Kirjoitetaanpas taas vanha kunnon "outoa Australiassa"-postaus. Tai siis outoa ja erilaista Suomi-silmin. Tutusti disclaimer, että postaus koskee Länsi-Australiaa ja eritoten Perthin seutua.
1) Lähimetsät. Suomessa on pitkäaikainen kaavoituslinjaus, että lähimetsiä eli jokseenkin luonnontilaisia plänttejä pyritään säilyttämään kaikkialla asuinrakentamisen yhteydessä. Jokaisen virkistysalueen ei tarvitse olla hoidettua puistoa, vaan päinvastoin, luonto luontona - vaikka lähimetsät polkuineen ja ehkäpä roskineen eivät tietenkään vastaa luonnonpuisto- tai korpimeininkiä. No. Täälläpäin lähimetsät nähdään enemmän ongelmana kuin mahdollisuutena. Miksi?
Australiassa ei tunneta jokamiehenoikeutta, ja ylipäätään maa- ja kiinteistöomaisuuteen suhtaudutaan paljon enemmän sijoituksena kuin minään muuna. Yksityisillä mailla ei välttämättä saa vaellella ja ne on usein aidattu ja kieltokyltitetty. Valtion ja osavaltion omistamat maat puolestaan nähdään myyntikelpoisina resursseina (paitsi jos ovat luonnonpuistoiksi kaavoitettuja), eli niitä syötetään gryndereille omakotitaloalueiksi rakennettaviksi aina asuntopulan uhatessa (jotakuinkin jatkuvasti täällä Perthin seudulla).
Asumme alueella, joka kasvaa kiihkeää vauhtia, kuten monet muutkin näin 40-60km etäisyydellä keskustasta. Sitä lähempi vyöhyke on jo rakennettua, ja täällä perukoilla on enemmän vapaata maata. Tosin täyttä täällä ei ole missään, vaan korkeampaa ja tiiviimpää voisi helposti rakentaa melkeinpä minkä vain rautatieaseman tai ostoskeskuksen tuntumaan, mutta näin ei periaatesyistä tehdä: täkäläiset yleensä haluavat ikioman tontin. Yli kolmekerroksiset kerrostalot missään keskustan ulkopuolella herättävät vahvaa NIMBYä eli not in my backyard-ei minun takapihalleni-huutelua.
Ne lähimetsät, joita seudullamme on jäljellä, on useimmiten kaavoitettu tulevaisuuden omakotitonteiksi. Osin tämä johtuu mainitusta asuntopulasta (maa- tai tonttipulasta ei oikeasti voi puhua, koska voisi rakentaa sitä tiiviimpää ja korkeampaa). Osin siitä, että ulkoilmakansaksi moni aussi on yllättävän varoivainen luonnossa liikkuja myrkkyeläinten vuoksi. On totta, että bushbashing eli puskissa tarpominen on vaarallista: meitä eivät "uhkaa" vain punkit, hirvikärpäset ja kyyt, vaan useat jopa kuolettavan vaaralliset käärmeet. Täällä Perthin seudulla onneksi elää vain yksi vaarallisen myrkyllinen hämähäkki, mustaleskisukuun kuuluva redback, kun taas muualla Auslandiassa myös myrkkyhämähäkkivalikoima on runsas. Metsiin ei yleisesti kannata mennä pensaalta pensaalle puskemaan, vaan mieluiten vain polkuja (mahdollisimman leveitä) pitkin.
Kaupunkialueilla yleensä muunnetaan pusikot ja metsämaastot manikyyritasoisiksi nurmipuistoiksi, joissa käärmeet eivät niinkään viihdy. Muuten hyvä, mutta normisti puistot ovat joko leikkipuistoja, grillausalueita, tai ovaaleja eli aussifutikseen sopivia jättinurmikenttiä. Metsässä liikkumisen kokemusta niistä ei saa.
Itse ratkaisemme ongelmaa ajamalla viikonloppuisin syrjemmälle metsävaelluksia varten. Tämä on ihan ok muuten, mutta tuntuu hieman ristiriitaiselta polttaa bensaa joka kerta luontokokemuksia saadakseen. Tosin on todettava loppuun, että Perthin keskustan tuntumassa on melko luonnontilaisena säilytetty, valtava viheralue Kings Park, ja muitakin isoja luonnonpuistoja metropolialueella on useita, eli missään tapauksessa emme asu "pilatussa" paikassa.
2) Sukupuoliroolit. Olen tästä usein aiemminkin kirjoittanut, enkä aio aloittaa uutta feministisaarnaa. Mutta asia on pakko mainita muutaman kappaleen verran, niin outoa (jälkeenjäänyttä) täällä Australian Teksasissa Perthissä välillä on.
Osin, ellei enimmäkseen, kaivosvaltaisen talouden vuoksi, Perthissä elää vahvana roolijako "mies elättää-vaimo hoitaa kodin ja lapset". En törmännyt tähän jakoon ensimmäisten 10 vuoden aikana juurikaan, koska olin itse töissä keskustassa, asuimme keskustan tuntumassa, ja olimme jatkuvasti yliopistokoulutettujen miesten ja naisten ympäröimiä sekä naapurustossa että työpaikalla. Lisäksi kaverimme ja tuttumme olivat paljolti kansainvälisiä, (silloin) lapsettomia uraihmisiä. Täällä angloaussi-suburbiassa maailma on ihan toinen.
Esimerkki. Olimme muutama viikko sitten E:n kollegan kotona pizzaillanvietossa alkuillan, ja olimme ainoat, jotka toivat lapsen mukanaan. Tämä siksi, että meillä ei ole paikallista perhetukiverkkoa, eli emme voi taikoa joka menoa varten lapsenvahtia. Siksi olemme tottuneet kuskaamaan pikkujeppeä mukana kaikkialle. E:n työkavereista paikalla oli pelkästään miehiä, koska kaikkien vaimot olivat jääneet kotiin hoitamaan lapsia. Juhliin oli kutsuttu kuitenkin muitakin, kuten kollegan iäkkäät naapuripariskunnat (70-80v) eli mistään jätkien ryyppäjäisistä ei ollut kyse.
Muutamat E:n työkaverit ällistelivät faktoja a) miten minä, nainen ja äiti, tulin nukkumaanmenoaikaan (klo 18-20!) juhliin lapsi mukanani, ja b) käyn töissä kokopäiväisesti. Huom, näitä ei esitetty mitenkään tuomitsevaan sävyyn, vaan aidosti uteliaana/ihmetellen. Koska kaikki vieraat olivat erinomaisen mukavia, en aktivoinut feministiräjähdystä, mutta ihmettelin hiljaa itsekseni, ettekö ole ennen (pohjoismaisittain) normaalia naisihmistä tavanneet, jolla on koulutus, ura, perhe ja sosiaalinen elämäkin vielä.
Kun kotimatkalla autossa juttelimme asiasta E:n kanssa, paljastui, että hänen työpaikallaan herättää suurta hämmennystä, että E:n vaimo eli minä en pelkästään käy töissä ja tienaa, mutta myös maksan isojakin hankintoja joko yhdessä tai yksin (esim ostin E:lle synttärilahjaksi matkan Tasmaniaan), ja että en automaattisesti halua/suostu tekemään jokaista päiväkotivientiä/hakua tai lapsen sairaspäivää, vaan ne jaetaan meidän perheessä 50-50. Leukani tippui lattialle tästä jälkijättöisyydestä.
Loppukaneettina taas, että asiat ovat muuttumassa täälläkin, viimeinkin. Nuoret/tuoreet isät ovat alkaneet paljon enemmän haastaa työkulttuuria, jossa heidän oletetaan pakertavan iltoja, jopa viikkoja perheestä erillään jossain kaivosleirissä, kun äiti kamppailee pikkulapsiarjessa. Miehet uskaltavat nykyään sanoa täälläkin, että minulle on tärkeää/tärkeintä viettää enemmän aikaa oman perheeni ja lasteni kanssa, ja haluan olla tasaveroinen ja tasa-arvoinen vanhempi, en vain avustaja tai kävelevä lompakko.
Perinteisesti jonkinlainen kultaryntäys-macho-kulttuuri on Länsi-Aussilassa "vaatinut", että mies paiskii mukisematta töitä milloin missäkin, ja lapsia nähdään tunti nukkumaanmenoaikaan jos silloinkaan. Sivuhuomiona, mielenterveysasiat, etenkin miesten mielenterveyden parantaminen, ovat alkaneet nousta ihan uudella lailla tapetille täällä niin mediassa, somessa, arkikeskusteluissa, työpaikalla kuin politiikassakin, koska kuvailemani nk. man box-kulttuuri ei ole ollut terveellistä kellekään. Eli pikkuhiljaa, tällaiset muurit murtuvat.
3) Metropoli vs muut seudut. Kuvittele Suomi, jossa on vain yksi iso kaupunki, Helsinki lähikuntineen. Missään muualla koko maassa ei ole yhtään kaupunkia, jonka koko on yli 50 000 asukasta. Eli Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuopio jne ovat kaikki vain murto-osa nykyisestä eivätkä oikeastaan kaupunkeja lainkaan vaan isoja kirkonkyliä. Kaikki tilastot esitellään mallilla "metropoli ja sitten ne muut". Tällainen on Länsi-Australia. Koko osavaltiossa asuu noin 2,5 miljoonaa asukasta, joista Perthin metropolialueella 1,5 miljoonaa. Länsi-Australian koko on puoli Eurooppaa. Eli erittäin tyhjää on.
Perthissä asumiseen tarvitaan omanlaisensa luonteenlaatu, tai ainakin kyky "tyytyä" tietyllä tavalla. Vaikka usein ruodin miinuspuolia ja ongelmia, elämänlaatu ja elintaso ovat oikeasti erittäin hyviä Perthissä ja siksipä itsekin täällä nökötämme jonkin muun paikan sijasta. Mutta. Ihminen, joka kaipaa jatkuvasti jotain uutta etenkin matkustelumielessä, saattaa kokea Perthin aika perukkana ja siksipä tänne ei olekaan hurjaa asuttajavirtaa itärannikolta. Perthistä ei siis käytännössä pysty lähtemään kaupunkilomalle naapurikaupunkeihin, koska naapurikaupunkeja ei ole olemassakaan (ellei niitä isoja kirkonkyliä lasketa). Seuraavaan isoon kaupunkiin, Etelä-Australian pääkaupunkiin Adelaideen on linnuntietä 2700km eli enemmän kuin Helsingistä Ateenaan. Itse asiassa Perthiä lähin kaupunki ei ole Australiassa lainkaan vaan Denpasar Balilla, 2600 km päässä.
Tämä eristyneisyys on itsellenikin ollut se kaikkein vaikein "pilleri" Perthiin liittyen. Olen sen verran utelias, menevä ja aktiivinen matkustelija, että haluaisin nähdä vähän kaikkea kaikkialla. Nykyään matkustelumme keskittyy Perthin ympäristön pikkukyliin ja luontoon - onneksi olemme kumpikin innokkaita vaeltajia ja myös roadtrip-ihmisiä. Mutta. Näin 11v tässä kolkassa viettäneenä samat pikkukylät on nähty jo useaan otteeseen ja myös luonnonpuistot ja vaelluspolut on aika huolella koluttu. Onneksi elämäntilanne (joustava työ) mahdollistaa kuitenkin muunkin matkustamisen ja käyn edelleen sinnikkään tunnollisesti ja koti-ikävän yllättämänä myös Suomessa/Euroopassa vuosittain.
Kuvituskuvat erään Perthin kukkuloiden kauppapuutarhan kevätfestivaaleilta. Hedelmäpuiden kukinta-aika. Ja kätevä keino puutarhalle hankkia lisätienestejä - alueelle oli sinne tänne lavastettu Insta-sopivia taustoja (tekokukkia, keinuja, pianoja jne), joiden eteen perheet jonottivat varttikaupalla somekuvien ottoon, sisäänpääsymaksun hinnalla. Meillä muksua kiinnosti vain "labyrintissä" eli hedelmäpuukujilla juoksentelu, etenkin hippaa ja karkuun.
