Miten kohtaat vastoinkäymiset?

Työni on aikalailla mielen päällä, koska olen nyt kaksi kuukautta käsitellyt valituksia milloin mistäkin- milloin matkakortti ei toiminut junassa johtaen sakkoihin, milloin joku on oikeasti menettänyt isonkin summan rahaa jonkun tahattoman myöhästymisen tai pahimmillaan virkailijan kämmin vuoksi. Tämä postaus ei ole valituksista eikä valittamisesta sinällään, vaan mitä olen oppinut elämän varrella erilaisista reagointityyleistä vastoinkäymisiin. Tunnistatko ehkä itsesi listalta?

No worries... kai? Näistä en työn puolesta juuri koskaan kuule, koska kyseessä on henkilö, joka antaa huolien valahtaa pois harteilta kuin veden hanhen selästä - tai siirapin koin siivistä. Mahdollisesti enemmistö ihmisistä on jollain asteella huolettomia, eli vaikka tulisikin kohdattua vastoinkäyminen tai pieleenmeno, siitä pääsee omin avuin yli ja asian saa unohdettuakin viimein: ehkä se vie tunnin, ehkä päivän, toisinaan kuukauden tai ylikin. Mutta lopputulema on, että ongelma ei määrittele elämää eikä elämänsuuntaa, vaikka sitä vatvoisikin jonkun hetken tai peräti menettäisi joitain yöunia.

Ei mua varten tarvii. Ihminen, joka on joko vaarallisen vaatimaton tai ehta marttyyri. Vaatimaton jättää huomauttamatta asioista silloinkin kun olisi syytä, esimerkiksi maksaa jostain palvelusta eikä saa mitä tilaa, tullen hyväksikäytetyksi pahimmillaan uudestaan ja uudestaan. Marttyyri puolestaan kyllä valittaa, mutta passiivisaggressiivisesti, muita syyllistäen. Marttyyri on ehkä suosikki-inhokkini sikäli, että ammattimarttyyri ottaa kuuluvasti syyn niskoilleen myös asioista, joita kukaan ei pyytänyt. Esimerkki: työpaikalla marttyyri saattaa järjestellä toimistotarvikkeet värin mukaan ja sitten näkyvästi loukkaantuu, kun kukaan ei kiitä - vaikka kukaan ei odottanut/pyytänyt/tarvinnut moista värikoodausta.

Minulla on oikeus. Nyt perun sanojani, kyllä suosikki-inhokkini sittenkin on "minulla on oikeus"-tyyppi. Paradoksaalisesti olen itse tämä valittaja silloin, kun aidosti uskon, että minun oikeuksianihan ette polje. Oikeudentuntoinen on vakuuttunut, että on oikeassa, eikä suostu hyväksymään mitään selityksiä tai muttia, ottaen ne tekosyinä ja vastuunvälttelynä. Nämä ovat töissä kaikkein hankalimpia asiakkaita, koska ihminen, joka on vakuuttunut oikeuksistaan, ei kuuntele lakikirjaa, ei sääntöopusta, ei asiantuntijaa. Hän kun on jo satavarma, että tietää, miten homman kuuluisi mennä ja mitä hänen oikeuttaan on poljettu - oli se oikeus sitten saada poistaa naapurin pihapuu lehtiään tiputtelemasta tai päästä opiskelemaan lääkäriksi, vaikkei läpäise pääsykokeita.

Hämmentynyt. Näitä tyyppejä kohtaan työasioissa lähinnä kielimuurin tuottamina. Vähemmästäkin hämmentyy, jos jonkin ongelman kohdatessaan ei ymmärrä toisten selitystä, miksi asia tapahtui tai mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi. Hämmentynyt ei myöskään oikein osaa itse etsiä vastauksia, vaan etsii henkilöä, joka selittäisi tai hoitaisi asian hämmentyneen puolesta.

Perthiläiset ovat mielestäni kohtuullisen suvaitsevasta porukkaa yleisesti eikä avointa rasismia pahemmin näy, mutta kielimuuri aiheuttaa täkäläisille harmaita hiuksia: natiivipuhujilla ei vain ole kokemusta siitä tunteesta, millaista on, kun yrität selittää asiaasi tai kysyä ohjeita, mutta kukaan ei ymmärrä etkä sinä ymmärrä heidän vastauksiaan. Huomaan töissä olevani kaikkein kärsivällisin kollegoihini verrattuna esimerkiksi kiinalaisten soittajien kanssa, koska tiedän miten hankalaa on, kun ei löydä oikeita sanoja tai ei ymmärrä toisen lausumistapaa.

Hämmentyä voi myös monista muista syistä, kuten asian monimutkaisuuden vuoksi, tai siksi, että se on selitetty kapulakielellä. Pahimmillaan hämmentynyt ajautuu vaarallisen vaatimattomaksi, eli ei uskalla enää kysyä pelätessään nöyryytystä. Itse sympatiseeraan hämmentyneitä ja mielelläni autan, neuvon, opetan, missä tahansa asiassa, jos vain siitä jotain tietoa on. Tämä on yksi syy, miksi tätä blogiakin pidän, koska joskus pystyn jakamaan vinkkejä Australiaan muutosta, viisumeista jne ja hieman torjumaan hämmennystä maailmassa.

Päätä seinään. Tämä kaveri on rasittava autettava siksi, että hän jankuttaa samaa asiaa tai toistaa samaa kaavaa, eikä millään usko/hyväksy, että omaa toimintaa olisi muutettava ensin. Tai, vaikka jankkaaja itse olisikin oikeassa ja toinen väärässä, oman pään hakkaaminen kallioon ei johda mihinkään pattiutuneessa periaatetilanteessa, kun on törmännyt vaikkapa viraston muinaiseen ohjesääntöön tai toiseen yhtä itsepäiseen päänhakkaajaan. Olen suorastaan häkeltynyt tajutessani, miten moni jumittuu elämässään yhteen ratkaisuvaihtoehtoon, eikä suostu, pysty tai hoksaa huomata, että jokin muukin väylä voisi olla.

Työesimerkkinä: valittaja haluaa maksaa sakon osamaksulla, jota ei laki mahdollista. Laki kuitenkin mahdollistaa eräpäivän siirtämisen, jolloin valittaja ehtii säästää rahaa. Mutta kun ei. Pitää saada maksaa osamaksulla. Laajemman mitan ongelmana päätä seinään-tyyppi yrittää ja yrittää samaa asiaa, vaikkei se onnistu eikä tule onnistumaan taitojen, rahan tms puutteen vuoksi. Ymmärrän, että sisukkuuden ja hulluuden raja on häilyvä, samoin kuin omista oikeuksista kiinnipitämisen ja liiallisen jouston välinen. Mutta, en vain käsitä, miksi hukata resursseja umpikujassa sätkimiseen periaatteen/ensimmäiseen ideaan jumittumisen vuoksi, kun sieltä voisi kiertää pois omaa ajattelutapaa ja /tai suunnitelmia muuttamalla.

Olen aiemminkin blogissani julistanut suunnitelman C tärkeyttä, eli jos suunnitelma A on vaikkapa muuttaa Australiaan ja suunnitelma B on luovuttaa ja jäädä kotiin murjottamaan A:n epäonnistuttua, entäpä suunnitelma C eli muuttaa vaikka Maltalle? Aina löytyy jokin uusi väylä, suunta, idea, kun riittävästi pohtii ja rikkoo muotin, johon on ajatuksineen jämähtänyt.

Surffari. Tämä hahmo poikkeaa no worrierista sikäli, että hän ei murehdi yhtään mitään, senkun liiitelee päivästä toiseen huolettomana. Aina löytyy jokin reitti ulos, joko omien puhelahjojen ansioista tai muihin tukeutumalla. On tietenkin hyvä juttu osata ottaa elämä iisisti, mutta pahimmillaan surffari liukuu ongelmien yli kaatamalla ne muiden niskaan, esimerkiksi pikavippivelat jäävät perheen maksettavaksi tai rahattomuutta paikataan kavereilta pummaamalla. Australiassa(kin) kohtaa jonkun verran niitä, jotka eivät noudata paikallista sulle-mulle-kaavaa, eli esim grilli- tai baari-illoissa eivät tarjoa kierroksia muille vaan huoleti kuppaavat muiden tarjoilut.

Surffari voi olla naiivi tyyppi joka ei vain huomaa aiheuttavansa muille harmaita hiuksia, tai sitten ehta pummi, joka elää iloiten omista huijarinkyvyistään. Nämä tyypit tunnistan töissä siitä, että vaaditut korvaukset eivät ole missään suhteessa menetyksiin tai vahinkoon nähden, eikä henkilöillä yleensä ole mitään käsitystä tai halua käsittää omaa rooliaan ongelmiin joutumisessaan - kaikki on aina jonkun muun syytä, maailman tai kohtalon tai naapurin.

Positiivari. Joka asiaa löytyy jonkinlainen ratkaisu ja ongelmista kultareuna, kun positiivari pääsee valloilleen. Positiivari voi olla hyvin aikaansaava pulmien ratkomiseen, toisaalta ärsyttävä lässyttäjä muiden ongemissa. Kun on itse juuri eronnut pitkästä parisuhteesta, viimeisin asia, jota haluaa kuunnella, on positiivarin litania asioita, joita erotilanne opettaa ihmisyydestä, rakkaudesta, itsetuntemuksesta jii än ee. Miksikö tiedän? Koska olen itse positiivari!

En tietenkään aina, kaikkialla ja heti ole positiivinen, vaan kyllä positiivarikin käy läpi raivon, pettymyksen ja huolen aaltoja. Jostain kuitenkin aina kumpuaa se "onneksi ei käynyt pahemmin/kyllä tästä selvitään"- tunne. Esimerkki: jätin vahingossa sormen oven väliin ja tietenkin sattui. Ensimmäinen ajatus oli "onneksi ei osunut kynsivalliin (joka olisi vielä kivuliaampaa)". Positiivari voi olla luonnostaan tai sellaiseksi voi opetella, aktiivisesti pohtimalla, mitä huonosta tilanteesta voi oppia. Toisaalta, positiivari voi joutua opettelemaan hiljaa olemisen jaloa taitoa sekä sympatiseerausta ilman, että yrittää ratkoa toisen ongelmaa pyytämättä. Mistäkö tiedän? Koska taloudessani asuu toinenkin positiivari, "anna kun kerron mitä kannattaisi tehdä"-E. Ha, pata kattilaa luotsaa!

Loppunuottina todettakoon, että todennäköisesti olemme kaikki tilanteesta riippuen vähän jokaista persoonaa ja kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Paitsi marttyyrissa. Jos olet marttyyri, pliis omaksu mikä tahansa muu metodi. T "puhu rehellisesti asioista, älä uhriudu"-life coach.

Sopii esikouluun ja työelämään.

Muunneltua totuutta eli maassa maan tavalla

Aihe on pyörinyt päässä nyt jonkun aikaa, sekä työtapahtumien että yleisen elon vuoksi. Täällä Wessilässä on nimittäin Suomea huomattavasti yleisempää puhua lööperiä törkeästi valehdella paisutella tai muunnella totuutta. Sen sijaan, että asiaa pidettäisiin ongelmana, sitä pidetään normaalina, jopa odotettavana. Esimerkkejä:

Työtilanteessa älä koskaan sano, että et tiedä jotain tai osaa jotain. Perthissä ei erityisesti arvosteta nöyryyttä tai suomalaisen suorasukaista "en ole tästä varma, mutta otan selvää". Aussilan-urani alkuaikoina olin tiimijohtajan kanssa palaverissa työpaikan ulkopuolella ja asiakasfirman edustaja kysyi minulta jotain spesifiä sähkönmyyntiin liittyen (olin tuolloin energia- ja vesivalvontavirastossa töissä). Vastasin, että minulla ei ole vielä aiheesta tietoa, koska olen tähän saakka tehnyt töitä vain vesipuolella.

Tapaamisen loputtua pomoni veti minut syrjään ja sanoi, "mitä ihmettä vastasit, miksi? Älä ikinä enää sano mitään vastaavaa. Jos et tiedä, esität, että tiedät." Ilmeisesti hän koki nöyryyttävänä, että oli tuonut mukanaan palaveriin jonkun, joka ei esiintynyt huippuasiantuntijana joka asiassa. Vastaavaa ei ole tapahtunut vain tuon yhden kerran ja vain minulle, vaan sekä E:llä että minulla on riittävästi omakohtaista ripitystä/paheksuntaa tällaisen tiimoilta, että osaamme olla möläyttämättä "en tiedä".

Jos joudut riitatilanteeseen, throw your weight around eli esitä, että sinulla on vankempi sauma voittaa kina kuin toisella, vaikkei olisikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa "mun isä on vahvempi kuin sun isä" tyyppistä argumentointia, mutta isä korvataan jollain auktoriteetilla, kuten poliisilla, tuomarilla tai oikeusasiamiehellä.

Käsittelemäni valitukset lähes aina sisältävät kommentteja, joissa valittaja on ilmoittanut valituksen kohteelle, että valittaa oikeusasiamiehelle ja vie asian oikeuteen. Nämä kaksi asiaa eivät voi tapahtua yhtä aikaa eli vain yksi väylä on auki per keissi, ja laki sanelee, kumpaa väylää voi missäkin tilanteessa noudattaa. Mutta sitähän eivät peruskansalaiset yleensä tiedä tai jos tietävät, eivät usko valituksen kohteen tietävän. Jos taas valituksen lopputulema ei miellytä, minua uhkaillaan melkein joka viikko oikeuteen haastamisella ja/tai julkisuudella, eli valittaja aikoo soittaa uutisiin/ajankohtaisohjelmaan/dokumentintekijälle, miten oikeusasiamies ei hoida hommiaan koska juuri kyseisen tyypin valitus ei johtanutkaan miljoonakorvauksiin.

Tämä pätee muussakin elämässä. Olen itse joutunut turvautumaan lakiapuun vuosia sitten vaikeassa tilanteessa, jossa break lease eli määräaikaisen vuokrasopimuksen katkaiseminen osoittautui lähestulkoon mahdottomaksi ja minua uhkailtiin n. 9 kuukauden vuokrien maksamisvaatimuksella. Sain tutunkauppana ilmaisen ajan asianajajalle, joka ei juurikaan pystynyt auttamaan ongelmassani, mutta tiputteli sen verran lakitermejä, että sain niistä pätevänkuuloisen sähköpostin leivottua kasaan. Lähetin sähköpostin vuokranantajalle väittäen, että olen hankkinut legal advice eli lainopillista ohjausta asiaan ja se tukee minun argumenttiani; eli minulla on oikeus katkaista vuokrasopimus. Kikka toimi, huoh, ja pääsin irti sopimuksesta.

Siviilioikeusistuinta (Magistrates Court) jota ei käsittääkseni Suomessa ole, käytetään täällä paljon uhkailuun. Sinne onkin helppo viedä asioita kuten velkojen perintää. Jutun avaaminen oikeudessa maksaa $160, euroissa satasen, ja sinne ei saa ottaa mukaan lakimiestä/naista, vaan jokainen edustaa itseään. Näin vältetään huimien oikeudenkäyntikulujen kertyminen. Tuomari tekee päätöksen todistusaineiston ja kuulemisen perusteella ja se on siinä. Yleensä oikeuteen saakka ei tarvitse riidoissa mennä, vaan uhkaa roikotetaan riitatilanteissa (esim vuokranantajan ja vuokralaisen välinen kiista maksuista, kiinteistön ylläpidosta tms) ja katsotaan, kummalla pettää pokka ensin ja myöntyy ratkaisuun ennen tuomarin tapaamista.

Fake it till you make it eli feikkaa kunnes breikkaat. Tämän ohjeen E sai ihan kirjaimellisesti työpaikan koulutuksessa, eli jos et osaa jotain, esität, että osaat, kunnes opit. Kun muutin tänne kaivosbuumin kuumimman aallon harjalla 2011, kaupungissa kiersi tarina, ehkä urbaanilegenda, ehkä tosipohjainen, miten saa töitä isoista kaivosfirmoista.

Kuulemma jonkun eteläafrikkalainen kaverinkaveri oli ilmaantunut johtavan kaivosfirman ala-aulaan väittäen respalle, että hänellä on työhaastattelu. Respa soitti henkilöstöosastolle, josta sanottiin, ettei ko. ihmisellä ole mitään haastattelua. Pyrkyri kuitenkin jotenkin onnistui vakuuttamaan (en muista oliko tekaistun tekstiviestin vai sähköpostin vain minkä avulla) että hänet olisi kutsuttu haastatteluun tai lähetetty sinne rekryfirman toimesta. Henkilöstöosasto suostui tapaamaan miehen ja haastattelemaan tämän ja tyyppi sai kuin saikin lopulta työn. Liekö totta, liekö villiä tarinaa, mutta tämä juttu kiersi suusta suuhun ei suinkaan paheksuntana, vaan henkäisyillä WAU mitä pokkaa, se sietääkin palkita!

Täällä on myös erittäin yleistä paisutella ansioluetteloa näyttämään paremmalta kuin totta onkaan, ja useampi työnantaja on kuulemani mukaan kehottanut alaisiaan värittämään osaamistaan isommaksi ja paremmaksi, koska muuten ei haastattelukutsuja ylennyksiin tai toisiin firmoihin/osastoille heru. On esimerkiksi täysin yleistä (joskaan ei ehkä virallisesti hyväksyttyä) väittää, että on jo kokemusta jostain asiasta, kuten esimiestehtävistä, vaikka olisi vasta muilta kuultuja juttuja ja katsottuja YouTube-videoita kokemuksen tueksi. Varmaankin tästä värittämisestä johtuen töihin ei juuri koskaan palkata pelkästään omien sanomisesti perusteella, vaan työnantaja soittaa aina yhdelle tai kahdelle suosittelijalle varmistaakseen tarujesi todenperäisyyden.

Have a go eli yritä, vaikket mitään mistään tietäisikään. Tämä pätee myös em. suosittelijoihin. Jos olet hyvää pataa suosittelijoiden kanssa, nämä voivat ns talk you up eli kehuvat perusteetta tai ainakin esittävät, että olet huikeampi ihme kuin oletkaan. Ei ole ennenkuulumatonta, että suosittelija ei edes ole se, joka väittää olevansa. Koska Perthissä on paljon vastamuuttaneita, ei meillä kaikilla ole paikallisia suosittelijoita. Siksipä sitäkin tapahtuu, että kaverin tai sukulaisen numero annetaan "ex-työnantajan" numerona ja pahaa-aavistamaton (?) työantaja saa kuulla positiivista puutaheinää joltakulta, joka ei ole edes koskaan palkannut sinua. Ei päde pelkästään vastamuuttaneisiin, vaan paikallisillakin voi olla syynsä, miksi ei halua uuden työnantajan soittavan entiselle pomolle - huonot välit tai äkkinäisesti päättynyt työsuhde päällimmäisinä.

Pari vuotta sitten toinen suosittu tarina kiersi nettiä: siinä radiojuontaja soitti pilapuhelun esittäen olevansa työnhakija ja tarvitsevansa kipeästi suosittelijan, koska ei tunne riittävästi sopivia suosittelijoita. Pilapuhelun kohde lähti välittömästi mukaan juttuun ja pölisi ummetlammet suosituksia "työantajalle" eli toiselle radiojuontajalle, joka soitti hetken päästä. Tämäkään juttu ei herättänyt pätkääkään paheksuntaa valehtelun, huijauksen tms takia, vaan se otsikoitiin ja kiersi tittelillä Radio-show löytää vahingossa Australian parhaan tyypin. Video alla.

En tiedä, miten paljon tätä värittämistä, paisuttelua ja muuntelua tapahtuu ympäri maan ja paljonko on Länsi-Australian Villin Lännen kulttuuria, mutta ainakin asenne totuuteen/kaikkeen on letkeämpi ja summittaisempi kuin Suomessa. Tämä on sekä hyvä että huono juttu. Ketä se nyt vahingoittaa, jos hieman maalailee itsestään parempaa kuvaa? Oppiihan sitä hommissa. Toisaalta, sama maalailu jatkuu kaikkialla ja esimerkiksi asiakaspalvelutilainteissa usein luvataan kuu taivaalta, mutta mitään ei toimiteta ilman jatkuvaa asiasta muistuttelua, ei edes mustavalkoista huonolla resoluutiolla printattua kuun kuvaa.

Huomaan, että seitsemän vuotta tämän meiningin keskellä elämistä on pehmittänyt minut tottumaan siihen ja jopa mukautumaan, koska omatkin työhakemukseni ja työhaastatteluni ovat nykyään aikamoista ameriikan+autokauppias-kamaa (kaikki on parempaa, hienompaa ja mahtavampaa kuin todellisuudessa). Toisaalta, aavistuksen huolettaa kaikissa vaativissa ammateissa olevien kohdalla, että näinköhän näillä on oikeasti hanskat hallussa vai pahasti hukassa.
Että no worries vaan sullekin! :D

Mihin mielipaikkaan kuulut?

Vastasitko vuosi sitten väitöstutkimuskyselyyni mielipaikasta? Mielipaikka on määritelmällisesti paikka, jota käytät lievittääksesi stressiä, kokeaksesi olosi eheämmäksi ja tasapainoisemmaksi. Tällä hetkellä mielipaikkatutkimusta tehdään paljon luontoon liittyen, koska luonnolla on tutkitusti paljon mieltä ja kehoa lataavia ominaisuuksia. Oma tutkimukseni laajentaa aihetta myös kaupunki- ja sisätiloihin, joita ei ole paljoa tutkittu siinä oletuksessa, että niissä on enemmän stressitekijöitä (melu, saasteet, väkijoukot jne) kuin luonnossa. Kohderyhmänä olivat eritoten suomalaiset ekspatit, ajatuksella, että tutkin samasta kulttuuritaustasta tulevaa joukkoa, joilla on kokemusta muistakin maantieteellisistä ja kulttuurisista seuduista.

Tutkimukseni eräs tavoite oli pohtia esteettisten kokemusten merkitystä stressinpoistoon ja siitä löytyikin paljon merkkejä. Esteettisillä kokemuksilla tarkoitin sekä positiivisia kehollisia tuntemuksia, että kauneuden kokemuksia. Lähes jokainen eli 95% vastaajista sanoi, että valitsevat sellaisia paikkoja, jotka miellyttävät esteettisesti, ja 82% vastasi, että esteettisillä elementeillä on melko tai erittäin tärkeä merkitys rentoutumiselle. Visuaalinen kauneus huomattiin varmimmin, mutta eri ihmiset näkivät sitä eri asioissa. Luonto oli todennäköisin kauneuden lähde, mutta moni koki sitä myös arkkitehtuurissa, tavaroissa, kanssaihmisissä ja eläimissä.

Seuraavaksi tärkein esteettinen elementti oli moniaistisuus eli yleisesti moninaiset positiiviset aistimukset, ja kolmanneksi tärkeintä oli miellyttävä äänimaisema eli joko hiljaisuus tai vaimeat, rauhoittavat luonnon äänet. Myös muita aistimuksia mainittiin, kuten miedot tai miellyttävät tuoksut, sekä mukava asento tai kosketustuntemus, kuten lämmin vesi tai puhtaat lakanat. Olennainen elementti mielipaikassa oli tunnelma, joka muodostuu aistimuksista, ajatuksista, muistoista ja mielleyhtymistä. Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta on melko uusi havainto ympäristömieltymystutkimuksissa, jotka usein keskittyvät biologisiin tarpeisiin ja vaistoihin.

Tulosten analysointi on ollut kokopäivätyön ohessa hidasta, mutta akateeminen artikkeli valmistuu hitaan varmasti. Aineistosta "nousi" viisi kokijaprofiilia, eli vastauksia siihen, millaisissa paikoissa latautuu parhaiten ja mikä on lataavassa/voimaannuttavassa ympäristössä tärkeää. Mihin profiiliin itse kuulut, vai kuulutko ehkä useampaan?

1. Näkyvin, yleisin profiili oli lake-loving forest dweller eli järveä rakastava metsän asukki. Tähän profiiliin kuuluva on tyypillisesti tällainen: rakastaa suomalaista järvimaisemaa, eritoten kesämökillä oloa ja kesämökin rantaa. Viihtyy metsän ympäröimänä, mutta metsän tulee olla "suomalainen", "vanha" tai jotenkin muuten aito ja oikeanlainen. Jotkut tähän profiiliin kuuluvat kommentoivat, että järvimaisema metsän rannassa on kaikkein paras, mutta jos se ei ole saatavilla, jokin muukin luontokohde käy, kuten merenranta tai trooppinen metsä. Ei siis kesämökin ja juhannussaunan voittanutta.

Mökkeilyn suosio ei yllätä, koska sillä on vahva kulttuurinen merkitys Suomessa ja suomalaisuudessa ja nostalginen tai ideaalinen kesäloma vietetään mökillä ainakin osittain. On siis mahdollista, että mökin suosioon vaikuttaa paljon siihen liitetyt muistot ja mielikuvat. Tämä on tutkimukseni kannalta tärkeää, koska tämän hetken johtavat teoriat luonnon lataavasta voimasta perustuvat aika puhtaasti evoluutiobiologiaan ja oletukseen, että luonnossa rentoutuu, koska esi-isämme kehittyivät siellä.

Kuitenkin historiantutkimus ja kulttuuriantropologia osoittavat, että luonto (etenkin menneinä vuosisatoina) on pelottanut ja stressannut ihmisiä ja ns hieman kesytetty luonto, josta pääsee helposti ihmisten ilmoille, on oman tutkimukseni perusteella aivan villiä luontoa suositumpaa. Mutta, vain 6% vastaajista ilmoitti suosikkipaikakseen puiston, eli luonnon pitää silti tuntua aidolta.

Kansioistani ei löytynyt äkkiseltään suomalaista järvimaisemaa, joten Southwest Australian eli lounais-aussilainen merenranta paikatkoon puutetta.

2. Toiseksi yleisin profiili oli horizon gazer eli taivaanrannantuijottelija. Tähän profiiliin kuuluville tärkeää oli löytää paikka, josta on kauaskantoiset ja laajat maisemat, kuten vuoristo, kukkula tai merenranta. Myös korkeat rakennukset ja niistä avautuvat maisemat kelpasivat joillekin. Taivaanrantaa rakastavat kommentoivat suorasti ja epäsuorasti, että laajoissa näkymissä miellyttivät nämä: tunne, että on osa laajempaa kokonaisuutta, kuten yhteisöä, luontoa tai universumia; mahdollisuus nähdä kauas ja haaveilla matkustamisesta kauas pois tai ainakin tuntea, että on periaatteessa vapaa; taivaan ja meren katselu ja niiden kauneuden ihailu sinällään.

Tämä profiili linkittyy aiempiin tutkimuksiin, sillä jo 80-luvun lopulla havaittiin, että ihmisiä usein miellyttää maiseman "kauaskantoisuus" eli mahdollisuus kokea, että se jatkuu ja jatkuu. Tätä on perusteltu biologialla eli ajatuksella, että meille on lajina hyödyllistä asuttaa riittävän avaraa plänttiä, jotta siinä riittää ruuankeruumahdollisuuksia. Itse ajattelen, ja pyrin artikkelissani osoittamaan, että tähän on myös muita psykologisia syitä, kuten juuri tuo laajempaan kokonaisuuteen kuulumisen tunne. Se puolestaan on onnellisuustutkimuksissa todettu tärkeäksi elementiksi tyytyväisyyden ja onnellisuuden saavuttamiseksi: emme halua olla irrallisia, yksinäisiä paloja ja saaria maailmassa, vaan kuulua joukkoon tai henkisessä/hengellisessä mielessä kuulua maailmaan ja maailmankaikkeuden järjestykseen.

Meille on myös tärkeää kokea henkireikiä ja muutoksen tai pakenemisen mahdollisuuksia, vaikka symbolisesti - kun huolet painavat, edes mieli saa liitää vapaana kuin taivaan lintu avarissa maisemissa, kohti horisonttia.

Horisontissa siintää Perth. Perthin kukkuloilla piknikillä eilen.

3. Kolmanneksi nousi profiili nimeltään reflective introvert eli pohdiskeleva introvertti. Tähän ryhmään kuuluville paikan sijaintia ja ominaisuuksia tärkeämpää oli, että siellä saa rauhassa keskittyä pohtimaan oman pään sisältöä ja syntyjä syviä. Ajatusten järjestelyyn, rauhoittumiseen ja stressinpoistoon kaivattiin tilaa, joka on rauhallinen, hiljainen ja takaa yksityisyyden ja häiriöttömyyden. Tämän ryhmän ihmisille kelpasivat sisä- ja ulkotilat yhtälailla, luonnossa tai muualla, kunhan siellä sai olla rauhassa, omaan itseen keskittyen. Kuuma kylpy kynttilöiden valossa oli yhtä hyvä kuin esimerkiksi hiljaisessa museossa kiertely tai lähiluonnossa vaeltelu.

Tämäkin profiili vahvistaa omaa hypoteesiani, että luonnon suosio ei kumpua puhtaasti evoluution ja biologian pohjalta, vaan meillä on myös vankkoja muita tarpeita, henkisistä esteettisiin, kulttuurisiin ja sosiaalisiin. Jos luonnossa voi kokea olevansa turvallisesti yksin, se on hyvä vaihtoehto tälle ryhmälle, mutta moni koki olevansa parhaiten rauhassa omassa kodissaan, useimmiten omassa makuuhuoneessaan. Muutamat mainitsivat myös saunan sopivana paikkana, jossa tietenkin rauhoittumista tukevat myös positiiviset fyysiset tuntemukset eli rentouttava hikoilu ja virkistävä suihku.

Kirjastot mainittiin yhtenä latautumispaikkana. Perthin uusi kirjasto on suomihenkinen graniitti- ja puurakenteineen.

4. Yhtä suosittu vastaustyyppi edellisen kanssa oli seeker of order eli järjestyksen kaipaaja. Järjestyksen ystävälle siisti, puhdas ja organisoitu ympäristö oli kaikkein varmin tie rentoutumiseen. Muutama vastaaja kommentoi lähes sanasta sanaan, että "tarvitsen siistin ympäristön, koska epäsiisteys ahdistaa". Siksipä moni tämän ryhmän jäsenistä joko etsi sellaisen paikan ympärilleen, tai siivosi kotona saavuttaakseen rentoutumisen tunteen. Tämä profiili on itse asiassa kiehtovimpien joukossa, koska se saattaa viitata sukupuolirooleihin - tutkimukseeni vastaajista neljä viidestä oli naisia ikäluokassa 25-44v - tai se voi liittyä kulttuuritaustaan.

Suomi on tutkitusti maailman puhtaimpia maita, eli siellä siedetään huonosti saasteita ja roskaa. Koirankakat keväisin ovat yleisöpalstojen kestoaihe, luonnonsuojelu on monelle tärkeää, ja saastutusta pidetään moraalisestikin tuomittavana (tapaus Talvivaara). Suomalainen sisä- ja sisustuskulttuuri on myös yleisellä tasolla puhtauteen ja järjestykseen nojaava, eli kengät otetaan pois sisällä, konmaritus eli turhan tavaran karsiminen on huippusuosittua juuri nyt, ja "Scandi chic" eli skandinaavisen simppeli, hillitty sisustus on sisustusohjelmien, lehtien ja Asuntomessujen antia vuodesta toiseen.

Oma teoriani artikkelissani on, että ihmiset eivät pelkästään pyri heijastamaan mielialojaan ympäristöön (esim laittavat railakasta musiikkia soimaan ollessaan hyvällä tuulella), vaan ottavat ympäristöstä vaikutteita siihen, millaisella tuulella voisi tai tulisi olla. Taidehistoriassa on hieno esimerkki tästä ajattelusta: 1800-1850-luvuilla suosittu maalaustyyli oli romantisismi, luontoa romantisoiva ja sitä symbolisesti käyttävä taidesuuntaus. Maisema- ja eläinaiheita käytettiin runsaasti kuvaamaan sisäisiä tunnetiloja, esimerkiksi myrskyävä meri kuvasi kuohuvaa mieltä ja sen oli tarkoitus myös herättää kuohuvia, voimakkaita tunteita katsojassa. Siisti, puhdas, järjestyksessä oleva ympäristö ei pelkästään tarkoita, että nyt voi rentoutua koska työt on tehty. Se heijastelee myös ajatusta, että ulkoisesta järjestyksestä voi ammentaa sisäistä ja toisinpäin - järjestelemällä tavaroita konkreettisesti myös sisäinen, henkinen maailma loksahtelee kohdilleen.

Hakusanaksi Nordic Design ja tämä tulee eteen. Kuva (C) Freshomes

5. Pienin, mutta näkyvä profiili oli energiser eli energisoija. Energisoija etsii vireyttä aktiivisen tekemisen ja eläväisyyden kautta, joko suoraan tai epäsuorasti. Suoria muotoja ovat enemmän tai vähemmän reippaat harrastukset, kuten luonnossa liikkuminen, golf, moottoripyöräily, ratsastus tai ekstremelajit. Epäsuorasti eloisuutta voi etsiä seurailemalla muiden puuhia: katukahvilassa  tai ostoskadulla oleskelu tai ikkunasta katselu luovat linkin elämän jatkumiseen ympärillä, vaikka ei itse tuntisi oloaan aktiiviseksi sillä hetkellä. Eloisuutta voi koittaa kokea myös luontoa ja eläimiä seuraamalla ja jotkut lähtivätkin koiran kanssa lenkille katsellakseen sen temmellystä ja intoa.

Luonto oli myös energisoijille tärkeä ympäristö, koska luonnossa voi kokea erilaisia "elossaoloa" vahvistavia aistimuksia aina auringosta iholla kylmään tuuleen ja veteen. Myös hiljainen energisoinnin muoto eli erilaisten kauneus- ja miellyttävyyskokemusten hankinta oli osa tätä profiilia: nokipannukahvit nuotiolla virkistävät mieltä ja kehoa. Toisaalta energisoijat viihtyvät myös kaupunkiympäristössä, koska siellä näkee varmimmin muita ihmisiä ja voi seurailla näiden edesottamuksia tai itse osallistua, vaikkapa kaveriporukan tai perheen kesken seurustellen. Tämänkin profiilin olemassaolo haastaa reduktiivisen biologisen selityksen luonnon tärkeydestä, koska ihmiset ovat sosiaalinen laji luonnostaan ja kulttuuritaustasta riippuen sosiaalisilla suhteilla ja muiden kanssa vietetyllä ajalla on pienempi tai suurempi merkitys.

Energisoija vaikka riippuu puusta karkottaakseen stressin.

Kaupungin vipinä ja muiden seura voi antaa energiaa.

Myös kaupungissa voi latautua mainiosti. Katutaidetta löytyy bongattavaksi esimerkiksi Perthin Fremantle-kaupunginosasta.

Kaikki profiilit limittyvät ja linkittyvät, eli jokainen meistä voi kuulua useampaan profiiliin tilanteesta riippuen, tai vaikka kaikkiin samana päivänä, riippuen mikä sillä hetkellä tuntuu parhaalta tavalta latautua. Tutkimukseni tärkein anti on, että kauneuden kokemuksilla on iso merkitys latautumiselle; ja jokaisella on omat syynsä etsiä erilaisia ympäristöjä. Toisin sanoen luonnosta nauttimiseen on monia syitä vaihdellen henkilökohtaisista muistoista kulttuuritaustaan ym; emme koe luontoa pelkästään biologisia organismeina, jotka yhä etsivät merkkejä juomavedestä ja ruuasta kuten esi-isämme ehkä muinoin. Toisaalta kaikki eivät edes koe luontoa erityisen lataavana, vaan viihtyvät paremmin sisätiloissa tai kaupunkiympäristössä, koska sieltä löytyvät heille tärkeät ja lataavat asiat, kuten perhe, ystävät, vipinä, tapahtumat, tai rauhallinen, pehmeä oma sänky siistissä makuuhuoneessa.