Onnellinen Perthissä

Tavanomainen arkipäivä kuvin ja sanoin (lue: häpeilemätöntä hehkutusta), millaista elämä Perthissä voi olla.

Herään aamulla aurigonpaisteeseen ja huilumaiseen linnunlauluun. Laulaja on pihapuun "harakka", eurooppalaisen harakan näköinen täkäläinen lintu, taidokas livertelijä. Kello on seitsemän, taivas on lähes pilvetön kuten aina. Koska on jo myöhä syksy, ruoho viheriöi kasteessa. Kuuraakin on yöllä ollut, mutta se on jo sulanut aamuauringon lämmittävissä ensisäteissä. Talo on kylmä, peiton alta on vaikea päästä pois. Onneksi kylpyhuoneessa on lämpölamppu, joten suihkuun saa pujahtaa hehkun alla. Kun avaan ulko-oven kiirehtiäkseni bussipysäkille, pihanurmelta lehahtaa lentoon kaksi lorikeettaa, punaisen, sinisen, keltaisen ja vihreän värein kirjottua papukaijaa. Lorikeetat pyrähtävät läheiseen eukalyptuspuuhun livertelemään, sirkuttamaan ja räksyttämään äänekkäästi. Niillä tuntuu olevan aina asiaa. Nappaan ohikulkiessani pari puunlehteä ja muserran ne sormieni välissä. Eukalyptus tuoksuu vahvana.

Lorikeetta puussa. Kuva (c) Daintreebirdwatching-blogi.

Transperthin bussi nappaa minut kyytiin ja kohti juna-asemaa. Asemalla vaihdan ripeästi junaan. Koska asemani on vain muutaman pysäkin päässä keskustasta, juna on tupaten täynnä. Pusertaudun sisälle silti. Onneksi olen pienikokoinen, aina löytyy joku rako toisten kyynärpäiden ja reppujen välistä, jonne saan itseni pakattua. Istumaan pääsystä on turha haaveilla ja osa matkustavaisista jää laiturille odottamaan seuraavaa junaa. Juna on onneksi 99% tapauksista ajoissa - toisin kuin bussit. Bussien kanssa saattaa käydä niin, että joku vuoro jää välistä, tai vuoro on niin paljon myöhässä, että se ajaa vain minuuttia edellä seuraavaa vuoroa. Välin kuuluisi olla 10 minuutista varttiin arkena. Viikonloppuisin bussiin on turha turvautua, sillä vuoroja kulkee puolen tunnin, pahimmillaan kokonaisen tunnin välein. Jään pois kyydistä päärautatieasemalla ja nousen rullaportaat maan alta suoraan toimistorakennukseni kylkeen. Pyyhällän sisään, työpäivä alkaa.

Metalliratsuni juna. Ikinä ei ole moottoritie noin tyhjä, mikä lie lavastettu tilanne. Kuva (c) Perthtrains.Nachohat

Lounasaikaan etsiydyn joko läheisiin ruokapaikkoihin syömään (useita kiinalaisia, japanilaisia, vietnamilaisia ja korelaisia ruokakojuja sekä länsimaalaisemmat Subway ja Nandos- grillikana-ruokala); tai käymme työkaveriporukalla ostamassa ruuat mukaan ja kävelemme parin korttelin päähän Central Parkin nurmikolle syömään. Central Park ei nimestään huolimatta ole erityisen iso puisto, lähinnä se on muutaman nurmiläntin ja puurivien pilkuttama pilvenpiirtäjän pihamaa. Pilvenpiirtäjä on Rio Tinto-kaivosjätin pääkonttori Perthissä. Piha on kuitenkin suosittu lounastajien auringonotto- ja happihyppypaikka, ja puistossa on perjantaisin lounasaikaan livemusiikkia tarjolla. Mikäs sen rattoisampaa kuin viettää reilu puolituntinen nurmikolla istuen tai maaten, harvoja pilviä tuijotellen, musiikkia kuunnellen, tai jutellen ja vitsaillen työkaveriporukalla.

Central Park-puisto Perthin ydinkeskustassa. Yleensä nurmikolla on aina evästäjiä. Kuva (c) Panoramio.

Jos sattuu olemaan keskiviikko, pelaamme puulaakisarjassa jotain seuraavista: lentopallo, jalkapallo, rugby tai squash. Myös biljardia ja petankkia on tarjolla. Sarjan taso - tai oman joukkueemme taitotaso - tuntuu nousevan kuukausi kuukaudelta, sillä aiemmin ei urheilusuoritusten jälkeen tarvinnut vaivautua suihkuun, mutta nyttemmin ei ilman viitsi takaisin työpisteelle palata, sen verran hiottaa. Kasasimme myös hölkkäklubin muutaman kuukauden päästä tapahtuvaa City to Surf-tapahtumaa varten, johon työpaikkamme on sponsoroinut joukkueen. Hyväntekeväisyystapahtumassa joukkueet juoksevat (tai kävelevät) eripituisia matkoja aina neljästä kilometristä puolimaratoniin ja maratoniin saakka. Oma tiimimme tähtää neljään tai enintään 12 kilometriin näin alkajaisiksi. Tapahtuman nimi juontuu matkasta: maraton juostaan keskustasta rannalle, tässä tapauksessa City Beachille Intian valtameren rannalla.

City to Surf-juoksutapahtuma vetää väkeä. Kadut suljetaan autoilta, jotta maratoonarit pääsevät etenemään kohti merenrantaa esteettä. Kuva (c) City of Perth.

Työpäivän päätyttyä on aika suunnata takaisin kotiin junalla ja bussilla, ruokakaupan kautta. Olemme pian muuttamassa lähemmäs keskustaa ja työmatkakin yksinkertaistuu joko pelkkään junaan tai bussiin, riippuen siitä, kävelenkö lähemmäs (korttelin päähän bussipysäkille) vai kauemmas (muutaman korttelin päähän juna-asemalle). Omassa kodissamme ei tällaista vaivaa/ylellisyyttä tule olemaan, mutta house sitting - talossa on pidettävä huolta myös uima-altaasta. Tosin kovin työlästä huolenpito ei ole ollut, sillä altaan pitää puhtaana automaattinen robotti-imuri. Uimaan pääsisi vaikka joka päivä ja ilta, mutta kylmät yöt pitävät huolen siitä, että vesi ei ole lämmintä. Altaasta on iloa noin kolme kuukautta vuodessa, kun on oikeasti KUUMA. Minua innokkaammat uimarit uivat vähintään puolet vuodesta, osa läpi vuoden, joko meressä tai ulkoaltaassa.

Huolenpidon kohde, takapihan allas.

Iltakokkailut hoituvat nopeasti kaasuliedellä. Kaasu ja sähkö näyttävät olevan täällä yhtä yleisiä uunin ja lieden energianlähteitä, kaasu ehkä himppusen tavallisempi. Itse opin/jouduin opettelemaan kaasulieden käytön Unkarissa asuessani vuosikymmen sitten. Useimmiten kaasuliedessä ja uunissa on sisäänrakennettu kipinä, eli kaasu syttyy palamaan, kun lieden tai uunin namikkaa kääntää ja painaa. Toiset pitää itse sytyttää sytkärillä tai tulitikulla. Näistä itse sytytettävistä en erityisesti pidä, sillä tuntuu, että kaasua ehtii vuotaa karkuun enemmän kuin kipinävarustetuista. Kaasulla kokkaaminen on nopeaa, sillä vesi kiehuu minuuteissa ja paistolevyn kuumuutta on pöljemmänkin kokin helppo säädellä sekuntien tarkkuudella. Myös kaasulämmitteisestä suihkusta tuntuu tulevan kuumempaa vettä kuin sähkölämmitteisestä.

Kokkikolmosen työvälineet. Kuva google-kuvahaulla.

Täällä ottautuu ruuanlaitossa vuodenkierron ja kasvukauden rytmiin, sillä Perthissä on tarjolla vain sellaista tuoretta ruokaa, jonka sesonki sattuu olemaan. Tokihan muutakin saa, mutta järkyttävin kiskurihinnoin. Itse odottelen vesi kielellä seuraavaa avokado-, mansikka-, hunajameloni-, maissintähkä-, ja mangosesonkia! Kaikki valmismarinoidut liha- ja kanapalat ovat jääneet ruokavaliostani historiaan, koska täällä niitä ei saa. Jos lihaa syö, on se käytöstä riippuen paloiteltava itse, marinoinnista ja maustamisesta puhumattakaan. Aikaavievempää, mutta epäilemättä terveellisempää. Suomessa nimittäin ihmettelin epäluulon saattelemana, että mikä on, kun marinoimaton kana on aina kalliimpaa kuin marinoitu. Xingding, joku hälytyskello tässä soi. Täkäläiset käyvät myös ihan lihakaupassa asti pihvi- ja makkaraostoksilla. Marketistakin saa hyvää laatua mielestäni.

Aasialainen kanasalaatti. Ei kylläkään omatekemäni, kuva internetistä vohkittu (c) Lifestylefood.com.au 

Jos illalliselle haluaa olut-, siideri- tai viinipullon, se haetaan alkoholikaupasta. Täällä systeemi on sikäli mielenkiintoinen, että ruokakaupoissa ei myydä alkoholia, mutta alkoholikaupat ovat kylläkin ruokakauppaketjujen omistuksessa. Coles eli täkäläinen Kesko omistaa Liquorland-ketjun, ja Woolworths eli S-market omistaa ketjut nimeltään Cellarmasters, Dan Murphy's ja BWS (Beer Wine Spirits). Muitakin alkokauppoja on, mukaanlukien drive in - kaupat kuten Thirsty Camel. En ole itse kokeillut, mutta luukulle ajetaan ja pullot tilataan mukaan kuin mäkkäristä konsanaan.

Valinnanvaraa. Kuva (c) Sydney Morning Herald.

Sitten onkin aika painaa pää tyynyyn ja odotella viikonloppua, jolloin voi vaikkapa kotiseutumatkailla ja tutkailla Perthin nähtävyyksiä, maisemia, rantoja ja läheisiä luonnonpuistoja. Satunnaisesti tulee käytyä esimerkiksi taidenäyttelyissä, mutta Perthin kulttuuritarjonta painottuu enemmänkin musiikki-, teatteri/happening-, tai stand up-tapahtumiin kuin esimerkiksi kuvataiteeseen. Parin viikon päästä on tarkoitus suunnata kokeilemaan uutta lajia eli kalliokiipeilyä Greenmount National Parkiin Perthistä itään. Siitä lisää tapahtumapäivän jälkeen!

Rannalla on aina kaunista. Australia ♥