosti. Mitä sitä nyt turhaan huikkaamaan jenkkityyliin tarjoilijalle erilliskiitokset tai putiikin myyjälle heiheit ulko-ovelta, työmuurahaiset ovat jo keskittyneet seuraaviin tehtäviin, kuten tekstarien näpyttelyyn. Toisten huomiointi on kuitenkin täällä aivan toisella tasolla kuin Suomessa, mm. kotikadulla hymyillään myös tuntemattomille naapureille ja sorry-sanaa viljellään ahkerasti pienimmästäkin kanssaihmisille aiheutetusta häiriöstä.
3) Täällä ei ole minkäänlaista asuinrekisteriä. Siksipä kaikkiin virallisiin yhteyksiin tarvitaan mukaan esimerkiksi kotiosoitteeseen tullut kirje. Muuten kukaan ei pysty tarkistamaan, missä osoitteessa asut. Jos olet muuttanut äskettäin eikä äiti ole vielä lähettänyt yhtään kirjettä, voi voi. Asuinpaikkasi on siihen saakka viranomaisten mielestä hämärän peitossa. Kannattaakin pikimmiten hankkia paikallinen verokortti eli tilata tax file number verohallinnosta, sillä se on usein ensimmäinen virallinen kotiin kannettu kirje.
1) Vesijohtovesi on pahaa. Täällä vesi kloorataan, joten hanavesi haisee ja maistuu uimahallilta. Suu ei suostu juomaan pakottamatta. Asiaa auttoi roimasti huomio, että jos vettä pullottaa ja viilentää jääkaapissa yön yli, hajut ja maut neutraloivat. A vot! Onneksi myös paikallista vissyä, eli maustamatonta soodavettä, saa paikallismarketeista (eli suurketjuista Coles ja Woolworths) 2 litran pönikän hintaan 1,5 AU$ eli reilulla eurolla.
2) Australialaiset eivät ole yhtä lämpimän ystävällisiä kuin kanadalaiset, eivätkä yhtä asiakaspalvelualttiita kuin amerikkalaiset. Toisaalta, suomalaiselle jöröttäjälle täkäläinen vähän etäisempi tyyli sopii mainiosti. Mitä sitä nyt turhaan huikkaamaan jenkkityyliin tarjoilijalle erilliskiitokset tai putiikin myyjälle heiheit ulko-ovelta, työmuurahaiset ovat jo keskittyneet seuraaviin tehtäviin, kuten tekstarien näpyttelyyn. Toisten huomiointi on kuitenkin täällä aivan toisella tasolla kuin Suomessa, mm. kotikadulla hymyillään myös tuntemattomille naapureille ja sorry-sanaa viljellään ahkerasti pienimmästäkin kanssaihmisille aiheutetusta häiriöstä.
3) Täällä ei ole minkäänlaista asuinrekisteriä. Siksipä kaikkiin virallisiin yhteyksiin tarvitaan mukaan esimerkiksi kotiosoitteeseen tullut kirje. Muuten kukaan ei pysty tarkistamaan, missä osoitteessa asut. Jos olet muuttanut äskettäin eikä äiti ole vielä lähettänyt yhtään kirjettä, voi voi. Asuinpaikkasi on siihen saakka viranomaisten mielestä hämärän peitossa. Kannattaakin pikimmiten hankkia paikallinen verokortti eli tilata tax file number verohallinnosta, sillä se on usein ensimmäinen virallinen kotiin kannettu kirje.
1. Uudella mantereella
Muutimme Australiaan, Perthiin 10.6.2011. Lähtöpäätös syntyi opiskelu- ja työmahdollisuuksien innostamana. Uuteen paikkaan asettuminen herättää aina huomaamaan uusia asioita sekä alkuperäisestä kotimaastaan että uudesta kotipaikastaan, ja siksipä tämä blogi on: arkea ja merkillisyyksiä Australiassa, sekä täältä kaukaa huomattuja outouksia Suomessa. Ehkä blogista on hyötyä muillekin, matkustus- tai peräti muuttopäätöstä pohdiskellessa. Tervetuloa, tänne kyllä mahtuu!
Kotikulmilta, iltahämärässä, sadepilven jahtaamana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)