Korona, rajoitukset, rokotukset, huoh. Samaa tulvii samoista tuuteista yhä ja kaikkialla, nyt reilusti yli 600 päivää putkeen. Miten kauan vielä...?
Hyviäkin uutisia onneksi on. Länsi-Australia julisti tällä viikolla, että täkäläinen vajaat kaksi vuotta jatkunut melkeinpä ehdoton matkustuskielto ja rajasulku tulee päättymään 5. helmikuuta, hiphurraa! Tietenkin aavistuksen mietityttää, millaista elämä tulee olemaan, kun koronavapaa kuplamme puhkeaa. Mutta. Kiihkeimmin skannaan lentolippusivustoja pääsiäiselle. Siitä on puolitoista vuotta, kun lapsi on viimeksi nähnyt isovanhempansa ja toisinpäin - eli puolet pojan elämästä - joten tuntuu tärkeältä lähteä hetikohta, kun aikaikkuna avautuu. Rajoituksethan voivat taas tiukentua jatkossa, joten turha odotella maailman tappiin jotain aikaa parempaa.
Mutta loogisesti ennen pääsiäistä koittaa joulu.
Onko liian aikaista hehkuttaa joulua? Tosin tässä postauksessa ei ole tarkoitus fiilistellä juhlaa sinällään, vaan pohtia Australian, Suomen ja Ranskan joulunviettotapojen eroja. Kellä on oikea/oikein joulu? Voiko sellaista mitenkään edes määritellä ja jos voi, miten ja miksi?
Minulle aussijoulu oli alkuun aikamoinen shokki. Lähtien puitteista. Perthissä on joulukuun lopussa kuumin kesä: auringossa paahtuvat eukalyptuspuut tuoksuvat eteeriseltä öljyltä, porotus on niin kirkas, että ulkona ei voi olla kuin varjossa ja aurinkolasien suojassa, hikikin kuivuu iholta saman tien, koska ilma on kuin föönin henkäys. Miten näissä olosuhteissa alat kokkaamaan joululaatikoita tai kasaamaan piparkakkutaloa, kun uunin nappuloihin ei tee edes mieli koskea ja piparitalon sokeriliimaukset sulavat kuumuudessa suitsait?
Käytännön tasolla omissa piireissäni asia on ratkottu niin, että perthinsuomalaiset järjestävät yhteiset isot joulukemut jonkun sellaisen luona, jonka taloon mahtuu. Jokainen tuo yhden ruokalajin, jolloin kenenkään ei tarvitse huhkia lieden äärellä kuin yhden puserruksen verran. Tarjoilu on sekoitus suomalaisia ja aussiklassikoita, mm. kinkkua, laatikoita, rosollia, graavilohta, aussipuolelta esim. hedelmäsalaattia, vihersalaatteja, grillattavaa sekä pavlova-jälkkäriä. Iltapäivä kuluu syöden, juoden, terassilla paistatellen, uima-altaassa uiden, etenkin lasten osalta. Alkuillasta käy joulupukki ja jakaa lapsille lahjat.
Minulle tällainen kavereiden kesken juhlinta oli alkuun "väärin", vastoin joulun henkeä, koska olin niin tottunut perheen ja suvun omaan jouluaattoon. Aivan parhaita lapsuusmuistojani ovat joulut mummolassa pohjoisella pikkukylällä, jonne kokoontui äitini puolen suku: mummo, ukki, enon perhe, täti, serkut. Ajomatka perille oli osa kokemusta: tummien kuusten reunustama luminen maantie, hämärän tullen kylänraitteja valaisevat jäälyhdyt, kaukana pimeässä tuikkivat maalaistalojen ikkunakyntteliköt. Jouluaattona oli AINA lunta, mummola puettu jouluun verhoja ja pöytäliinoja myöten, mukana paljon perinteisiä kauniita olkikoristeita, mummon itsetekemä himmeli, ja tietenkin jouluvaloja.
Lapsena minua kiehtoi suunnattomasti joulun taianomaisuus ja lempiaiheitani esimerkiksi joulukorteissa olivat ne, joissa eläimet juhlivat joulua metsässä. Kuvittelin, että metsäneläimet osaavat jouluaattona puhua ja koristelevat kuusen kuten ihmisetkin, kokoontuvat yhteen juhlimaan, kaikilla on maassa rauha ja hyvä tahto. Joulupukki tonttuineen kuului samaan satumaailmaan, rinta rinnan enkeleiden ja seimen Jeesus-lapsen kanssa. Joulumme ei ollut erityisen uskonnollinen, mutta luimme aina jouluevankeliumin ja teini-ikäisenä aloin käymään myös joulukirkossa silloisen poikaystäväni perheen kanssa, vaikka sittemmin olenkin kirkosta eronnut. Keskeisintä joulussa olivat lumi, talvi, hämäryys, joulukuusi, kynttilät, tuoksut, piparit, perinneruuat, vaikken laatikoita ja rosollia suuresti arvostanutkaan lapsena. Kuuluivat kuitenkin olennaisina asiaan.
No, ruokia lukuunottamatta MITÄÄN ylläolevasta en ole voinut/saanut Australiassa kokea, eli kulttuurishokki oli alkujouluina aikamoinen. Viihteellinen, riehakas, bling-bling-koristeinen, melun ja hälinän täyttämä muovikuusijoulu tuntui brasiliankarnevaali-parodialta.
Muttamutta. Ilmeisesti kymmenen vuotta on riittävästi aikaa tottua mihin vain. Nykyään minusta aussijoulu on oikeasti kiva, hilpeä, juhlava. Päivien kirkastuessa ja lämpötilan noustessa alan päästä joulufiilikseen (!), absurdia.
Oman jumittuneisuutensa tiettyyn kuvioon tajuaa oikeastaan vasta siitä, kun jokin/joku haastaa sen. Tapasin joku vuosi sitten täkäläisen, jonka mielestä aussijoulua vietetään kaikinpuolin väärällä tavalla. Hän halusi haastaa eurooppalaispohjaisen kuvaston ja koristelun, ml. kaiken lumeen liittyvän, myös joulupukin. Hänelle syitä olivat nämä:
- Joulu on kristillinen juhla ja meidän tulisi karsia siitä pois kaikki pakanallisuus, myös joulupukki, koska se on sekoitus kristillisiä juuria ja pakanuutta (Myran piispa Pyhä Nikolaus vuodelta 280 kohtaa kekripukin), ja vie huomiota pois Jeesuksen syntymäjuhlasta.
- Jeesus eli Välimeren rannan kuumassa maassa joka on ilmastoltaan samanlainen kuin Perth. Siten Jeesukselle eli joululle ominaisempaa olisi koristella sellaisilla kasveilla ja elementeillä, joita Perthissä esiintyy luonnostaan - joulukuusi on järjetön valinta, koska niitä ei täällä kasva eikä niitä kasvanut myöskään Jeesuksen nurkilla.
- Perthissä ei koskaan sada lunta, joten täällä keskikesällä tapahtuvan juhlan yhdistäminen lumeen on päätöntä ja myös epäekologista (Perthissä lasten joulutapahtumissa usein on tekolunta tai tekojäätä).
Ylläolevan listan ei ole tarkoitus mitenkään kritisoida kristinuskoa eikä myöskään tätä tyyppiä, joka näin järkeili. Se on vain mielestäni kiinnostava osoitus siitä, miten eri lailla voi asian ajatella, kuin mihin olen itse tottunut tai mihin aussit/wessit ovat yleisesti tottuneet. Nämä mietteet eivät ole täällä kylläkään saaneet minkäänlaista kannatusta, vaan Perthissä joulu on lähinnä Frozen-elokuvan Olaf-lumiukon festivaali eli humoristissävytteinen, kimalteleva, muovinen satu.
Asia, jota en oikein sulata enkä kannata perusperthiläisessä joulussa on aivan överi ylikulutus. Täällä on esimerkiksi leviämässä tapa, että lapselle tulee antaa 24 kirjaa joulun alla adventtikalenterina. Ei siis avata vain yhtä luukkua jostain pahviläpyskästä, vaan joka päivä annetaan kirjalahja ja luetaan se yhdessä. Lukukokemus on hyvä ajatus, mutta joulua ja joulun oikeita lahjoja odottaessa annettaisiin 24 esilahjaa? Miksei niitä voi hakea kirjastosta, hyvät hyssykät! Lisäksi monilla aattoon kuuluu erillinen esilahja eli kombo, jossa on uusi pyjama, kirja ja suklaata, jotta lapsi jaksaa odottaa niitä joulupäivän oikeita lahjoja.
Kulutuskulttuurikeskustelussa äkkiä huomaa, että Perth on Australian Texas eli öljy- ja kaivosteollisuudella äkkirikastunut erämaakeskus, jossa pätevät eri lainalaisuudet kuin itärannikko-Australiassa sivistyksen parissa...
Täällä osa vanhemmista haluaa, että lapsi osoittaa kiitollisuutta lahjoista heille, ei jollekin satuhahmolle, eli lahjat eivät tule joulupukilta vaan vanhemmilta & suvulta. Tai, joulupukilta tulee vain yksi pieni juttu ja isot kalliit tavarat nimetyiltä antajilta. Tässä on se järki, että vähävaraisia perheitä koitetaan "suojella": miksi pukki toi uusimman Ipadin naapurille muttei minulle? Koska pukki ei tuonut sitä, vaan varakkaat vanhemmat. Jotenkin itsestäni tuntuu kuitenkin hankalalta se, että vanhemmat eivät voisi edes jouluna toimia filantrooppisesti eli antaa lahjoja salaa, joulupukkinaamarin takaa. Tottumiskysymys tämäkin varmaan ja jokaisella on eri näkökulmansa.
No miten Ranska liittyy tähän tarinaan, sekin kun alussa mainittiin? Kaikkien kolmen maan joulunviettoa yhdistää ruokaan keskittyminen: juhlaruoka, yhdessä syöminen pitkän kaavan mukaan, on varmaan useimmissa joulua viettävissä maissa päivän keskeinen teema. Joulua vietetään aattona sekä Ranskassa että Suomessa, joten meillä henkkoht ei ole koskaan ollut vääntöä siitä, onko aatto vai joulupäivä se isoin juhla. Kuitenkin ruokailu eroaa sikäli, että perusranskalainen ilmeisesti suunnittelee joka aatolle uuden, erilaisen juhlamenun, kun taas suomalainen luottaa samaan perinneruokasettiin. Ranskalaisten syömingit myös ihan oikeasti kestävät aamupäivästä keskiyöhön eli päivään kuuluu juhlalounas sekä juhlaillallinen, kumpikin helposti vievät kolme-neljä tuntia per sessio. Tähän ylettömyyteen ei meikäläinen kyllä pysty kuin kerran vuodessa jos silloinkaan.
Kun E:n äiti vietti joulua minun vanhempieni luona v. 2019, hänelle oli yllätys ja ehkä hieman järkytyskin, että menua ei mitenkään suunniteltu, neuvoteltu, tai valmistamisvastuuta jaettu. Kaikki vain tiesivät ruuat etukäteen eikä mitään uutuuksia kaivattu :D Hän siis odotti esim. mereneläväruokia, jotka ainakin osassa Ranskaa kuuluvat yleisesti juhlallisuuksiin. Oma perheeni puolestaan ei kala-äyriäislinjaa syö lohen, muikkujen, seitin tai kalapuikkojen lisäksi, joten simpukka-, osteri-, tai hummeriruuat eivät pöytään päässeet. Juurespainotteisuus (kaikki laatikot, keitetyt perunat, rosolli) on myös tottumattomalle kummaa, koska perusjuurekset melkeinpä siltään eivät Keski- ja Etelä-Euroopassa tai Australiassakaan ole mitään juhlaruokien gourmeeta ja kermaa.
No kenellä on se oikea joulu tai oikein? Yllätyksettömästi kullekin oikea on se itselle sopiva. Hämmentävästi voi näköjään olla myös kaksi yhtä sopivaa malllia, eli itselleni nykyään sekä aussi- että suomiversio. Odotan tosi innolla tämänvuotista jouluamme, lähdemme ystäväperheen kanssa kylpylään ja siitä jatkamme oman perheen kesken mökkeilemään. Todella tervetullut breikki ja varmasti hauska juhla.
 |
| Joulu 2020. Päästiin näin upeaan joulupöytään ystävien luona. |
