Kirottu muutto?

Muutto. Taas. Ja toivottavasti ei ihan pian uudestaan! Ostimme äskettäin talon ja virallisesti se siirtyi nimiimme keskiviikkona 30.6. Kirjoitan kiinteistökaupasta Aussilassa joskus erikseen, sen verran souvia siinäkin, että postausta paukkuu.

Viime joulun alla edellisen kerran muuttaessamme jotakuinkin kaikki meni pieleen. Emme meinanneet saada vuokrattua muuttopakua ja kaikenlaista säätöä oli yli oman tarpeen.  Tällä kertaa ennakoimme paremmin: otimme oikein kaksi päivää vapaata töistä, jotta saimme viikonloppuun yhdistettynä neljä päivää muuttoaikaa. Varasimme hyvissä ajoin muuttomiehet rekkoineen. Olimme mielestämme hienosti lähtökuopissa, kun...

Onko jossain meikäläisistä voodoo-nuket, joilla joku huolettomasti leikkii? Vaivaako meitä muuttokirous?

Muuttoa edeltävä viikonloppu oli tarkoitus käyttää pakkaamiseen. Lauantaiaamuna herätessäni huomasin, että minulla oli järkyttävä ihottuma kämmenissä. Suu- ja sorkkatautiko, siis enterorokko? Syynäsin suun, myös lapsen ja miehen kädet ja suut, koska kaikenlaisiin tartuntatauteihin syypää yleensä on perheen pienimmäinen päiväkodin pöpöineen. Miesväki kuitenkin oli ihan kunnossa eikä minullakaan ollut ihottuman lisäksi muita oireita. Todnäk vaiva oli allergiaa. Maitoallergisena saan joskus tällaisia ”kohtauksia” ja ilmeisesti Ikean juhannusbuffetissa edeltävällä viikolla tarjoiltiin maitojauhe-heraproteiini-ruokalajeja, joita en tajunnut ja tunnistanut. Pakkaamisesta ei tullut yhtikäs mitään, sillä kämmenet tuntuivat siltä kuin ihon alla olisi lasinsiruja.

Sunnuntaiaamuna vointini oli kohentunut, samoin fiilis. Tästä se lähtee! Oli tarkoitus käydä ystäväperheen yksivuotiaan synttäreillä, sitten pakkaisimme. Paistoin innoissani vadelmalettuja aamupalaksi. Joiden päälle taapero rennosti oksensi. Vatsataudin vihulainen tietenkin. Peruimme synttärit, peruimme kaiken, ja seuraavat 12 h menivät lapsen pukluja pyyhkien, koska kaksivuotias ei pysty yhtään ennakoimaan tai tähtäämään, kun yökki tulee. Kärsineet käteni eivät suuresti arvostaneet jatkuvaa pesua, kun koitimme varoa saamasta tautia itsekin.

Maanantain pakersin töissä E:n hoitaessa sairasta lasta ja illalla vahdinvaihto. Ei taaskaan mitään saumaa ehtiä pakkaamis- ja tavaransorttauspuuhiin.

Tiistai valkeni lockdownin eli sulkutilan koittaessa. Perthissä oli havaittu kolme koronavirustapausta ja paikalliseen tapaan kaikki meni samantien kiinni, ettei tauti lähde jylläämään. Toisaalta ymmärrän tämän logiikan hyvin, toisaalta jurppii aivan tajuttomasti, että kolmen tartunnan takia puolentoista miljoonan asukkaan kaupunki kolahtaa säppiin.

Alkoi vimmainen selvittely, miten työasiat, miten päivähoito, vieläkö muutto voi tapahtua, saammeko avaimet kiinteistönvälittäjältä ja saavatko muuttomiehet tehdä töitään. Sulkutilan aikana sallitaan vain essential services eli välttämättömät palvelut ja emme ole aiemmin pystyneet viemään taaperoa päiväkotiin silloin, koska päivähoito on rajattu vain ns. kriittisten alojen henkilökunnalle. Lisäksi aiempien sulkutilojen aikana myös muutot oli kielletty. Tällä kertaa essential services-listaa oli päivitetty ja sinne oli lisätty valtion ja kunnan työntekijät eli meidät, hallelujaa! Muuttokin sai edetä. Muksu päivähoitoon ja me koitimme vääntää työpäivän keittiön pöydän äärestä. (Illemmalla tuli tieto, että päivähoito on sittenkin auki kaikille).

Keskiviikkona sain koronapiikin tyhjään varastohalliin tehdyllä massaklinikalla. Homma sujui ihan jouhevasti ja odottamista oli kaikkiaan vain puoli tuntia, mikä sekin oli riittävästi, kun N oli mukana rattaissa – en ole keskiviikkoisin töissä eikä N hoidossa. Osavaltiomme rokottaa tällä hetkellä kaikkia yli 40-vuotiaita, itse asiassa ajanvaraus oli hetken auki kaikille yli 30-vuotiaille, mutta se peruttiin pian. Australia on soutanut ja huovannut rokotusstrategian kanssa jo puoli vuotta ja AstraZenecan suhteen ei tälläkään hetkellä ole selvyyttä, kelle se on tarkoitettu. Välillä se oli kielletty alle 60-vuotiailta, sitten alle 50-vuotiailta, nyt sitä tyrkytetään kaikenikäisille. Ja tämän huseerauksen takia Pfizer-piikit, jonka itsekin sain, on rajattu ikäluokittain. Jotta niitä nyt riittäisi niille yli viisikymppisille, jotka eivät enää halua AstraZenecaa.

Klinikan menoa katsoessani mietin kyllä, että jos Australiassa olisi oikeasti korona-aalto, klinikka olisi ollut varsinainen tartuntapesäke. Jonossa ja odotusaulassa ei ollut tietoakaan turvaetäisyyksistä. Kukaan ei vahtinut tai edellyttänyt niitä. Sisääntullessa ilmoittauduttiin kuin äänestämään mennessä. Kuten kaikki muutkin, ojensin virkailijalle käteen henkkarini  ja puhelimeni varauksen tarkistamiseksi. Näin siis siirreltiin pöpöjä puolin ja toisin pintojen kautta. Järjestyksenvalvojat räpläsivät jatkuvasti maskejaan vaivaantuneina. Rokotusvuoroa varten otettiin vuoronumero, laminoitu lappu, jotka uudelleenkäytettiin, mutta nähdäkseni niitä ei desinfioitu välillä. Itse piikki annettiin kevytseinäisessä kopissa, joita oli noin tusina. Vartin odottelu jälkeenpäin allergiareaktion vahtimista varten, käteen vesipullo ja pillimehu ja ulos.

En tiedä, oliko puhdasta sattumaa vai reaktio rokotteeseen, että seuraavan 24h sisällä kehitin aikamoisen flunssan. Armoton tukkonenä, hakkaavaa kutittavaa yskää, hankala olo. Kiva oli pakata ja yskiä, pakata ja niistää, pakata ja nenäsumuttaa. Lisäksi itse muutto piti hoitaa maski naamalla, koska meille tulivat ne muuttomiehet ja kaikilla piti olla suojaimet. Muuttopäivänä huomasimme myös pari aukkoa aukottomassa valmistautumisessamme. Olimme unohtaneet buukata kokolattiamaton pesun, mikä on pakollinen toimi aina poismuuttaessa. Ja uudessa kodissa pesukoneen liitäntä vuosi eli tarvitsisimme paikalle putkimiehen. Tadaa, kumpikaan ei ole essential service eli emme voineet niitä varata ennenkuin sulkutila päättyisi. Voihan jee. Pyykkivuori kasvoi kasvamistaan, koska muutto ei tunnetusti ole hirmu siistiä hommaa. Ja taaperon kanssa pyykistä ei ole koskaan pulaa.

Perjantai kului viisihuoneisen omakotitalon loppusiivoukseen lattiasta kattoon, mukaanlukien puutarhanhoito ja autotallin siivous. Ihan liian iso huusholli meille ja siksipä pois muutimme, kun nyt löysimme kompaktimman ja edullisemman ihan omaksi. Perthissä on tällä hetkellä vuokra-asunnoista vapaana alle prosentti. Kilpailu on armotonta ja mieluummin ostimme oman, kun löytyi pankki, joka suostui meille lainaamaan ilman normaalisti vaadittua 20% käsirahaa; 10% riitti. Lauantaina onneksi sulkutila päättyi ja sain varattua matonpesijän. Kokolattiamattoja ei saa pestä itse vuokralaisen vaihtuessa, vaan tulee toimittaa kuitti ostopalvelusta. Ulkoistaminen on toinen juttu, josta riittäisi asiaa omaksi postauksekseen, pitää sekin pian nakuttaa.

Sunnuntaina E lähti ostamaan tiskikoneen taapero mukanaan. Minä puolestani lähdin pyykkäämään, koska putkiasentajaksi lupautunut E:n veli ei ehtisi meille ennen iltaa ja pyykki- ja tiskikone olisivat siis paussilla sinne saakka.

Pyykinpesu oli kuin suoraan jenkki-sitcomista. Saavuin laundretteen eli itsepalvelupesulaan. Valitsin isoimman koneen, lykin sinne kaksi pyykkikorillista tekstiilejä. Tajusin, että mitään luukkua pesuaineelle ei ole. Kysyin lähellä istuvalta mieheltä, missä vika. Hän totesi kuivasti: tuo on kuivausrumpu. Ahahhaa, joo kyllähän minä sen tiesin, peruuttelin pois ja tuupin pyykit kahteen pienempään koneeseen. Tällä kertaa sain koneet käyntiin ja lähdin kahville odottelemaan. Palasin laundretteen ja siirsin puhtaat pyykit takaisin samaiseen kuivausrumpuun. Valitsin ohjelman, maksoin kortilla ja painoin starttia. Koneeni yläpuolella oleva rumpu pyörähti käyntiin. Olin valinnut väärän maksupäätteen kaksikerroksisessa konerivissä. Argh. Koneen ovi auki, vaatteet sisään alemmasta ylempään, jatkuu. Kävin välillä kaupassa ostamassa taaperolle värikyniä jne sadepäiväksi. Kun tulin takaisin, joku pentele oli laittanut omat pyykkinsä kuivausrumpuuni! En nähnyt omiani missään. Varastiko joku kaksi pyykkikorillista anttilalaatuisia legginsejä, pyyhkeitä ja taaperon tavaroita? Juuri kun mietin, että revin varkaan pyykit koneesta vastaiskuna, tajusin, että jälleen kerran tuijotan väärää rumpua, eli sitä alarivin konetta, jota olin jo kahdesti yrittänyt käyttää onnistumatta. Omat pyykkini olivat yläkoneessa aivan kiltisti.

Homma on viimein paketissa tai pikemminkin paketista poissa. Enää pieni määrä nyssäköitä ja laatikoita on purkamatta. Eli kirous selätettiin kuitenkin!

Tuli jälleen todistettua, että aussimuuttoon liittyy muutama suomimuutosta eriävä juttu. Kuten:

Osoitteenmuutos pitää tehdä joka lafkaan erikseen. Ei ole olemassa mitään postin saati maistraatin keskitettyä palvelua. Jos jonnekin unohtuu lähettää ilmoitus, posteja tulee jopa kuukausia, vuosia, vanhaan osoitteeseen. Kuten USA:laisia pankkishekkejä meille, edellisen vuokralaisen nimissä.

Autotallin siivous on ekstremeurheilua, koska mistä tahansa pahvinpalan alta saattaa esiin pullahtaa myrkkyhämähäkki redback. Yksi löytyi. E:n ratkaisu oli äkkiä vetäistä taapero kauemmas ja tallata öttiäinen maiharillaan. Ja siivous jatkui.

Netin siirtäminen uuteen osoitteeseen on huvittavaa, koska netti tulee täällä lähes aina paketoituna kotipuhelinliittymän kanssa. Sitten tulee meiliin ohjeita, kuinka asentaa kotipuhelin. Joita ei suomalaisilla ole ollut herranvuosiin.

Muuttajien siivouksen kädenjäljen tarkistaa vuokravälittäjä ja jos siivous ei läpäise seulaa, saattaa tulla vaatimus siivota uusiksi tai vuokravakuutta ei palauteta kokonaisuudessaan. Siivouslista olisi tiukka jopa Frendien Monicalle, kuitenkin jostain syystä ikkunoiden pesua ei juuri koskaan edellytetä. Oman lapsuudenperheeni muutoista muistan ehkä elävimmin sen, miten äiti jäi aina hinkkaamaan ikkunat puhtaiksi, kun muut raahasivat laatikoita tai jo ajoivat niitä uuteen osoitteeseen.

Pikkunappula omaa taloaan sisustamassa. Talossa asuu duplo-ukkoja ja tietyömaa-autoja.