Ei tietoakaan tutuista juhlista

Vappuviikonloppu! Vastahan oli joulu. Aika rientää.

Täällä Perthissä ei juhlita vappua lainkaan, paitsi enintään suomalaiset keskenään. Kun itse Perthiin saavuin 2011, täällä oli paljonkin aktiivista yhteistä suomitekemistä ja minäkin sitä osaltani järjestin, mutta nykyään on jostain syystä hiljentynyt. Ilmeisesti kukin viettää aikaa enenevässä määrin omissa piireissään, ja entiset aktiivit ovat kiireisiä uusien asioiden ja vakiintuneiden kavereiden parissa, joten Suomi-sosialiseeraus ja uusien tuttavuuksien solmiminen esim. vappujuhlien merkeissä ei ole enää tai juuri tällä hetkellä pop (tai juuri minä en vain tiedä siitä). Tosin Suomi-kirkko ja myös Suomi-koulu Perthissä järjestävät kohtuuaktiivisesti tapahtumia, kuten joulu-, laskiais- ja juhannusruokailut.

Juhlien ja vapaapäivien kannalta vuoden alkupuolisko on lempiaikaani, koska valtaosa WA:n arkipyhistä tapahtuu ennen vuoden puoliväliä. Täällä vietetään seuraavia pyhä/vapaapäiviä, päiväykset tältä vuodelta:

• Uusivuosi 1 tammikuuta
• Australia-päivä 26 tammikuuta
• Työn päivä 6 maaliskuuta (tämä kuulostaa vapulta, mutta ei ole, eli tätä ei juhlita mitenkään).
• Pitkäperjantai 14 huhtikuuta
• Pääsiäismaanantai 17 huhtikuuta
• ANZAC-päivä 25 huhtikuuta (Australian ja Uuden Seelannin armeijaveteraanien muistopäivä)
• WA:n päivä 5 kesäkuuta

loppuvuodelle jää juhlia vain seuraavat:

• Kuningatar Elizabethin syntymäpäivä 25 syyskuuta
• Joulupäivä 25 joulukuuta
• Tapaninpäivä 26 joulukuuta.

Erittäin kätevänä tapana täällä on melko yleinen käytäntö työpaikoilla (ainakin julkissektorilla), että jos pyhä sattuu viikonlopulle, niin sitä vastaavan päivän saa viikolla vapaaksi. Eli jos joulupäivä ja tapaninpäivä ovat la ja su, ovat seuraavan viikon ma ja ti vapaat. Koskaan ei siis menetä vapaita siksi, että ne ovat eri vuosina eri kohdissa kalenteria! Entisessä työpaikassani oli myös "joulukannustin" eli ne työntekijät, jotka vaivautuivat töihin joulun ja uudenvuoden välipäivinä, saivat vastaavan määrän päiviä ekstralomaa muulloin pidettäväksi. Tämä ei tosin ole yleinen käytäntö.

Australian eri osavaltiot voivat melko itsenäisesti päättää juhlapäivistä, ja joissain osavaltioissa on enemmän tai erilaisia juhlapäiviä. Kuuluisa esimerkki ovat Melbourne Cup - laukkakisapäivä ja AFL-eli aussijalkapalloliigan loppuottelun aatto, jotka ovat vapaapäiviä Victorian osavaltiossa itärannikolla. Muita esimerkkejä ovat Adelaide Cup, laukkakisa sekin; sekä "8-tunnin-työpäivän-muistopäivä" Tasmaniassa.

Englannin (ja siten myös Australian) kuningattaren synttäri on mielenkiintoinen lakisääteinen pyhäpäivä, koska sitä juhlivat kaikki osavaltiot, mutta yksikään ei oikeana päivänä eli 21. huhtikuuta. Sen sijaan enemmistö osavaltioista juhlii sitä kesäkuun toisena maanantaina, paitsi WA ja Queensland, jotka viettävät synttärit syys-lokakuussa: Queenslandissa 1. lokakuuta ja WA:ssa päivä vaihtelee riippuen siitä, mitä osavaltion hallitus päättää kullekin vuodelle.

WA on muokannut juhlakombon, sillä täälläkin kesäkuun alussa on juhlapäivä, WA-päivä, mutta kuningattaren synttäri on siirretty syyskuulle, jotta saadaan pyhäpäivä sille viikolle, kun Royal Show eli Kuninkaallinen Maatalousnäyttely pidetään (näin olen kuullut, mutten pystynyt vahvistamaan väitettä). Royal Show on WA:n eräs rakastetuimpia perinteitä, ja se on käytännössä tivolin, eläinnäyttelyn ja toritapahtuman risteytys, jatkunut jo vuodesta 1831, ja vetää yhä massoittain ihmisiä. Aikuiset menevät sinne joko muistelemaan lapsuutta tai omien lasten kanssa, ja lapset puolestaan intoilevat sekä eläimistä, että jättimäisistä karkkikasseista, joita torikojuissa myydään.

Juhlalistasta varmaan huomaa, että sellaisia Suomesta tuttuja juhlia kuin loppiainen, vappu, helatorstai ja juhannus ei tunneta. Ylipäätään täällä on harvinaista, että vapaapäivinäkään olisivat kaikki paikat kiinni, ja ainoastaan joulupäivä, tapaninpäivä ja ANZAC-päivä ovat pääosin suljettujen kauppojen ja ovien päiviä. Pankit, postit ja virastot sen sijaan ovat yleisesti kiinni pyhäpäivinä. Monet ravintolat ja kahvilat ovat auki, mutta niissä on yleinen ns. public holiday surcharge eli he veloittavat 10% enemmän kuin muina päivinä kattaakseen työntekijöiden palkkakulut.

Listaamiani vapaapäiviä ei kutsuta täällä vapaapäiviksi tai pyhäpäiviksi (pyhä kun viittaisi uskonnolliseen juhlaan), vaan public holiday'ksi eli yleiseksi lomaksi.

Miten noita juhlia juhlitaan? Hyvin vaihtelevasti. Joulunvietto on mielestäni lähempänä suomalaista juhannusta tai uudenvuodenviettoa kuin joulua, tosin joulukoristeilla höystettynä; juhannusta ei ole, pääsiäisenä on samat tiput ja puput ja suklaat kuin Suomessakin, mutta ei virpomisia tai trulleja. ANZAC-päivä on mielestäni lähellä suomalaista itsenäisyyspäivää hartaudessaan, veteraanien muistelussa ja veteraanijärjestöjen paraateissa. Australia-päivä on yhtä vappukarkeloa aussiväreissä ja loput päivät ovat sellaisia kuin niistä haluaa tehdä - riehakkaita tai rauhallisia, luonnonläheisiä tai shoppailuintoisia kunkin preferensseistä riippuen.

Kun tänne muutin, alkuun oli todella vaikea tottua siihen, että vuodenkierto ei samalla lailla rytmity vuosijuhlilla kuin Suomessa. Olen aina ollut perinteistä ja historiasta pitävä ihminen, ja vuosijuhlilla on ollut iso merkitys lapsuudessani ja myös myöhemmin. Täällä samaan fiilikseen ei kuitenkaan pääse mitenkään, koska vuodenaika ja ympäristö on väärä useimmille juhlille. Vappu yksin vappupilliä tuuttaillen ei ole kovin kummoinen, ja hikijoulu uima-altaassa ei ole koskaan samalla lailla harras, tunnelmallinen ja taianomainen kuin kynttilöiden valaisema lumijoulu.

Siispä en edes yritä väkisin viettää samanlaisia juhlia täällä kuin Suomessa, vaan otan ne sellaisina kuin Australia ne antaa tai millaisiksi ne täällä muodostuvat. Parhaassa tapauksessa pääsen ainakin silloin tällöin nauttimaan suomiperinteistä aidossa ympäristössä eli Suomessa, ja otan nämä aussiversiot täydennyksiksi perinnekokoelmaan sen sijaan, että yrittäisin itkua nyhertäen tehdä lapsuuden juhlia uusiksi (kuten joskus aiemmin yritin). Oppia ikä kaikki.

Yritimme kuitenkin juhlistaa vappua käymällä brasilialaisissa rantabileissä - ihan päiväsaikaan  - mutta mokoma tapahtuma ei mainostuksesta huolimatta löytynyt Scarborough-biitsiltä, joka on tällä hetkellä ison remonttisuman alla. Kurvasimme sen sijaan netistä löytämääni leipomoon, joka myy pelkästään cinnamon roll´eja eli korvapuustimaisia pullia, joita ostimme kerralla kuusi, E:lle neljä ja minulle kaksi. Ei olisi jäänyt enää munkeille sijaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka E totesikin sokerikoomassa tulleensa huijatuksi - hän siis tahtoi pelkästään sinne rannalle, mutta minua kiinnosti lähtökohtaisesti enemmän tuo korvapuustileipomo.

Spirals Cinnamon - leipomossa elämä on yhtä pullaa.

Pääsiäistapoja Perthistä

Tuli juttutoive, että kertoisin Australian pääsiäistavoista ja perinteistä. Postauksiini tulevien kommenttien pohjalta olen huomannut, että Australia on iso maa - ja asiat vaihtelevat paljonkin maan sisällä, joten uskallan puhua vain Perthin seudun perinteistä. Eli mitä täällä Länsi-Australiassa tehdään ja tapahtuu pääsiäisenä?

1. Pääsiäisriehat. Lähes joka kaupunki, kaupunginosa, kylä tai ostari järjestää erilaisia pääsiäistapahtumia koko perheelle: tavallisin on pääsiäismunanmetsästys eli suklaamunien etsintä esim. puiston kätköistä. Ostoskeskuksissa on tarjolla vähintään kasvomaalausta ja usein jonkinlaista pääsiäispuuhastelua, kuten askartelua, keiju- tai pupuasuisten ohjaajien kanssa.

Koska pääsiäinen on täällä syksyn, ei kevään juhla, se yhdistyy myös sadonkorjuujuhliin. Lähikunnissa on parhaillaan mm. omenafestivaali ja kurpitsafestivaali, joissa isoimman hedelmän kasvattanut voittaa palkinnon. Syksyisyys ei kuitenkaan koristelussa näy, eli samat tiput, munat ja puput täälläkin merkkaavat pääsiäistä halloweenmaisen syksynlehti-värikirjon sijasta.

2. Hot cross buns eli ristipullat. Aussien pääsiäisherkku samassa mielessä kuin mämmi suomalaisille. Kyseessä on rusinapullan ja pehmeän vehnäsämpylän välimuoto, jonka päälle on tehty sokerivedellä risti. Pulla kuuluu halkaista ja lämmittää - mikro, uuni tai grilli käyvät kaikki yhtä hyvin - ja puolikkaat voidellaan voilla tai vaikkapa suklaalevitteellä. Maultaan ihan okei, mutta en ymmärrä intoilua. Toisaalta, en ymmärrä myöskään mämmistä intoilua, vaikka sitä jonkun lusikallisen syönkin Suomessa oikeaan aikaan ollessani. Makunsa kullakin!

3. Telttailu ja leireily. Siinä missä suomalaiset suuntaavat lomamökilleen tai laskettelemaan pääsiäisenä, wessit (länsiaussit) suuntaavat leirintäalueille ja/tai vaeltamaan "in the bush" eli puskaan, luontoon. Yleensäkin telttailu on todella suosittu harrastus Perthin seudulla ja kaupunkilaiset rynnistävät innolla ympäröiville merenrannoille ja metsiköihin, kun on yhtään aikaa, eli vaikkapa pitkä viikonloppu edessä.

Leirintäalueilla kalastetaan, uidaan, grillataan, ollaan vaan luonnossa ja perheen kanssa, ja hengaillaan muiden telttailijoiden seurassa. Sosiaalisuudessaan leirintäalue-elämä on aivan toista kuin suomalaisten mökkeily, jossa ideana on olla yksin omassa rauhassa oman järven rannalla tai erämaan kätköissä.

4. Suklaamunakisat. Tavallinen viihdemuoto niin töissä kuin kahviloissakin. Tiskillä on iso lasikulho tai tölkki täynnä erikokoisia suklaamunia, ja pientä maksua vastaan (esim. $1) saa arvata, montako munaa pöntössä on. Oikein - tai lähimmäs - arvannut voittaa koko kulhollisen itselleen.

5. Kirkko. Tätä ei voi väittää miksikään yleisaussilaiseksi tavaksi, koska maassa on niin monia eri kansallisuuksia, etnisyyksiä ja uskontokuntia. Mutta, täkäläisistä kavereistani moni käy kirkossa pääsiäisenä ja jouluna, aika samalla kaavalla kuin ns. perusluterilaiset.

City of Perthin eli meidän kaupunginosan alueella suurimmat uskontokunnat ovat katolilaiset, anglikaanit ja buddhalaiset, joita seuraavat muslimit, hindut ja erilaiset kristinuskon muodot (presbyteerit, baptistit jne.). Luterilaisia ei erillisenä ryhmänä tilastosta edes löydy, mutta saattavat kuulua "muut kristityt" kategoriaan väestönlaskennassa. Suurin maailmankatsomusryhmä ovat kuitenkin uskontokuntiin kuulumattomat, joita on yli puolet porukasta.

Täällä ei tunneta virpomista, mikä käsittääkseni on suomalaisen lisäksi ortodoksivenäläinen sekä skandinaavinen tapa. Täällä ei juuri kasva pajunkissoja, ja jos kasvaa, ne yritetään hävittää pikavauhtia haitallisena vieraslajina, joka valtaa alaa kotoperäisiltä kasveilta. Rairuohoa olen nähnyt kasvatettavan vain Suomi-koulussa ja suomalaisten keskuudessa.

Hauskana anekdoottina, E ei käsittänyt ollenkaan Facebookissa jakamaani pääsiäistervehdystä, jossa pajunoksaan on photoshopattu oikeita kissoja pajunkissojen tilalle - nähtävästi pajunkissat eivät ole Ranskassa mikään pääsiäisjuttu eivätkä pajunkissat edes ole kissoja nimeltään.

Alla kuvia pääsiäisenvietosta: lähdimme mekin kunnon aussien tapaan "puskaan" eli luontoon, ja kävimme kurpitsafestivaaleilla Dwellingupin pikkukylässä tunnin ajomatkan päässä Perthistä.

 

Eukalyptuksen kukkakotia rantakivikossa. 

Lääkärissä soten jälkeen

Australiaan muuttajalle saattaa tulla yllätyksenä, että täällä ei ole ollenkaan terveyskeskuksia eikä neuvoloita.* Kaikki lääkäriasemat ja lääkärit ovat yksityisiä, paitsi julkisissa sairaaloissa työskentelevät. Täällä ei varata aikaa omalääkärille asuinalueen mukaan, vaan itse valitaan mistä tahansa paikasta lääkäri, jolle haluaa. Australia siis elää "sotenjälkeistä" aikaa. Miten homma täällä toimii?

*[Edit: neuvolaa paikkana ei ole, mutta kätilö tai sairaanhoitaja tekee kotikäyntejä tai ottaa vastaan apteekin tiloissa ja takaa käytännössä saman palvelun - näin minua ohjeistettiin Suomalaiset Australiassa-ryhmässä.]

Lääkärin taksa on joko kokonaan Medicaren eli täkäläisen kelakorvauksen piirissä (jos ko. Lääkäri on ”bulk-billing” medicarelaskuttaja), mutta ei aina: potilas maksaa omasta pussista, ja medicare-korvaus annetaan joko alennuksena saman tien, tai se haetaan rahanpalautuksena Medicarelta jälkikäteen. Saman tien annettava alennus on nykyään mielestäni yleisin systeemi. Täällä Perthissä normihinta lääkärille on n. $80 ja siitä saa takaisin vajaat puolet, euroiksi muunnettuna maksettavaksi jää n. 30-35e eli jonkin verran enemmän kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa – ja täällä ei ole mitään vuosirajaa käyntimäärissä, jonka jälkeen ei enää makseta.

Valinnaisuudessa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta, lääkäreitä on runsaasti ja valinnanvaraa piisaa. Ajan saa useimmiten samalle päivälle, tietenkin riippuen, onko valmis joustamaan ja käymään jollakulla muulla kuin aina samalla lääkärillä tai samassa keskuksessa. Täällä myös toimii kotikäyntipalvelu, jossa lääkärin voi soittaa kotiin illalla tai viikonloppuna, mutten ole tätä koskaan testannut. Toisaalta, koska lääkäriys on enemmän pisnestä, on myös potilaana hieman enemmän varuillaan, että tarvitaankohan tuota tai tätä hoitoa.

Esimerkki. Sattui jalispelissä yhteentörmäys minun varpaani ja vastustajan pelikengän pohjan kanssa, ja pelkäsin kivuista johtuen, että isovarpaani murtui. Kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi, ettei pysty päältäpäin arvioimaan, onko hiusmurtuma vai ei. Hän antoi lähetteen röntgeniin sanoen: päätä itse, miltä tuntuu, ja jos kuvissa näkyy murtuma, tule takaisin hoidettavaksi. Koska kuvaus maksaa ekstraa, hän jätti potilaan päätettäväksi, tarvitsenko sitä ja raaskinko maksaa. Lääkärin ”määräysvaltaan” tottuneelle tämä oli kummallista ja jopa hermostuttavaa. Päätin lopulta käydä kuvissa (maksoi muistaakseni $80 medicarekorvauksen jälkeen), eikä niissä näkynyt murtumaa. Kokonaishintaa varvasvaivalle tuli noin $120 / 85e, vaikkei mitään hoitoa loppupeleissä saanut/tarvittu.

Esimerkki 2. E kärsii tenniskyynärpään kuuloisesta vammasta, mutta hän ei halua mennä lääkäriin, koska on varma, että siellä vain määrätään turhia hoitoja tai turhia fysioterapiakäyntejä. Hän ei ollenkaan luota siihen, että lääkärillä olisi potilaan etu mielessään, kun potilasta voi laskuttaa niin paljon kuin lystää. Tämä ei tarkoita, että lääkärit oikeasti tekevät niin. Mutta se tarkoittaa, että potilaita voi jäädä hoitamatta luottamuspulan takia. Kun terveydestä tulee bisnestä, monen on vaikea uskoa, että lääkäri varmasti aina ajattelisi ensimmäisenä potilaan kokonaishyvinvointia eikä lainkaan omaa elinkeinoaan ja tilipussiaan.

Töistä poissaoloon tarvitaan täälläkin lääkärintodistus yleensä 1-2 päivän jälkeen. Sen saa lääkärin lisäksi apteekista, mikä on toisaalta fiksua, toisaalta outoa. Kun vain kiltisti pulittaa $30, saa farmaseutilta huolellisen lakiteknisesti muotoillun todistuksen, että ”minulle esitettyjen oireiden perusteella potilas vaikuttaa olevan työkyvytön.” Apteekissa on nopeampi ja halvempi piipahtaa kuin lääkärissä, mutta ei siellä kyllä mitenkään tutkita, tiskin yli vilkaistaan ja kun vaan maksaa, se on siinä.

Hammaslääkärit ovat asiakkaan kannalta hankalia mielestäni. Täällä hammaslääkäri ei yleisesti ota uutta potilasta, ellei potilas otata röntgenkuvia hampaista ennen hoitoon tuloa, vaikka kyseessä olisi pelkkä hammaskiven poisto. En periaatteesta halua säteilyttää naamaani, jos ei ole pakko, enkä myöskään maksaa ekstraa mielestäni turhasta toimenpiteestä. Jos lääkäriä vaihtaa esim. kerran vuodessa, tulisi röntgenkuvatkin ottaa kerran vuodessa, jos sattuvat menemään hukkaan.

Tuttu hammaslääkäriopiskelija kertoi, että tapa on hammaslääkärien vakuutusvastuun kattamiseksi. Jos potilaalla on jokin piilevä vaiva, jota hammaslääkäri tietämättään pahentaa tai ei löydä ajoissa, siitä voi tulla iso korvausvaatimus. Tajuan, tavallaan, mutta silti röntgen on mielestäni yliampuvaa. Olemme nyt E:n kanssa käyneet samalla hammaslääkärillä tarkastuksessa jo vuosien ajan, koska hän ei vaatinut kuvia. Pelkkä vuositarkastus ja hammaskiven poisto maksaa $120-140, jonka vakuutuksemme kattaa melkein kokonaan. Mikään isompi remontti maksaakin sitten helposti tuhansia. Vakuutuksemme kattaa viisaudenhampaan poistot, muttei muita, koska vakutuusmaksu pomppaisi jopa 50% kuussa, jos siihen haluaisi sisällyttää isompia hammashoitoja.

Tavallaan on hyvä juttu, että potilas voi kilpailuttaa ja on valinnanvaraa. Toisaalta mietityttää, että jos tulee jokin vakavampi vakavampi vamma tai sairaus, paljonko siinä jätettäisiin potilaan vastuulle, pitääkö sitä hoitaa ja miten kattavasti? Kuulemma julkissairaalahoito on täällä hyvää eikä ketään jätetä heitteille. Toisaalta, tiettyjä operaatioita ei kuulemma tehdä helposti tai niissä käytetään ns. vanhanaikaisia menetelmiä uusien kalliimpien sijasta, koska julkisilla ei ole varaa kalleimpiin metodeihin. En tiedä, onko tämä kaukanakaan Suomen mallista, toisaalta.

Sote-keskustelua seuranneena mietin, että miten paljon suomalaisille tuossa uudessa mallissa aletaan myydä ns. turhia hoitoja, tai jätetään potilaan varaan päättää, tarvitseeko tämä tai raaskiko kustantaa jotain toimenpidettä. Mielestäni ei ole hyvä juttu, että erityisasiantuntijuutta vaativasta, jopa elämän ja kuoleman asiasta tulee markkinavoimien alaista toimintaa. Potilas ei mitenkään ole tasaveroinen lääkärin kanssa päättämään, mitä hoitoa tarvitsee ja mitä ei. Vapaiden markkinoiden kannattajat unohtavat, että pitkän yliopistokoulutuksen saanut lääketieteen asiantuntija ja vaikkapa Googleen diagnoosissa luottava kokki eivät mitenkään kohtaa siinä, mitä kukakin tietää ja pystyy päättämään terveysasioista informoidusti.

Onko hyvä vai huono juttu, että potilas saa päättää hoidostaan? En vieläkään tiedä.

Elämän merkkipaaluja - tuplasti aikuinen

Täytän tänä viikonloppuna 18v+18v ja siitä loihe miettimään, mitä tässä tuplasti aikuistuessa on saanut elää ja kokea ja aikaiseksi. Ainakin sen ällistyksen, että miten voi olla 18v siitä hetkestä, kun täysi-ikäistyin ja sain ajokortin. Häh haloo nyteinatsaa. 10v saattaisin juuri ja juuri uskoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaksi vuotta alkaa tuntua yhdeltä vuodelta ja puoli vuosikymmentä max. kolmelta vuodelta, kun taaksepäin katsoo.

Sama toimii eteenpäinkin, mikä on toisaalta hyvä. Edellisessä tylsässä työssäni kärsimätön minäni oppi suorastaan zeniläisen asenteen mestariksi, että hiljaa hyvä tulee, isompien juttujen saavuttaminen kestää vuosia, eikun muurahaismaisella sitkeydellä puskien eteenpäin. Siten monen vuoden urakka - esim sen useinmainitun väikkärin teko - onkin loppujenlopuksi pieni osa elämää.

Jos 18-vuotiaalle itselleni pystyisi antamaan vinkkejä, niin päällimmäiset olisivat: 1) sillä ei ole mitään väliä, pääseekö "oman alan töihin" ja 2) älä anna kenenkään lannistaa, kun on unelmista kyse.

Tietenkin on hyvä olla realisti, mutta realismi ei aina ole sitä, että kouluun-töihin-auto-omistusasunto-perhe, ainakaan kaikilla samassa järjestyksessä tai pelkästään Suomen rajojen sisällä. "Oman alan työt" puolestaan ovat niitä töitä, mitä saa, mihin oppii ja mihin kasvaa. Näin tuli taidehistorioitsijastakin ensin energia-asiantuntija ja sittemmin ihmisoikeusvalistaja, ohessa kaupunkisuunnittelun ja hyvän elämän tutkija. Ei nykymaailma toimi niin, että kaikki menevät opinnoista lompsis vain töihin ja pysyvät tismalleen samalla ladulla eläkkeelle asti.

Yritin kaivella muutamia virstanpylväitä 18:lta akuisvuodelta bloggaajaesittelymielessä ja päiväkirjamerkintänä. Kiva lukea kiikkustuolissa, jos tämä bloggerin alusta vielä silloin on olemassa saati silloisilla laitteilla saavutettavissa! :D

18v. Sain ajokortin. Hankin sen itse tienaamillani rahoilla Postin iltatöistä. Näpyttelin illat pitkät lukiopäivien jälkeen postinumeroita tietokantaan. En tiedä, miten edes työn sain, koska työhaastattelun testissä näppäilin joka numeron väärin, koska seurasin väärää numeroriviä, ja pisteeksi iin päälle kaadoin kahvit työhaastattelijan housuille. Ilmeisesti silloin oli työvoimapula.

19v. Valmistuin lukiosta ja hain ja sain opiskelupaikan Turun AMK:sta. YO-kirjoitusten jälkeen halusin eroon teorianpänttäyksestä, joten alakseni valikoitui kädentaitoja vaativa rakennusrestaurointi. Ensimmäisenä opiskelusyksynä oli kiva päristellä moottorisahalla hirsimökkityömaalla, raikkaassa ulkoilmassa. Aika pian kuitenkin teoria alkoi taas vetää puoleensa ja koulun arkkitehtuuri- ja taidehistorian kurssit viitoittivat, minne aloin haikailla.

20v. Lähdin ERASMUS-vaihtoon Budapestiin ja näen vieläkin unia tuosta kiehtovasta kaupungista. Unkari oli länsimaistunut vain vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja se oli hyvinkin eksoottinen paikka erilaisuudessaan suomalaiselle, joka ei ollut Skandinavian lisäksi matkustellut muualla. Arkkitehtuurimielessä en montaa kauniimpaa paikkaa tiedä kuin Budapest, koska lempiaikakauteni 1800-1900-lukujen taitteen tyyli on niin kokonaisvaltaisesti säilynyt.

21v. Hain ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa ja historiaa. Sittemmin haalin listalle myös muita kulttuuri- ja ihmistieteitä, kuten sosiologiaa ja journalistiikkaa. Jyväskylästä löytyi mahtava kaveripiiri, vireä ja kaunis kampus ja kaikin puolin ihmisen parasta aikaa. Jatkoin AMK-opintoja rinnalla ja suunnattomalla henkisellä tuskalla sain nekin paperit plakkariin myöhemmin. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Jyväskylässä iloisissa merkeissä, koska rakastan opiskelua ja uuden oppimista, ja tietenkin mahtava kaveriporukka auttoi asiaa myös.

26v. Hain ja pääsin Kanadaan vaihto-opiskelijaksi. Yritin päästä Torontoon, Vancouveriin tai Montrealiin, mutta paikka aukesi pikkukaupungista Saskatchewanin osavaltiosta. Preerialla asuminen ei vastannut mielikuviani Kanadasta ollenkaan jylhien havumetsien ja Kalliovuorten maana. Kanada jäi mieleen maana, jota haluaisin nähdä lisää, mutta jommallakummalla rannikolla (lännessä Brittiläinen Kolumbia, idässä Ontario) tai siellä Kalliovuorilla. Biisonit, alkuperäiskansojen kivipiirrokset ja maisemat ylipäätään preerialla olivat kyllä nekin näkemisen arvoisia.

27v. Valmistuin yliopistosta ja pääsin töihin rakennushistoriakonsultiksi Kuopioon. Ne AMK:sta tuskalla hankitut paperit ja YO-koulutus päälle takasivat vuosiksi mukavasti töitä yhden hengen mentävässä asiantuntijakolossa kattaen koko Itä-Suomen. Työnäni oli ajaa ympäri pitäjiä tunnistamassa ja valokuvaamassa suojelustatuksen ansaitsevia vanhoja rakennuksia. Tästähän ei moni omistaja kuitenkaan tykännyt, koska rakennussuojelu monesti nähdään lähinnä kiusana, ei koko yhteiskunnan hyötynä. Kun isokokoinen mieshenkilö isokokoisen koiran kanssa kävi lähes kimppuun erään maalaistalon pihassa, tajusin, että paras tehdä jotain turvallisempaa.

30v. Kypsähdettyäni lopullisesti Suomen ilmastoon, jatkuvien YT-neuvottelujen yrityskulttuuriin, yleiseen negailumarinaan ja yleiseen omaan harmistukseeni siitä, ettei elämäni ole jotain enemmän (mitä, en silloin tiennyt), päätimme irtautua takavasemmalle Suomesta silloisen kumppanini kanssa. Myimme ja lahjoitimme pois kaiken omaisuutemme, irtisanouduin vakityöstä, hankimme Working Holiday-viisumit ja ostimme liput Australian Perthiin. Harvassa ovat ne vapaudenhuuman hetket, kun myy aterimia ja kattiloita kirpparilla ja saa niistä viisi euroa lisää matkakassaan. Suosittelen.

31v. Pitkä parisuhde tuli tiensä päähän, osittain Australian elämänmuutoksen tönäisemänä, mutta enimmäkseen yhteensopimattomuuteen kaatuen. Harvassa ovat ne yksinäisyyden hetket, kun olet muuttanut uuteen maahan puolen maapallon päähän perheestä ja kavereista, muttet halua kertoa heille, missä mennään ja miten vaikeaa on, ettei kukaan hätäile ja huolestu, kun eivät voi kuitenkaan auttakaan.

32v. Tapasin E:n, kun olimme molemmat hankalassa paikassa henkisesti. Asuimme kumpikin tahoillamme kimppakämpässä eivätkä asumiskuviot kämppisten kanssa sujuneet ongelmitta: milloin oli mistäkin erimielisyyttä, kahnausta ja stressiä, lopulta rahasta riitaa. E ei meinannut alkuun löytää töitä ja rahaa kului silti elämiseen jatkuvasti, tuttu kohtalo monelle vastatulleelle. Hänen piti valita joko paluu Tahitille töihin merentutkimuslaitokseen, tai jäädä Perthiin tyhjän päälle työttömäksi minun takiani. Valinta on historiaa ja vaikka se olisi voinut mennä pahasti päärynänmuotoiseksi kuten enkuksi sanotaan, jotenkin tuostakin tsemppasimme parempaa kohti.

33v. Tuntui ensimmäistä kertaa, että Perth on kotikaupunki. Olin löytänyt kavereita sekä paikallisista että perthinsuomalaisista, ja elämä alkoi asettua positiivisiin uomiin kaikin puolin. Löysimme kivan vuokrakämpän suosikkialueeltani Claisebrookista Perthin keskustasta pari kilometriä itään, ja täältä ostimmme myöhemmin myös oman asuntomme.

Siitä eteenpäin elämä on rullaillut mukavasti eteenpäin, vuoteen 35 voisi vielä mainita työpaikan vaihdon ja vuoteen 36 toivottavasti tulee mahtumaan jokin kiva käänne tutkijan ja/tai kirjailijan ominaisuudessa - uusin yritykseni on osallistua novellikilpailuihin. Vuosi 36 alkoi tupla-18v.-teeman mukaisesti kasinolla yökerholla bilettäen, jossa en ole siis koskaan vielä käynyt. Tänään tuntuu aika samalta kuin 18v.-synttäreiden jälkeisenä päivänä. Pizza maistuu, kuten myös päiväunet.
Useampaan otteeseen.

Eve - yökerho Perthin kasinolla. 

lloinen synttärisankari yössä.

Hauskaa oli, mutta ei jaksaisi joka viikonloppu tai edes joka vuosineljännes!